Alaotsikko: K-13, haaste, songfic, drama,(lievä) angst
Title: Voldemort-Ravsitettava ennen käyttöä
Author: Blizzie
Genre: Drama, lievä angst
Rating: S
Pairing: Ei ole
Disclaimer: Hahmot+miljöö ovat Rowlingin ja minä vähän lainaan. Laulu on Apulannan. Ainoa palkkani tästä ovat kommentit joita toivottavasti risuineen ja ruusuineen tulee^^
Summary: Borgin & Burkesilla työskentelevän Voldemortin päänsisäisyyksiä
A/N Eräänä kauniina kesäpäivänä saimme
kaokaroksen kanssa idean haastaa toisemme tekemään ficci Voldusta Apulannan lauluun Ravistettava ennen käyttöä. Alla on linkki myös k:n versioon, toiveissa on tietysti, että lukijat kurkkaisivat molempia versioita =) Itse tykkään tästä ficistä ihan, sitä oli hauska kirjoittaa, sillä pidän juuri tämän tyyppisistä hahmoista, kuin nuori Volduni ja Borgin,heh (tulikohan häntä vähän liikaa?). Laulussa tuntui olevan "vähän" liian pitkät kertosäkeet, ja kun ne vielä olivat niin samanlaisia, teki mieli jättää ne kokonaan pois. Jääräpäisenä päätin stten kuitenkin laittaa kaiken, mitä laulussakin on, tässä tulos... Lukekaa, tykätkää tai älkää ja kommentoikaa, vaikkette olisikaan tykänneet!
~Kiittäen, B
tästä kaokaroksen versioVoldemort-Ravistettava ennen käyttöä
En usko, että saa yleistä hyväksyntää
Näkemykseni kieroonkasvaneet.
Voidaanko määritellä rajaa sellaista,
Kun hassusta tulee pelottavaa?
Ei saisi ajatella näin,
Mut se ei oo ainoo, mitä teen väärin.
”Tom, jos olet saanut asiat kaupassa hoidettua, voit yhtä hyvin mennä kotiisi tai lähteä ulos”, herra Borgin sanoi saatuaan viimeisenkin asiakkaan ulos ja kauppansa oven lukittua. ”Meille on tulossa iso asiakas tänään kymmenen jälkeen, ja sinunlaisesi nuori poika tekisi hallaa kaupoille.”
Voldemort laski lohikäärmeenveripulloja sisältävät laatikon käsistään hyllylle, suoristi selkänsä ja kääntyi herra Borginiin päin. Hänen kalpeat kasvonsa ja tummat silmänsä tuijottivat näennäisen ilmeettöminä työnantajaan, mutta muutaman vuoden kokemuksella Borgin pystyi jo sanomaan, että poika oli verisesti loukkaantunut. ”Kuinka iso asiakas, herra Borgin?”, Voldemort kysyi yhtä ilmeettömällä sävyllä kuin olemuksensakin, ja pyyhkäisi tummat hiuksensa silmiltään.
”Todella iso ja itserakas, Tom. Ikivanhakin vielä, ja siitä tässä kiikastaakin. Jos olet paikalla, kun hän tulee, mies saattaa perua koko kaupan, koska pitäisi sinua, nuorta ja-”, Borgin piti pienen tauon. Ei hänen kuuluisi joutua selittelemään tällaisia asioita omalle työntekijälleen, varsinkaan Valedrolle, hänelle naurettaisiin, jos joku nyt kuulisi:” –öh, komeaa poikaa loukkauksena itseään vastaan. Rikkailla on varaa tehdä sellaista, Tom, sinulle olisi kyllä ollut hyvä kokemus nähdä hänet…”
Tomin tuijotus jatkui, mutta ilmapiiri oli selvästikin muuttunut kevyemmäksi. Ilmeisesti poika oli pitänyt siitä, että Borgin olisi tahtonut nuoren kauppa-apulaisensa mukaan kauppaneuvotteluihin. Mies huokaisi. (Häntä ei koskaan olisi saatu myöntämään, että hän oli tehnyt sen osittain helpotuksesta).
Borginilta oltiin usein kysytty, miksi hän oli ottanut Tom Valedron, Tylypahkan kultapojan, töihin kauppaansa, tai miksi Valedro oli sinne ylipäätään hakenut. (Kukaan ei ilmeisesti uskaltanut kysyä Tomilta itseltään). Borgin oli itsekin kysynyt sitä Tomilta useaan otteeseen, saamatta koskaan kunnon vastausta.
Olenko siis tehnyt jotain työssäni väärin, herra Borgin? Tom saattoi kysyä ja kuulostaa yhtä aikaa huolestuneelta ja nöyrältä alaiselta ja lastaan lempeästi johdattelevalta isältä,
Ovatko asiakkaat valittaneet minusta, kun kysytte tuota? Borgin ei tähän päivän mennessä ollut kertaakaan uskonut, että Tom välittäisi asiakkaistaan, tai työpaikastaan, ja lähipäivinä tämä tunne oli vain voimistunut. Tultuaan viime käynniltään Hepzibah Smithin luota Tomissa oli ollut uudenlaista levottumuutta, ja se sai väreet kulkemaan pitkin Borginin selkää. Kauppa-apulaisen paikka oli Tomille selvästi pelkkä askelma matkalla… niin, minne? Borgin ei ollut varma halusiko hän tietää.
Minussa on ongelma,
Jokin virhe ohjelmoinnissa.
Puutteita koodissa
Korvaan arvaamattomuudella.
Tuntuu, että tekijä unohti otsaan kirjoittaa:
Ravistettava ennen käyttöä.
”Asialle ei kai sitten voi mitään, herra Borgin”, Tom sanoi hiljaa, lähinnä itsekseen ja hymyili kuin jokin miehessä olisi huvittanut häntä. Borgin tunsi tuon hymyn: se oli ainoa Tomin hymyistä, joka ulottui ivallisiin silmiin asti. ”Minä tästä menen, jos minua ei tarvita.”
”Mene.” Borgin nyökkäsi. ”Voit käyttää takkaani, jos jokin muu paikka kuin Lontoo kiinnostaa”, hän lisäsi hetken mielijohteesta. Tom näytti yllättyneeltä ja kohotti kulmiaan: ”Olettepa te ystävällinen.”
”Jokainen työntekijä ansaitsee joskus vapaapäivän, Tom”, Borgin sanoi ja yritti hymyä. Mitä tahansa hänen kauppa-apulaisensa aikoikin tulevaisuudessa tehdä, hän toivottavasti muistaisi työnantajaansa hyvällä.
”Taidan mennä suoraan nukkumaan, herra Borgin”, Tom sanoi näennäisen kohteliaaseen tapaansa ja katosi yläkerran vuokrahuoneistoihin vievään portaikkoon.
Borgin jäi hetkeksi mietteissään katsomaan alaisensa perään. Hän havahtui kaupan seinäkellon alkaessa tikittää puoli kymmenen merkiksi; hänellä oli vielä paljon tehtävää jäljellä, vaatteet pitäisi vaihtaa sopivampiin.
Iso asiakas saapuisi kohta.
*
Tahtoisin olla se, joka olin silloin,
Kun kuollakseni halusin
Tulla sellaiseksi, kuin nyt olen
Noin tuhat vuotta taaksepäin.
Voldemort rojahti sängylleen siinä säälittävässä asunnonloukossa, jota hän nykyisin joutui kutsumaan kodikseen. Katosta peitolle päivän aikana varissut kalkkipilvi lehahti ilmaan, mutta poika pyyhkäisi tottuneesti pölyn pienellä loitsulla pois, ennekuin se ehtisi laskeutua uudestaan, ja painoi silmänsä kiinni, kun loitsun välttäneet hiukkaset varisivat hänen kasvoilleen. Tuuli vinkui hänen kotinsa ainoan ikkunan karmien raoista, kuin jossain pahaisessa jästien kauhuelokuvassa, joita orpokodin lapset, häntä itseään lukuun ottamatta, olivat niin innokkaasti yrittäneet kesäisin livahtaa katsomaan. Naapurihuoneistossa natisi sänky ja Voldemort tiesi tarkkaan,
mitä siellä tehtiin.
Tämä oli säälittävää. Hän ansaitsi enemmän. Useamman kuin yhden huoneen ja oman talon. Hän lähtisi tästä loukosta pois heti kun sen vanhan kääkän, jota hän oli joutunut ties kuinka kauan kutsumaan hymyillen Hepzibah-neidiksi, omistama kuppi olisi hänen hallussaan. Järjestelyt Albaniassa oli jo hoidettu, hänen hetkensä koittaisi pian, pian…
Seinän läpi kuuluva sängyn tasainen valitus toi pojan mieleen vanhan kotitontun itkun, kun se oli yrittänyt taistella hänen komennuskiroustaan vastaan.
”Mistä Hokey saa töitä jos neiti kuolee? Hokey ei tahdo, Hokey ei suostu…” Voldemort oli sanonut vastustelevalle kotitontulle, että saman ihmisen voi tappaa vain kerran, ja että tapettuaan emäntänsä tontun sietäisikin olla työtön. Ja vaikka hänen sanansa olivatkin saaneet Hokeyn täysin tolaltaan, tonttu oli surrut enemmän omaa työpaikkaansa kuin rouvaansa. Ihmiset olivat täysin samanlaisia. Jos kääkkä olisi luopunut pyydettäessä rakkaasta kupistaan, tämä olisi luultavasti yhä elossa. Jos hänen visiittinsä ”rakkaan” isänsä kotitalossa olisi kestänyt hetkeäkään kauemmin, sievä pikku perhepotretti olisi varmasti hajonnut yrittäessään kukin pelastaa omaa henkeään. Jos hänen äitinsä olisi välittänyt muistakin kuin itsestään, hän ei olisi kuollut, ja jättänyt avutonta lastaan yksin…
Vaikee on sietää kaiken paino,
Voldemort painoi kätensä ohimoilleen. Hänen tulisi todellakin opetella loitsu, jolla muistikuvansa sai vedettyä pois ja pullotettua pois näkyvistä. Hän ei tarvinnut enää muistojaan lietsomaan vihaansa, päinvastoin. Nykyään hänen vihansa synnytti uusia muistoja, jotka hänen mielensä hyväksyi saman tien oikeasti tapahtuneiksi. Eikä hän ollut enää avutonkaan.
Mut siihenkin voi kasvaa kiinni.
Jos kaikki oli sujunut suunnitelmien mukaan, Hepzibah oli ollut kuolleena noin kolme tuntia. Sen olisi kai pitänyt tuntua jossain, mutta Voldemort ei voinut tietää sitä enää varmaksi. Hän ei ollut tiennyt sitä enää pitkään aikaan.
Minussa on ongelma,
Jokin virhe ohjelmoinnissa.
Puutteita koodissa
Korvaan pessimistisyydellä.
Tuntuu, että tekijä unohti otsaan kirjoittaa:
Ravistettava ennen käyttöä.
Voldemort ajatteli kuolemaa. Jossain hänen alapuolellaan oli rikas vanhus, joka ei tahtonut nähdä nuorta elämää silmissään, koska se muistutti häntä hänen omasta rajallisesta ajastaan. Vaikka Voldemortista ei tietenkään koskaan tulisi sellaista, hän eläisi ikuisesti, riippumattomana kenestäkään, hän tunsi silti jonkinlaista yhteyttä tähän mieheen, jota ei ollut koskaan nähnyt. Yhteyttä, ja samalla ylenkatsetta: raha ei ollut tehnyt Borginin suurta asiakasta onnelliseksi, sillä ei voinut ostaa kuolemattomuutta. Kuolemattomuuteen tarvittiin älykyyttä ja suurta voimaa. Hänellä itsellään niitä oli.
Joskus aion vielä kääntää
Kelkkani ja tehdä korjausliikkeen;
Aion parantaa kaikki tehdyt vauriot,
Sänky natisi edelleen. Natinaan yhtyvät huokaukset ja kuiskutus saivat Voldemortin hätkähtämään ja hän pongahti ylös sängyltään silmät levinneinä. Hetken hän oli pelkkä Tom Valedro, jonka mielikuvitus oli päässyt yllättämään. Hetken verran hän näki peilistä pelästyneet kasvonsa, tarkkana kopiona isänsä kuolinnaamiosta. Ja hetkellisessä heikkouden puuskassaan Tom tunsi…mitä? Katumusta?
Melkein uskon itsekin.
Kun hän tajusi, mistä äännähdykset olivat peräisin, hänen huuliltaan karkasi helpottunut, etäisesti naurua muistuttava parahdus. Ja sitten toinen. Voldemort vajosi takaisin tyynylleen täristen sekavien ajatustensa ristitulessa ja nauroi.
Minussa on ongelma,
Jokin virhe ohjelmoinnissa.
Puutteita koodissa
Korvaan piittaamattomuudella.
Minussa on ongelma,
Jokin virhe ohjelmoinnissa.
Puutteita koodissa
Korvaan tyytymättömyydellä.
Tuntuu, että tekijä unohti otsaan kirjoittaa:
Ravistettava ennen käyttöä.