A/N: Jatkoo tulikin nopeempaa, kuin osasin kuvitellakkaan Toivottavasti kelpaa. Ja -Edward- : yhtäkkiä on yhdys sana 6.LukuJuoksin Edwardin syliin ja hän kietoi kätensä ympärilleni. Seisoimme pitkään vain kuunnellen toistemme hengitystä. Olin taivaassa ja oma enkelini oli juuri palannut luokseni.
Painoin pääni hänen rintaansa vasten ja hengitin hänen tuoksuaan. "Oletko kunnossa?" Edward kysyi hiljaa hetken kuluttua. En ymmärtänyt, mitä hän tarkoitti. Miksi en olisi kunnossa? Hänhän oli kanssani.
Katsoin häntä silmiin hämmentyneenä. Sitten ymmärsin.Tottakai hän oli minusta huolissaan. Emmetthän soitti hänelle kesken metsästyksen ja sanoi, että... Niin, mitähän hän oikeastaan sanoi?
Irtauduin hieman Edwardin otteesta ja käännyin Emmettiin päin. "Mitä sinä sanoit?"
kysyin epäilevänä. "Vain, että sinä tarvitsisit häntä nyt ja, että hänen pitäisi tulla tänne heti", hän vastasi. Painoin pääni vasten Edwardin rintaa.
"Mikä sinun on?" hän kysyi uudelleen. "Ei enää mikään", vastasin, "minä vain... se oli vain unta." "Bella, tapahtuiko eilen jotain?" hän kysyi säikähtyneenä. "Ei, ei tietenkään", vastasin vähän liian nopeasti. Hän otti kasvoni käsiinsä. "Kulta, olet aina ollut huono valehtelemaan", hän sanoi ja vaikeni sitten.
"Emmett, ulos!" hän käski yhtäkkiä hyytävällä äänellä. "Tuo sinun kiusaa-pikku-Emmettiä-ajatustenluku kykysi on sitten ärsyttävä!" Emmett valitti paiskatessaan huoneen oven kiinni.
Pelkäsin Edwardin alkavan huutaa minulle, olinhan pettänyt häntä, ja katsoin häneen arkana.
Hän kietoi kätensä tiukemmin ympärilleni ja kantoi minut sängylle istumaan syliinsä. Hetken istuimme siinä syvän hiljaisuuden vallitessa hänen keinnutellessaan meitä hiljaa. En uskaltannut sanoa mitään, pelkäsin edelleen hänen raivoaan, mutta sitten en enää kestänyt. "Olet varmasti kamalan vihainen", mutisin pienellä äänellä, katse lattiassa. "Niin olen", hän vastasi.
Jälleen hyytävä hiljaisuus.
Tälläkertaa se ei tosin kestänyt kuin muutaman minuutin, ennen kuin murruin.
Kyyneliä vieri poskilleni. "Voitko koskaan antaa minulle anteeksi", nyyhkytin surkeana. Hän tuntui säikähtävän. "Bella", hän sanoi ja veti minut makaamaan vierellensä, kädet edelleen ympärilläni.
"Bella rakas, en minä sinulle vihainen ole, vaan Emmettille. Hän ei olisi saanut tehdä niin. Ja jos tietäisin hänen todella rakastavan sinua ja sinä rakastaisit häntä, niin kyllä te yhdessä saisitte olla. Tahdon sinun olevan onnellinen", hän puhui nopeasti, ääni rakkautta täynnä, "Mutta Emmett ei oikeasti rakasta sinua -siis sillä tavalla. Siskona kyllä, mutta ei siten. En ymmärrä, mikä häneen meni."
"En minä häntä halua", nyyhkytin surkeana hänen rintaansa, "tahdon sinut." "hys, Bella, tiedän sen, rauhoitu nyt." ja hän alkoi hyräillä minulle lauluani. Pikku hiljaa rauhoituin ja painauduin tiukemmin häntä vasten. Hän veti peiton päälleni. "Nuku nyt", oli viimeinen asia, jonka kuulin, ennen kuin vajosin syvään uneen.
A/N: Tiedän tän olevan taas niitä mun elämääkin lyhyempiä lukuja, mut ne vaan katkee niin ihanasti... Tiiän myös ettette tykkää niistä, mut kun ne on vaan niin kivoja...