Author: mai.
Beta: Vaivaiskoivu
Characters: Bella & Edward
Rating: K-11
Fandom: Twilight
Genre: one-shot, deathfic, angst
Disclaimer: En omista yhtään mitään.
Warnings: Kuolema, spoilaa Houkutusta.
Summary: Lukekaa, ko en sano tähän mittään : )
A/N: Biisinä Stellan Aamun kuiskaus, eka ficci, saa olla ankara.
Toiset päivät ovat parempia kuin toiset
Kyllä sen ymmärrät
Kovin paljon on myös itsestäs kiinni, miten
Tämänkin kuvan värität
Nykyään mustan sen, kuin olisin katsonut vierestä,uudestaan ja uudestaan.
Kuinka Jamesin hampaat porautuivat ihooni, kuinka hänen kylmät huulensa hivelivät himoiten kättäni.
Mene edeltä, kyllä se jää kantaa
Ole rauhassa, tiedät mä sua seuraan
Kyllä se jää kantaa, nyt sulje jo silmäsi
Muistan myös sen, kuinka painoin raskaat luomeni yhteen, kun liekit aloittivat lihasteni nuolemisen.
Silloin se ei tuntunut miltään, verrattuna siihen kipuun, etten näkisi sinua enää koskaan.
Tunne kuinka tuuli
Sun kasvoillesi maalaa värin uuden
Ei ole hätä, ääni jonka kuulet
On aamun kuiskaus, hiljaa se sut herättää
Sitten muistan kylmän polttavat sormet poskillani, kaulallani, kädelläni, hiuksissani. Kuinka matala murinan ja nyyhkytyksen sekainen ääni piti minut pinnan ja pohjan välimaastossa. Puhetta, erilaista, rauhallista, määräilevää.
Vesi oli kylmää ja painavaa, enkä voinut käskeä heitä olemaan hiljaa, antamaan minun vajota pohjaa, nukkumaan, pois kivusta.
Kovin helppoa on vajota hetkiin
Joissa tunne on valhetta
Sielusi kadotat vain öisiin retkiin
Syntyy syviä haavoja
Kipeään päähäni painettiin jotain, se sattui, mutta en ollut varma, oliko tämä tunne kipua. Voihkaisin heikolla äänellä, vajosin lähemmäs pohjaa.
Vesi oli kylmää, ihoa polttelevaa neulamattoa, ja paine oli suuri.
Sano sana ja tiedät mä tuun vastaan
Ole rauhassa, vielä mä sua seuraan
Kyllä se jää kantaa, nyt kuule mun lauluni
"Bella"
Ei. En halua. Anna minun mennä.
"Bella!"
Sitten jokin koski jalkaani, ja muistin mitä kipu oli. Käteni liekit levisivät rintaani, kaulaani, ja huusin käheällä, kuivan kipeällä äänelläni.
Nousin pintaan, rikoin viimeisen kalvon.
Tunne kuinka tuuli
Sun kasvoillesi maalaa värin uuden
Ei ole hätä, ääni jonka kuulet
On aamun kuiskaus, hiljaa se sut herättää
"Pol..." Ääneni oli käheä, kurkkuani kirvelsi. Poskeni kostuivat suolaisista kyynelistä joita oli jäljellä vain kuusisataakolmekymmentaviisi. Liian vähän, liian hitaasti.
"Bella"
"Eddy... Polttaa." Kuiskaus vain, käheä, tunnistamaton. "Polttaa liikaa..." huokaisten, ilma pakeni keuhkoistani. Suljin taas silmäni. Kauhun ja ikävän sekainen henkäys, kylmät sormet kaulallani.
Sitten upposin. Alas asti. Paine puristi rintaa ja kylmän veden neulapeitto raapi raajoja. Mutta pohjan hiekka oli suloista. Pehmeää marmoripölyä. Autioiden saarien sinisen veden vastakohtaa. Ehkä liian karheaa. Mutta siinä oli hyvä olla. Maata ilman tunnetta.
Mene edeltä kyllä se jää kantaa
Nyt sulje jo silmäsi
Ei. Jää oli heikko, ja makasin pohjassa hymyillen heikosti, ilman keuhkoja. Sieluni oli lähtenyt oikealle. Mieleni vasemmalle, ja ruumiini, se makasi kylmässä, mustassa vedessä.
Tunne kuinka tuuli
Maalaa värin uuden
Ääni jonka kuulet
On aamun kuiskaus, hiljaa se sut herättää
Edward. Etsi sieluni, mieleni, ruumiini. Kokoa minut taas. Koska tahdon nähdä marmoriset kauniit kasvosi, suudella jäätäviä huuliasi, ja silittää kuparista tukkaasi. Tahdoan sotkea paitasi niihin kuuteensataankolmeenkymmeneenneljään kyyneleeseen, jotka minulta jäi.
Viimeinen asia minkä muistan, oli kylmien huulien kosketus omillani, jo kuivuneilla, sinisillä huulillani, jotka yrittivät epätoivoisesti vastata.
"Bella, odota minua."
// Pics lisäsi otsikkoon ikärajan.