Kirjoittaja: lanoliini
Ikäraja: S
Paritus: ei ole
Genre: angst, drama
Summary:
Feeniksin surulaulu oli jo vaiennut, ja Tylypahkan tiluksilla vallitsi kolkko hiljaisuus. Varoitukset: spoilaa viimeistä Potteria
A/N: Tällainen pieni tuplaraapale tuli kirjoitettua iltahämärissä. Tämä fic kuuluu
FF10 sanalla
01. Auringonnousu.
Kuiskaus HämärässäHauta oli kaunis. Mustakaapuinen mies siveli kädellään haudan viileää, valkeaa marmoria. Feeniksin surulaulu oli jo vaiennut, ja Tylypahkan tiluksilla vallitsi kolkko hiljaisuus. Hän pyyhkäisi kättään kaapunsa helmaan. Illalla oli satanut, eivätkä kaikki sadepisarat olleet ehtineet haihtua yön kylmyydessä.
Albus Dumbledore, sanat oli kaiverrettu kauniisti pronssiseen laattaan, jonka reunat oli hiottu täydellisen sileiksi. Mies oli seurannut hautajaisia Kielletyn metsän varjoista, voimatta saapua kunnioittamaan vainajan muistoa muiden mukana. Kuolema oli tullut hänen kätensä kautta, se oli ollut Albuksen tahto. Mustakaapuinen tiesi olevansa vain osa suurempaa suunnitelmaa, mutta silti hänen oli vaikea hyväksyä osansa siinä.
Kielletyn metsän yllä näkyi nousevan auringon kajo. Suru viilsi miehen rintaa, hänen olisi lähdettävä pian. Mies ei voinut estää kyyneliä valumasta mustista silmistään ja pienen hetken hän oli huutaa ääneen. Kyyneleet putoilivat sateen kastelemalle marmorille, sekoittuen vesipisaroihin. Hänen käynnistään ei jäisi jälkiä, eikä kukaan saisi tietää hänen käyneen täällä. Mies tiesi, ettei hän olisi saanut vaarantaa kaikkea palaamalla Tylypahkaan, mutta hän ei välittänyt. Viimeinen sota oli pian edessä, eikä hän uskonut enää palaavansa haudalle. Niin paljon asioita jäisi sanomatta. Viimein auringonnousun ensimmäiset säteet osuivat miehen kalpeille kasvoille. Karhea kämmen painui vielä kerran vasten kylmää kiveä ja samassa mies oli poissa. Ilmassa kaikui vain hiljainen kuiskaus.
”Hyvästi.”***