// Alaotsikko: Jack/Gwen/Rhys, Owen/Gwen/Rhys, Jack/Ianto/Lisa, Fandom10
Author: natte
Beta: akinnah
Fandom: Doctor Who - tarkemmin Torchwood
Paring: Jack/Gwen/Rhys, Owen/Gwen/Rhys, Jack/Ianto/Lisa
Rating: K11
Genre: drama, angst, romance, tuplaraapaleita
Disclaimer: BBCn ovat Doctor Who sekä Torchwood sekä kaikki hahmot, joiden kanssa niin tykkään leikkiä *raskas huokaisu*
Summary: For a moment your eyes open and you know - all the things I ever wanted you to know.A/N: Hihi, ensimmäinen Torchwood-ficci. Itseasiassa idea on vähän kuin "3 kertaa kun.." -haasteessa, mutta eipä tämä siihen osallistu kun on väärää fandomia. Mutta siis kolme tuplaraapaletta, jokaisessa yksi kolmiodraaman tapainen - ensimmäisessä Jack/Gwen/Rhys, toisessa Owen/Gwen/Rhys ja viimeisessä muttei suinkaan vähäisimmässä Jack/Ianto/Lisa.
Kaikkia yhdistävät noh, draamailun lisäksi minäkertoja - saattekin itse päätellä, kuka kertoo mistäkin mitäkin.
Tuplaraapaleita on niin mukava kirjoitella, nykyään ei ole enää sanamääränkään kanssa kovia ongelmia. Kakkososassa alun lyriikat kuten summarykin ovat Keanen kappaleesta
Your Eyes Open.
Osallistuu Multifandom -haasteeseen sekä Fandom10n. Kommentointi on odotettavaa (;
Aamu vaahteran varjossa1.
Kylmät väreet kiirivät pitkin selkäpiitäni vain ajatellessani hänen kosketustaan. Hennot, viileät sormenpäät olkapäälläni, sipaisten hetken päästä muutaman karanneen kiharan takaisin korvan taakse. Silmissä katse, jota en osannut tulkita. Ehkä epätietoa, epävarmuutta. Rakkautta. Kenties sekoitus kaipuuta ja itsekuria, mistä minä tietäisin.
Sen kuitenkin tiesin, että hänkin halusi. Kaikesta mahdollisesta huolimatta, sormuksista ja lupauksista piittaamatta, hän tahtoi minua, yhtä paljon kuin mitä minäkin. Palaen halusta antaa hänelle kaikki - kokea edes kerran olevansa yhtä avaruuden ja ajan kanssa, voivansa ehkä pienen pienen hetken ajan toivoa voivansa käsittää ja toivoa, vain sekunnin sadasosan ajan, että ehkä tämä olisikin se oikea vaihtoehto.
Ehkä ei tarvittukaan muita.
Kadottiin kanjoneihin, hukuttiin virtauksiin, koitettiin epätoivoisesti eksyttää todellisuus.
Kaunis ja katoavainen illuusio - tosielämässä Jack huomasi sormukseni, ilme muuttui mitäänsanomattomaksi.
Oletko kihloissa, ainoa lause mitä näytti saavan syljettyä suustaan. Onnistuin hymyilemään hieman ja toteamaan häiden olevan pian. Ja nopeasti hän lähtikin takaisin töihin.
Rhys kaipasi selityksiä, toimintamalleja, kaavoja, joilla selittää arki ja sen toiminta - Jack tahtoi oikeutta ja ehkä siinä sivussa kaipasi sitä jotakin, mitä ei suostunut muille myöntämään. Paitsi no, ehkä Iannolle.
Jouluna saavuin töihin aikaisin. Sujautin Jackin pöydälle pienen paketin.
Olin ostanut hänelle pienen, pehmeän näköisen pallokaktuksen, kortin kera.
Toshin paketoidessa suklaakonvehtirasiaa.
2.
Well it's a lonely road that you have chosen
Morning comes
And you don't want to know me anymore
And it's a long time since your heart was frozen
Morning comes
And you don't want to know me anymoreAamuaurinkoa ei tunnettu Cardiffissa, joten tuttu harmaus herätti minut, kuten tavallista. Hetken makasin täydellisessä tiedottomuudessa, silmät selälläni, tunnistamatta lainkaan missä makasin. Mutta kuten joka aamu, tietoisuus avautui nopeasti ympärille, ja häilyvät muodot muuttuivat kalusteiksi ja teräviksi muodoiksi.
Owen. Ja hatara mielikuva ekstaattisesta seksistä.
Kierähdin toiselle kyljelleni vain huomatakseni, että sänky oli tyhjä. Kylmettyneet lakanat toisella laidalla kielivät, ettei niissä oltu makoiltu enää hetkeen.
Talo tuntui muutenkin kovin hiljaiselta - keittiöstä olin kuulevinani lehden rapinan, ja kahvinkeittimen vaimean porinan. Sekä hiljaista että koleaa. Modernisti sisustettu upea asunto keskellä mahtavia näköaloja, ja siihen se jäikin.
Aina putipuhtaassa kunnossa, tavaroiden tietäessä täsmälleen, minkä pinta-alan sisällä sai oleskella - ei tietoakaan kotoisesta sekamelskasta, väreistä tai pöytäliinaan pinttyneistä kahvitahroista.
Hitaasti valuin yli sängyn laitojen, ja pukeuduin vikkelästi eilisiin vaatteisiini. Suihkussa ehtisi käydä kotonakin, Rhys olisi kuitenkin jo töissä, kun pääsisin sinne asti.
Koitin olla välittämästä pienestä pistosta sydämessäni kiskoessani hiuksiani poninhännälle niskaan. Poissa silmistä, poissa ajatuksista. Päti sekä Rhysiin että hiuksiini.
Kofeiinia kirkuvat suoneni ajoivat jalkani keittiöön ja käden kahvinkeittimelle. Owen ei kohottanut katsettaan lehdestään - sehän oli aivan tavallista, että työkavereiden kesken vähän pantiin. Mikäs sen mukavampaa.
Jokin ilmeessä, minkä Owen minuun loi toivottaessani hänelle hyvää huomenta kieli, ettei minun oikeasti pitäisi olla kahvittelemassa hänen kanssaan.
Ei, minun piti unohtaa, kuten hänenkin.
3.
Syksyn tullessa usein ihmeteltiin puiden kaunista väriloistoa. Miksi ne pukeutuvat juuri ennen kylmää ja purevaa talvea niin juhlaviin ja upeisiin pukuihin. Äitini tapasi kertoa, että se kaikki oli vaahteran syytä.
Vaahtera, tuo itsekeskeinen ja huomiota rakastava puu tahtoi väen vängällä kaikkien juhlistavan viimeisiä hetkiä, kun lehdet vielä peittivät oksia ja tekivät puista koreita. Muut innostuivat myös asiasta, mutta vaahteran mustasukkaisesta käytöksestä johtuen vakiintui käytännöksi, että vain vaahtera sekä tämän läheisimmät ystävät pihlaja sekä haapa saivat käyttää punaisia värejä.
Muiden oli tyydyttävä keltaiseen.
En tiedä, onko asian laita oikeasti näin, mutta sen tiesin, että Ianto näytti syötävän hyvältä punaisissa. Ja sen tiesi valitettavasti ennen minua myös Lisa.
Olin aina arvostanut rakkautta ja lähimmäisistä huolehtimista, mutta olen myös sitä mieltä, että rakkaus on sokea. Ja sillä pystyn hyvin selittämään, miksi Ianto tahtoi pitää Lisan elossa kaikki nämä vuodet. Mutta mustasukkaisuutta, sitä en pysty peittämään.
Jopa tämän kuoleman jälkeen Ianto saattoi unohtua jonnekin oman maailmansa syövereihin, pohtimaan Lisaa. Joskus hänen katsoessa suuntaani hymy huulilla arvasin, että hän näki vain Lisan.
Pelkäsin, että suudellessammekin hän tunsi vain Lisan.
Vaikka hän paljastikin, että työssä käyminen oli saanut uuden merkityksen Torchwoodissa, hän mainitsi myös miten ikävä hänellä oli Lisaa. Kertoi miten onnellisia he olivat olleet.
Siinä vaiheessa toivoin syksyn punan katoavan vaahteran lehdiltä.
