Miten voi ilmaista jotenkin hienosti, että itkettää? *pyyhkii silmiään*
Tämä oli kauhean surullinen, varsinkin jostain syystä keskimmäinen raapale pisti itkettämään ja sitten kun viimeiseen päästiin, niin ei niitä kyyneliä voinut enää tyrehdyttää.
Tykkään ajatuksesta, että Luna oli rakastunut Frediin, jotenkin tuntuu jostain syystä hyvin canonmaiselta. Se toimi myös hyvin, että Luna lähti pois antaakseen tilaa seuraavalle, hyvin Lunamaista.
Ja toisessa raapaleessa punarinta, joka nokkaisi Ginnyä nenästä, ihana.
Viimeinen oli sydäntäsärkevä siinä, missä kahdessa ensimmäisessä vielä tuntui olevan jotain haurasta toivoa/kirkkautta, viimeisessä jäi sellainen fiilis, että George ei näe syytä jatkaa eteenpäin, vaan jokainen päivä menee lähes saman kaavan mukaan.
Tämä oli hieno, toi tunteet upeasti esiin, niin hahmoilla kuin lukijallakin...
~Violet kiittää