Nimi: Ruokakomeron kätköissä
Kirjoittaja: Eeta
Genre: Fluff, slash, oneshot
Paritus: Remus/Sirius
Ikäraja: K-11, luulisin
Vastuuvapaus: Rowlingin kaikki, mitä hänen omakseen tunnistatte
A/N: Hohhoo.. Ensimmäinen ficcini, ja se kai näkyy. Paritus on kyllä aika kliseinen, mutta se vain tuntui luontevalta. Mm… lopetuksen kanssa tuskailin (senhän pitäisi tavallaan olla koko jutun kohokohta, niin kuin aloituksenkin), eikä siitä tullut ihan toivotunlaista. Menettelee. :/
Kaksi miestä, molemmat noin kaksikymmentävuotiaita, istui vieretysten pienessä komerossa, jonka hyllyt olivat täynnä leivoksia, pulloja ja muita ruokatavaroita. Miehet juttelivat matalaan ääneen keskenään, päät melkein kiinni toisissaan, välittämättä viereisistä huoneista kuuluvasta iloisesta puheensorinasta.
Kohta kuului lähestyvien askelten ääntä, ja miehet kohottivat katseensa. Ovi aukeni, ja sen takana seisoi silmälasipäinen, hapsottavatukkainen, varsin väsyneen mutta onnellisen näköinen nuori mies parhaat päällään.
”Sirius ja Remus, täälläkö te olettekin! Etsin teitä. Matohäntä otti ja häipyi jo. Mitä te täällä teette?”
”Juhliminen alkoi jo väsyttää, joten vetäydyimme tänne muistelemaan menneitä”, Remukseksi kutsuttu sanoi ja katsahti Siriusta.
”Ja katsastettiin samalla teidän ruokakomero”, Sirius lisäsi ja haukkasi palan kädessään olevasta noidankattilakakusta. ”Nämä ovat hyviä.”
”Ai, nuo. Naapurin rouva Bagshot, ikivanha mummo, lähetti niitä. Mutta tehän syötte meidät vararikkoon ennen kuin olemme edes asettuneet taloksi!” James virnisti ja huokaisi: ”Niin, kyllä ne olivat tosiaan aikoja. Muistatteko kun sytytimme Ruikulin kaavun tuleen?”
”Elävästi.”
James virnisti jälleen, mutta vakavoitui sitten ja huomautti: ”Mutta kyllä teidänkin olisi jo aika vakiintua. Etsitte jostain kivat puolisot ja pistätte perheen pystyyn!”
”Noin voi puhua vain mies, joka on juuri mennyt naimisiin”, Sirius vastasi takaisin suu täynnä noidankattilakakkua.
”No, oli miten oli, taidan tästä lähteä”, James totesi. ”Lily varmaan kaipaa jo minua. Pärjäilkää. ”
Ruokakomeron ovi sulkeutui ja juhlien häly vaimeni.
”James on oikeassa, Tylypahkan-vuodet olivat tosiaan mahtavia”, Remus sanoi, jälleen matalalla, hyväilevällä äänellä. ”Kaikki ne hetket… muistathan, Rääkyvässä röttelössä…”
”En unohda koskaan”, Sirius vastasi hiljaa. ”Mutta ei minulla ole mitään nykyhetkeäkään vastaan…”
Sirius laski kädestään noidankattilakakun maistaakseen jotain leivostakin parempaa.
