Nimi: Katulampun alla
Kirjoittaja: Siisukka
Genre: fluffy, het, one-shot
Paritukset: Eetu/Emilia
Ikäraja: S
A/N: Ei angstia, vau! Tällaisen melkein raapaleen tekaisin puoli kahdeksan aikaan aamulla.
Olen muuten ihan liian riippuvainen pimeyden, katulamppujen ja sateen kirjoittamisesta.
Katulampun alla
Ilta pimenee. Hyvä, koska mä pidän pimeydestä, ja sitäkin enemmän tähdistä. Nyt on just sellainen aika, jolloin tähdet rupeaa näkymään. Kun syksy vaihtuu talveksi ja päivät lyhenevät.
Luulisi, että mä hypin riemusta ilmaan ja olen ihan haltioissani, mutta ei. Mä en kulje hämärässä puistossa tähtien takia. Mä olen täällä Emilian takia.
Mun Emilian. Tytön, jolla on pitkät, luonnonkiharat hiukset, joita se ei suorista, niin kuin muut tekee. Sillä on kasvot, jotka on niin tavalliset, että niistä ei jää muille mitään mieleen. Ne ei tiedä, kuinka ihanat sen silmät on. Muut ei pääse kurkistamaan sen otsahiusten taa, näe vihreänsävyistä kauneutta. Emilian silmät on vihreänruskeat ja tunteita täynnä.
Tuolta Emilia tuleekin. Se ei ole vielä nähnyt mua, kulkee parin pusikon takana. Sillä on varmaan tosi kylmä, kun sillä ei ole takkia. Mun pitää lämmittää sitä…
No nyt se huomasi mut. Mä en voi olla ihan varma, mutta musta tuntuu, että sen huulille nousi pieni hymy. Mä haluaisin suudella niitä, kuiskata sen korvaan rakastan sua.
Kävelen Emiliaa vastaan. Me pysähdytään katulampun valokeilaan ja ollaan hetki koko maailman keskipisteenä. Se katsoo mua ujosti ja sanoo hei. Mun tulee äkkiä tosi kuuma, ja huomaan vastaavani vähintään yhtä ujosti. Me ollaan kummatkin ujoja, näkymättömiä tähtien tiirailijoita. Päädyttiin yhteen kolme kuukautta sitten, mutta mä en ole vieläkään uskaltanut suudella sitä.
Emilia näyttää jotenkin oudolta. Epävarmalta. Se nostaa hetkeksi lasketun päänsä ja sen poskille kohoaa puna. Sen katseesta näen, että se päättää jotain.
- Eetu…
Mun sydän sekoaa, kun se sanoo mun nimen niin ihanasti.
Emilia tulee ihan lähelle, kietoo kädet mun kaulaan. Mun kädet vaeltaa ihan itsestään sen ympärille. Hetken me vaan seistään niin, sylikkäin, toisiamme silmiin katsoen. Juuri kun mä suljen silmäni tallettaakseni sen hetken, mä tunnen sen huulten sähköiset kipinät ihan lähellä omiani. Se hengittää kevyesti. Mä en avaa silmiäni, kun meidän huulet koskettavat toisiaan ja mun vatsassa räpiköivät perhoset villiintyvät täysin.
Se vetäytyy ihan liian pian taaksepäin, mutta mä olen jo juopunut siitä. Mä en tahdo lopettaa vielä, mä en tahdo lopettaa ikinä. Avaan silmäni katsoakseni Emiliaa, mun elämääni, ja kun meidän katseet kohtaa, suutelen sitä. Ja se vastaa.
Rutistan Emilian tiukasti syliini. Sen nenä vaeltaa mun poskea pitkin kutitellen. Mä olen nyt onnellisempi kuin koskaan.
- Hyvää syntymäpäivää, rakas, Emilia kuiskaa mun korvaan.
Kuka sanoi, että pojan pitää tehdä aloite?