Kiitos
LoveAndDeath, aattelin vähän yllättää teijät
Kiitos
NiNNNi , saat pian tietää kuka siellä on. Joo pidin vähän salassa tuon puolivampyyriuuten (joo tyhmä sana
)
Kiitos
Liinalotta, kiva, että tykkäät, mä oon ehkä vähän liian nopee, mut koetan hidastaa, ei tässäkään luvussa taijeta hirveesti hidastella
Kiitos
redapple, jatkoa ihan just tulossa!
Kiitos
katriqqq!
Kiitos
Kotitonttu, hyvä että paranee eikä huonone!
A/N: Elikkä jatkoa tulee nyt sitten tässä, lisää toimintaa luvassa!
4.luku A
CarlislePoV:
Katsahdin äänen suuntaan ja kävelin rauhallisesti ovelle päin. Haistoin jo vampyyrin tuoksun, mutta se ei ollut tuttu, ei ollenkaan, joku vieras. Avasin hitaasti oven ja edessäni seisoi Emmettin kokoinen vampyyri yllään harmaa viitta. Nielaisin, vaikka yleensä olin rauhallinen, miksi joku Voltureista tulisi tänne. Kuulin kuinka Bella sävähti ja rupesi murisemaan kuuluvasti. Vieras laski hupun päästään ja Bella juoksi ovelle raivoissaan. Pystyin vain katsomaan vierestä.
BPoV:
Kuulin vaimean koputuksen ovelta, mutta en kiinnittänyt siihen erityistä huomiota. Sehän saattoi olla, joku Cullenien vieras. Tunsin vampyyrin vaimean tuoksun sieraimissani, olin haistanut tuon hajun, jossain ennenkin. Samassa hälytyskelloni soivat ja sävähdin kuuluvasti. Ei voi olla totta! Murisin varoitukseksi hänelle, miten he kehtaavat! Juoksin ovelle silmät raivoa täynnä ja kuristin käsilläni hänen kaulaansa ja sanoin:
“Sinä!”, kuin sylkäisten sanan suustani.
“Miten SINÄ ja HE kehtaavat astua elämääni kaiken jälkeen, jolloin, ette kaivanneet minua luoksenne, ette avustaneet minua ahdingossani, ettekä tehneet YHTÄÄN MITÄÄN!”, huusin hänelle päin naamaa.
“Bella rauhoitu!”, hän sanoi viimein.
“Miten sinä voit määräillä minua, Demetri?!”, sihahdin.
“Caius, Marcus ja Aro määräävät minua sekä sinua”, hän sanoi tyynnytellen.
“Miksi he voisivat määrätä minua, enhän edes ole heidän lapsensa”, sanoin purskahtaen itkuun.
“Bella, Bella ei hätää, ota ihan rauhassa, ja tiedätkö mitä, Caius ikävöi sinua joka päivä, joka ikinen vuosi, kun olit poissa, joka ikinen sekunti, kun et ollut hänen vierellään nauramassa”, Demetri sanoi hymyillen.
Nostin kyyneleiset silmäni Demetrin silmien eteen ja katsoin häntä ihmeissäni, vieläkö isä ikävöi minua?
“Mutta, hänhän sanoi, että en ole sopiva Volturien tyttäreksi”, sanoin irvistäen.
Edward oli hetkessä vieressäni ja silitti selkääni tyynnyttävästi. Tarrauduin häneen tiukemmin, kääntäen katseeni Demetristä.
“Bella, minä tiedän, että sinä olet katkera heille, mutta he todella ovat huolissaan sinusta, he haluavat sinut takaisin kotiin, niin kuin me kaikki muutkin”, Demetri sanoi pienen hymyn kera.
“Ei se ole totta, sinä valehtelet, isäni ei enää kaipaa minua, hän hylkäsi minut!”, sanoin itkien.
“Bella”, Edward sanoi hiljaa.
Kohotin katseeni häneen ja katsoin hölmistyneenä häntä.
“Minusta sinun tulisi uskoa Demetriä, sillä etkö näe miten vilpitön hän on puhuessaan sinulle?”, Edward sanoi irvistäen.
“Mutta, minä haluan, että sinä tulet mukaan, sinä olet pelastanut minut”, sanoin.
“Eiköhän ole parempi, että menet Demetrin kanssa isäsi luo, eikä sekoiteta meitä tähän”, Edward sanoi.
“Sinä et siis rakasta minua, minä tiesin, ettet kuitenkaan ymmärtäisi minua, sinä olet vain raukka, joka varastaa toisten sydämiä!”, sanoin uusien kyynelten tippuessa poskilleni ja riuhtaisin itseni pois Edwardin syleilystä. Halusin juosta pois tästä kaikesta. Olin niin vihainen, kaikki tässä maailmassa oli minua vastaan.
“Bella!”, Edward huusi juostessaan minua kiinni.
“Älä seuraa minua!”, huusin hätääntyneenä.
“Anna hänen mennä, minä voin juosta hänet kiinni, kohta”, Demetri sanoi Edwardille.
AlicePoV:
Bella juoksi itkien pois taloltamme, halusin tietysti mennä perään, mutta tiesin, että hän ei kaipaisi nyt seuraa. Menin Jasperin syliin ja painoin kasvoni hänen rintaansa vasten, huokaisten raskaasti. Tunsin kuinka Jasper silitti hiuksiani hellästi ja tunsin olevani turvassa.
Kuulin Demetrin sanelevan jotain Carlislelle, mutta en kiinnittänyt siihen muuta huomiota.
“Minä menen nyt katsomaan miten Bella voi”, Demetri kuiskasi Carlislelle.
Samassa tunsin sävähdyksen kulkeutuvan pitkin kehoani…
Hän juoksi läpi metsän ja nummien, kautta niityn niin puhtoisen. Pysähtyi hän metsän laitaan katselemaan, kuuntelemaan tulijaa. Sipaisi hän hiukset otsaltaan ja kuuli askeleet. Murina yltyi rinnasta, tuli hahmo esiin veden pinnasta. Kääntyi hän katsomaan tuota ihmettä, kun mies kävelee vastaan, nousee vedestä. Käsi nousee eteen, kun hän puollustaa itseään, mutta ei tuo vieras välitä mistään, haluaa vain tappaa.
“Marcus?”, hän kysyy. Ei mies vastaa vain lyö toista kasvoihin, naarmu jää sittenkin.
“Marcus?”, hän kysyy yllättyneenä kuin peloissaan. Toinen isku ohtaan ja tyttö maahan makaamaan kuin kuollut haavoitettu.
“ALICE!”, kuulin huutoja ympäriltäni. Säpsähdin äänien kovuutta ja katsoin hätääntyneenä Jasperiin. Toinen isku ohtaan ja tyttö maahan makaamaan kuin kuollut haavoitettu. Muistin tuon lauseen hyvin. Edward oli jo vierelläni ja karjui:
“Mitä sinä olet nähnyt kerro, mitä Bellalle on tapahtunut?”, Edward huusi hengen hädässä.
“Demetri - osoitin hänelle nyt sanani, välittämättä panikoivasta Edwardista - sinun täytyy löytää äkkiä Bella, hän joutuu Marcuksen hyökkäyksen kohteeksi, hän vaikuttaa hyvin vihaiselta”, sanoi huolta äänessäni.
“Voi ei, ei taas!”, Demetri kirosi vaivaantuneesti.
“Olen jo matkalla”, hän huikkasi ennen kuin katosi illan pimeyteen.
BPoV:
Juoksin itkien metsän läpi, en välittänyt minne menin, sillä eihän minulla ollut tässä maailmassa ollut enää väliä. Miksi ajattelinkaan rakastua Edwardiin, siihen typerään paskiaiseen, joka ei välitä kenestäkään. Pysähdyin metsän laitaan katselemaan auringon laskua. Se oli yhtä kaunis kuin Rosal, huokaisin, edes hetkeksi haluaisin unohtaa Rosalin.
Kuuntelin silmät kiinni kuinka tuuli puhalsi hiljaa ylitseni, kuinka meri kohisi vieressäni, kuinka oravat juoksivat puissa etsien kumppaniaan tai käpyjä.
Yhtäkkiä tunsin jääkylmän käden kaulallani ja silmäni rävähtivät auki. Edessäni seisoi Marcus, yhtä komeana kuin aina, mutta hänen silmänsä eivät olleet ystävälliset, vaan loimusivat vihasta.
“Marcus?”, kysyin ihmetellen.
Hän kohotti kätensä pois kaulaltani, siveli hiuksiani sivuun.
“Marcus?”, kysyin peloissani.
Hän upotti kulmahampaansa kaulalleni ja puhui silti selkeällä äänellä:
“Hei, Bella, niin mukava tavata sinut viimein, olet kasvanut eduksesi”, hän sanoi sarkasmia äänessään.
“Haluatko todella, että juon sinut kuiviin, sillä se toisi minulle paljon tyydytystä, sillä sinä olet Caiuksen lapsi”, hän hymyili minulle pirun lailla
“Miksi?”, kysyin pelokkaana.
“Sinä lutka olet saattanut Caiuksen masennukseen ja poikaystävän asemassa minä olen velvollinen piristämään häntä, mutta arvaatko miten olen raivoissani sinulle sillä ainut keino, jonka hän hyväksyisi parantuakseen, olisi sinun tuomisesi takaisin Volterraan. Ja arvaat varmaan miten minua sapettaisi, jos sinä kipittäisit isäsi helmoihin heti porteista päästyäsi ja te jatkaisitte “ah-niin-ihanaa-perhe-elämää-keskenänne-välittämättä-eräästä-henkilöstä-joka-sattuu-olemaan-Caiuksen-homo-poikaystävä”, luuletko, ettet vain murskaisi mitään kaunista, johon olen uhrannut monia vuosia, vain siksi, että hän ei kokisi Volterran perillisen menetystä liian raskaana.
Minä sentään lohdutin häntä, sinä vain juoksit sen kamalan Amadeuksen perässä todistamassa rakkauttasi alkoholistille, joka vihasi sinua, oletko nyt tyytyväinen?!”, hän huusi upottaen kulmahammastaan koko ajan syvemmälle. Vaikeroin kivusta ja halusin miettiä tätä kaikkea rauhassa. Halusin saada ymmärrystä pieneen elämääni, halusin kerrankin saada rakkautta, joka oli ryövätty minulta varhain. Marcus sävähti kauemmas minusta ja kuulin, jonkun askeleet takaani.
“Marcus, sinä hullu käppänä, tämähän kaikki on kielletty Volterran laissa “Älä satuta, vahingoita, raavi, juo tai väkivalloin pakota omiasi tai Volterran perillisiä”, miksi sinä rikot niitä?”, Demetri kysyi hymyillen.
Tunsin kuinka oloni heikkeni koko ajan Marcuksen tekemän haavan myötä, se kirveli ihossani ja tumma veri valui pienenä norona kaulastani alaspäin.
“Bella, voi Bella, minä lupaan, että hän jää tästä tilille, kun pääsemme Volterraan”, Demetri sanoi hengittämättä ja surullisesti.
“En…minä…halua…vihamiehiä”, sanoin hengittäen pinnallisesti.
“Lepää nyt vain, minä vien sinut Carlislen luo paikattavaksi”, Demetri sanoi silittäen hiuksiani.
“Onko… isä todella… masentunut?”, kysyin kuin pikkulapsi.
“Bella paha sanoa, mutta hän ei ole ollut entisensä sinun lähtösi jälkeen, hän ei ole metsästänyt ainuttakaan ihmistä, hän on kärsinyt vain siksi, että muistaisi kuinka väärin hän teki kun antoi sinun lähteä, hän ei ottanut vastaan ainuttakaan veripisaraa, ellei se ollut eläimen, se oli muistutus siitä, että sinä et ole kokonainen vampyyri vaan puolikas. Hän todella kärsii ja ainut keino millä hän kohenisi olisi sinun tulosi Volterraan, tulethan sinä, Aro ei tiedä mitä tehdä ja Marcus on epätoivoinen ja me muut alistumme vain heidän käskyihinsä, sinä olisit Caiuksen elonkipinä”, Demetri sanoi melkein itkien.
Painoin käteni hänen sydämensä kohdalle, siis siihen kohtaan, jossa se olisi ollut ennen. Hän katsoi minua ihmeissään, mutta en edes pystynyt hymyilemään, kun päässäni pyöri niin rajusti.
“Niin kauan… olen ollut… oikeata rakkautta vailla…nytkö minun pitäisi…antaa vähäinen rakkauteni hänelle?”, kysyin kuiskaten, veren hukka esti minua puhumasta yhtenäisesti.
“Bella minä tiedän, että sinulla on Volterran suurin sydän, joka on vielä paikallaan ja se on sinun avaimesi isäsi sydämeen, nimittäin antamalla oma sydämesi kokonaan isällesi saat vasta rakkautta häneltä”, Demetri sanoi piristyneemmin.
“Mutta entäs, jos… haluan säilyttää palan… omaa sydäntäni jollekin toiselle…, rakkaalleni, menneisyydelleni…, tulevaisuudelleni ja pelastajalleni?”, kysyin ääni häipyen lopussa.
“Sinä annat isän-palan sydäntäsi Caiukselle, annat palan muille, sen palan, jonka haluat antaa heille, sillä silti se on vielä sinun oma sydämesi”, Demetri sanoi.
Tuijotin häntä silmiin koko loppumatkan.
EsmePoV:
“Luojan kiitos, he tulevat!”, Alice kiljui ikkunasta.
Nousin verkkaisesti ylös sohvalta ja kävelin Alicen viereen. Demetri kantoi kalpeaa Bellaa käsivarsillaan ja he juttelivat jostain. Edward oli jo juossut kiinni Demetrin ja pyysi nyt häntä ojentamaan Bellan hänelle. Demetri laski Bellan poikani käsivarsille ja Edward kantoi hänet sisälle taloon. Carlisle oli jo valmiina eteisessä lääkärinlaukku toisessa kädessä.
Edward laski Bellan hellävaroin lattialle ja juoksi sitten salamana pois, hetken kuluttua tiesin miksi. Sieraimiini tunkeutui viettelevän makea veren haju, joka sai pääni sekaisin himosta, niinpä hoputin muitakin poistumaan. Emmet ja Rosalie, Jasper ja Alice ja minä hiivimme vähin ääni pois eteisestä ja jätimme Carlislen työskentelemään hiljaisuudessa.
EPoV:
“Mitä tapahtui?”, kysyin Demetriltä kun olin poistunut talosta Bellan viereltä. Se tuntui väärältä, mutta himo veti minut pois.
“Marcus oli siellä”, hän sanoi.
“Niin, minä tiedän Alice kertoi”, vastasin turhautuneesti.
“Ja hän aikoi juoda hänet kuiviin, kostoksi”, Demetri sanoi.
Tunsin kuinka lakkasin taas hengittämästä, Bella oli vaarassa joutua juoduksi kuiviin, enkä minä ollut siellä. Tunsin raivoni kasvavan entistä enemmän ja halusin kovasti iskeä jotakuta.
“Minä tapan hänet!”, huusin raivoissani.
“Sitten sinä ja perheesi joudutte pakoilemaan lopun ikäänne”, Demetri sanoi laiskasti.
“Minä en välitä!”, sanoin raivoissani.
“Edward- hän tarttui olkapäästäni -Bella tarvitsee sinua vierelleen, ei tappamaan niitä, jotka ovat vahingoittaneet häntä”, Demetri sanoi nyt tosissaan.
“Mutta…hän sanoi, että hän vihaa minua”, sanoin surua äänessäni.
“Siksi hän sanoi vihaavansa sinua, koska hän luuli menettäneensä sinut, koska sanoit, että hänen pitäisi mennä yksin”, hän sanoi.
“Mutta sitähän sinä olit sanomassa ajatuksissasi ja minä luulin, että minun tulisi auttaa sinua?”, sanoin harmistuneena.
“Kyllä, myönnän, että ajattelin niin, mutta sinun tehtäväsi on nyt auttaa Bellaa, eikä satuttaa häntä enää enempää, hän on kokenut liiaksi kovia”, hän sanoi.
“Kuten mitä?”, kysyin kiinnostuneempana.
“No, ensin hän tapasi Amadeuksen ja he rakastuivat…”
“Mutta eihän tuossa ole mitään surullista”, sanoin hämmentyneenä.
“Kuuntele loppuun!”, hän huusi.
“Hyvä on, en enää keskeytä”, sanoin alistuneesti.
“Niin siis he rakastuivat ja Amadeus halusi Bellan muuttavan hänen luokseen, no eräänä päivänä Bella tuli itkien kotiin ja kertoi, kuinka hänet oli väkipakolla raiskattu. Tietysti Caius suuttui siitä ja vannoi kostoa koko McCartyn-suvulle ja vannoo vieläkin…”
“Veljeni on omaa sukuaan McCarty”, sanoin varovasti.
“Mitä, ei voi olla mahdollista, minä tapan hänet!”, hän huusi.
“Hän ei ole ollenkaan sellainen kuin veljensä, minä lupaan, hän ei tee Bellalle mitään pahaa, emmekö voisi tehdä sopimusta”, sanoin hätääntyneenä.
“Sinä rakastat veljeäsi paljon, mutta minä rakastan siskoani vielä enemmän, Bella ei saisi kokea enää mitään järkyttävää, sillä se on minullekin sydäntä särkevää”, Demetri itki kuivaa itkuaan.
“Luuletko etten minä välitä Bellasta?!”, karjaisin.
“Sinä et ole verisukulainen, minä olen hänen isoveljensä ja isoveljen tehtävään kuuluu suojella pikkusiskoaan”, hän sanoi hymyillen.
“Mutta sinut on valittu Bellaa varten”, hän sanoi totisesti.
“Minutko?!”, kysyin ihmetyksestä mykkänä.
“Se on vain Bellan kohtalo”, hän sanoi.
“Kannattaisi nyt mennä sisälle, sillä hän herää kohta”, hän sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen.
BPöV:
Tunsin pyörryttävän tunteen tulevan takaisin, kun yritin avata silmiäni. Kuulin vaimeasti ääniä ympäriltäni ja yritin päästä itseni herraksi heräämällä.
“Hän herää!”, Alice kiljui iloisesti.
Hymyilin tahtomattanikin, Alice oli ihana ilopilleri.
“Hah, hän on jo hereillä, tuosta virneestä huomaa heti”, Emmett naureskeli.
“Kestipä se kauan!”, Rosalie sanoi närkästyneesti.
Avasin silmäni lopullisesti ja kohtasin taas monta silmäparia.
“Miltä olosi tuntuu?”, Edward kysyi ensimmäisenä. Nyrpistin hänelle nenääni ja lähdin hoippuvin askelin Demetrin luo.
“Varovasti, Bella”, hän sanoi perääni. Tuhahdin hänelle, mutta silti oloni tuntui huteralta.
Kävelin silti loppuun asti Demetrin luo, joka nojasi ovenkarmiin. Annoin hänelle suukon poskelle ja halasin häntä rutistaen.
“Kiitos”, sanoin hiljaa.
Hän silitti hiuksiani ja kuiskaili nimeäni korvaani, saaden meidät näyttämään parilta.
“Isä odottaa”, kuiskasin ennen kuin vedin hänet viereeni sohvalle.
A/N: KOmmentteja tulemaan vain ja krittiikkiä kans!
