A/N: ANTEEKSI, ANTEEKSI, ANTEEKSI, puol vuotta ku viimeks laitoin jatkoo O_O iha järjettömät pahoittelut siitä ::'< mut nyt jonkun oudon voiman ansiosta jaksoin kirjoittaa jatkoa
ei ollu sillo vaa intoa ja inspistä liikkeellä sitten yhtään :<
mutta siiiis, jatkoa tässä
Viides Osa
JPOV Nousin autostani ulos raittiiseen ilmaan Forksin lukion pihalle. Lähdin astelemaan pääovea kohti, mutta Lauren hyppäsi jostain olemattomista eteeni. Hän pyöritteli vaaleita pitkiä hiuksiaan oikean kätensä etusormen ympärille flirttaillen. Jotkut pojat olisivat varmaan hypänneet suoraan hänen kanssaan sänkyyn, mutta minulle hän näytti vain tyrkyltä.
“Hei Jacob”, hän sanoi teennäisesti mauskutellen äänekkäästi purkkaansa.
“No hei”, toksäytin hieman epäkohteliaasti. Lauren keimaili edessäni koittaen tehdä vaikutusta minuun. Hänellä oli yllään tiukat farkut, vaaleanpunainen t-paita, joka oli hyvin avonainen ja sen päällä vetoketjulla varusteltu valkoinen huppari.
“Kuules, söin äsken suklaata…”
Voi Luoja, se on ihme!
“…joten kertoisitko onko minulla sitä yhtään jäänyt tuohon?” hän jatkoi osoittaen sormellaan huuliaan.
“Ei ole”, sanoin kyllästyneesti. Aivan sama, vaikka hänellä olisi ollut koko naama ruskea olisin silti vastannut kieltävästi.
“Et sinä sieltä korkeuksista mitään näe! Tule lähemmäs”, Lauren hymyili tekovirnistystään. Huokaisin hyvin hiljaa, jos tämä olisi keino, jolla saisin hänet pois kimpustani tekisin sen. Bella saisi tulla jo ulos…
Laskeuduin hieman alemmas Laurenin tasolle. Ja tarkastelin muka kiinnostuneena hänen naamavärkkiään. Huomasin samalla hänen vilkaisevan ovelle päin laurenmainen bitch-ilme kasvoillaan.
“Ei sinulla ol…”, yritin aloittaa lausettani, mutta hän kietaisi kätensä ympärilleni hyvin tiukasti ja painoi huulikiillolla tahmatut huulensa omilleni. Tartuin hieman ylempää hänen lantiostaan työntäen häntä pois itsestäni.
Käteni alkoivat tärisemään vihasta, joten minun piti olla varovainen, etten satuttaisi häntä (vaikka nyt mieleni tekikin katkaista tämän kaikki kynnet). Kuulin läheltä terävän hengenvedon, ja tunnistin sen omistajan. Bella!
Ei ole totta! Nyt hän tietysti luulee minun suutelevan… ja sitten hän… voi paskat, paskat, paskat…
En enää välittänyt Laurenin luiden turvallisuudesta vaan vetäisin itseni irti hänen otteestaan. Kuului pieni naksahdus ja hän ynähti. Selvästi häneltä oli lohjennut kynsi, hyvä. Hän katsahti minuun inhoten ja lähti kävelemään poispäin minusta.
Huomasin, että Bella oli jo lähtenyt harppomaan hirmuista vauhtia kotia kohti.
“Bella!”, huusin hädissäni.
“Ei tämä ole sitä miltä se näyttää! Sinun täytyy uskoa minua!” Hän vain jatkoi kävelyään rivakasti. Olin lähtemässä ottamaan häntä kiinni, mutta kuulin suden ulvahduksen jostain kaukaa. Olin nyt kahden vaiheilla. Se saattaisi liittyä Victoriaan, mutta jos ei…
Päätin lähteä metsään. Jätin autoni parkkiin koulun pihalle ja lähdin juoksemaan puiden suojaan. Kun olin päässyt ihmisten katseita pakoon vetäisin farkkuni yltäni ja kiedoin ne nilkassani olevaan nahkaremmiin.
Annoin vapinani voimistua ja vaihdoin olomuotoani ihmisestä suteen. Kaikki aistit voimistuivat sekä laumani jäsenten ajatukset täyttivät mieleni.
Victoria on havaittu lähistöllä taas, hän liikkuu idässä päin, varmaan metsästämässä. Päätämme iskeä hänet maahan, tänään, Sam selitti kiireesti minulle.
Kaikki olivat nyt paikalla ja valmiina hyökkäämään. Verenimijä oli yksin ja meitä oli kahdeksan. Helppo juttu, tämä hoituisi hetkessä. Victoria ei arvaisi mitään aikomuksistamme. Sitten muistin Bellan.
Meidän täytyy pitää hänet poissa Bellan läheltä. Muuten se on liian vaarallista. Bellan nimen mainitseminen ajatuksissani laukaisi väistämättä toiston tapahtumista, jotka olivat hetki sitten tapahtuneet. Laurenin ja suudelman ja sen jälkeen raivostuneen Bellan kävelevän pois.
Jätkä kuule, näytät olevan niin syvällä savessa kuin joku vain voi olla! Seth pilkkasi.
Murisin hänelle ja Seth kavahti hieman taaksepäin.
Nyt ei ole aikaa pilailuille. Jake, sinä juokset oikealla puolella ja Embry toisella. Quil ja Jared keskellä ja viimeisenä tulevat nuorimmat. Selvä? Jos Victoria näyttää pakenevaan juoskaa perään kaikin voimin. Hän ei saa päästä karkuun. Kaikki olivat nyt vakavina, meidän
täytyi saada Victoria viimeistellyksi. Koitin ajatella vain taistelua, enkä Bellaa. Se oli melkein mahdotonta, mutta tein parhaani. Olin Victorian suhteen hyvin itsevarmalla tuulella, varmasti hän kaatuisi tänään. Minulla oli siitä vahva tunne, ainoastaan pieni hälytyskello soi jossain hyvin sisällä päässäni epäillen sitä, että Victoria olisi varuillaan. Työnsin tuon vikisevän äänen mielestäni ja lähdimme laumana juoksemaan itää kohti.
BPOV Olin kävellyt varmaan kolme ja puoli kilometriä. Oli ruvennut satamaan vettä. Huutelin raivoissani kirosanoja taivaalle ja potkiskelin maata vähän väliä. Olin täysin palasina.
Sekä korviani myöten täynnä sitä pirun valehtelijaa! Samalla tuota lausetta ajatellessani potkaisin edessäni seisovaa kiveä, joka iskuni voimasta työntyi vain pari senttiä eteenpäin. Varpaani siinä enemmän kärsivät kuin tuo saastainen pikku möhkäle.
“Aaii! Vooi, helvetin kuustoista!”
Vihdoin päästyäni kotiin nakkasin märän takkini naulakkoon ja menin yläkertaan vaihtamaan kuivat vaatteet ylleni. Vedin jalkaani harmaat paksut collegehousut, jotka makasivat petaamattomalla sängylläni ja kaapista löysin beigen hupparin.
Tömistelin huoneestani, menin rappuset alas ja sieltä keittiön kaapille. Sain käsiini avaamattoman suklaalevyn ja jääkaapista pihistin kokispullon. Ja takaisin ylös. Heittäydyin sängylleni, revin suklaan käärepaperin auki. Lohkaisin itselleni ison palan ja join kokista päälle.
Saatuani suuni tyhjäksi avasin radion.
No matter how I fight it
Can't deny it
Just can't let you go Olin täysin turta, tunnoton. Mieleni oli tyhjä. Kuuntelin vain laulun sanoja.
I still need you
I still care about you Se riitti, jokin sisälläni napsahti ja sai kyyneleet liukumaan poskiani pitkin uudestaan.
JPOV Olimme aivan Victorian takana. Juoksin minkä jaloistani pääsin, mutta silti hän oli nopeampi. Nuoremmat olivat jäänet hieman jälkeen jo. He eivät jaksaneet pitää vauhtia yllä. Tämä oli Victorian taktiikka selvästi. Väsyttää meidät ja sitten hyökätä, mutta minä en anna periksi. Hän aliarvioi minut, en aio luovuttaa.
Minun piti jo pakottaa jalkani pysymään liikkeellä väkisin. Mistä verenimijä sai kaiken tämän energian? En tiennyt yhtään missä olimme tai kuinka kauan olimme leikkineet kissa ja hiiri-peliä.
Vauhtini alkoi hidastua ja silmissäni sumentua. Sumuverkko tiheni pelottavan nopeasti. Koitin räpytellä sitä pois, mutta se ei auttanut.
Eei, minun piti pelastaa Bella. En antaisi ikinä anteeksi itselleni, jos hänelle tapahtuisi jotain. Minä rakastin häntä. Rakastin enemmän kuin kukaan muu.---------------
kommentteja otetaan vastaan enemmän kuin mielellään
XO Jasmin
