Nimi: Ikuinen kaipaus
Kirjoittaja: MilzZzu
Fandom: Narnian tarinat
Genre: Romance
Paritukset: Susan/ Kaspian
Ikäraja: S
A/N: Tarina on täysin mielikuvitukseni tuotetta, en omista hahmoja enkä koko maailmaa.
//Firdilien muokkasi fandomin otsikkoon Herään hätkähtäen. Olen taas uneksinut sinusta. Sinun hiuksesi, pitkät, tummat ja kiharat, kutittelivat nenääni, silmäsi, kirkkaat kuin kaksi öistä tähteä, katsoivat minuun niin tiiviisti että miltei sulin eteesi. Otit minua kädestä, vedit minut lähemmäs ja minä miltei itkin. Itkin tajutessani ettei se voinut olla totta. Että kaikki se ympäröivä maailma oli illuusio, oman mielikuvitukseni tuotetta. Sydäntäni kivistää kaipuu, nousen ylös ja hiivin ulos Lucyn kanssa jakamastani huoneesta.
Talo on hiljainen, kaikki muut nukkuvat onnellisina vuoteissaan. Kävelen eteenpäin, kunnes tulen huoneen kohdalle. Osaan reitin ulkoa, muistan täsmälleen mitä oven takana on. Autio huone, kalusteinaan vain yksi rikkoontunut tuoli. Ja siellä, takaseinään nojaten, seisoo vanha, pölyinen vaatekaappi. Astelen sen luo ja vedän sen päällä olevan peitteen alas. Pölyhiukkaset tanssivat hetken pyörteilevää tanssiaan ennen kuin asettuvat makuulle lattialle. Katselen kaappia haikeana, sivelen sen puista pintaa, muistan oven kuviot kuin ne olisi piirretty tulikirjaimin mieleeni. Haluan avata sen, haluan avata oven ja päästää satumaan valloilleen. Haluan tuntea, haluan itkeä, nauraa, pelätä ja olla onnellinen. Ja ennen kaikkea . . .Haluan nähdä sinut. Kaipuuni on niin vahva, että minun on istuttava pölyiselle puulattialle estääkseni itseäni kokemasta elämäni suurinta pettymystä. Sillä ovet eivät aina avaudu. Ei, joskus ne pysyvät kiinni ja nauravat ilkeästi epätoivolleni. Kuinka monesti olenkaan huutanut ovien edessä, hakannut niitä ja vaatinut niitä päästämään minut sisään. Mutta eivät ne aukea. Ja joka kerta ajattelen että ehkä ensi kerralla . . . Toivo on viholliseni, jos voisin unohtaa ja luovuttaa, antaa vain periksi, en ehkä tuntisi näin kovaa kipua joka kerralla kun näen tämän vaatekaapin. Se muistuttaa minua rakkaudesta, joka oli tuhoon tuomittu jo alkaessaan.
Suljen silmäni ja nojaan vaatekaapin oveen koko painollani. Voi, kunpa se voisi imaista minut sillä hetkellä sisäänsä, viedä minut rakkaani luokse. Kuiskaan hänen nimensä tyhjyydelle, sanon nimen jonka omistaja on sydämeni ikuinen haltija.
”Kaspian . . .Kaspian . . .”
A/N: Joo, tiedän ei mikään paras mahdollinen ja lyhyt kaiken lisäksi mutta silti . . .Kommentteja??
