Nimi:Menetetty
Kirjoittaja: Ninni
Genre:lievä angst
Paritukset: Ted/Victorie
Ikäraja: S
nuo laulun pätkät ovat Leevi and the Leavings - En tahdo sinua enää, mutta en silti kutsu tätä songficiksi.
tämä on eka kunnonnollinen ja kokonainen ficcini
Menetetty
En näe sinua enää
Juna kauas pois minut kuljettaa
Silti tunnen sinun istuvan penkillä mua vastapäätä
Kengän kärki osui rytistettyyn olut tölkkiin. Sen kolisi katukiveä vasten. Ted, hintelä poika katsoi hetken tölkkiä, otti sen käteensä ja viskaisi sen kohti suutelevaa paria. Vaalea tyttö näytti keskisormeaan. Ted huokaisi raskaasti. Vaalea tyttö sai hänet muistamaan Victoiren. Jos joku häiritsi heitä, Victoiren keskimmäinen sormi nousi yleensä koholle, mutta Ted, ei, Ted oli pehmeämpi. Poika pysähtyi, likaisen, valkoisen ja ruman kerrostalon kohdalla. Hän avasi oven, meni rappuun ja astui ensimmäiselle portaalle, toiselle. Ted lyyhistyi maahan itkien.
Hänen mummonsa Andromeda avasi oven ensimmäisessä kerroksessa. Hän käveli portaat alas rauhallisesti. Hän ei kiirehtinyt Tedin luo. Hitaasti hän istahti kolmannelle portaalle ja halasi Tediä. Oli aivan hiljaista. Valot sammuivat.
"Itke vain, älä pelkää että joku nauraisi. Minä suojelen sinua", Andromeda sanoi.
"Minä en saisi itkeä. Ihmissudet eivät itke." Ted sanoi ja pyyhki kyyneleitä poskeltaan.
"Kuka sellaista on sanonut? Andromeda kysyi. "Ja olet vain puoliksi ihmissusi."
"Aina vain puolikas, ei koskaan kokonainen!" Ted huusi naama itkusta punaisena. "En ole koskaan kyllin hyvä! En kelpaa edes Victoirelle!"
"Uskonpa että kelpaat", Andromeda sanoi aivan tavallisella äänellä.
Mutta Ted juoksi sisälle. Andromeda ei seurannut häntä. Kotvan kuluttua hän kuitenkin nousi käveli heidän ovelleen ja avasi oven hitaasti.
Hän käveli keittiöön ja otti pakastimesta jäätelöpaketin. Hän avasi laatikon ja otti kolme lusikkaa. Kaksi pientä ja yhden suuren. Suurella lusikalla hän kauhaisi paketista jäätelöä. Hän laittoi sen muoviseen kulhoon. Kaiken varalta, jos Ted suuttuisi. Itselleen hän pisti jäätelön posliiniseen kulhoon. Sitten hän käveli Tedin huoneen ovelle. Ovi oli raollaan. Andromeda asteli kirjoituspöydän luo ja asetti kupin pöydällä. Hän ei sanonut mitään, ja lähti pois keittiöön. Andromeda otti pienen lusikan käteensä, kaapaisi jäätelöä lusikkaan. Suussaan hän tunsi kylmän maun joka muuttui mukavan viileäksi ja maukkaaksi.
Takaa kuului ääni. Tedin ääni: "Anteeksi." Siihen pieneen sanaan sisältyi elämän koko kirjo. Andromeda kääntyi. "Saat anteeksi", hän sanoi " No, heititkö jäätelön seinään?"
Ted hymähti "En, aion syödä sen." Ted istuitui jäätelökuppi kädessä.
"Sinä tiedät miltä minusta tuntuu".
"Niin, tiedän. Siitä on nyt neljä vuotta"
"Mutta pappa sentään rakastaa sinua"
" En voi olla varma."
"Mummo! Miten voit ajatella noin? Kyllä hän rakastaa sinua!"
"Sinäpä sen sanoit."
"Victoire ei."
"Mutta rakasti. Sinun täytyy ottaa siitä ajasta kaikki irti."
"Muistojen kohtaaminen tuntuu vielä niin pahalta"
"Niin, vielä, jos et pahastu, niin menen päivänokosille?"
Ted nyökkäsi vastaukseksi.
"Sinulle tekee hyvää olla hetki yksin"
Ted nyökkäsi taas, ja Andromeda käveli makuuhuoneeseensa. Tedkin meni huoneeseensa. Hän sytytti valot. Katkaisin oli kylmä. Ted istui nojatuoliin. Raskaat luomet lupsahtivat kiinni.
"Kuka olet?" Pieni vaalea tyttö kysyy vihreä lapio kädessään. "En kerro", poika vastaa. "Hyvä on, jos et kerro kuka olet, et saa lapiotasi!" tyttö uhkaa. "Olen Ted, ystäville Teddy. Eli voit kutsua minua Teddyksi, Ted Lupin", poika vastaa. Tyttö ojentaa lapion takaisin. "No, kuka itse olet?" "Olen Victoire, V-I-C-T-O-I-R-E." "Miksi minun pitäisi tietää miten nimesi kirjoitetaan, en minä osaa kirjoittaa", poika kysyy. Pieni tyttö alkaa nauraa. Molemmat nauravat.
"Victoire Weasley!" Tiukka opettaja huutaa. Vaalea tyttö astelee jakkaralle jossa lajitteluhattu odottaa. Victoire ei pelkää. "Rohkelikko!" hattu huutaa. Victorie istahtaa Tedin viereen.
"Täällä taas".
"Täällä taas".
Ted kuuntelee musiikkia ystäviensä kanssa Kohtalottarien uusin single pauhaa täysillä. "Hei Teddy, sun tyttösi on tuolla!" Tedin kaveri hihkaisee. "Mene nyt puhuu sille", toinen kaveri sanoo.
"Hitsi, pitäisikö?" Ted miettii.
"Nyt tartut tilaisuuteen, kohta on ystävänpäivä, ja jos vielä odottelet, niin joku muu nappaa sen!" he kannustavat. Ted nousee, kävelee elämänsä kiusallisimman matkan oleskeluhuoneen poikki. Hänestä tuntuu, että kaikki tuijottavat, vaikka kukaan ei edes katso. Paitsi hänen ystävänsä.
"Hei Vic, tuletko kahville ystävänpäivänä?"
Victorien ystävät hymyilevät ja tuuppivat tätä leikkimielisesti. "Ai niin kuin treffeille? hän kysyy, eikä välitä ystävistään takana.
"Voi sen niinkin sanoa", Ted sanoo hymyillen. Victoire nyökkää, ja antaa hellän suukon Tedin poskelle. Lopun päivän he eivät puhu, mutta katselevat toisiaan.
Oleskeluhuoneessa on tyhjää. Vain kaksi ihmistä kuhertelevat nurkassa. Victoire ja Ted. He suutelevat ja halailevat. Nuo kaksi vaikuttavat onnellisilta. He pysyisivät yhdessä. Ikuisesti. Mutta ei.
En enää tahtoisi elää
Kuin unen lävitse äänesi kuulla voin
Näen silmieni edessä juoksevan elämän filmin
Ted havahtui puhelimen ääneen. Väärä numero. Kaikki vaikuttaa tyhjältä. Paitsi Ted oli myös surullinen. Se vaalea tyttö ei ollutkaan hänen tulevaisuutensa. Silloin Ted sen tajusi. Se oli nyt ohi.
En tästä unesta herää,
En enää käsillä voi sua koskettaa,
Ja nyt se kaikki minkä sinulle annoin on kylmää jäätä
------
Kommenttia?