Kiitoksia kamalasti ihanista kommenteista<3
5. LupausAuringonsäteet tanssivat kasvoillani lämpimänä. Missä olin? Taivaassa ehkä, täällä oli niin lämmin ja hyvä olla. Mutta päätä särki kovasti ja kurkkuunkin koski. Havaitsin koko ajan lisää kipua sieltä täältä. En voinut olla taivaassa, missä sitten?
Koetin avata silmät ja sain kuin sainkin kovalla yrittämällä ne auki. Havaitsin heti Emmettin kuorsaamassa nojatuolissa, pää valahtaneena olkapäälle. Katselin hetken ympärilleni ja tajusin kauhukseni olevani sairaalassa. Voi ei, ei täällä. Isä tappaisi minut jos saisi tietää minun olevan täällä. Oli siis lähdettävä nyt heti.
Ponkaisin ylös sängystä niin nopeasti, että silmissä sumeni. Repäisin johdot itsestäni irti ja sydänkone vaikeni. Olin jo kävelemässä ovea kohti, kunnes tajusin, että päälläni oli sairaala-asu. Missä minun vaatteeni?
Huomasin sängyn toisella puolella lokerikon, lukollisen sellaisen. Mutta saattoihan se olla auki, siellä olisi varmasti minun vaatteeni. Ryntäsin kaapin luokse ja huomasin harmikseni, että se oli lukossa. Tähyilin epätoivoisena avainta ja silmäni osuivat pieneen kiiltävään esineeseen Emmettin kädessä. Hiivin hänen luokse ja koetin saada avaimen pois, ilman että hän herää. Yritykseni kumminkin epäonnistui.
”Hei!” Emmett kähähti unisesti, kun minä nappasin avaimen pois hänen kädestä ja juoksin kaapille takaisin.
”No hei.” Mutisin kun väänsin avainta lukossa, se ei meinannut millään avautua.
”Anna se avain takaisin. Et kai sinä ole lähdössä?” Emmett sanoi ja koetti napata avainta minulta.
”Näpit irti!” Kiljahdin ja sain kaapin avattua. Sujautin kengät jalkaani ja vetäisin hupparin päälle. ”Minä lähden nyt. Älä edes yritä estää minua. Sun takiasi minä olen nyt vakavissa ongelmissa.”
”Etkä muuten lähde jos se on minusta kiinni. Et arvaakaan miten minä säikähdin kun löysin sinut sieltä ojan pohjalta. Minä luulin että sinä olet kuollut!”
”Sinäkö minut pelastit?” Kysyin äkillisen hellyyden kohtauksen vallatessa minut. Äkkiä tilalle vaihtui raivo, ei Emmettin olisi minua sairaalaan tarvinnut tuoda.
”Joo.” Emmett punehtui hieman ja raapi takaraivoaan hämillisenä.
”No kiitoksia kamalasti. Nyt minut ainakin tullaan tappamaan.”
”Kuka sinua hakkaa? Lääkäritkin sanoivat että sinua on selvästi pahoinpidelty.” Minä valahdin kalpeaksi. Ei lääkäreitä tähän sotkuun.
”Voi helvetti Emmett! Voi helvetti! Et kai sinä sanonut niille mitään?”
”No… Minä sanoin että sinua selvästi pahoinpidellään ja jotain sinnepäin…”
”Etkö sinä tajua, että et yhtään auttanut minua tässä, pahensit vain tilannetta!” Sihahdin hänelle ja Emmett painoi päänsä alas.
”Mutta halusin vaan auttaa.”
”No sinun takia olen varmaan vielä enemmän pulassa. Juuri kun mietin kertoisinko sinulle. Ei keneenkään voi näköjään luottaa.” Sanoin ja pamautin oven hänen nenän edestä kiinni. Vetäisin hupun ylös ja juoksin portaat alas, pää kokoajan alhaalla. Kerkesin jo ulos kun kuulin huudon.
”Rose, odota!” En ottanut huomioinut hänen huudahdusta, kävelin vaan eteenpäin.
”Sinä voit kertoa minulle. Lupaan, että en kerro kenellekään, luottaisit nyt vaan minuun. Ole kiltti.”
”Mene pois Emmett. Kyllä minä luotan sinuun, mutta en halua, että sinäkin joudut tämän takia johonkin pulaan. Kuulin, kun te silloin rouva Mankinsonin kanssa puhuitte. Sanoit, että aiot kostaa.”
”Enkä mene pois. Ja kyllä, aion kostaa sille paskiaiselle.”
”No juuri tätä minä tarkoitin. Mene pois.”
”No mitä aiot tehdä, jos en lähde?”
”Kiljua täällä pihalla ja sanon että sinä olet se pahoinpitelijä.” Heti kun sanoin sen, tajusin että niin en voisi tehdä. Kahdesta syystä. En voisi satuttaa Emmettiä sillä tavalla, hän oli pelastanut minut. Ja toinen syy oli se, että jos kiljuisin, he näkisivät minut ja tajuaisivat minun karanneen.
Emmettin ilme muuttui järkyttyneeksi.
”Et sinä kehtaisi.” Totta puhuen, en kehtaisikaan. Pysyin hiljaa ja jatkoin matkaani.
”Ja toiseksi, sinä et voisi. Jos kiljuisit, he tajuisivat sinun karanneen.” Oliko Emmett ajatusten lukija? Tämähän osui kohdalleen.
”Niin… En minä kehtaisikaan. Mutta mene Emmett nyt oikeasti pois. Itselläni ei ole mitään suunnitelmaa, mitä voisin tehdä. En halua sotkea sinua tähän. Ole kiltti ja mene nyt vain pois.”
”Minne ajattelit mennä?”
”En tiedä. Ehkä junalla matkustaa jonnekin. Rahaa minulla riittää vähäksi aikaa, kyllä minä jotain keksin.”
”Millä ajattelit mennä sinne junaan, jos sinulla ei kerran ole rahaa mukana?” Säpsähdin. Aloin kiireesti tutkimaan taskujani ja etsien rahanippua, jolle olisi nyt niin kovasti käyttöä.
”Voi hitto. Mitä minä nyt teen?” Sanoin kauhuissani ja käänsin katseeni Emmettiin. Hän katsoi minua ilmeettömänä, ehkä jopa hieman huolestuneena.
”Jäikö ne kotiin?” Emmett kysyi minulta.
”Mahdollisesti… Pitää varmaan käydä katsomassa.” Sanoin värittömästi ja tunsin kuinka veri pakeni kasvoista ja muutuin kalpeaksi. Ei kotiin, ei.
”Tulen mukaan. Äläkä yritä estää.” Emmett korotti ääntään kun minä olin avaamassa suutani kieltääkseni. ”Sanoit silloin kerran että olen sinulle tärkeä. Rose, sinäkin olet minulle tärkeä. Anna minun auttaa sinua.” Hän sanoi ja laittoi kädet olkapäilleni, poraten katseen silmiini.
”No tule vain mukaan. En edes tahtoisi mennä yksin.” Tunnustin katsoen jalkoihini.
”Olen kysynyt tätä monta kertaa, tosi monta. Mutta kysyn uudestaan ja tulen kysymään montakin kertaa, ja enkä lopeta ennen kuin sinä vastaat. Kuka sinua hakkaa?”
”Miksi haluat tietää? Kostaisit kumminkin, sitten joudut syytteisiin. En halua että sinustakin tulee sellaista joka pahoinpitelee toisia.”
”No entä jos lupaan olla kostamatta?”
”Kostaisit kumminkin, myönnä pois. Tunnen sinut sentään niin hyvin. Voin kertoa ehkä sinulle myöhemmin en nyt.” Ei nyt, sillä olimme menossa kotiin ja jos isä olisi siellä, Emmett hyökkäisi suoraan kimppuun. Käsken Emmettiä pysymään ulkona ja minä haen sisältä rahat sillä välin.
”Lupaatko?”
”Lupaan.”
A/N: Uus luku tulis nyt
Anteeks että kesti. Hope u guys like it! Ja ainii, kommentit on aina kauheen kivoja!
