// Alaotsikko: Halloween-haaste, Remus/Severus
Disclaimer: J.K. Rowling
Kirjoittanut: Jester
Ikäsuositus: K-11
Paritus: Remus/Severus
Varoitukset: Pari kirosanaa ja alkoholia.
Yhteenveto: "Sinun järjettömille peloillesi." Ihmissusi nappaa samanlaisen juoman: "Ja niille aiheellisille." Azkabanin vangin kurpitsajuhlien jatkot.
Kirjoittajan huomautukset: Halloween-haaste tapahtumapaikkanaan Tylyaho, yhtyeen tuotanto -haaste Moonspellin
Antidote-biisin merkeissä ja FF100, kuinka ollakaan, sanalla 093: halloween. Kommentit ovat kivoja.
Vastamyrkkyä koirankarvoihin”Sinäkö ihan vakavissasi kuvittelit, että minä päästäisin Siriuksen sisään?”
Remus laskee tarjottimen Kolmen luudanvarren pöydälle ja siirtää kiukun ja lannistuneisuuden rajamailla tärisevät kätensä riisumaan viittaa tuolin selkänojalle. Viha, raivo, kiukku, ne polttavat itsensä loppuun niin nopeasti. Albuksen tietäväisille myönnytyksille hän ei jaksanut edes tuhahtaa, ja olihan se ihan siedettävä peitetarina, tulla Tylyahoon varmistamaan ettei linnaan murtautunutta linnakundia näy lähinurkilla. Vaikka tyhmällä ja tyhmällä on eroa: Sirius on varmasti tarpeeksi sekaisin tullakseen yllätysvierailulle, muttei sentään niin sekaisin, että jäisi kiinni.
”Sinä päästit itsesi.” Severus hymyilee, mutta vain huulillaan. ”Musta ja Lupin, Potterin sylikoirat jälleen koolla. Liikuttavaa, mutta tietenkin se saa kuvittelemaan. Vakavissaan.”
”Ei ole koiraa karvoihin... Helvetti, antaa olla.” Remus vetää tuolin alleen ja ojentaa ensimmäisen lasin Severukselle. ”Otetaan malja.”
”Mille, jos saan udella?”
”Sinun järjettömille peloillesi.” Ihmissusi nappaa samanlaisen juoman: ”Ja niille aiheellisille.”
Severus juo. Ei kai tässä tilanteessa ole muutakaan tehtävissä. Uutiset eivät ole ennättäneet kylään saakka, joten kuppila saa nauttia kurpitsajuhlahuumastaan. Ja niitä kurpitsoita kyllä riittää, pöydillä kynttilöitä sisällään, baaritiskillä, irvistelemässä ikkunoista ohikulkijoille, naulakoiden päällä.
Seuraava malja – edellistä pehmeämpi koostumus – nostetaan Remuksen yhä ärinää muistuttavasta käskystä sille, että ainakin sammutaan yöksi. Kun pienten, makaaberisti virnuilevien kurpitsojen tuikut sammuvat, Rosmerta sytyttää uudet tilalle. Pitkäkestoinenkin viha on suurimman osan ajastaan tuikku, kituva, mutta kyllä siinä saa sormensa poltettua.
Kolmas – viettelevä, hitaasti päästä jalkoihin kiemurteleva ja kainosti turruttava – ja neljäs – kitkeränmakea – selittävät itse itsensä. Näköjään pysytään tässä koska ei päästä pois.
”Muistatko sen kerran kun...”
”Muistan.” Severus on täysin johdonmukaisesti päätynyt samaan ajatukseen, joten se siitä sielujen sympatiasta.
Siis se kerta, kun vietettiin yhdeksäntoistavuotiaina halloweenia jästi-Lontoossa. Taikamaailman historiikit eivät vieläkään osaa selittää, kuka lipsautti ja kenelle, mutta jostain jästit ovat keksineet olevansa noitia, velhoja, ihmissusia, vampyyreja ja kummituksia yhtenä päivänä vuodessa. Ihailtava määrä rekvisiittaa niillä on, mutta kurpitsat ovat enimmäkseen muovia tai keramiikkaa. Remus oli ihmetellyt kapakan ovenpieleen nojaillen, miten jästisyntyiset oppivat juomaan kurpitsamehua kun niiden aamiaisilla tarjoiltiin appelsiinia, mutta se oli vain yksi kysymys teemailtaekskursiossa.
Viidensiä ei enää juoda Remuksen piikkiin ja ne juodaan hiljaisuudessa, koska molemmat miettivät jälleen samaa.
Kaksitoista vuotta sitten jästitkin olisivat saaneet huokaista helpotuksesta, perinteet saivat jatkua, mutta rakkaudenkohteita kuoli liian monta. Remukselta neljä, mutta Severukselta se ainoa ehdoton. Helvetin hauskaa halloweenia ja niin päin pois. Molempien kynnet seikkailevat silloin tällöin rapsuttamaan kurpitsasta kuorta.
Kuudennen – aivan sama, miltä se maistuu – kohdalla kynnet lipeävät ja sormet koskettavat.
”Sinä et siis päästänyt Mustaa?”
”En.” Remus näyttää siltä että haluaisi sylkäistä, mutta on liian hyvätapainen ja kunnioittaa toistaiseksi tukevaa lattiaa liikaa. Hetken sanomattomiin sanoihin kompasteltuaan hän hymähtää. ”Muistatko sen kerran kun?”
”Muistan.”
Siis se kerta, kun vietettiin yhdeksäntoistavuotiaina halloweenia jästi-Lontoossa. Silloin kun melkein luotettiin ja kurpitsat nauroivat täysin estottomasti heidän estojensa kadotessa.
Seitsemäs ja kahdeksas nykäistään lyhyinä tuliviskeinä, joilla yritetään lopultakin tainnuttaa Sirius pöydän alle.
”Sinun täytynee pitää minua silmällä”, Remus toteaa, ja katseenvaihdossa käydään läpi niin sylejä kuin koiraeläimiäkin, tai taipumuksia muistuttaa sellaisia kun yritetään vihata ja ollaan kuitenkin uskollisia.
”Haluatko häkin vai talutushihnan?”
Remus puhaltaa tämänkin kynttilän sammuksiin: ”Kurpitsan.”
He palaavat linnaan, ankeuttajia varmasti kiukuttaa entistä enemmän, ja Severuksen asuintilat ovat lähempänä pääovea.
”Sinäkö ihan vakavissasi kuvittelit, että minä päästäisin sinut sisään?”
Tämä on se kerta, kun ei olla ihan varmoja, kumpi suutelee ensin.
”Ei tarvinnut kuvitella. Vakavissaan.”
// Sca laski ikärajaa
