Otsikko: Painajaisissa kuolleet
Fandom: Naruto
Genre: Angst, deathfic
Ikäraja: K-11
Summary: Sasuke näkee joka yö saman painajaisen.
A/N: Kirjoitin tämän ficin jo muutama päivä sitten, mutta korjailin tekstiä monta kertaa ja yritin saada mahdutettua tähän vähän enemmän kuvailua. Toivottavasti se nyt on lukemisen arvoinen... ja osallistuu
Fandom10'iin.
Sasuken näkökulmasta kerrottuna.
***
Painajaisissa kuolleetTäällä minä taas olen. Mustuudessa, sumun keskellä. Eksyksissä. Joka yö tämä sama paikka, samat henkilöt, samat tapahtumat. Ne eivät jätä minua rauhaan. Ei ole yhtäkään yötä mikä olisi erilainen, ei yhtäkään yötä, josta en heräisi hien peitossa, kädet täristen.
"
Sasuke", kuuluu kuiskaus pimeydestä, joka on minulle ennestään tuttu. Avaan silmäni, tajuamatta, että ne edes olivat kiinni ja näen edessäni leijailevan vaaleahiuksisen pojan, jota ympäröi sankka sumu. Aaltoilevat mustat sumukiehkurat syleilevät Narutoa, joka yrittää kurkottaa kättään minua kohti. Naruto katsoo minua suoraan silmiin. Näkeekö hän murhaajan? Petturin, joka hylkäsi oman kylänsä? Aurinkoinen hymy paljastaa kuitenkin, että hän näkee minussa vieläkin ystävänsä.
"
Idiootti."
Kohotan käteni hitaasti Narutoa kohti, mutta se mitä sitten näenkin edessäni, ei ole enää Naruto. Naruton siniset silmät ovat muuttuneet kirkkaan punaisiksi ja pupillit ovat pelkät viirut punaisuuden keskellä. Suu on vääntynyt julmaan irvistykseen ja ontto nauru kaikuu täällä tyhjyydessä.
Täällä ei ole metsiä, ei sinistä taivasta, eikä maata jonka päällä kävellä. Täällä ei ole painovoimaa, joka vetäisi meidät pohjaan. Leijumme sakeassa sumussa ja ympärilläni kaikuu vain punasilmäisen Naruton hirviömäinen nauru.
Kova tuulenpuuska ravisuttaa kehoani ja sumua, joka ympäröi minua joka puolelta. Se ei yllätä minua, vaan suljen silmäni rauhallisesti kiinni. Joka yö sama paikka, samat henkilöt ja samat tapahtumat riivaavat minua kuin rikki mennyt herätyskello.
Avatessani silmäni jälleen Naruton katseesta on poissa kaikki viha ja katkeruus. Katseesta ei välity enää tunteita, vaan silmät ammottavat tyhjyyttä. Suu ei ole vääntynyt ärsyttävään virneeseen, mutta sitä ei peitä myöskään vihan uurteet. Pelkkä surumielinen hymy, joka ei jätä minua rauhaan tämän jälkeenkään. Tuon typerän pojan sydämentykytykset eivät enää kaiu korviini, kuten hetkeä aiemmin. Oma käteni on kohotettuna häntä kohti ja sumukiehkurat ovat kiertyneet hänen kaulalleen. Sumun syleilevä ote on muuttunut kiristyssiteeksi kaulan ympärille. Henki ei kulje enää. Naruto on poissa, mutta taas seuraavana yönä tulisin näkemään hänet elossa, kunnes sumusormet kiertyisivät taas hänen kaulansa ympärille.
"
Sasuke, mitä sinä olet tehnyt?" tytön pelkoa tihkuva ääni särähtää korvaani ja käännän katseeni pinkkitukkaiseen tyttöön, Sakuraan. Avaan suuni huokaistakseni: jälleen samat tapahtumat, ei muutosta edelliseen yöhön, tähän toistuvaan painajaiseen.
Sakuran silmät ovat ammollaan ja näen, ettei hänen itkunsa ole kaukana. Hän tärisee ja pitää käsiään lujasti itseään vasten, yrittäen saada vapinansa hallintaan. Sakura on sanomassa jotain, mutta sulkee sitten suunsa ja jättää sanomatta ne sanat, joilla ei kuitenkaan olisi ollut mitään vaikutusta.
Kimaltavat kyyneleet leijuvat ilmassa, joista yksi hipaisee poskeani. Sakura itkee.
"
Heikko", sanon ääneen, taas.
"
Miksi Sasuke?" kysymys kaikuu ja viimeiset henkäykset pääsevät tytön hennoilta huulilta, ennen kuin elämä sammuu hänestäkin. Sumukiehkurat ovat puristuneet hänen kaulansa ympärille.
Huomaan omat käteni jotka on kohotettu Sakuraan päin, omat nyrkkini, jotka puristavat Sakuran kaulaa, päästämättä henkeä kulkemaan. Huomaan takanani Kakashin, huomaan Itachin, Orochimarun ja muut konohalaiset. Jokaisen kaulan ympärille on puristunut sumuinen nauha, joka ei hellitä otettaan kenestäkään heistä, hetkeksikään.