A/N: Kiitos vielä Rowena
Tän kakkos-osan julkaisu jännittää paljon enempi ku ykkönen, en tiedä miksi
toivotavasti pidät.
2.OSA
Remus posahti rehtorin kanslian takkaan, pyyhki tomut ja rauhallisuutensa pois.
»Tonks! Missä Tonks on? » Remus huudahti.
»Remus keskeytit meidät,» Minerva huokaisi, vasta sitten Remus katsoi ympärilleen.
» Ah, anteeksi ministeri» Remus sanoi.
»Missä Tonks on Minerva? » Mies kiihtyi jälleen.
»Rauhoitu» Minerva pyysi ja pahoitteli ministerille katseellaan.
» En nyt, missä hän on? Entä se Jack, teidän uusi opettajanne? » Remus kiivastui.
»Tonksilla on vapaa päivä, eli hän on luultavasti huoneessaan, Jack taasen on pitämässä tunteja tyrmissä. Mihin oikein tarvitset noita tietoja? » Minerva ihmetteli.
»Näet pian, kunhan minä vain hänet löydän…» Remus mutisi.
» Mikä hänen sukunimensä on? » Remus kysyi vielä.
»Adams» Minerva vastasi hyvin pölmistyneenä kuten myös ministeri katseli sivusta.
»Anteeksi keskeytys» Remus sanoi ministerille ja lähti pois.
»Adams, Jack Adams, missä olen kuullut sen nimen,» Remus pohti ääneen kävellessään rivakasti käytävää pitkin tyrmiin, liemien luokkaan.
Ovi pamahti selkosenselälleen, oppilaat kääntyivät katsomaan Remusta.
»Kuka hän on? » kuiski jokainen oppilas vuorotellen.
»Kuka te oikein olette? » Jack kysyi.
»Remus Lupin» Remus tuhahti ja napautti sauvaansa niin että näytti siltä kuin tuulen vire olisi pamahtanut Jackin kasvoja päin.
»Et koske häneen, en vastaa teoistani jos näen sinut vielä,» Remus murahti, silmät kiiluivat tummina vihasta.
»Mitä tämä oikein on, tulet kesken tuntini» Jack piteli nenäänsä.
»Ulos! En salli tuollaista keneltäkään» Remus sanoi kiivaasti.
»Tu- tunti on ohi,» Jack sanoi hiljaa.
Remus piti murhaavan katseensa Jackissa. Oppilaat lähtivät juosten pois, jotta ehtisivät nauttimaan vapaasta ja levittämään juoruja.
»Minä pystyn tappamaan sinut, vaikka heti» Remus sihahti osoittaen Jackia sauvallaan.
»Miksi? » Jack kysyi kylmästi.
»Sinä, sinä helvetinmoinen paskiainen, kävit Tonksin päälle. En taida tappaa sinua sittenkään, se olisi liian armollista,» Remus tuhahti.
»Ai, no hän ei suostunut,» Jack yritti mutta turhaan.
»Siksi juuri, sinä menet tilille asiasta Minervan luo,» Remus sanoi.
»Hy- hyvä on,» Jack vingahti kun sauva oli kiinni hänen kurkussaan.
Remus tuuppasi miestä eteenpäin, pitäen sauva aivan liki.
»Kerrot että sinulla on tunnustettavaa, vaadit Tonksin paikalle,» Remus kuiskasi miehen korvaan.
Kaksikko meni Rehtorinkanslian portaita ylös, vaivalloisesti mutta kuitenkin. Minerva oli tullut katsomaan rymistelyä.
»Remus, miksi uhkailet opettajaani sauvallasi? » Minerva kysyi tuohtuneena.
»Kuulet pian, haluaisitko pyytää Tonksin myös? Jack ja Tonks kyllä kertovat mitä on tapahtunut, totuusseerumia jos ei muuten… minun täytyy lähteä» Remus sanoi yhä kireänä nojatessaan takan kulmaan.
Remus katosi samalla sekunnilla kun Tonks tuli huoneeseen, yrittäen näyttää siltä kuin ei olisi itkenyt koko aamua.
»Oliko sinulla jotain asiaa? » Tonks kysyi pyyhkiessään silmiään.
»SINÄ! Miten olet vielä täällä ja mitä sinulle on oikein tapahtunut,» Tonks totesi pingottuneella äänellä.
»Sinun miehesi…» Jack sanoi hyvin katkerana. Tonks nosti päätään näyttäen hyvin hämmästyneeltä.
»Mieheni…» Tonks varmisti asian.
»hän tavallaan löi minua, Remi se taisi olla,» Jack mutisi.
»Remus» Tonks korjasi ärsyyntyneenä.
Minerva oli katsonut kaksikon sanailua hyvin hiljaisena. Rohkaistuen kuitenkin puuttumaan asiaan.
»Mitä oikein on tapahtunut, vaadin kertomaan. Sinä ensin Nymphadora» Minerva pyysi jämäkästi.
»Tuo… hän on käynyt useasti minun päälleni… eilenkin… yritti,» Tonks selitti nikotellen.
»Jatka vain, hän ei tee mitään» Minerva sanoi ja mulkaisi miestä pistävästi.
»En minä pysty professori…» Tonks sanoi vältellen molempien katseita, kädet ristissä rintojensa päällä.
Huoneessa oli kiusallinen hiljaisuus, Minerva katsoi molempia vuorotellen, Jack väisti katseita ja Tonks yritti parhaansa mukaan olla rauhallinen hakien turvaa Minervan läsnäolosta.
»…Hän kävi käsiksi, yritti suudella minua… kosketella,» Tonks sai vihdoin sanotuksi.
»Onko se totta Jack? Minun on pakko erottaa sinut, tuo ei nimittäin ole ensimmäinen kerta» Minerva sanoi. Kukaan ei sanonut mitään.
»Totuusseerumia» Minerva tokaisi. Hän kävi hakemassa sinisen pullon työpöytänsä laatikosta.
»Kulaus riittänee,» Minerva sanoi mitatessaan annosta lasiin.
Tonks meni kauemmas kun Jack istui tuolille hänen vierelleen.
»Ole hyvä» Minerva sysäsi lasin miehen käteen, joka mukisematta joi lasin tyhjäksi.
»Oletko Jack Adams? »
»Olen»
»Kävitkö hänen päälleen?»
»Kyllä»
»Vastusteliko Tonks? »
» Vastusteli»
»Jaaha, miksi silmäsi on musta? »
»Hänen miehensä löi tavallaan minua. En tiennyt Tonks että sinulla on aviomies»
»Pysy kysymyksissä. Tuo on sinulle aivan oikein. Oletko käynyt oppilaiden päälle? »
»Olen»
»Joudun erottamaan sinut, Hagrid tulee saattamaan sinut ja Tonks minulla on sinulle asiaa,» Minerva sanoi. Jack tuhahti ja Tonks huokaisi helpotuksesta.
»Miehesi on aika hurja, oletko varma ettei hän ole kuolonsyöjä? » Jack kysyi varovaisesti.
»Olen ja hän ei kylläkään ole minun mieheni, vain ja ainoastaan hyvä ystävä» Tonks sanoi.
»Olisikin mieheni,» nainen mutisi perään niin hiljaa etteivät toiset kuulleet. Jack teki lähtöä, hän loi viimeiset silmäykset kansliaan.
»Jack, odota! Mitä Remus oikein teki sinulle? Suostutko vastaamaan? » Tonks huudahti ennen kuin mies ehti poistua.
»Tuli kesken tunnin, löi minua, uhkasi tappavansa minut, pitäen sauvaansa kaulallani ja pakotti minut tänne,» Jack sanoi olkiaan kohautellen kadotessaan rappusiin.
Tonks katsoi Minervaan kysyvästi, ja ravisteli päätään.
Minerva viittoi Tonksia istumaan tuoliin pöydän eteen.
»Voitko hyvin ja pärjäätkö? Saat lomaa, sinun täytyy rauhoittua ja olla sinut asian kanssa vaikka se ei helppoa olekaan» Minerva sanoi.
»Voin, nyt. Kyllä minä pärjään, varsinkin nyt kun Jack lähti. Enkä tarvitse lomaa» Tonks nyökkäsi.
»Tonks, vaadin sinua ottamaan lomaa, tai oikeastaan käsken,» Minerva sanoi rauhallisesti.
»En minä tarvitse lomaa! Töitä minä tarvitsen! » Tonks huudahti.
»Hyvä on, mutta heti jos kuulen, näen tai saan tietää jotain poikkeavaa niin passitan sinut kotiin,» Minerva henkäisi.
Aika kului nopeasti, pian oli jo joulukuu. Tonks oli haudannut tapahtuneen syvälle mielensä sopukoihin ja jatkanut töitään. Minerva ei ollut löytänyt mistään lientenopettajaa, joten määräsi nykyisiä opettajia opettamaan ainetta vuorotellen, hän itse mukaan lukien. Kukaan ei olisi uskonut jos olisi nähnyt kuinka kärsimätön Remus oli.
»Molly… » Remus aloitti mutta vaikeni Mollyn mulkaistessa vastaukseksi.
»Älä edes aloita, yritä hyvä mies nyt kestää vielä kolme päivää» Molly huokaisi.
»En minä sitä olisikaan kysynyt, vaan sitä että mitä haluaisit joululahjaksi? » Remus kysyi.
»Sinäkö ostaisit minulle joululahjan? Ehei kultaseni, minä en tarvitse lahjoja, teidän ilonne riittää minulle. Voisit tietenkin ostaa lahjan jollekin toiselle naishenkilölle» Molly sanoi leipoessaan rusinatorttua jouluksi, johon tulisi myös vaniljakuorrutusta ja pieniä joulukuusia koristeiksi.
»En minä osaa hänelle joululahjaa, enkä yleensäkään naisille» Remus tuhahti.
»Noh noh, kyllä sinä jotain keksit. Tiedän että osaat kirjoittaa, kirjoita hänelle jotain hienoa» Molly ehdotti salaperäisesti.
Remus mietti kuumeisesti mitä pukisi päällensä, häntä ärsytti, hänellä oli aina samantyyppiset vaatteet yllään. Piti keksiä jotain uutta, muuta kuin kauluspaidat ja puvunhousut. Sitten Remus muisti sen hupparin jonka oli kätkenyt kaapin perimmäiseen nurkkaan.
Petrolin sininen huppari ja farkut, ne tuntuivat mukavilta sillä hetkellä.
Molly ei ollut tunnistaa miestä kun tämä tuli alakertaan.
»Miksi sinulla on jästivaatteet? » Molly ihmetteli.
»Mieleni teki laittaa,» Remus sanoi ohimennen.
»Monelta lähdemme heitä vastaan? » Remus kysyi kaataessaan kahvia kuppiin.
»Kahdeltatoista, eli ehdit syödä ennen sitä jotakin,» Molly sanoi kummastellen yhä Remuksen asuvalintaa.
Kello löi viittä vaille kahtatoista, Remus nousi pöydästä, vei astiat tiskiin ja haki viittansa naulakosta.
»Tiskaan sen jälkeen, voimme lähteä» Molly sanoi pukeutuessaan villatakkiinsa.
Arthur oli tullut töistä kahdeksitoista ministeriöstä lainatulla autolla johon kaikki mahtuivat hyvin tavaroita myöten.
Kaikki palasivat kotiin iloisina, myös Tonks. Remus ei taaskaan ollut ollenkaan mukana iloisessa jälleen näkemisessä.
Tonks oli jäänyt kauemmas Remuksesta, mitään ei tapahtunut kun kumpikaan ei tehnyt mitään. Pian kaikki tunkeutuivat yhtä aikaa Ministeriön Ford Angliaan. Tonksin ja Remuksen välissä istuivat Ron, Hermione, Ginny ja Harry. Autossa oli vaitonaista, nuoret parit kihersivät keskenään jotain ja aikuiset olivat hiljaa.
»Tonks, kuule…» Remus sanoi.
»Mitä? » Tonks tuhahti. Mies huomasi ettei Tonks ollut kovin hyvällä päällä, mutta silti hän halusi yrittää.
»… En osaa sanoa, äh, miksi kaiken pitää olla näin vaikeaa,» Remus mutisi.
»Yritä, haluaisin nimittäin vaihtaa vaatteet,» Tonks tuhahti elehtien levottomasti.
»Tonks, koita nyt kuunnella… minulla on sinulle kerrottavaa,» Remus huokaisi.
»Kerro sitten, tiedän että hallitset puhumiset hyvin,» Tonks sanoi rohkaisevasti.
»Minä… minulla… sinua… tunteita…» Remus mokelsi niellen puolet sanoista.
»Ei se voi olla noin vaikeaa» Tonks sanoi.
»Tonks, voi hemmetti soikoon, voisitko edes vähän esittää kiinnostunutta? En minäkään… kuuntelin sinua» Remus tiuskaisi.
»Sinä mitä? Liittyykö tämä jotenkin? » Tonks ihmetteli.
»Kyllä, sinun tunteillesi on nyt vastakaikua,» Remus sanoi.
Hetki oli jäinen, molemmat tuijottivat toisiaan epäuskoisesti. Kumpikaan ei tehnyt elettäkään mihinkään suuntaan.
»Tarkoitat siis että… Remus myöhästyit, sinä särjit sydämeni, olin kuolla tuskasta, mutta nyt olen unohtanut sen kaiken, myös tunteeni. Annoin kaikkeni sinulle mutta et ottanut niitä vastaan. Remus, niitä tunteita ei enää ole» Tonks sanoi kylmästi.
»Niinpä tietysti» Remus sanoi, ihan kuin asialla ei olisi mitään merkitystä.
»Anteeksi Remus» Tonks sanoi lähtiessään.
»Unohda kaikki! » Remus huusi naisen perään.
»Mikä kaikki? » Tonks palasi.
»Helvetti, ihan kaikki» Remus huusi.
»Ei tarvitse huutaa» Tonks tuhahti.
Mies ei käsittänyt tapahtunutta, hän oli ikävöinyt Tonksia ja oli valmis kertomaan tunteistaan, mutta sitten ei saanutkaan vastakaikua. Tonksilta oli varmaan tuntunut samalta alkuvuodesta.
Remusta ärsytti koko maailma, jonka oli antanut sen kuvan että toivoa olisi vielä.
Hänen teki vain mieli karjua ja lyödä jotakin.
Remus rymisteli normaalisti rappuset alas.
»Onko kaikki hyvin? » Harry kysyi.
»Todellakin, kaikki on erinomaisen hyvin,» Remus sanoi ja väänsi kasvoilleen tekopirteän hymyn.
»Ai» Harry ihmetteli mutta antoi kuitenkin asian olla.
Remus piti yllä tekohymyään mennessään olohuoneen halki keittiöön.
»Haluaisitko auttaa minua vähän? » Molly kysyi.
»Toki» Remus vastasi ja otti kattilan hellalta.
»Kiitos» Molly sanoi.
»Eipä kestä » Remus sanoi ja läksi ulko-ovea kohti.
»Palaan pian, ei tarvitse olla huolissaan» Remus huudahti ulkoa ja paiskaisi oven kiinni.
»Selvä» Molly vastasi itsekseen. Remuksella ei ollut kaikki kunnossa, mutta vähän aiemmin mies oli ollut iloisempi ja mukavampi, nyt hänen äänestään oli kuultanut tekopirteys ja ärsyynnys.
Mollylla oli aavistuksensa kestä kaikki johtui.
Koko joulun Remus käyttäytyi ärsyyntyneesti, muka pirteästi. Tervehti, auttoi, puhui ja hymyili mutta hyvin teennäisesti. Mollyn mielestä pyhät menivät pilalle moisesta, mutta hän ei halunnut puuttua Remuksen ja Tonksin varsin tulehtuneisiin väleihin.
Remus purki kiukkuaan teennäisyydellä, tuhoamalla kaikki kirjoittamansa jotka liittyivät Tonksiin jollain lailla. Kumpikaan ei myöskään puhunut toiselle.
»Nyt riittää, en jaksa katsella kun olet tuollainen, mikä oikein mättää? » Mollykin jo ärsyyntyi.
»Ei mikään,» Remus sanoi ja hymyili taas.
»Pyyhi tuo idioottimainen tekohymy kasvoiltasi ja vastaa kunnolla» Molly tuhahti.
»Ei minulla mätä mikään» Remus sanoi nyt ilman hymyä.
»Remus, voi sinun kanssasi, minä näen kyllä koska sinä valehtelet, olet valehdellut koko joulun ja sen pyhät. Mikä oikein on vialla? Tai älä sanokaan, taidan arvata, olisiko muuan nainen nimeltä Nymphadora Tonks? » Molly sätti miestä.
»Voi olla…» Remus sanoi välinpitämättömästi.
»REMUS JOHN LUPIN, kuinka sinulle pitää oikein vakuuttaa että näen lävitsesi, kenties korvapuustilla vai millä? » Molly alkoi jo suuttua.
Remus ei sanonut yhtään mitään, kohautti vain olkiaan.
»Ryve sitten säälissä ja vihoissasi, mutta älä kosta sitä muille» Molly kihahti.
»Kai minulla on oikeus olla vihainen,» Remus ärähti.
»On, mutta ei oikeutta kostaa muille» Molly tuhahti.
Keskustelu käytiin täysin turhaan, Remus ei puhunut, eikä kyllä parantanut tapojaankaan. Myöhemmin illalla, illallispöydässä Remus oli täysin sietämättömän tekopirteä.
»Millä sinut saa tolkkuihisi, ei Tonksikaan kiusaa muita tuolla tavalla» Molly sähähti Remuksen korvaan.
»Ojennatko lihan» Tonks pyysi Remukselta.
»Toki, saisiko olla muuta? » Remus kysyi ojentaessaan sinisen vadin.
»Miten olisi vaikka ystävällinen sana» Tonks sai naljaillullaan Remuksen nousemaan rymisten pöydän äärestä.
»Tonks! » Hermione huudahti.
»Te ette osaa kumpikaan käyttäytyä» Molly sanoi kovaan ääneen.
»Turha murehtia moista, katoan silmistäsi ikiajoiksi,» Remus huusi lähtiessään pois.
»Tule tolkkuihisi mies! Maailma ei lopu siihen» Molly meni Remuksen perässä.
Kukaan ei sanonut mitään, kaikki ihmettelivät tapahtunutta ja kuuntelivat tarkkaavaisesti mitä eteisessä tapahtui, kuului kiivasta sanailua joka päättyi läpsähdykseen. Peräkanaa kaikki ryntäsivät katsomaan mitä oli tapahtunut, he näkivät poskeaan pitävän Remuksen ja vihaisen oloisen Mollyn.
»Äiti ei ole ikinä ollut noin vihainen» Ginny sanoi hiljaa.
»Ja sinä et mene mihinkään» Molly kohdisti puheensa Tonksiin joka yritti siirtyä sivummalle.
»Meidän pitäisi varmaan poistua,» Hermione sanoi.
»Paras idea mitä olet ehdottanut tänään,» Harry jatkoi. Nelikko hävisi vähin äänin yläkertaan.
Arthurista tuntui kuin hän olisi suoraan tulilinjalla, joten hän otti ohjat käsiinsä.
»Nyt rauhoitutan kaikki,» Arthur sanoi hyvin rauhallisesti ollen kaikkien välissä.
»Vaikka te näytätte vihaan toisianne, voisitte silti kuitenkin yrittää tulla toimeen edes jollain tavalla. Mistä tämä sitä paitsi edes johtuu? » Arthur kysyi.
»Remus ei kuitenkaan sano mitään. Hän kertoi että hänellä on tunteita minua kohtaan, mutta torjuin hänet kun tunteeni ovat jo kylmenneet. Hän suuttui minulle ja minä hänelle» Tonks tuhahti.
»En suuttunut, olen suorastaan raivoissani, mutta en sinulle vaan itselleni» Remus äyski kädet puuskassa.
»Tonks! Sinähän kerroit minulle viime viikolla että et ole unohtanut ja että Remus teki sinuun vaikutuksen,» Mollylta lipsahti osiksi vahingossa mutta kuitenkin tarkoituksellisesti.
»Enhän… tuo on sinun käsityksesi asioista,» Tonks sanoi, äänestä kuulsi katuvuus mitä Remus ei omilta vihoiltaan tajunnut.
»Nymphadora, kerro totuus » Remus pyysi.
»Mutta… en minä, Molly on väärässä,» Tonks änkytti.
»Kerro, tämä on käsky ei pyyntö,» Remus tuhahti.
»Kyllä minä sinua … rakastan,» Tonks sanoi ja meni lähemmäs Remusta, joka taas yritti kauemmas.
»En usko sinua, en enää pysty. Petit minut ja itsesi» Remus sanoi. Hän puristi nyrkkejään rystyset valkoisina, hammasta purren pidätti kyyneleitä.
»Remus anna anteeksi, en minä valehtele, en nyt enkä silloin. En… se vain lipsahti… » Tonks sanoi hiljaa.
»Ei, en pysty, sinä leikit sydämelläni, minä en tehnyt niin» Remus käänsi katseensa pois.
Molly ja Arthur katselivat jännittyneinä sivusta tätä sovitteludraamaa.
»Meidän olisi varmaan hyvä lähteä, antaa heidän sopia keskenään…» Arthur ohjasi vaimonsa keittiöön vaikka tämä yritti vastustella.
»Kuuntelisit nyt minua... minä olen oikeasti pahoillani, en voinut mitään…» Tonks aneli.
»Sinä VALEHTELIT minulle, valehtelit… teit sen ainoan jota en pysty antamaan kellekään ikinä anteeksi, en koskaan,» Remus sanoi painottaen tiettyjä sanoja. Vahvistukseksi hän katsoi Tonksia suoraan silmiin.
TÖ ENT
M