Pieni poika istui ison kammarin ikkunan edessä || S, Malfoyt

[LND]

Title: Pieni poika istui ison kammarin ikkunan edessä
Author: Limba
Raiting: S
Genre:  Drama, Angst, Het
Pairing: Lucius/Narcissa, Pikku-Draco
Warning: Lievää väkivaltaa
A/N: FF100:ni liitän sanalla 090. Koti


Pieni poika istui ison kammarin ikkunan edessä. Hän katsoi ulos ikkunasta, kuinka hiutaleet hitaasti leijailivat maata kohti. Poika ei hymyillyt, mutta ei itkenytkään, hän vain oli.

Tämä pieni poika istui tässä ikkunan alla kesät, keväät, syksyt ja talvet. Tuijotti ulos, tai pikemminkin tyhjyyteen, joka ei ikinä vastannut hänen katseeseensa. Tiedämmehän, ei tyhjyydellä ole silmiä.

Isä oli juhlimassa. Varmaankin sen ruman kaljun sedän luona, ajatteli vaalea poika ja hieroi silmiään unisesti. Tänään oli hänen syntymäpäivänsä. Kotitontut olivat tehneet hienon syntymäpäivä kakun ja hoitotäti oli ottanut kuvat, kun hän urheasti puhalsi viisi ohutta kynttilää sammuksiin.

Vaikka kaikki olivat todella yrittäneet miellyttää häntä, hän oli ollut tyytymätön. Hän sai muutaman lahjankin, joihin hoitotäti oli tunnollisesti kirjoittanut onnitteluja hänen isältään. Poika ei kuitenkaan ollut niin tyhmä, kuin luultiin. Isän käsiala on sirompaa.

Poika näki usvan kohoavan ulkona, hän sulki ikkunan, tarkisti ettei sängyn alla ole mörköjä ja kapusi sänkyynsä. Hän kääntyili levottomasti hetken aikaa kunnes antoi väsymyksen tuudittaa hänet uneen, hänen omaan maailmaansa pomppimaan sieneltä sienelle kuin kaniini, jolla on neljä korvaa.

--

Poika heräsi kovaan oven pamaukseen ja raivoisiin huutoihin. Hän vilkaisi kelloon, joka on aina kaksi minuuttia etuajassa. Se näytti kahta yli kaksitoista. Hän kuuli isänsä raivoavan huudon:
”Kehtaatkin saatanan huora!” Kuului muutama tömähdys ja nyyhkytystä.

He tulivatkin jo, poika ajatteli ja yritti hymyillä. Lopulta hän luovutti ja antoi ilmeen kääntyä. Antoi itkun tulla. Kunpa se Potter tulisi takaisin ja lopettaisi isän sekoilut.

Pian pojan huoneen ovi avautui hiljaa. Surullisenoloinen vaalea mies kurkkasi ovesta, odottaen näkevänsä poikansa nukkumassa tyytyväisenä. Nähdessään tämän kasvoilla kyyneleitä, hän puristi tämän tiukkaan syleilyynsä ja silitti suloisia vaaleita hiuksia. ”Kaikki on taas hyvin, ei mitään hätää.”

Mutta poika tiesi, ettei mikään ole hyvin, eikä tule olemaankaan.

[Winifred]

Voi!

Tämä on todella kaunis. Todella kauniin tästä teki sen, ettei nimiä mainittu kertaakaan itse tekstissä. Draco on kuitenkin suloinen, pieni lapsi, joka tietää ja aavistaa kuitenkin kaiken, mitä aikuiset yrittävät salata. Kaikessa surullisuuden harsossaan tämä oli kuitenkin hyvin lapsenomainen ja minusta toit hienosti esiin Dracon iän mainitsemalla kakun kynttilät ja lapsen pelot möröistä sängyn alla pienellä lauseen pätkällä. Tuollaiset pienet, lähes huomaamattomat asiat tekivät tästä hienon.

Kunpa se Potter tulisi takaisin ja lopettaisi isän sekoilut.

Mielenkiintoni heräsi kyllä, koska minä en oikein tajunnut tätä. Tai siis, en ole varma, ketä Potteria tarkoitit ja olen ihan varma, että tähän liittyy toinen tarina, joka sivuutettiin kuitenkin. Salaperäinen toteamus, jonka alkuperän haluaisin kovasti tietää. Mutta ehkä joidenkin asioiden on tarkoitus jäädä salaperäisiksi.

Ehkä kaikkein hienointa tässä oli noiden yksityiskohtien lisäksi se, että se oli juuri Lucius, joka tuli Dracon huoneeseen ja halasi Dracoa. Jotenkin se on aina Narcissa, joka lohduttaa Dracoa ja Lucius on se kylmä, joka ei osoita hellyyttä millään asteella. Minusta on siis todella hienoa, että tässä juuri Lucius tuli katsomaan Dracoa ja vieläpä silittelemään ja lohduttamaan eikä vain kääntynyt ovella ympäri. Hienoa, kaunista ja niin surullista. Etenkin tuo viimeinen lause.

Kokonaisuudessaan siis todella upea. Lisää tällaista! Tämä on muuten sen oloinen, että tämä olisi pätkä jostakin isommasta kokonaisuudesta. Mutta mutta. Kiitos ihanan surullisesta lukukokemuksesta<3

~W

[LND]

Winifred, olen kiitollinen palautteestasi. Se oli laaja ja analysoiva, juuri sellainen millaisen jokainen kirjoittaja varmasti haluaa.
Nyt kun mainitsit tuon 'mystisen lauseen', aloin miettiä sitä itsekkin.  Päädyn kuitenkin yksinkertaisesti factaan, että Harry Potter selvisi tappokiroukselta hengissä. Uskon, että siitä kerrottiin Päivän profeetassa jne. Joten voidaan olettaa, että Draco tiesi Harrysta ja täten oletti tämän olevan jokin kummallinen sankari, joka pelastaisi kaikki. 

Pyhimys, kiitos 

[Belsissa]

Mielestäni tämä oli kovin koskettava ficci.

Tunnekuvailusi on todella hienoa, mutta kerronta tökki paikoin hieman. Ei pahasti, mutta vähäsen. Sinun ei kuitenkaan kannata ottaa paineita moisesta, sillä taitosi kuvailla on jo niin hieno ja omaperäinen, ettei tökkimistä oikeastaan pistä kuvailujen ohessa edessä edes merkille.

Pidin kovasti ideastasi, rakastan Malfoyn perheestä kertovia ficcejä ja minun täytyy myöntää, että olen lukenut useita tämän kanssa idealtaan samanlaisia tekstejä.Painotaan kuitenkin jälleen kuvailuasi sanoessani, että se tekee tästä omasi, vaikka aihe onkin aika samankaltainen kuin monessa muussa tekstissä. Loppuen lopuksi en edes koe tuota ominaisuutta virheenä, kunhan teksti ei ole täysi kopio muista, eikä tämä sitä todellakaan ollut.

Hahmotkin olit toteuttanut mielestäni mainiosti, Draco oli todella suloinen, mutta myös katkera ja haavoittuvainen hahmo. Minun kävi kamalasti häntä sääliksi ja myös Narcissaa, joka jäi hieman sivuun tässä ficissä, joka on harmillista, olisit voinut kertoa hänestä pikkaisen enemmän. Luulisi, että olisin inhonnut Luciusta tässä, mutten osaa tuntea vastenmielisyyttä häntä kohtaan yhdessäkään tekstissä, vaikka hän käyttäytyisi karmaisevasti. Tässäkään hän ei vielä ollut läheskään pahimmillaan ja mielestäni niin on hyvä. Liian julma Lucius olisi pilannut tekstin tunnelman.

Tämä oli hieno lukukokemus, kiitoksia paljon!

[LND]

Belsissa, kiitos ihanasta kommentistasi.  Minulle kuvailu ja ajattelu ovat paljon läheisempiä kuin itse tapahtumat. En osaa kertoa tapahtumia oikein, en löydä oikeita sanoja. Näen vain kaiken kuvina edesäni. En pidä heikkouksistani.

Halusin, että Lucius on kylmä, mutta samalla rakastava. Ajatus siitä, että ensin lyö vaimoaan ja lohdutta sitten poikaansa on loppujen lopuksi melko naurettavaa. Tavoitteena oli kertoa, että Draco merkitsi enemmän kuin Narcissa.