IHMISET, USKOTTEKO? MINÄ TEIN SEN. KIRJOITIN SATUTANTERI YKKÖSEN LOPPUUN. O__OIkäraja: Ainakin K-13, sisältää likaista vihjailua ja kiroilua. Voi käskeä nostamaan, jos siltä tuntuu.
Varoitukset: Ne vihjailut ja kiroilu. Ilkeä kirjoittaja. Tämä on sitten viimeinen osa, ei saa itkeä
Genre: draama, romance, fluff, huumori, miniangst?
Yhteenveto: C'est la vie.
A/N: Muutin edellisen osan kokonaisuudessaan yhdenneksitoista, tästä tuli kuin tulikin itsenäinen luku.
Äärettömät kiitokset lukijoille ja kommentoineille. Ootte oikeesti ihan mahtavia, inspiroitte mua kirjottamaan tällasen novellin loppuun! En ikinä olis tehny sitä ilman teitä.<3 Kiitos pikku potkuista persauksiin (
), ihanan kannustavasta palautteesta sekä tietenkin rakentavasta. En nyt menisi sanomaan, että olen mitenkään kirjoittajana kehittynyt Satutanterin myötä, mutta ainakin olen saanut paljon kommenttia omista vahvuuksistani ja myös heikkouksistani. Etenkin jälkimmäisestä olisi mukavaa kuulla lisääkin.
Yhyy, oikeesti rupeen kohta ite itkemään. Mä olen vähintään yhtä rakastunut Santeriin ja Tatuun (etenkin Tatuun!
) kuin osa teistä, eli varmasti ikävä tulee, vaikka on tämän kirjoittaminen ajoittain vaikeaa ollutkin (mikäli kärsimättömimmät eivät ole sattuneet huomaamaan...) Mutta tänään päätin, että nyt ainakin yritän kirjoittaa sitä loppua. Olin siihen jo aiemmin joitakin rivejä kirjoittanutkin, mutta kun aloitin, niin kirjoittaminen sujui. Minulla ei vielä ennen tuota viimeistä aikahyppäystä ollut hajuakaan, millainen lopusta tulee, mutta ei minun sitä sitten kauaa edes tarvinnut miettiä.
Yksi tyyppi sanoi minulle vähän aikaa sitten, että vaadin liikaa itseltäni, ja luulen, että ainakin Satutanterin kohdalla se on pitänyt paikkaansa. Olen saanut tästä niin paljon myönteistä palautetta, että loin itselleni hirveät paineet lopun kanssa, ja lopulta aloin vältellä sen kirjoittamista. Anteeksi, mutta nyt se on tässä. <3 Uskon, että kakkososan kanssa ei pitäisi tulla samanlaisia ongelmia, varsinkin, kun aion vähän aikaa keskittyä kahteen keskeneräiseen Frerardiini.^^ Myös paljon muita ideoita on (toki myös Satutanteri II:n kohdalle
), joten luulen, että häiriköin teitä täällä Finissä jatkossakin ja Kettusade sen kuin kasvaa.
KIITOS. <3XII”Mutta entä jos se vihaa mua?” Tatu ähkäisi pelokkaasti. Varmaan neljännen kerran sillä puolentoista kilometrin matkalla. Santerin teki mieli ottaa toista poikaa kädestä, ihan vain vaikka siksi, ettei tämä juoksisi karkuun – minkä tämä saattaisi hyvin tehdäkin, niin kauhuissaan hän oli Santerin äidin tapaamisesta. ”No luuletko oikeesti, että vihaa? Se sitä paitsi on kuullut susta jo vähän, ja sano että vaikutat ihan mukavalta”, Santeri vakuutteli. Hän ei oikeastikaan ollut huolissaan siitä, ettei hänen äitinsä pitäisi Tatusta. Päinvastoin hän pelkäsi tämän olevan liiankin innoissaan poikansa ensimmäisestä poikaystävästä...
Santeri ei saanut Tatua vakuutettua koko matkalla, joten heidän talonsa kohdalla Tatu oli yhä hermoraunio. Santeri pelkäsi tämän pyörtyvän. Toisaalta häntä nauratti näennäisesti niin itsevarman ja sosiaalisen pojan pakokauhu. Tatu pääsi koulussa luistamaan mistä tahansa vaikeuksista puhumalla - etenkin keski-ikäisten ja naispuolisten - opettajien päät pyörälle. Minkä ihmeen takian Elli-Nooran tapaaminen olisi niin kauheaa?
"Toivottavasti Mari on muuten jo mennyt", Santeri henkäisi kaivellessaan avaimia reppunsa sivutaskusta. Hän ei ollut ottanut lainkaan huomioon, että sisko oli vielä aamulla ollut heillä. Hän oli kyllä nyt Tatun myötä aikonut kertoa Marille, mutta olisi se nyt ollut Tatulle mukavampi, jos Mari olisi etukäteen tiennyt Santerin suuntautumisesta. Vaikka Santeri arvelikin modernin ja avoimen Marin ottavan asian hyvin, oli yllättyneisyys usein harmillisen helposti väärin tulkittava reaktio. Jos Tatu näkisi Marin äimistyneen ilmeen vielä oman hermostuneisuutensa läpi, hän luikkisi takuulla karkuun. Perkele.
"Ai niin, kun se ei tiedä", Tatu hörähti. Jännittyneenäkin se jaksoi vittuilla. "Sherlock", Santeri heitti saaden oven viimein auki. Keittiöstä kuului iloista iltapäiväkahvikeskustelua, ilmassa tuoksui lasagne. Kaunista. "Ei vittu, toi on Marin ääni", Santeri sihahti, kun hän kuuli helisevän naurun kantautuvan eteiseen. "No, ei voi mitään." Tatu oli oudon kalpea. "Et sitten yrjöä lattialle, äiti siivosi viikonloppuna", Santeri huomautti muka nuhtelevasti ja ansaitsi sanoillaan tyrkkäisyn takaraivoonsa. "Hullu naistenhakkaaja", ja uusi töytäisy. Oi sitä nuorenparin avio-onnea.
"Moi", Santeri huikkasi astuessaan keittiöön. Hän tavoitteli mahdollisimman luonnollisenkuuloista äänensävyä, mutta hänen perässään mahdollisimman huomaamattomasti hiippaileva Tatu pilasi tavallisen "toin tässä vain kaverini käymään vain kahvilla emmekä aio harrastaa pian villiä seksiä päidenne yläpuolella" -vaikutelman. "No moi", Elli-Noora sanoi homotutka villisti piipaten. Noin niin kuin kuvaannollisesti. Todellisuudessa piippaus lähti Marin puhelimesta. "No hei", Mari vastasi puheluun sillä äänensävyllä, että soittaja oli hänen pitkäaikainen poikaystävänsä Mika. Ilmeisesti he olivat taas sopineet riitansa - noin pariksi tunniksi. Itse asiassa uusi kiista saattaisi alkaa jo tässä puhelussa, joten parasta hoitaa esittelyt nopeasti ja liueta yläkertaan, ennen kuin sisko tulisi takaisin ja käyttäisi pienille Tatuille sopimattomia sanoja kuvaamaan kultaansa.
"Äiti, tässä on Tatu", Santeri tokaisi viitaten selkänsä takana kyyristelevään poikaan. Elli-Noora kohotti kysyvästi kulmiaan korealaispojan ujoudelle, ja Santeri astui askeleen sivuun paljastaen paniikissa olevan Tatun. "M-moi", poika sai kuitenkin henkäistyä, ja Santeri tiesi, että pian hänen äitinsä ja poikaystävänsä juttelisivat jo täyttä päätä. "Voi luoja, että kuulostaa hyvältä. Mun poikaystävä."
Santeri kaatoi heille kummallekin kahvia samalla, kun Elli-Noora piti kevyttä kuulustelua Tatulle. Santeri oli tyytyväinen; äiti ei - ainakaan vielä - ollut nolannut häntä täydellisesti, ja Tatukin alkoi rentoutua niin paljon, että pian Santerin äiti nauroi jo kirkkaasti pojan omintakeiselle huumorille. "No niin, tules, naistennaurattaja, mennään yläkertaan", Santeri virnisti ojentaen toista kusenkeltaista Arabian Teema-mukia iloisesti hymyilevälle pojalle. Tatun silmät välkähtivät, ja Santerin oli melkein pakko nielaista. Hänen äitinsä kuitenkin keskeytti poikien kiihkeän hetken. "Hei, odottakaas vielä. Santtu, tietääkö Mari?" Santeri pudisti päätään ja oli juuri vastaamaisillaan, kun hänen selkänsä takaa kuului: "Ai tiedänkö mä mitä?"
Santeri säikähti niin, että läikäytti kahvia lattialle. "Helvetti, Mari, älä pelottele! Äsh, nyt mä joudun siivoomaan tän", hän huokaisi ärsyyntyneesti yrittäen viedä keskustelun pois sisarensa kysymyksestä. "Sori. Niin, mitäs te musta täällä puhutte?" Marin anteeksipyyntö ei ollut kovin vakuuttava, mutta Santeri ei vieläkään vastannut, vaan keskittyi muka kovastikin luutun huuhtomiseen. Tatu hörppi kahviaan kuin ei tietäisi koko asiasta mitään. "Niiiin?" sisar painosti saaden Santerin rypistämään kulmiaan ahdistettuna. Myöskään hänen äidillään ei näyttänyt olevan ratkaisua outoon tilanteeseen, joten Santerin täytyi päättää itse. Keksiäkö ihan helvetin osuva tekosyy vai kertoako totuus?
"No, me vaan… Öö…" Santeri aloitti. Okei, suunnitelma A käytetty. Mission failed. B-osio kyllä helpottaisi asioita huomattavasti tulevaisuudessa… "Me - me puhuttiin Tatusta", Santeri jatkoi totuudenmukaisesti. Mari rypisti taitavasti nypittyjä kulmiaan. "Ja mitenkäs se muhun liittyy?" Hän näki Tatun katsovan hölmistyneenä kahvikuppinsa reunan takaa, huiskautti kättään katsoen jonnekin osapuilleen Tatun suuntaan ja lisäsi: "Ei siis millään pahalla. Mut niin?" Santeria nauratti. No, mikäs siinä, joskus kai se oli kerrottava kuitenkin. "No ei kun äiti vaan sitä kysy, että tiedätkö sä, että mä ja Tatu ollaan yhdessä…"
Kieltämättä Marin ilme oli ihan näkemisen arvoinen, mutta kyllä Santeri olisi saanut pokkansa pidettyä, ellei olisi sattunut vilkaisemaan Tatua. Pojan kahvikuppi oli epäilemättä tyhjentynyt jo siinä vaiheessa, kun Mari oli palannut keittiöön, mutta nyt poika ilmeisesti yritti tunkea koko päänsä sinne. Äsken vielä huolestuttavan kalpeat kasvot olivat kauniisti punehtuneet. Santeri ei voinut olla virnistämättä. "Että ei me sen kummempaa." Mari nyökkäsi yhä järkyttyneenä. Ei hänellä todellakaan mitään ollut homoja vastaan, olihan yksi hänen kaverinsakin bi, mutta… hänen veljensä… Hetkinen. Eihän tämä nyt voinut olla totta. Santeri ja tämän aasialaissyntyinen kaveri yrittivät tietenkin kusettaa Maria! Miksi hän ei ollut heti sitä tajunnut?
"No niin varmaan", hän tuhahtikin, ja Santerin itsevarma virnistys tippui hänen kasvoiltaan - joissa oli huomattavan paljon samoja piirteitä kuin Marin omissa - kuin lehti puusta. Diudiudiu, hän näki sen leijailevan maahan höyhenen lailla ja läsähtävän kuoliaaksi. Läts. Hyvästi. "No ihan oikeesti!" Santeri kiljaisi närkästyneenä. Oli nyt tämäkin. Ensin Mari pakottaa hänet tulemaan kaapista ulos eikä sitten edes usko sen olevan totta! Mari tuhahti uudestaan merkiksi siitä, ettei häntä muka huijattu noin helpolla. Santeri katsoi äitiään oudoksuen, mutta Elli-Noora vain hihitteli kusenkeltaiseen kahvikuppiinsa.
"Kyllä mä tiedän, että tää on joku teidän typerä yhteispila", Mari ilmoitti itsevarmasti. Santeri pyöräytti silmiään. Jos sisko ei sanoin uskoisi, niin eivätköhän teot avaisi hänen silmänsä. Santeri ehti kuitenkin ottaa vain yhden määrätietoisen askeleen kohtauksen toista homo-osapuolta kohti, kun juuri hänen määränpäästään kuului: "Ihan totta se on."
Santeri olisi odottanut odottaa melkein mitä tahansa muuta kuin että se oli ollut lopulta Tatu, joka oli saanut Marin uskomaan totuuden. Tatun ilmoituksen jälkeen keittiöön oli tullut ihan hiljaista lukuun ottamatta lasagnen hiljaista tirinää uunissa ja kahvinkeittimen päästelemiä omituisia korahduksia. Mari oli tuijottanut Tatua silmät selällään, Tatu taas oli tuijottanut Maria takaisin kauhusta jäykkänä. Santeri oli jähmettynyt kesken askeleen, ja Elli-Noorakin vain istui kahvikuppi käsiensä välissä seuraten tilannetta.
Lopulta tauko ajan kulussa oli loppunut Marin kasvoille leviävään lämpimään hymyyn. Tyttö oli kääntynyt pikkuveljensä puoleen, kaapannut tämän tiukkaan halaukseen ja kiljunut tämän korvaan muun muassa "onnea", "mitä ihmettä", "voi miten hienoa" ja "senkin aasi, mikset oo kertonu". Tatu virnisteli iloisena katsellen Santerin hiljakseen sinertäviä kasvoja. Lopulta Elli-Noora oli huomauttanut tyttärelleen, ettei mitään iloisia häitä ja kauniita adoptiolapsia koskaan tulisi, jos Mari kuristaisi veljensä hengiltä. Se ei auttanut Santerin hengitysongelmia lainkaan, sillä äidin nolo kommentti sai hänen keuhkotoimintansa halvautumaan lopullisesti.
Lopulta tilanne oli loppunut yksinkertaisesti niin, että Santeri oli napannut Tatua ranteesta ja taluttanut tämän portaat ylös huoneeseensa. Äiti ja Mari olivat jääneet keittiöön virnuilemaan, ja postilaatikkopojasta horiseva Timikin sai jäädä lähes huomiotta. Tatu ehti vaivoin moikata pikkupoikaa, kun Santerin huoneen ovi läimähti kiinni ja lukkoon pyyhkäisten hyvin läheltä Tatun takaraivoa.
"Rauha, Myrskytuuli!" Tatu rauhoitteli Santeria, joka oli kääntänyt helpotuksen ja nolostuksen määrätietoiseksi ärtymykseksi. "Mikä helvetin Myrskytuuli?" Santeri virnisti heti selvästi rennompana. "Se on semmosesta hevoskirjasta. Se on sen hevosen nimi", Tatu selitti aivan kuin olisi puhunut jääkiekko-ottelusta tai muusta yhtä miehekkäästä. Santeri katsoi häntä epäluuloisesti ja tokaisi: "Mä en voi uskoo, ettei kukaan muka oo arvannu sun homoutta. Siis luetsä jotain hevoskirjoja?!" Tatu kohautti olkiaan viattomasti. "Mulla on pikkusisko, man. Sitä paitsi se kirja oli oikeesti aika koskettava." Santeri ei voinut muuta kuin nauraa epäuskoisesti. Mitähän kaikkea Tatusta vielä paljastuisikaan?
"Joitsä sitä kahvias ollenkaan?" Tatu kysyi, kun he mukamas tekivät läksyjä Santerin petaamattomalla sängyllä. Niin aurinkoista aamua Nybergin perheen keskimmäinen poika ei vielä ollut nähnytkään, että petaisi sänkynsä. Hänen äitinsä jaksoi kyllä muistuttaa siitä. "No en mä ehtinyt, kun oli taas hirvee tilanne päällä koko ajan", Santeri hymähti lempeästi. Hän makasi selällään pää Tatun sylissä ja luki historian kirjaa. Tai ainakin esitti lukevansa, koska todellisuudessa hän oli päässyt vasta kappaleen toisen rivin puoliväliin eikä siltikään muistanut lukemaansa.
"Tilanne", Tatu toisti venyttäen sanaa niin, että se kuulosti hyvin arvostelevalta. Tehostaakseen mielipidettään Santerin sanavalinnan hölmöydestä hän tökkäsi poikaa etusormellaan kylkeen saaden herkkänahkaisen pojan kierähtämään huudahtaen sivuun. Historian kirja lensi jalkopäähän, ja epäilemättä kenellekään ei tullut sitä ikävä. Kyllä Santeri historiasta piti, tällä hetkellä nykyisyys vaan sattui jostakin syystä kiinnostamaan hieman enemmän.
"Sä kiljut kuin tyttö", Tatu jatkoi kiusaamista tökäten seinää vasten kierähtänyttä Santeria uudestaan. "No ehkä musta pitää sit tulla tän suhteen nainen", Santeri hymähti kömpien polvilleen peiton seasta. "Ainakin saan sit tossuttaa sua", hän virnisti perään. Tatun suu loksahti auki epäuskoisesti. "Ai meinaatsä, että sä pystyt jonkin kaulimen voimalla määräilemään, millon mä tuun baarista tai katon jalkapalloo? Nainen!" Santeri oli tyytyväinen saatuaan Tatun reagoimaan. "Hyi hyi, mitä stereotyyppisiä sukupuolirooleja, Tatuseni. Sitä paitsi, minne baariin sä luulet ton ikäsenä pääseväs?" Hän nauroi likaisesti viimeiselle.
Tatu oli tunnetusti hyvä näyttelemään, mutta jostain syystä Santerille mököttäminen ei ottanut onnistuakseen. Santeri oli muka keskittynyt katselemaan kattoa ja seiniä odotellessaan kärsivällisesti, että lyhytjänteisemmän Tatun kärsivällisyys pettää. Siihen ei kestänyt kauaakaan; jo parin minuutin kuluttua Santeri tunsi toisen sormien "kävelevän" reittään pitkin vatsalle, rinnalle ja kaulaa myöten edelleen kasvoille. Jo kosketuksen tuntiessaan Santeri oli siirtänyt katseensa takaisin Tatuun, joka tuijotteli Santerin kehoa keskittyneesti sitä mukaa, kun hänen sormensa sillä etenivät.
Kun sormet olivat saapuneet kasvoille, ilmeisesti määränpäähänsä, ne pysähtyivät hetkeksi. Sitten ne puristivat Santerin vaaleat posket lyttyyn niin, että hän näytti (ainakin Tatun mielestä) ihan seinään ajaneelta hamsterilta. Tatu hymyili ajatukselle ja katsoi taas Santerin odottavia silmiä. "Arvaa, meinasko pettää itsehillintä siellä keittiössä, kun yks alko ehdottelemaan kesken anopin kuulustelun", hän sanoi hiljaa, ennen kuin veti toisen pojan itseensä kiinni. Santeri hymähti syyllisesti, muttei malttanut enää vastata mitään, sillä Tatu antoi itsensä kaatua selälleen vuoteelle ja veti Santerin perässään.
Pehmeiden suudelmien välissä Santeri kysyi: "Miks sä oot aina päällä?" Tatu oli nimittäin taas kiepauttanut Santerin alleen, ennen kuin oli suudellut tämän raollaan odottavia huulia. Hän huomasi, että Santeri oli jostain syystä alkanut käyttää huulirasvaa. Hän hymyili huomiolleen hellästi, mutta sitten Santeri keskeytti heidät tasa-arvopohdinnoillaan. "Koska mä oon mies", Tatu vastasi ykskantaan ja imi kevyesti Santerin kaulaa. Hän toivoi, ettei jättäisi kovin näkyviä jälkiä, mutta seuraukset eivät sillä hetkellä olleet ihan se päällimmäisin asia hänen mielessään. Ei, kun Santeri hänen allaan hengitti nopeasti ja kevyesti ja ähkäisi välillä hiljaa mielihyvästä.
"Mut oonhan mäkin mies", Santeri huomautti livauttaen hieman viileät kätensä Tatun valkoisen paidan alle. Tatulla oli melkein aina jotain valkeaa yllään. Hänen tyylinsä oli R&B-vaikutteinen, ja jostain syystä hänellä oli melko harvoin mitään tummaa yllään. Tatun mieluisimmat tehostevärit olivat kuitenkin musta, harmaa ja vihreä. Keltaista hän ei voinut sietää. Santeri ei tosin valittanut Tatun värivalinnoista; vaaleat värit korostivat pojan suomalaisella mittapuulla tummaa ihoa, mustanruskeita hiuksia ja samanvärisiä silmiä.
Tatu ynähti tukahtuneesti tuntiessaan toisen pojan kosketuksen, muttei keskeyttänyt Santerin kaulan suutelua. Hän piti tämän kaulasta; se oli ylevä ja lihaksikas, mutta silti siro. Juuri täydellinen juuri tähän. Tatu tunsi Santerin kädet ylhäällä kyljillään, sitten lapaluilla, niskassa… Ja vain hetkeä myöhemmin ne seikkailivat alaselältä hänen takamukselleen, jota ne puristivat leikkisästi. Tai ainakin Tatu uskoi kosketuksen tarkoituksen olleen leikkisä, mutta se sai kuitenkin hänet huokaisemaan kovempaa kuin äsken.
"Oo nyt hiljempaa, tonttu, tai Timi luulee, että me katotaan jotain pornoo täällä!" Santeri henkäisi huvittuneesti nostaen käsiään ylemmäs kuin varotoimena. "Ei me sitä katota, paremminkin tehdään", Tatu sanoi nostettuaan katseensa viimeinkin Santerin kasvoihin. Sitten hän sattui vilkaisemaan Santeri kaulaa - kohtaa, jonka kimpussa hän oli operoinut viime minuutit - ja hänen silmänsä laajenivat säikähdyksestä. Kaulaa koristi melko pieni, mutta erittäin näkyvän tumma fritsu.
"Pojat, syömään!" Santerin äiti huusi alakerrasta noin kymmentä minuuttia myöhemmin. Santeri seisoi peilin edessä yläkerran kylpyhuoneessa käsi kaulalla. Hän katsoi peilin kautta takanaan ovenpieleen nojaavaa Tatua ja hoki varmaan kolmannentoista kerran: "Voi helvetti! Äiti kuolee nauruun! Oliko ihan pakko?!" Hän mietti huomista koulupäivää. Huivi. Hän oli käyttänyt sitä aiemminkin. Ehkä kerran tai kaksi, mutta oli kuitenkin. Huivi.
"JOO, ME TULLAAN!" Santeri karjaisi niin kovaa, että Tatu säpsähti. Sitten Tatu astui yhä vastausta odottavan Santerin taakse ja kietaisi kätensä tämän vatsan ympäri. "No ei se niin pahalta näytä. Se oli oikeesti vahinko, mut mitäs olit niin kuuma", hän hymähti suukottaen nopeasti Santerin poskea. "Ime nyt vielä sitten siihenkin jälki", Santeri tuhahti ja lähti alakertaan syömään. Tatu seurasi hihitellen perässä.
Keittiöön päästessään Santeri oli jo valmiiksi kauniin punainen. Hän yritti kävellä niin, että äiti ja Mari näkivät vain oikean puolen hänen kaulastaan, mikä onnistuikin siihen asti, kun hän oli käynyt ottamassa ruokaa ja istuutui pöytään Tatu kannoillaan.
Kun Tatu oli asettunut istumaan hänen vasemmalle puolelleen, vastapäätä istuva Mari tyrskähti. "Mitä helvettiä, Santeri? Onko toi -" "Eiole", Santeri ehti kiistää, ennen kuin Mari sai sanottua sen ärsyttävän sanan. "No on varmasti fritsu!" Sieltä se sitten tuli. "Mitä?!" Elli-Noora kiljaisi ja tempaisi Santerin pään sivulle niin, että Tatu pelkäsi sen venähtävän paikoiltaan. Nähtyään sen illan kuumimman puheenaiheen sekä Mari että Elli-Noora repesivät raikuvaan nauruun. Santeri ja Tatu kumpikin punastuivat syvästi.
Kun naiset nauroivat kippurassa vielä useiden minuuttien jälkeenkin, Santerilta meinasivat mennä hermot. "No ei nyt yks mustelma voi olla noin hauska!" hän ärähti, ja näki Tatun virnistävän hänen puolustautumiselleen. "No sulla ei oo kyllä mitään nauramista, sun vikahan tää on", hän tuhahti, mutta Tatun virne vain levisi.
"No voi kun söpöä", Mari lässytti saaden Tatun äkkiä punastumaan taas. "Näytäs vielä", hän komensi ja kumartui lähemmäs. Santeri veti käden jäljen päälle, mutta Mari siirsi sen sivuun ja nyökkäsi. "On kyllä aika hieno", hän sanoi kuin paraskin taidekriitikko. Santeri ei ollut taideteos eikä Tatu taiteilija, he olivat pari, helvetti soikoon, ja parisuhteeseen kuului kaikenlaistien ruumiinosien imeskely. Siis esimerkiksi korvat, kaula, varpaat… "No sähän sen tiedät, vittu Mikalla aina kaula ihan ruttotautisen näköinen", Santeri heitti kuivakasti, ja Tatun kulmat kohosivat kiinnostuneina. Mari vaivaantui hieman, mutta Elli-Nooraa nauratti yhä.
Lopulta keskustelu, hihitys ja tirskahtelu vaimenivat, ja kaikki keskittyivät syömiseen. Santeri tunsi jonkin hiplaavan jalkaansa ja oli jo torumaisillaan aina kerjäävää koiraansa, kun sattui vilkaisemaan pöydän alle ja näki siellä Tatun jalan, joka siveli kevyesti hänen nilkkaansa. Santeri ei edes käsittänyt, miten pojan jalka taipui niin oudosti, mutta potkaisi sitä toruvasti. Liike pysähtyi, mutta jalka ei siirtynyt minnekään. Santeri huokaisi antautuvasti. Ei kai sille mitään voinut, että jätkä oli niin puutteessa, ettei edes ruokapöydässä voinut antaa olla.
"On se rankkaa tuo rakastavaisten elämä", Elli-Noora huomautti poikansa huokauksen kuullessaan. "Ihan syöminenkin ottaa voimien päälle." "Eikä ota", Tatu kiisti ja jatkoi, "tää on ihan tajun hyvää!" Elli-Noora kehotti lautasensa tyhjentäneitä poikia ottamaan lisää, mutta kumpikin pudisti päätään, kiitti ruoasta, huuhtoi lautasensa ja kiiruhti takaisin yläkertaan.
"Milloinkahan teidän pitää alkaa nukkua yöt teltassa", Mari virnisti saaden äitinsä hymyilemään toruvasti. "No ei kai ne nyt sellaista! Sitä paitsi, saavat pojat siinä tapauksessa painua sinne telttaan." Kumpikin nauroi onnellisesti, mutta samalla Elli-Noora mietti, miten asia pitäisi kertoa Santerin isälle. Hän ei ollut aivan varma miehensä suhtautumisesta vähemmistöihin, ja voi olla, että joka tapauksessa oman pojan homous oli mutkikas asia käsiteltäväksi. Siitä kuitenkin ehtisi murehtia myöhemminkin. Nyt Mats oli työmatkalla vielä tämän viikon.
*
Oli kulunut vajaat kaksi viikkoa Tatun ensivierailusta Santerin kotona. Heillä oli sujunut kaikki hienosti, he eivät olleet riidelleet kertaakaan, koska ihastumisen ensihuuma oli vielä niin vahva heidän välillään. Santeri oli onnellisempi kuin koskaan aiemmin, eikä Tatullakaan vaikuttanut olevan valittamista heidän suhteestaan.
Silti jotakin tuntui olevan pielessä. Tunne oli vaivannut häntä jo muutaman päivän, ja nyt, lauantaina, ahdistus oli vallannut Santerin pään ja pakottanut hänet miettimään, missä oli oikein vika. Hän oli pohtinut asioita koko päivän ja tajunnut, että ongelmia oli monta.
Kyseessä ei ollut hän tai Tatu, vaan ihmiset heidän ympärillään. Ensinnäkin oli Santerin isä, jolle oli työmatkan jälkeen kerrottu vain, että Santeri seurusteli. Santeri oli puhunut äitinsä kanssa siitä, kuinka asia pitäisi esittää, mutta mitään turvallista tapaa ei oltu keksitty. Santeria pelotti, että hänen ja isän hyvät välit menisivät, jos mies ei hyväksyisikään Tatua.
Lisäksi Tatu ei voisi ehkä enää käydä heillä niin usein, ja Tatun luona usein vieraileva Santeri oli jo herättänyt Maria-äidin uteliaisuuden vierailijasta. He olivat sopineet, että Tatu sanoo Santerin olevan vain kaveri, vaikka se tuntuikin Santerista pahalta. Hän kuitenkin ymmärsi, ettei Tatu halunnut ottaa sitä riskiä, ettei asia olisikaan Marialle ihan ok. Hän oli jo menettänyt yhdet vanhemmat ja adoptioisänsä. Hän halusi pitää edes yhden äidin.
Tatu oli koko ajan vähän pahalla tuulella, koska hänellä oli kotona vaikeaa. Marialla oli kamalat paineet töissä tiukan projektiaikataulun takia, joten hän purki stressinsä lapsiinsa. Nella itki koko ajan, Tatu ärhenteli etenkin Petelle ja äidilleen. Santeri sai hänet rauhoittumaan, mutta muuten hänkään ei pystynyt auttamaan mitenkään.
Sitten oli vielä heidän kummankin kaverit. Elias oli taas hiljakseen muuttunut omaksi itsekseen, ja kuten Santeri oli arvellutkin, sen myötä Santerin ja Tatun suhteen hyväksyminen oli muuttunut ensin vittuiluksi ja nyt suorastaan aiheen välttelyksi. Oli vain ajan kysymys, milloin hän raivostuisi taas julkisesti ja huutaisi asian kaikkien kuullen ääneen. Tatu, jolla oli yhä kaapista ulostulo -ongelmia, ei todellakaan pitäisi siitä.
Lisäksi Pete oli kuulemma etääntynyt Samista ja Tatusta, ja yhtenä iltana Tatu oli paljastanut epäilevänsä, että poika oli aloittanut huumeidenkäytön. Hän tiesi Peten kyllä polttelevan pilveä satunnaisesti (yleensä kännissä), ja olihan hän itsekin kokeillut pari kertaa, mutta pojan muuttunut käytös kieli joko käytön vakiintumisesta tai aineiden vaihtumisesta.
Pete ei myös vieläkään pitänyt Santerista, vaikka tajusikin olla vittuilematta aiheesta enää Tatulle sen jälkeen, kun tämä oli pari kertaa suuttunut kaverilleen asiasta. Silti Santeri huomasi monesti Peten katsovan häntä ilkeästi, ja kerran poika oli jopa näyttänyt hänelle keskaria ohi kulkiessaan. No, sitten Tatu oli vähän kuulemma opastanut Peteä, kehen kansainvälisiä käsimerkkejä kannattaa käytellä…
Joten, vaikka Santeri ja Tatu olivat oikeasti onnellisia yhdessä, oli heidän elämänsä sillä hetkellä melkoista myllerrystä. Kyllähän Santeri sitä oli osannut odottaa; hän tiesi, että kun vähän aikaa meni oikein hyvin, seurasi perässä harvinaisen paska elämänjakso. Ei se häntä ihmetyttänyt; Tatun ja hänen yhteen päätyminen oli ollut hänelle niin tärkeää, että hän kärsisi muilla elämän alueilla vaikka puoli vuotta, kunhan he vain pysyisivät yhdessä.
He eivät tietenkään olleet hyljänneet muita kavereitaan ja perhettään. Tatu ja Tommi olivat alkaneet käydä kahdestaan salilla (Elias ei oikein pitänyt siitä, mutta itsehän hän oli sanonut, ettei tykännyt käydä salilla). Tommin ja Elinin juttu ei oikein ollut edennyt, mutta silti vaikutti yhä siltä, että Elinkin oli kiinnostunut Tommista. Tommi oli siis porukasta ainoa, jolla meni kokonaisvaltaisesti hyvin. Eliniäkin vaivasi jokin - kukaan, edes Elias, ei ollut oikein varma, mikä - sillä hän oli koko ajan hiljainen ja välinpitämätön. Juuri hän olikin lykännyt tapaamista Tommin kanssa sanoen, että haluaa tehdä sen sitten, kun hän jaksaa kunnolla keskittää ajatuksensa siihen.
Santeri käänsi kylkeä sängyssään ja huokaisi. Hän todella toivoi, että kaikilla alkaisi pian taas mennä hyvin. Ei ollut kivaa olla itse onnellinen (ainakin yhdeltä osin) ja katsoa, kun muiden elämä oli kurjaa. Hänen ajatuksensa keskeytyivät, kun puhelin piippasi ilmoittaen tekstiviestin saapumisesta. Hän avasi viestin ja luettuaan sen hänen huulensa kaartuivat iloiseen hymyyn. Hän näpytteli vastauksen: "No mä kyllä olin jo nukkumassa, mutta öitä vaan sullekin (: Säkin oot tärkee.<3" Sitten hän pisti kännykän pois ja tunsi viimein voivansa nukahtaa. Viimeinen ajatus ennen uneen vaipumista oli se sama toive, jonka hän oli esittänyt aiemmin. Olla onnellinen.
A/N2: Kommentit <3 Te <3 Satutanteri <3
