Title: Sinä opetit minut elämään
Author: Bing
Genre: Romance, Angst
Pairing: Hermione/Oma hahmo
Raiting: S
Summary: Miksi Phoebe, miksi?
A/N: Ficci "perustuu" Leevi And The Leavingsin Jani kappaleeseen, Phoebe on oma hahmoni, ja "minä" joka puhuu ficissä, on Rowlingin.
Phoebe oli muuttanut kahden isänsä kanssa samaan kerrostaloon, kerrosta ylemmäs vain, missä minä olin jo asunut monta vuotta perheeni kanssa,
me olimme silloin viisi.
Ja me olimme heti ystävystyneet, sillä äitini oli erittäin sosiaalinen, ja halusi hyvät välit kaikkiin naapureihinsa.
Me leikimme aina ulkona, leikimme ja kokeilimme kaikkea uutta.
Kerran leikkiessämme Kapteeni Koukkua, kaaduin soraan ja nenästäni alkoi vuotaa verta.
Silloin Phoebe vain nauroi ja käski pyyhkiä veren valkoiseen paitaani, minä tottelin ja sain illalla satikutia äidiltäni.
Me kasvoimme yhdessä, olimme yökylässä toistemme luona melkein joka yö.
Meidän lempileikki oli keinua ja katsoa kumpi keinuu ylemmäs.
Phoebe voitti minut aina.
Hän uskalsi kaikkea, toisinkuin minä. Minä pelkäsin että minuun sattuisi.
Me kasvoimme, menimme ala-asteelle.
Me olimme koulussakin aina kaksin, kerran ruokalassa Phoebe vasta villitön olikin, hän rikkoi koko ajan sääntöjä
ja kun tajusi ettei ollut keksinyt pitkään aikaan mitään uutta, hän meni hyppimään pöydille, saaden kaikki muutkin mukaan.
Opettajat vihastuivat Phoebeen ja Phoebe vain jatkui.
Joskus mietin miksi Phoebe oli tuollainen, vaikka toisaalta ymmärsin häntä.
Hänen äitinsä oli lähtenyt toisen miehen matkaan, eikä Phoebe ollut kuullut hänestä enää koskaan mitään.
Hän etsi äitiään koko ajan. Selasi puhelinluottelosta nimeä Mariah Millwall, mutta tuloksetta.
Pian olimmikin yläasteella.
Phoebe innostui mopoista ja minä katselin vierestä kun hän viritti moponsa.
Toruin häntä ja hän vain nauroi.
Hän otti minut useasti kyytiinsä ja ajoi ylinopeutta.
Minä pelkäsin hänen kyydissään, mutta kuitenkin tiesin että minulle ei tapahtuisi mitään pahaa,
olinhan parhaimman ystäväni kyydissä. Itseasiassa, ainoan ystäväni.
Sillä en ollut viitsinyt tutustua kehenkään muuhun kun olin vain Phoeben kanssa.
Tiemme kuitenkin eristäytyivät koulun suhteen.
Minä menin lukioon ja Phoebe meni ammatti-kouluun.
Vaikka näimme joka päivä ja olimme yhdessä heti koulun loputtua.
En tiennyt hänen elämästään niin paljon kuin olisi pitänyt tietää, toisaalta, ei kukaan tiennyt.
Sen ainoan kerran kun näin hänen ottavan huumeita,
en ymmärtänyt. Olin sinisilmäinen.
Kysyin mitä ne olivat, mutta hän vastasi vain että vitamiineja, jotta hän jaksaisi paremmin koulussa. Poltti tupakan, ja sitten hän otti kulauksen pullosta,
jota tarjosi myös minulle. Viinaa... Karsastin sitä ja sanoin että Phoebenkin pitäisi lopettaa juominen.
Hän nauroi, suuteli minua ja juoksi metrotielle.
Se oli viimeinen kerta kun näin rakkaan ystäväni, rakkaimman jota minulla oli koskaan ollut.
Silloin päätin etten koskaan kääntäisi selkääni maailmalle,
enkä sekoaisi aineisiin.
Vielä edelleenkin joskus ulkona, tunnen Phoeben äänen. Ja sen naurun.
Ja ne huulet huulillani jotka tunsin vain sen yhden kerran.
Miksi Phoebe, miksi?
