Kirjoittaja: snanuu. Hahmot ovat J.K. Rowlingin, minun on vain tarina.
Ikäraja: S
Paritus: Herm/Draco, Draco/Pansy, pieni viittaus Ron/Herm
Genre eli tyylilaji: Fluffy, drama
Yhteenveto: Pansy on ominut Dracon itselleen, mutta Dracoa ja Hermionea polttelee vieläkin hetki sitten tapahtunut tapaaminen.
Varoitukset: Eipä kai.. Jotain pientä kärhämää varmaan, lievästi kuvailtuna. Lyhyt?
A/N: Yhtäkkinen päähänpistos. Kirjoitusvirheitä? Joo. Turha kirjoitus? Joo. Nautin tästä? Joo.
EN TIEDÄ ONKO OIKEALLA OSASTOLLA TÄMÄKÄÄN! :s
Salainen TapaaminenDraco ihaili kuvajaistaan ja suti vaaleita hiuksiaan. Tarkastellessaan komeita piirteitä, hänen katseensa peilissä osui hänen taakseen. Siellä oli lämpimän näköinen, musta villapaita jossa oli sydämiä, ja johon oli kirjoitettu
Pansy rakastaa Dracoa. Vaaleahiuksista poikaa kuvotti. Ei Pansy häntä rakastanut, eikä hän todellakaan rakastanut sitä mustahiuksista tyttöä josta näki vain painajaisia. Draco ei edes tiennyt, mitä on rakkaus. Raskaasti huoahtaen poika heittäytyi sängylleen ja katseli kivistä kattoa.
Pitäisi kai mennä pönkittämään egoa, ja kiusaamaan rohkelikkoja.. Draco mietti itsekseen ja nousi istumaan.
"Dracooo! Puppeliii!" kuului kimeä, lapsekas ääni portaista. Sitten kuului nopeat askeleet jotka nousivat portaita pitkin ylös, hieman hihitystä, ja sitten ovi aukesi. Oviaukossa seisoi se sama mustahiuksinen tyttö joka kuvitteli Dracon suhteessa aivan liikoja. Draco manasi mielessään, mutta ei tohtinut sanoa Pansylle mitään ilkeää, olihan tämä Luihunen.
"Mitä? Mitä nyt Pansy?" Draco töksäytti kyllästyneesti ja kohotti kulmaansa. Käsi eksyi taas platinanvaaleille hiuksille ja harmaat silmät siirtyivät kylmän tylysti ovenkarmista Pansyyn. Tyttö kavahti hieman ja iloinen hymy haihtui hänen kasvoiltaan.
"Mikä sinulla on, puppeli? Miksi katsot minua noin vihaisena?" mustahiuksinen tyttö melkein huusi ja kyyneleet iskostuivat hänen silmiinsä. Draco ei ollut ikinä ennen nähnyt Pansya noin herkkänä, pelokkaana. Draco tunsi pistoksen jossakin sisällään, jonka hän luetteli sääliksi, mutta ryhdistyi sitten: hän ei tuntisi sääliä, ei ikinä.
"En katsonut sinua vihaisena, Pansy. Mitä sinulla oli asiaa?" Draco kysyi tasaisella äänellä ja nousi seisomaan. Olisi aika mennä kiusaamaan muiden tupien oppilaita. Hän veti valkoisen paidan pois päältään ja heitti sen nurkkaan. Hän tunsi Pansyn katseen hänen vaalealla, trimmatulla vartalollaan. Hän veti nopeasti myrkynvihreän t-paidan päälleen ja kääntyi tyttöön kärsimättömänä.
"Minä näin sen Grangerin.. Hän oli tuossa.. ulkopuolella ja vilkuili koko ajan meidän tupaamme", Pansy änkytti Dracon tullessa yhä vain levottomammaksi. Kun Pansy oli saanut sanottua asiansa, Draco kohotti kulmaansa.
"Mitä sitten? Ei sen kuraverisen puuhat kuulu minulle", hän töksäytti ja lähti.
Kuitenkin pienessä mielessään Draco toivoi, että Hermione odottelisi häntä. He olivat tavanneet muiden katseilta yhden kerran ennemmin, mutta Hermione oli lopettanut heidän niin sanotun suhteensa hyvin lyhyeen. Sen jälkeen Draco oli ollut erittäin vihainen ja ärtyisä koko ajan. Hän oli manannut Neville Longbottomin puhumaan väärinpäin ja Ron Weasleyn roikkumaan pää alaspäin katosta. Dracolle olisi tullut rankaisu, mutta hänen isänsä, Lucius Malfoy, oli saanut puhuttua Dumbledoren ympäri. Sekin kismitti Dracoa.
Nyt hän toivoi, että Hermione seuraisi häntä tarvehuoneeseen.
--
Hermione kuljeskeli hermostuneena Luihustuvan edessä aina viiden tai kymmenen minuutin välein. Hänen ruskeat hiukset olivat siistillä nutturalla paljastaen kauniin niskan. Hän ei tiennyt, oliko siinä mitään järkeä kierrellä siinä, vihollisen tuvan edessä. Kaikki tiesivät sen, että Rohkelikko ja Luihunen ei tulisi ikinä sopimaan ikuista sotaansa. Hän hymähti hermostuneena ja siirsi nutturasta purkaantuneita hiuksia korvan taakse. Ketä varten hän tässä oli? Kaikki Luihuset, jotka menivät ohi, huutelivat hänelle, nauroivat hänelle, pilkkasivat häntä. Se sattui, mutta Hermione päätti kestää sen. Joka kerta, kun tuvan sisäänpääsy avattiin, hän kohotti toiveikkaana katseensa mutta sai joka kerralla pettyä, kun vastaan ei tullutkaan Draco. Draco Malfoy tosiaan.
Hän oli kerran tehnyt sen virheen, että oli ihastunut Malfoyhin, vaikka tämä teki hänelle vain hallaa ja naureskeli, kiusasi. Kuitenkin, Malfoy oli kiinnostunut hänestä ja he sopivat tapaamisen tarvehuoneeseen. Se oli virhe mennä sinne, Hermione muisteli ja puristi silmiään kiinni ja avasi ne hetken päästä.
Hän kuitenkin muisti sen kiihkon mikä heidän välillään silloin oli. Siinä oli vihaa, mutta siinä oli myös intohimoa, ja Hermione - valitettavasti - nautti joka hetkestä. Kylmätväreet menivät Hermionen selkää pitkin kun hän ajatteli tuon vaaleahiuksisen pojan kosketusta ihollaan. Hän hymyili mielessään, kun muisti Dracon lempeän katseen. Sekin kesti vain sen hetken, sen sadasosasekunnin ajan Hermione luuli Dracon pehmenneen, mutta ei.
"Hermione..", kuului käheä, viileä ääni aivan hänen korvanjuureltaan. Hermionen niskakarvat nousivat pystyyn kun hän tunsi lämpimän hengityksen ihollaan. Se oli Draco, hän tiesi sen. Hermionen sisällä risteili monenlaisia tunteita; vihaa, kaipuuta, ihastusta, epätoivoa. Hän ei haluaisi antaa periksi ja seurata jälleen tuon pojan jalanjälkiä. Hän ei vain voisi, viime kerta oli liikaa. Kun Hermione oli kääntymässä ja avaamassa suutaan lauseeseen, oli Draco jo lähtenyt. Ja tyttö tiesi tasan tarkkaan, minne. Tyhjässä käytävässä kaikui Dracon askeleet vielä kauempaakin. Hermione voihkaisi tuskaisasti ja päätti lähteä tarvehuoneeseen toista kautta. Kiitos Fredin ja Georgen, hän tiesi monia salakäytäviä Tylyahossa, ja niitä hän nyt tarvitsisikin, etteivät he jäisi kiinni.
--
Tarvehuoneessa Draco katseli ympärilleen. Monia, monia kynttilöitä ja pehmeän näköinen, viininpunaisin lakanoin ja ruusun terälehdin koristeltu sänky oli aivan huoneen perällä. Lähempänä oli pöytä, jossa oli viinipullo ja kaksi kauniisti koristeltua lasia, suklaakonvehteja ja ruusuja. Dracoa ärsytti hieman. Ei hän näin ällöttävän romanttista huonetta olisi halunnut, mutta kuitenkin poika kiihottui hieman. Hän muisti Hermionen huulet omillaan, ne raukeat silmät joka suudelman jälkeen. Hän hengähti hieman ja avasi viinipullon ja kaatoi siitä itselleen lasillisen. Ei hän oikein ikinä ollut piitannut viinistä, mutta hän tarvitsi jotain mitä juoda.
Hetken päästä oli Hermionekin huoneessa. Draco nousi pystyyn ja katsoi tuota punastunutta rohkelikkotyttöä. Se sai Dracon vain enemmän juovuksiin. Se tunnelma, musiikki mikä oli juuri alkanut soimaan, viini, kynttilät, Hermione. Se kaikki sai hänet huumaantumaan. Hän tiesi, että halusi tyttöä palavasti. Mutta Hermione näytti torjuvalta, kun Draco tuli lähemmäs.
"Dra.. Malfoy, älä viitsi. Tiedät että me olemme täällä vain puhumassa .. Puhumassa siitä viimekertaisesta, ja se oli virhe meidän molempien mielestä, eikö? Ajattelin tulla vain tänne, ja ilmoittaa, että seurustelen Ronin kanssa, ja se, mitä teit hänelle taannoin, ei ollut hirveän mukavaa! Lopulta Riesu tuli ja ruiskutti Ronin naamaan mustetta! Nyt, kun olemme täällä ja jos vain pystyisimme..", Hermione motkotti, mutta Draco keskeytti sen vetäessään Hermionen syliinsä ja suudellen tätä tyttöä. Pehmeät, täyteläiset huulet saivat Dracon innostumaan. Hänen kätensä rupesivat liikkumaan tytön vartalolla, ja vain muutaman sekunnin ajan Hermione vastasi suudelmaan, kunnes sai sitten järkensä takaisin ja riuhtaisi itsensä irti.
"Älä viitsi. En halua jatkaa tälläistä.. Mieti, jos jäämme kiinni", Hermione kuiskasi ja hänen ruskeisiin silmiin ilmestyi kyyneleitä. Draco säikähti tuota ajatusta. Ei hän ajatellut aiemmin, että joku tajuaisi heidän juonensa ja salaiset tapaamiset. Draco istahti sohvalle ja painoi päänsä käsiensä väliin. Hän mietti kuumeisesti, mitä tekisi. Sitten hän tajusi kaiken. Hän tajusi, miltä tuntuu välittää. Kun hän myönsi sen itselleen, hänen silmiinsä nousi ilonpilke ja hän nousi seisomaan, vetäen Hermionen lähelleen.
"Hermione.. En minä välitä muista. Välitän vain sinusta", Draco sanoi hieman katkeilevasti ja Hermione katsoi pojan silmiä kummastuneena, iloisena ja samaan aikaan surullisena. Ei heistä voisi ikinä tulla mitään. Ei ikinä.
"Ei meistä voi tulla mitään, Draco. Ei meistä kahdesta", Hermione sanoi kuristuneen kuuloisesti. Hänestä tuntui pahalta.
"Kyllä tulee, usko minua", vaaleahiuksinen poika sanoi ja näytti varmalta. Hän hymyili Hermionelle suloisesti ja piteli tyttöä hellästi lähellään. Hermionekin puhkesi hymyyn.
"Eihän..", Hermione aloitti, mutta Draco keskeytti.
"Ei, tämä ei jää vain näihin salaisiin tapaamisiin. Me teemme samantien selväksi kaikille että me olemme yhdessä", Draco sanoi ja suuteli omaa, ruskeahiuksista tyttöään hellästi.
Mikään ei ollu ikinä tuntunut paremmalta.
