Manalatar: Minulla kyllä tuppaa nämä etenemään aina hiton hitaasti juuri sen takia, että teen tuhatta juttua päällekkäin, mutta kun minua alkaa ahdistaa jos pitää väsätä vain yhtä. No, yritän nyt spurtata tämän kanssa, jotta saisin tämän pian kasaan ja jotakin siten valmiiksi. Tämä on ehdottomasti ihana paritus ja tavallaan myös vaikea, juuri sen takia, että kumpikin on täysi pahvi tunnejutuissa. Hyvä, jos olen tavoittanut siitä jotakin. Kiitos kommentista. <3
Jatkoa taasen seuraa.
27.9.1998. Su
Raadan taas PVS:n tehtäviä niska limassa. Viisi jalkaa zombeista. Luulin, että se olisi helppoa, koska olen tutustunut manaliuksiin liian hyvin, mutta ilmeisesti afrikkalaisilla on omia tapojaan käyttää kuolleita, vaikka yhtenevyyksiä onkin paljon.
Aihe ei ole mikään maailman hauskin. Se tuo mieleen asioita, joita olisin mieluummin muistamatta. Ajattelin illallisella sitä luolaa, jossa vale-hirnyrkki oli ja miten ne manaliukset nousivat veden alta, ja menetin ruokahaluni kokonaan. Ron kysyi, olinko kunnossa, ja Hermione alkoi tiuskia hänelle tyhmyydestä, koska tietenkään minä en kuulemma ollut kunnossa eikä se ollut ihme, kun tunneilla käydään läpi sellaisia asioita. Mutta ei Ron ole tyhmä. Hänhän huomasi, koska kysyi.
30.9.1998. Ke
Huomasin, etten ole kirjoittanut oikeastaan yhtään siitä, miten elämä sujuu ylipäänsä. Vain sellaisia juttuja, kun jotakin on tapahtunut. Ei mitään tavallista. Juuri nyt tuntuu, ettei siitä ole oikein mitään kirjoitettavaa, koska sehän pysyy aika samanlaisena päivästä toiseen. Mutta muistanko minä sitä enää joskus vuosien päästä, jos luen näitä ja muistelen, millaista silloin oli?
Se on oikeastaan aika huvittava ajatus. Että olisin kunnolla aikuinen ja tekisin oikeita töitä, ja sitten muistelisin kouluaikoja, jotka tuntuisivat hyvin kaukaisilta. En oikein osaa edes kuvitella sitä. Että istuisin töissä ja miettisin, miten huoletonta elämä silloin olikaan. Ehkä Voldemortin aikaansaamat asiat alkavat nekin tuntua vain pieneltä seikkailulta, kunhan niistä on kulunut riittävän paljon aikaa.
Ei. Jotenkin en osaa uskoa siihen. Se oli liian isoa. Mutta ehkä haavat umpeutuvat ajan kanssa hiukan.
Tai sitten eivät.
Mutta niin. Tällä hetkellä elämässäni ei varsinaisesti tapahdu mitään. Koulunkäynti on mielenkiintoista mutta raskasta, ja Hermione on todellakin toteuttanut uhkauksensa siitä, että tekee meille kaikille aikataulut S.U.P.E.R.-kokeita varten. Olen jopa yrittänyt noudattaa sitä välillä.
Minkäänlaisia tyttöjuttuja ei ole vireillä. Ginny näyttää olevan iloinen Anthonyn kanssa, mikä on mukavaa, ja alan myös olla aika varma siitä, ettei Ronin ja Hermionen välillä ole muuta kuin ystävyyttä. Elämä sujuu aika tasaisesti. Ihan uusi ilmiö minulle.
2.10.1998. Pe
Loitsuissa aloitettiin vaativa parityö taioista, joita voi käyttää, jos joutuu tukaliin tilanteisiin jästien läsnä ollessa. Jästinkarkoitusloitsut, muistiloitsut ja vastaavat. Minä ja Ron saimme hämäytyksen. Hermione on Ginnyn pari, ja he tutkivat uinutusta. Se on taika, joka saa nukahtamaan hetkeksi ja herätessä uskomaan, että koko juttu olikin vain unta. Se kuulostaa joissakin tilanteissa aika kätevältä.
Aloimme tehdä työtämme saman tien, koska meillä on liiaksikin kokemusta siitä, että aika sujahtaa helposti sormien lomasta, mikäli uskottelee, että sitä on vielä reilusti. Ennen kuin huomaakaan, työ onkin palautettava jo seuraavana päivänä, ja sitten sitä kootaan koko yö hirveässä paniikissa. Ei tällä kertaa, kiitos vain.
3.10.1998. La
Voisin kuolla väsymyksestä. Aamusta etsimme kirjastosta tietoa hämäytyksen historiasta, ja siitä ei ole olemassa mitään yhtenäistä kattavaa tietoa missään kirjassa – tai ainakaan emme ole löytäneet sellaista. Se täytyy koota pienistä viitteistä sieltä täältä. Ihan järjetön työ. Sitten menimme heti lounaan jälkeen huispaamaan ja harjoittelimme uutta puolustuskuviota, ja minä sain ryhmystä mahaan. Ron olisi välttämättä halunnut käyttää minua sairaalasiivessä, mutta kieltäydyin. Ei se niin vakavaa ole, joskaan minun ei tehnyt mieli syödä yhtään sen jälkeen, ajatuskin sai yökkimään. Jos se ei korjaannu huomenna, minun on ehkä pakko käydä Pomfreyn luona. Loppuillan teimme muita läksyjä ja nyt haluan vain nukkua ensi viikkoon.
5.10.1998. Ma
Ehkä minun pitäisi joskus oppia menemään suosiolla tarkastettavaksi, kun jotakin sattuu. Heräsin toissayönä pahaan vatsasärkyyn ja oksetukseen, ja kun olin vähän aikaa syljeskellyt verta pesualtaaseen, tajusin etten voi ihan hyvin. Ron oli herännyt liikkumiseeni ja lähti saattamaan minua sairaalasiipeen, vaikka olisin päässyt yksinkin. Hyvä juttu siinä oli kuitenkin se, että hän pakotti Colinin jäämään makuusaliin. Minä en olisi jaksanut tapella Colinin kanssa juuri silloin, mutta en liiemmin myöskään halunnut häntä mukaan kuvaamaan Pomfreyn tutkimuksia. Myöhemmin hän kyllä kävi sairaalasiivessä tuomassa suklaasammakoita.
Pomfrey oli äkäinen siitä, etten ollut tullut hoidettavaksi heti ryhmyn iskettyä, mutta sanoin että silloin olo oli vielä ihan hyvä. Hän sanoi, että totta kai se oli, koska vatsajutut alkavat usein tuntua viiveellä ja että jokaisen pitäisi tietää se. En minä ainakaan tiennyt. Hermione olisi ehkä sanonut, mutta emme kertoneet hänelle koko jutusta. Hänen mielestään huispaus on muutenkin liian vaarallista enkä kaipaa enää saarnoja aiheesta.
Joka tapauksessa Pomfrey juotti minulle kahta kamalaa lientä sekä teki jonkun taian, enkä silti päässyt pois ennen kuin tänä aamuna. Ron toi kirjani, jotta saatoin tehdä läksyt, mutta emme jaksaneet ajatella enää sitä parityötä vaikka hän viipyikin pitkään seuranani. Nyt olemme jo jäljessä sen tekemisessä. Lisää työtä taas tänäänkin. Onneksi olo on jo normaali.
