Täältä tulee jatkoaaaa!!!
KIITOS TOOOOOOOOOOOOOOSI PALJON KOMMENTEILLE<33 Piristi päivää huomattavasti
Osa 3. Ukkonen(JPoV)
Ovi naksahti hiljaa kun Alice käänsi avainta lukossa. Hän avasi oven ja me astuimme sisälle valoisaan kerrostalo asuntoon. Vaikka ulkona olikin synkkä ilma, talossa oli isot, hienot ikkunat. Alice kipitti korkokenkien kopistessa nopeasti makuuhuoneeseensa, ennen kuin minä olin edes ovea ehtinyt laittaa kiinni. Katselin kiinnostuneena ympärilleni, Alicella oli todellakin tyyliä. Asunto oli iso ja avara, juuri sellainen mikä sopisi Alicelle.
”Onpa sinulla upea asunto.”
”Öm… Kiitos. Haluatko auttaa minua? Haluan täältä mahdollisimman nopeasti pois, ettei Joel vain tule tänne.” Alicen ääni kuului vaimeana raollaan olevan oven takaa.
”Missä tarvitset apua?” Sanoin kävellessäni lähemmäksi makuuhuonetta,
”No, hae vaikka minun hammasharja ja muut tavarat vessasta.”
”Selvä juttu.” Vaihdoin suuntaa lennossa ja kävelin nopein askelin vessaan ja otin alakaapista pussukan ja kauhoin siihen tavaroita peilikaapista. Kävelin takaisin makuuhuoneeseen ja ojensin pussin Alicelle, joka nappasi sen ja tunki valmiiksi täyteen kassiin.
”Mennään.” Alice sanoi, pomppasi ylös ja lähti kävelemään kohti ulko-ovea ja minä tulin kannoilla. Alice riuhtaisi oven auki ja lähti kävelemään reippain askelin portaat alas, tavoitin hänet kumminkin nopeasti.
”Anna minä otan sen laukun.” Ojensin käteni kohti Alicen laukkua.
”Kiitos.” Alice ähkäisi ja otti painavan laukun pois olkapäältään. Se todellakin oli painava. Kävelimme ripeää vauhtia ja olimmekin jo pian alhaalla. Ulkona Alice pysähtyi kuin seinään.
”Mitä?” Sanoin hämmentyneenä ja käännyin Alice kohti.
”Tuolla on Joel. Mitä minä teen?” Alice supatti hiljaista ja nopeaa vauhtia ja minä en meinannut saada selvää. En kerinnyt vastata mitään, ennen kuin minulle tuntematon mies oli jo edessämme.
Hän katsoi ensin minua hermostuneena. Syytäkin, sillä on todella vähällä että en löisi häneltä nyt jo kasvoja tohjoksi. Puristin käteni nyrkkiin, että saisin hillittyä itseni. Mies kääntyi Alicen puoleen ja sanoi ”Hei…et ole vastannut soittoihini.”
”En niin.” Alice katsoi maahan ja yritti kävellä eteenpäin. Joel kumminkin pysäytti hänet.
Mitä hittoa?
Millä helvetin oikeudella hän voisi pysäyttää Alicen?
”Miksi et?”
”Ihan kuin et tietäisi.” Alice sanoi katsoen maahan ja yrittäen astua uudelleen eteenpän.
”En tiedäkkään.” Joel sanoi pysäyttäen Alicen taas. Minulta alkoi mennä hermot.”
”Sinä petit minua!” Alice huudahti kuulostaen jälleen itkuiselta ja käänsi tavallista märemmät silmät Joeliin päin.
”Äh, älä nyt viitsi. Se oli vain harmiton pusu. Ei se merkinnyt mitään.” Joel sanoi naurahtaen ilottomasti.
Paskiainen!
”En ole valmis puhumaan tästä nyt. Väisty tieltäni.” Alice kuiskasi leuka täristen.
”Enkä väisty. Haluan puhua tästä.” Joel vänkkäsi vastaan. Siinä vaiheessa minä puutuin peliin.
”Sinä kuulit mitä hän sanoi. Väisty hänen tieltään.” Sanoin joka tavu täristen raivosta, huomasin että kätenikin tärisivät nyrkissä. Joel katsoi minua hämmästyneenä.
”Kuka sinä oikein olet? Hänen poikaystävänsä? Turhaan sinä Alice väität, että minä muka petän sinua. Sinulla on kokoajan ollut toinen minun selän takana!”
Siinä vaiheessa minulla jotenkin napsahti.
Löin Joelin kasvoille voimieni takaa, ja hän kaatui maahan typertyneenä, edes näkemättä mikä häneen oli iskenyt.
”Kehtaatkin väittää tuollaista. Sinä aivoton, pikku, petturi. Sinulla ei ole mitään oikeutta puhua hänelle, eikä hän ole velkaa sinulle mitään.” Sanoin myrkyllisesti kumartuen Joelia kohti, hän katsoi minua ihmetellen, pidelleen kättä suullaan, sillä siitä valui verta. Loin häneen vielä viimeisen murhaavan katseen.
”Tule Alice mennään.” Sanoin käheästi ja lähdin kävelemään Alice kainalossa. Hänen kyynelet alkoivat vuotaa taas yli, minua suututti. Miten Joelilla oli pokkaa edes väittää tuollaista?
Avasin Alicelle matkustajanpuoleisen oven ja menin itse ohjaajan paikalle. Käynnistin moottorin ja lähdin ajamaan silmät leimuten kohti asuntoani.
”Mi-Miten hä-n keh-htasi väittää tu-tuollaista!” Alici ulvoi käsiensä välistä. Katsoin häntä huolissaan. Kuka voisi tehdä noin ihanalle ihmiselle jotain niin pahaa?
”En todellakaan tiedä. Todella halpamainen temppu. Älä sinä hänestä välitä, sinä et ole tehnyt mitään väärää.”
”E-Ensin it-se pettää j-ja sit-tten vä-väit-ttää e-että mi-minä pettäisin h-häntä! E-etkä si-nä oli-si s-saanut l-lyödä häntä!” Alice parkui.
”Haluatko sinä vielä olla hänen kanssaan? Kaiken tämän jälkeen?” Kysyin epäuskoisena, hän ei voinut olla tosissaan.
”En! M-Mutta v-väkiva-lta ei ole h-hyvä!”
”Olet oikeassa, anteeksi Alice. Väkivaltaan ei saisi koskaan turvautua, minulta vain meni hermot siinä tilanteessa.” Sanoin ja pysäytin auton. Olimme perillä.
Alice pyyhki aristavat silmänsä ja huokaisi. ”Ei se mitään.”
Levitin käteni ahtaassa tilassa ja Alice halasi minua. Hän nikotteli vielä olkapäätäni vasten ja minä silitin rauhoittavasi hänen selkää.
Kun erkaannuimme, liian pian, sanoin. ”Tule, mennään sisälle.”
______________________
(APov)
Kuuma vesi valui suihkusta kastellen minut kokonaan.
Lämmin vesi rauhoitti kummasti minua, olin kumminkin Jasperin luona, joten en viitsinyt kuluttaa hänen lämmintä vettä liikaa.
Kömmin suihkukopista ulos ja katsoin itseäni peilistä. Näytin ihan erilaiselta kuin aamulla ja eilen illalla. Poskeni punottivat lämpimän näköisinä ja silmäni olivat kirkkaat. Suihku oli siis hyvä idea.
Puin päälleni yöshortsit ja löysän t-paidan. Ravistelin hiukseni huolimattomasti pyyhkeeseen ja astuin ulos.
Jasper oli kattanut iltapalan pöytään ja odotti minua sohvallaan, katsellen uutisia.
”Voi Jasper. Ei sinun olisi tarvinnut.” Sanoin heltyneenä ja hymyilin pienesti.
”Pientähän tuo. Tule ihmeessä pöytään.” Jasper sanoi ja hymyili minulle takaisin.
”Joo, odota vähän.” Kävelin matkalaukulleni ja laskin sinne vaatteeni.
Olin juuri voitelemassa leipääni kun valot sammuivat.
Sähkökatkos.
Oli hetken aikaa ihan hiljaista ja pimeää, lukuun ottamatta sateen ropinaa, jyrähdyksiä ja välähdyksiä.
Sitten kuului tuolin narinaa lattiaa lattiaa vasten ja askelia, ”Odota hetki.” Jasper sanoi jostain oikealta puoleltani.
Lisää askelia, narahdus kun kaappi avattiin, hiljainen pamaus kun se laitettiin takaisin kiinni. Sitten taas askelia. Sen jälkeen syttyi tulitikku, joka sytytti kaksi kynttilää, jotka Jasper laittoi pöydälle.
”Valoa kansalle.” Jasper totesi hykerrellen ja alkoi asettelemaan kurkkuja leivälleen.
”Jep. Onhan se kiva nähdä mitä oikein tunkee suuhunsa.” Minä naurahdin ja jatkoin leipäni voitelua.
Vihdoin kun olimme saaneet syödäksemme, niin Jasper korjasi tavarat pois jääkaappiin, joka ei toiminut.
Ulkoa kuului järkyttävä jyrähdys ja minä vingahdin hiljaa.
En pitänyt ukkosesta.
”Et taida oikein pitää ukkosesta.” Jasper arvasi, sulki jääkaapin oven ja kääntyi minuun päin.
”En oikein.” Kuiskasin pimeässä, minua pelotti järjestömästi.
”Älä pelkää. talossa on ukkosenjohdatin.” Jasperin äänessä oli hymyä. Emmin hetken ennen kuin sanoin,
”Voitko tulla viereeni nukkumaan? Olisi kivempi nukkua jonkun kanssa, varsinkin kun ukkostaa.” Toivon että hän suostuisi.
”Voinhan minä.” Hän vastasi hilpeästi, innoissaan. Hän nappasi sohvalta petivaatteet, ne joita hän oli viimeyönä käyttänyt. Jasper raahasi ne makuuhuoneeseensa ja laittoi ne toiselle puolelle sänkyä.
”Haluatko että vaihdan sinun petivaatteet? En muistanut vaihtaa niitä eilen, olin niin raivoissani, ettei tullut mieleen… Anteeksi.”
”Ei se mitään. Ne tuoksuvat sinulta. Ja sinä tuoksut hyvältä, joten ei tarvitse.” Mutisin ja tunsin että punastuin. Jasper ei onneksi sitä huomannut, sillä huoneessa oli ihan pimeää.
”No kiitos.” Hän naurahti ja näin pimeässä jo sen verran hyvin kun näin hänen kaatuvan sängylle makaamaan. Hän kaatui kyljelleen ja katsoimme hetken toisiamme, kunnes jyrähti taas lujaa.
Ulvahdin lujaa ja käperryin vaistomaisesti Jasperin kylkeä vasten. Miestä alkoi naurattaa ja hän hykerteli, ”Alice, sinulla ei ole mitään pelättävää. Minä olen tässä.”
”Tiedän.” Kuiskasin takaisin ja käänsin katseeni Jasperiin. Hänen silmissään oli palava, leimuava katse ja minä hukuin hänen silmiinsä.
”Tiedätkö sinä miten tärkeä olet minulle?” Totuus pääsi suustani kun katsoin hänen lämpimiin, ystävällisiin silmiin.
”Tiedän ainakin sen, että miten paljon minä itse sinusta välitän.” Hän vastasi vakavissaan, äänellä joka sai minut tuntemaan itseni tärkeäksi.
”Olet minulle todella tärkeä. En tiedä miten olisin selvinnyt näistä päivistä ilman sinua.” Kuiskasin tosissani, tarkoittaen sanojani.
”Sinä tiedät että minä olen aina tässä kun tarvitaan. Ja ehkä silloinkin kun ei tarvittaisi.” Hän naurahti.
Naurahdin, mutta vakavoiduin heti, ”Kiitos kun olet siinä.”
”Olen tässä juuri siksi että haluan. Sitä varten ystävät ovat.”
”Niin, ystävät…”
”No mitä me sitten ollaan?” Jasper kysyi huvittuneena, mutta kuulin että hän halusi todellakin kuulla vastauksen.
”Parhaita ystäviä ainakin.” Sanoin toistaiseksi. Ehkä halusin Jasperista enemmän kuin ystävän, mutta en ollut siihen nyt valmis. En vielä.
”Ainakin?”
”Niin. Vähintään.”
Tänä iltana minä vasta tajusin kuinka paljon oikeasti pidinkään hänestä.
Aivan liikaa.
