Cath, totta kai, eihän tuota tarvitse edes kysyä
Niin, lukujen puolittaminen auttaisi myös sitä, että saisin nopeammin lukuja ulos, eikä tarvitsisi stressata sitä, että apua, nyt on jo mennyt noin kauan viime luvusta, vaikka ihan rauhassa näitä yritänkin työstää. Katsotaan, mitä teen asian kanssa
katriqqq, jatkoa nyt
Jaa-a, saas nähdä kuoleeko se ja nappaako Jake Nessien itselleen. En sano mitään kumpaakaan asiaan
Olkaa hyvät:
Luku 19 - HaavatHaaleankeltainen valokaistale heijastui olohuoneen ikkunasta sisään valaisten hämärää huonetta. Pieni valonsäde osui sohvapöydällä olevaan mustaan peltirasiaan, jonka kansi oli hieman raollaan. Vaaleat, valosta kimaltelevat kädet tarttuivat rasiaan ja nostivat sen pois pöydältä nopeasti, pian se oli kirjahyllyn ylimmällä hyllyllä.
Jared hypähti takaisin sohvalle ja valahti täysin rennoksi roikottaen kättään. Hän nojasi päätään pehmeään sohvatyynyyn ajatukset tytössä, joka oli vieläkin nukkumassa yläkerrassa. Hän olisi halunnut herättää tämän saadakseen seuraa, muttei kehdannut, tämä tarvitsi unta.
Jos sinä et tule luokseni alas, minä tulen luoksesi ylös, Jared ajatteli sulkiessaan silmänsä ja hymyillessään iloisesti.
Tai ehkä en sittenkään, se ei olisi hyvä idea.Hymy valahti lähes kokonaan pois pojan kasvoilta, mutta säilyi silti pienenä virnistyksenä hänen alkaessa mietiskellä yötä, joka oli kulunut jutellessa, menneisyydestä kertomisessa. Hiljaisia hetkiä yö oli kyllä ollut täynnä, kun he, hän ja tyttö, olivat istuneet sylikkäin sohvalla ja sängyllä pieniä hellyydenosoituksia vaihtaen.
”Ness?” Jared kuiskasi Renesmeen korvaan, mutta tämä ei reagoinut. ”Nukutko sinä?” Hän käänsi tytön kasvot varovaisesti itseensä päin, tämän silmät olivat vaipuneet kiinni, tämä oli täysin rento. Jared huokaisi ja vetäisi toisen peitoista syrjään, asetti tytön varovaisesti patjalle ja peitteli tämän. ”Hyvää yötä, Ness.”
Poika katseli tytön rauhallisia kasvoja ennen kuin oli siirtymässä pois parisängyltä, mutta yllättäen hän tunsi käden tarttuvan omaansa.
”Jared, älä mene”, Renesmee mumisi huuliensa välistä hieroen toista silmäänsä. ”Jää tähän.” Hän avasi silmänsä ja katsoi uneliaana Jaredia, joka hymyili hänelle epävarmasti käydessään kyljelleen hänen viereensä. ”Kiitos.”
Renesmee hivuttautui lähemmäs Jaredia painaakseen päänsä tämän olkapäätä vasten, mutta hätkähtikin kauemmas kuullessaan ulvontaa. Ääni kiinnitti myös Jaredin huomion, hän vilkaisi ikkunaan ja näki kaksi kookasta hahmoa mäellä talon lähellä. Hitaasti hän nousi sängystä ja käveli ikkunan luo nähdäkseen paremmin hahmot, sudet, jotka olivat väritykseltään tummia.
”Mikä se oli?” Renesmee kysyi hiljaa kohottautuessaan käsivartensa varaan. ”Red?”
Jared tuijotti hetken susia ennen kuin vetäisi vihreät verhot ikkunan eteen ja käännähti Renesmeehen päin. ”Jotain eläimiä vain. Ness”, hän istahti sängyn reunalle, ”koeta nukkua.”
Poika suikkasi pienen suukon tytön poskelle ja lähti sitten ovelle kuulematta vastalauseita poistumiselleen. Hän kuitenkin vilkaisi tyttöä makuuhuoneen ovelta, tämän kasvoilla oli pikkuisen pettynyt ilme, joka viesti, ettei hän olisi saanut lähteä.
’Anteeksi, Ness. En voi valvoa untasi tänä yönä, sillä sudet, Jacobisi ystävät, informoisivat siitä kuitenkin hänelle.’Koko yö oli ollut kuin unta, niin Jared ajatteli, mutta ei se ollut ollut. Kaikki oli tapahtunut oikeasti, ja hän oli meinannut pari kertaa tunnustaa Renesmeelle, että piti tästä, mutta hän oli jänistänyt, päättänyt olla tekemättä sitä. Siitä olisi kuitenkin seurannut vain kaikkea sotkua, joka olisi sekoittanut tytön ja Jacobin välit puhumattakaan heidän väleistään. Jared oli aivan varma, että niin olisi käynyt.
Ulkoa alkoi kuulua haukuntaa ja tömähdyksiä, jotka saivat Jaredin nousemaan pystyyn, vilkaisemaan olohuoneen pienestä ikkunasta, joka loi näkymän talon etupihalle. Kuistin edessä seisoskeli kookas punaruskea susi, joka kantoi kaulassaan laukkua. Se oli paljastanut hampaansa, Jared pudisteli päätään.
Jacob.Jared meni keittiön kautta eteiseen, missä hän epäröi hetken aikaa oven avaamista, mutta tarttui kuitenkin kahvaan, painoi sen alas ja antoi oven aueta itsestään. Susi tuijotti häntä tuimasti, matalasti muristen ennen kuin se hypähti kuistille ja lopulta Jaredin päälle kaataen tämän lattialle ison kumahduksen saattelemana. Jacob-susi työnsi kuononsa lähelle Jaredin kasvoja, jotka olivat vääristyneet hieman pelosta, ja murisi lujempaa hipaisten etutassullaan lattialla makaavan pojan poskea.
”Hei, Jacob”, Jared tervehti mukamas yllättyneenä. ”On oikein mukava nähdä sinuakin pitkästä aikaa, mutta tällainen tervehdys nyt on aivan liikaa, oikein innokas halaus vai miksi tätä voisi sanoa?”
Susi murahti kerran ennen kuin laskeutui pois hänen päältään ja katosi keittiöön. Jared henkäisi helpottuneena noustessaan ylös, häntä tosiaan oli pelottanut, kun susi oli kohottanut tassunsa.
En kuollutkaan, vielä.Hän vetäisi oven kiinni varovaisesti, jottei se pamahtaisi ja herättäisi Renesmeetä. Tosin tämä tulisi joka tapauksessa heräämään pian, Jacob tuskin olisi niin rauhallinen tai hiljainen.
Olohuoneen punaisen sohvan käsinojalla istuskeli pitkä, lihaksikas poika, susi oli kadonnut. Sohvan vieressä lattialla lojui vaalea laukku aukinaisena, se oli tyhjä. Jared pysähtyi olohuoneen oven suulle katse kiinnittyneenä Jacobiin, joka vilkuili portaiden suuntaan.
”Missä hän on?” tämä kysyi hiljaa sähähtäen. ”Missä Nessie on?”
”Hän nukkuu”, Jared vastasi. ”Tiedäthän, hän tarvitsee unta.”
Jacob käänsi katseensa lyhyeen poikaan hänen silmiensä välähtäessä vaarallisesti. ”Ettet vain itsekin olisi viime yönä sattunut tarvitsemaan unta?”
”Mitä tarkoitat?”
”Sitä vain, että”, Jacob asteli Jaredin luo, ”Nessien on ollut parasta nukkua ihan yksin.”
He tuijottivat toisiaan, ilmapiiri oli muuttunut jännittyneeksi, vihamieliseksi. Jared virnisti sarkastisesti ja ohitti Jacobin mennessään kohti portaita, mutta tämä tarttui hänen käsivarteensa ja vetäisi hänet takaisin.
”Sam kertoi, että näki sinut Nessien vieressä yöllä”, Jacob mutisi. ”Sinäkin taisit nähdä hänet ja Paulin?”
”Joo, niin taisin, mutta valitettavasti ystäväsi Sam on niin väärässä. Minä en nukkunut Nessin vieressä.”
”Luuletko, että uskon?”
Jared kohautti olkiaan. ”Kysy Nessiltä, hän sanoo samaa kuin minä.” Poika vetäisi itsensä irti ja perääntyi sohvan luo Jacobin käännähtäessä ympäri. Hän ei pelännyt tällä kertaa paljoa, hän tiesi, ettei tämä tekisi hänelle mitään Renesmeen takia. Vai tekisikö ehkä sittenkin?
”Jared, saanko antaa yhden viisaan neuvon?” Jacob risti kätensä rinnalleen ja otti askeleen lähemmäs vampyyria.
”Ai, jakelevatko sudet
viisaita neuvoja? Enpäs tiennytkään. Luulin, etteivät aiv-”
Jacob tarrasi Jaredia kaulasta ja taivutti tätä taaksepäin. Sohvan selkänoja painoi tämän selkää, mutta se petti pian ja vajosi lattialle, jolloin he molemmat kaatuivat sohvalle. Jared yritti työntää Jacobin pois, muttei onnistunut, tämä piteli hänestä lujasti kiinni. Paha olo iski häneen, miksi ihmeessä hän oli tuonut Renesmeen tänne? Hänhän oli tiennyt saavansa Jacobin kimppuunsa, mutta hän ei ollut välittänyt.
”Pysy erossa Nessiestä!” Jacob murahti alkaessaan täristä. ”Kuulin teidän pienoisesta suukostanne, enkä halua, että luulet sen merkinneen Nessielle jotain, sillä se ei todellakaan merkinnyt! Hän rakastaa minua, joten anna hänen olla.” Jacob tiukensi otettaan Jaredista, joka tuijotti hänen silmiinsä, jotka olivat tummumassa, mustumassa. ”Tiedätkö, Jared, sinä vain kaivat omaa kuoppaasi!”
”Ai, luulin, että vain sudet tekevät niin. Kaivavat kuop-”
Tuskaisa henkäisy täytti olohuoneen yhdessä yltyvän murinan kanssa ennen kumeaa kolausta.
***
Renesmee oli käpertynyt kerälle peiton alle, vain hänen kasvonsa olivat hieman esillä. Hän oli unessa, josta hän ei halunnut poistua, mutta auringon säteet pyrkivät verhoilla peitetystä ikkunasta sisään väkisin suoraan tytön kasvoille. Renesmee käännähti toiselle kyljelleen ja veti peiton päänsä peitoksi, uni oli alkanut hälvetä, hän oli palaamassa todellisuuteen.
”Jared… Minä rakastan sinua.”
Poika tuijotti tyttöä hämillään, mutta hymyillen ja veti tämän suudelmaan. He kellahtivat laiturille makaamaan kuunnellen toistensa hengitystä ja tytön sydäntä, joka hakkasi nopeasti, aivan kuin sillä olisi ollut kiire. Tyttö kierähti pojan päälle, avasi tämän hupparin vetoketjun ja painautui lähelle tämän kaulaa alkaen suukottaa sitä.
”Ness, olet hullu.”
”Niin, minä olen.”
”Ei kun ihan oikeasti.”
Tyttö nosti päätään katsoakseen poikaa silmiin, mutta jokin laiturin toisessa päässä kahlitsi hänen katseensa, susi. ”Voi ei… Jared, meidän pitää lähteä äkkiä!”
Tyttö yritti nousta, mutta poika piti hänet lähellään väkisin.
”Jared, se on Jake!”
”Shh, meillä ei ole mitään hätää.”
”Jared!”
Susi oli kiirinyt heidän luokseen ja tönäisi nyt tytön pois pojan päältä ennen kuin murisi tälle. Poika hypähti pystyyn, muttei ehtinyt liikahtaa, kun susi oli kaatanut hänet takaisin laiturille ja hypännyt hänen päälleen raapaisten hänen poskeaan. Tyttö kiljaisi ja yritti erottaa suden pojasta, mutta susi tönäisi hänet veteen ja iski kiinni poikaan.
”Jake, lopeta! Älä satuta häntä, Jake!”Renesmee avasi silmänsä hätkähtäen ja tunnusteli molemmin käsin sänkyä, joka tuntui tyhjältä. Aluksi niin ihana, hyvä uni olikin yhtäkkiä muuttunut painajaiseksi, joka kalvoi hänen mieltään.
Se oli vain unta, Redillä on kaikki hyvin.Hän nousi hitaasti istumaan ja katseli ympärilleen. Valkoiset seinät vaaleanvihreillä raidoilla, vaaleapuinen yöpöytä parisängyn vieressä päällään kelloradio, joka ilmoitti ajan olevan melkein seitsemän aamulla.
Renesmee hankasi silmiään ja painautui takaisin makuulleen, häntä väsytti vieläkin, mutta hän ei halunnut nukkua enää, hän halusi mennä alakertaan Jaredin seuraksi.
Kyllä hän on alakerrassa. Minne hän muka olisi lähtenyt?Tyttö sulki silmänsä, viime yö tulvahti hänen mieleensä. Hän muisti istuneensa Jaredin sylissä, suudelleensa tämän kanssa. Pojan huulet olivat olleet lempeät, samoin kädet, jotka olivat kieritelleet hänen hiuksiaan sormien ympärille ja vaeltaneet hänen selässään. Renesmee muisti, että olisi jossain vaiheessa tarttunut Jaredin hupparin vetoketjuun ja vetäissyt sen auki, muttei muistanut, mitä sen jälkeen oli tapahtunut.
Taisin nukahtaa hänen syliinsä. Ja pyysin häntä jäämään viereeni, mutta jostain syystä hän ei jäänytkään, hän muisteli ja väänsi suunsa surulliseen hymyyn. Ehkä tein jotain väärin. Niin, minä tein väärin koko ajan, mutta en Jaredia kohtaan vaan Jakea! Olen ni-Kolahdus keskeytti Renesmeen ajatukset, sai hänet hyppäämään pystyyn. Mikä se oli ollut? Ei kai vain jokin kaappi ollut kaatunut?
Pienoinen ajatus, joka kylvi pelkoa tytön mieleen, tulvahti esille. Oliko Jacob tullut? Oliko tämä jostain saanut tietää hänen olinpaikkansa ja tullut riitelemään Jaredin kanssa? Oliko Jaredille käynyt jotain?
Renesmee hiipi valkoiselle ovelle, avasi sen hiljaa ja asteli äänettömästi käytävälle, joka pitkin hän käveli hetken ennen kuin alkoi kävellä portaita alas, ne eivät narahdelleet.
”Ettet vain itsekin olisi viime yönä sattunut tarvitsemaan unta?”
”Mitä tarkoitat?”
”Sitä vain, että Nessien on ollut parasta nukkua ihan yksin.”Tyttö pysähtyi paikoilleen, hän oli vielä piilossa olohuoneen punaisen seinän takana. Jacob oli siellä ja puhui vihaiseen sävyyn, mutta Jared kuulosti rauhalliselta, hieman vitsikkäältä.
”Sam kertoi, että näki sinut Nessien vieressä yöllä…”
Mitä? Renesmee huudahti ajatuksissaan ja kurkisti varovaisesti seinän takaa, muttei nähnyt mitään.
Se ulvonta, jonka kuulin yöllä, se oli Sam! Siksi Red ei jäänyt viereeni.
”…hän sanoo samaa kuin minä.”
”Jared, saanko antaa yhden viisaan neuvon?”
”Ai, jakelevatko sudet viisaita neuvoja? Enpäs tiennytkään.”
Red, älä suututa häntä! Renesmee painoi päänsä seinää vasten, mutta yhtäkkiä kuului rasahdus, ja hän astui yhden portaan alemmas hänen sydämensä alkaessa hakata lujaa. Hän oli peloissaan, mitä oli tapahtunut? Ei kai Jacob ollut tehnyt jotain Jaredille?
”Pysy erossa Nessiestä!” tyttö kuuli Jacobin murahtavan. ”Kuulin teidän pienoisesta suukostanne, en halua, että luulet sen merkinneen Nessielle jotain, sillä se ei todellakaan merkinnyt! Hän rakastaa minua, joten anna hänen olla. Tiedätkö, Jared, sinä vain kaivat omaa kuoppaasi!”
”Ai, luulin, että vain sudet tekevät niin. Kaivavat kuop-”
Renesmee juoksi nopeasti loput portaat alas kuullessaan murinaa ja tuskaisen ähkäisyn, joka vihlaisi hänen sisintään. Hän näki pojat kiinni toisissaan ennen kuin nämä valahtivat lattialle saaden pienen kolinan aikaan. Renesmee katsoi hätääntyneenä sohvaa, joka peitti pojat taakseen.
”Lopettakaa! Jake, lopeta!” hän kiljui hätääntyneenä rynnätessään kohti sohvaa repiäkseen Jacobin irti Jaredista, mutta yllätyksekseen hän näkikin Jaredin pitelevän Jacobia lattialla. Punatukkainen poika puristi Jacobin käsivartta ja piti omaansa tämän kurkulla.
”Jared…”, Renesmee sanoi hiljaa valahtaessaan polvilleen lattialle, jolloin Jared irrotti otteensa Jacobista ja perääntyi kauas tästä. Tämä yski hetken aikaa, liioitellusti, ennen kuin nousi istumaan ja veti tytön syliinsä. ”Jake, mitä sinä teet täällä?”
”Tulin katsomaan, että kaikki on kunnossa”, Jacob kuiskasi vilkaisten Jaredia, joka nojasi valkoista seinää vasten roikottaen päätään. ”Onhan sinulla kaikki hyvin?”
Renesmee nyökkäsi. ”On, entä sinulla?”
”Älä minusta huolehdi, olen aivan kunnossa.” Poika suukotti tytön poskea. ”Hei, mennään kotiin nyt, jooko?”
”Tulitko autolla?”
Jacob mutristi huuliaan ja kuuli Jaredin naurahtavan hyvin hiljaa. ”En, mut-”
”Jake, en ole enää se pieni tyttö, joka ratsasti selässäsi joskus vuosia sitten. Mene kotiin, minäkin menen pian, ja illalla voimme tavata.”
Jacob vilkaisi uudestaan Jaredia, joka oli istahtanut nojatuoliin. Renesmee vilkaisi myös poikaa, mutta käänsi katseensa nopeasti pois tästä. Hän ei saanut mielestään pois kuvaa, jossa tämä piteli Jacobia lattiaa vasten. Miksi tämä oli tehnyt niin? Oliko tämä hyökännyt ensin? Ei, ei Jared ollut sellainen.
”Jake, mene nyt vain”, Renesmee kuiskasi, Jacob puristi hänet tiukemmin itseään vasten. ”Oikeasti, minä lähden jonkin ajan päästä itsekin, joten voit ihan hyvin mennä.”
Jacob pudisti päätään ja painoi huulensa Renesmeen omille. ”Ei, hän voi satuttaa sin-”
”Red ei satuta minua!” tämä mutisi Jacobin silmien välähtäessä mustasukkaisuudesta. ”Minä pärjään kyllä.”
”Hyvä on sitten, mutta jos hän satuttaa sinua, häntä tulee myös sattumaan.”
Renesmee irrottautui Jacobin otteesta ja nousi ylös tämän tehdessä samoin ja lukitessa hänet hetkeksi käsivarsiensa väliin. Renesmee suikkasi pienen suukon Jacobin poskelle, mutta kun tämä oli painamassa huulensa hänen huulilleen, tämä pysähtyikin paikoilleen ja naulitsi katseensa hänen kaulalleen.
Mitä hän tuijottaa?Tytön käsi lennähti kaulalle, kaulakoru. Hän käänsi katseensa äkkiä lattiaan ja toivoi, ettei Jacob sanoisi tai kysyisi siitä mitään, vaikka hänen olisikin ollut helppo vastata. Mutta tällä oli omat olettamuksensa, joten tuskinpa tämä häntä uskoisi.
”Tulen hakemaan sinut kuudelta”, Jacob kuiskasi ja painoi huulensa nopeasti tytön poskelle ennen kuin nappasi laukun lattialta ja lähti hitaasti kohti eteistä katsellen vuorotellen tätä ja Jaredia, joka oli painanut kasvot käsiinsä. ”Nähdään, Nessie. Toivon, että olet ehjä, kun haen sinut.”
”Ja minä toivon, että hän on ehjä tämän illan jälkeen”, Jared mumisi hyvin hiljaa. Jacobin suu vääntyi vihaiseen irveeseen, ja hän oli astumassa kohti Jaredia, mutta Renesmee lennähti heidän väliinsä anova ilme kasvoillaan. Jacob hymähti hiljaa ja katosi huoneesta. ”Olen pahoillani, Ness.”
Tyttö kääntyi ympäri avaten suunsa, mutta oven pamahtaminen kiinni sai hänet hiljaiseksi ja vain tuijottamaan Jaredia, joka oli puristanut kätensä nyrkkiin. Oliko tämä vihainen? Turhautunut?
”En olisi saanut hyökätä hänen kimppuunsa, mutta hän ärsytti minua.”
Renesmee kurtisti kulmiaan. ”Sinä hyökkäsit hänen kimppuunsa? Red, miksi ih-”, hän ei pystynyt sanomaan enempää, ääni takertui hänen kurkkuunsa pääsemättä sieltä ylöspäin. Järkyttyneisyys nousi kasvoille, alahuuli alkoi väpättää. ”Ei… Tekikö hän tuon? Tekikö Jake tuon?”
Jared kohotti katseensa tyttöön, jonka ilmeestä kuulsi surua ja kauhistuneisuutta. Hänen leukapielessään, oikealla puolella kasvoja, oli haava, joka näytti pahalta, syvältä. Osa hänen oikeasta poskestaankin oli naarmuilla, Renesmee kosketti varovaisesti niitä.
”Sattuuko sinuun?” Hän painoi suukon pojan otsalle ja tunsi itsensä huolestuneeksi vaikka vielä äsken hän oli ollut hämillään siitä, että tämä oli meinannut kurittaa Jacobia. Mutta nyt hän ajatteli tämän vain puolustaneen itseään.
”Ei. Ness, olen niin pahoillani tästä, mi-”
”Sinulla ei ole mitään pahoiteltavaa, Jakella on! Hän satutti sinua, hän… miten hän teki nuo, jos hän ei ollut sutena?”
”Hän tärisi, oli muuttumassa sudeksi, joten hänen kyntensä hieman kasvoivat, mutta mitäpä menin au-”
Renesmee painoi sormensa Jaredin huulille. ”Lopeta, älä suojele häntä! Minä aion sanoa hänelle suorat sanat, en aio antaa asian olla.” He katsoivat toisiaan pahoittelevina. ”Hän ei saa kohdella sinua näin, Red, sillä olet niin tärkeä minulle. Minä tyk- siis olet todella tärkeä.”
Jared hymyili hieman ja veti tytön syliinsä tämän sivellessä sormellaan hänen haavojaan. Hän painoi otsansa tämän omaa vasten, antoi heidän nenänsä koskettaa toisiaan, mutta piti huulet erillään. Hän ei voisi, ei enää.
Tytön käsi painautui kokonaan hänen poskelleen, tämä sulki silmänsä. Jared tuijotti tämän silmäluomia, kunnes näkymä laiturista ja heistä avautui hänen silmiensä eteen. He istuivat lähekkäin, hän piteli tyttöä sylissään ja oli painanut päänsä tämän päätä vasten.
Taasko näit unta? Miksi juuri minusta?Kuva hälveni, suklaanruskeat silmät tuijottivat Jaredia taas. Renesmee liukui pojan sylistä lattialle katsellen sohvaa, jonka selkänoja oli mennyt säpäleiksi, hajonnut pieniin osiin. Hän pyöritti päätään huokaisten samalla, miksi pojat eivät osanneet olla tappelematta? Tai oikeastaan, miksi Jacobin piti aina haastaa riitaa? Mutta toisaalta Jared onnistui liiankin usein ärsyttämään tätä, jolloin tilanteet muuttuivat räjähdysalttiiksi.
Kaikki minun takiani! En minä ole tämän arvoinen. En ole sen arvoinen, että he satuttavat toisiaan teoin ja sanoin. Joku muu voisi olla, mutten minä.***
Typerä Dominic! Vielä minä punapäälle näytän. En jaksaisi katsoa hänen niin surkeaa naamaansa taas ylihuomenna. Hmph, tuskin hän edes katuu.
Ei mitään… Miksi en näe mitään? Miksi kaikki pimenee yhtäkkiä? Ei kai kykyni ole menettämässä voimaansa?
Ylihuomenna pitää olla valmiina, tilanne käy kuitenkin kuumaksi. Mutta Rosalie ei pidä siitä, että hallinnoin heidän tunteitaan, kun he ovat vihaisia. En kyllä voi muutakaan, tosin en minäkään jaksa enää katsella tätä tilannetta.
Rose on taas niin kiivaalla tuulella. Eikö hän voisi rauhoittua hieman? Tosin ei se minua haittaa, tästä voisi löytyä jotain hyvääkin… Auts!Ulko-ovi päästi vinkaisevan äänen sen auetessa ja mennessä kiinni. Talo vaikutti autiolta, mutta ei se ollut, asukit olivat vain sulkeutuneet omiin huoneisiinsa. Yksi asukeista oli juuri saapunut kotiin metsästä ja kuuli jokaisen ajatukset mielessään yhtenä puheensorinana, josta erottui muutama lause. Hän ei jaksanut erotella ajattelijoita, keskittyä vain yhteen, kunnes kuuli rakkaansa ajatukset.
Alice sanoi, että pitää olla varuillaan. Hän on aina ollut oikeassa, hän tietää mistä puhuu. Minua pelottaa niin paljon! Näen Rebeccan taas pian, hän varmasti pyytelee anteeksi ja juonittelee varmasti jotain. Tosin Edwardhan saisi tietää hänen ajatuksensa, jos hän ei salaisi niitä, mutta ei hän niin hyvin osaa salata, eihän?Edward pudisti päätään itsekseen, ei Rebecca osannut. Tämän ajatukset olivat poukkoilleet tällä viikolla paljon, ihan liikaa, mikä oli melkein paljastanut tämän. Tyttö ei osannut hallita ajatuksiaan tarpeeksi, joten hän osaisi kyllä pitää varansa jatkossa.
Bella, en anna hänen satuttaa sinua enää.Poika kiipesi portaat nopeasti ylös ja syöksähti yläkerran käytävällä oikean huoneen oven taakse. Hän raotti ovea hieman ja kurkisti sisään, Bella seisoskeli ikkunan luona ilme surkeana, mikä ei ilahduttanut häntä.
Toisaalta, jos tosiaankin kävisi niin kuin eilen ajattelin… Jos Edward, jos hän… Bella alkoi nyyhkyttää ajatuksissaan ja sipaisi sormillaan silmiään kuin olisi pyyhkinyt olemattomia kyyneliä.
”Rakas”, Edward sanoi hiljaa, tyttö käännähti ympäri, ”kaikki tulee selviämään.” Hän asteli nopeasti tämän luo ja kietoi kätensä tämän harteille. ”Unohda hänet, mieti jotain iloista.”
”Miten pystyn, kun kaikki tapahtui vasta eilen?” Bella mumisi painautuessaan vampyyrinsa rintaa vasten. ”En saa mielikuvaa sinusta ja hänestä pois.”
”Saat. Poista se kuva minun mielikseni, jooko?”
Tuli hiljaista, Bella sulki silmänsä ja laski muurin takaisin ajatustensa suojaksi. Edward ei kuullut enää muiden kuin sisartensa ajatuksia, mikä hieman turhautti häntä.
”Bella, sanoin, että poista, älä sulje minua ulkopuolelle.”
”Sama asia, tein sen sinun mieliksesi, jottei sinun tarvitse kärsiä siitä kuvasta.”
Edward huokaisi. ”Sinä se tässä kärsit, enkä halua sitä. En missään nimessä halua tuottaa sinulle kärsimystä, tiedät sen.”
”Rebecca se tässä tuottaa kärsimystä, Edward.” Bella kietoi kätensä Edwardin selälle ja tuijotteli talon luomaa varjoa takapihalle, jonka harvat puut huojuivat rauhallisesti. Rebeccasta olisi voitu päästä eroon jo kauan sitten, heillä oli ollut mahdollisuus silloin, kun tämä oli ollut ihminen. Heillä oli ollut mahdollisuuksia myös nyt, mutta aina joku oli tullut väliin tai ollut erimieltä, epäröinyt. ”En halua nähdä häntä.”
”En minäkään, mutta meidän on pakko. Käymme samaa koulua, asumme samassa kaupungissa ja-”
”Ihan sama, en halua nähdä häntä! Jätän vaikka koulun, lavastan kuolemani, muutan pois. Tai sitten ajan hänet pois Rosalien kanssa.”
Edward ja Bella katsoivat toisiaan silmiin, Bellan silmät olivat muuttuneet surullisista koviksi, kylmiksi. Edward painoi päänsä tämän omaa vasten ja alkoi keinutella heitä edestakaisin. Jos Bella haluaisi muuttaa pois, hän kyllä toteuttaisi tämän toiveen. Jos Bella haluaisi lähteä Forksista, se sopisi hänelle, mutta toisen häätäminen kaupungista ei sopinut, vaikka kyseessä kuinka olikin heidän väliinsä tunkeva vampyyri.
Bella huokaisi raskaasti. ”Toisaalta en haluaisi vielä lähteä, vastahan me palasimme. Eikä lähtö ehkä tekisi hyvää Nessien ja Jaken suhteelle, ellei Jake tulisi mukaamme. Silloin he pääsisivät eroon siitä Jaredista ja me Rebeccasta.”
”Haluatko sitten lähteä?” Edward kysyi yksien ajatusten alkaessa kuulua selvemmin. ”Sano vain, jos haluat.”
Bella mutristi huuliaan ja käänsi katseensa jalkoihinsa. Koko lähtöajatus kuulosti kyllä hyvältä, mutta se oli vain pelon tuotosta, ei hänen itsensä. ”Ei, me jäämme tänne, mutta en siltikään aio sietää Rebeccaa. Osoitan hänelle vielä, ettei hän voi kohdella meitä näin.”
…hän on kunnossa. Se haava näytti aika pahalta. En ymmärrä, miksi Jaken piti mennä tekemään niin? Ja miksi Red vielä suojelee tätä? Hän ei ole tehnyt mitään väärää! Tai no… on hän, mutta me olemme tehneet yhdessä väärin.”Mitä nyt?” Bella heilutti kättään Edwardin silmien edessä, tämä oli jämähtänyt kuuntelemaan Renesmeen ajatuksia, jotka voimistuivat hetki hetkeltä. ”Edward?”
”Nessie on ihan kohta kotona.”
”Onko hän kunnossa?”
Edward kohautti olkiaan. ”Miten sen nyt ottaa. Jotain tapahtui jokunen aika sitten. Jacob kävi Jaredin luona, ja he ta-”
Bella ryntäsi Edwardin viereltä raollaan olevalle ovelle, jonka ohi hänen tyttärensä oli hipsimässä. Hän vetäisi oven auki, tämä pysähtyi paikoilleen jääden katsomaan häntä mietteliäänä, silmät huolta kantaen.
”Onhan sinulla kaikki kunnossa?” Bella kysäisi tarkastellen tyttärensä kasvoja ja käsiä löytääkseen jonkinlaisia merkkejä vahingoittumisesta, mutta mitään ei näkynyt. Kaulassa roikkuva vihreä kaulakoru sen sijaan vangitsi hänen katseensa hetkeksi. ”Ke-”
”Joo, kaikki on hyvin”, Renesmee vastasi mahdollisimman rauhallisesti vilkuillen Edwardia, joka oli ilmestynyt Bellan viereen. ”Entä teillä?”
”On. Kuule, tapahtuiko siel-”
”Ei”, Renesmee mutisi ennen kuin Bella ehti sanoa loppuun. Hän vilkaisi isäänsä ja väänsi suunsa hymyyn. ”Minulla oli oikein kivaa. Voinko mennä nyt? Minulla olisi vähän mietittävää.” Hän katsahti Edwardiin varoittavasti, viestien, ettei halunnut tämän lukevan niitä ajatuksia. ”Äiti?”
Bella nyökkäsi ja katseli Renesmeen astelua kohti omaa huonettaan käytävän päässä. Hän olisi halunnut kuulla, mitä oikein oli tapahtunut, mutta tiesi hyvin, ettei Renesmee kertoisi, joten hän joutuisi kääntymään Edwardin puoleen.
Kerrotko minulle, mitä siellä tapahtui? Bella kysyi ajatuksissaan laskettuaan muurin taas alas. Edward painoi suukon hänen ohimolleen, mitä hän piti myöntävänä vastauksena.
Kiitos. Ja autatko minua osoittamaan Rebeccalle, että hänen täytyy pysyä erossa sinusta?Edward painoi vielä toisen suukon Bellan poskelle ja nyökkäsi. Hän tekisi tämän vuoksi mitä tahansa, ainakin melkein.
***
Märät, rusehtaviksi muuttuneet lehdet, jotka olivat tipahdelleet puista ja lennelleet pitkin koulun parkkipaikkaa tuulen mukana, tarttuivat mustien kenkien pohjiin. Jalat askelsivat reippaasti kohti kellertävää kolmosrakennusta sateisessa säässä autiolla pihalla. Punaiset hiukset, joita oli leikelty lyhyemmiksi, hieman korvanlehden alapuolelle päättyviksi, olivat yhtä sotkua. Tyttö yritti toisella kädellään siistiä niitä astellessaan kiviportaita ylös, mutta antoi kätensä valahtaa alas ja hymähti.
Becky, miksi?Tyttö ei vastannut äänelle päässään, hän ei ollut vastannut sille muutamaan päivään ja oli päättänyt, ettei vastaisi. Äänestä oli ollut pelkästään harmia, se oli sekoittanut hänen elämänsä, saanut hänet pulaan, riitoihin kaikkien kanssa. Mutta ääni oli osa häntä, joten se ei ollut syyllinen. Syyllinen oli hän itse, kukaan ulkopuolinen ei ollut käskenyt häntä tekemään sitä ja tätä.
Puhu minulle! Becky!Ne muutamat päivät, joista eilinen oli ollut pahin, olivat kuluneet piinaavan hitaasti. Rebecca oli juoksennellut metsässä, maannut sängyllään ja mietiskellyt asioita. Dominicia hän ei ollut nähnyt laisinkaan, minkä takia hän oli olettanut tämän olevan Lucrezian luona. Ajatus oli puistattanut häntä koko viikonlopun ja vielä eilenkin, kun Dominic ei ollut ilmestynyt kouluun, ja hän oli joutunut yksin kohtaamaan Cullenit, jotka eivät kuitenkaan olleet sanoneet sanaakaan hänelle tai luoneet silmäystäkään häneen. Mutta silti hän oli hieman pelännyt ja ollut varuillaan koko päivän.
Kenkien vaimea kopse kuului käytävällä, kun Rebecca asteli kohti englanninluokkaa. Dominic ei varmaankaan olisi siellä, mikä olisi toisaalta hyvä, sillä he istuivat vierekkäin. Mutta toisaalta Rebecca toivoi, että tämä olisi siellä.
Sinulla on vielä matematiikkaa tänään Edwardin kanssa, ääni muistutti ystävällisesti hänen koputtaessa luokan oveen, joka avattiin nopeasti. Opettaja Lane tarkasteli Rebeccan surkeita kasvoja hetken ennen kuin alkoi mäkättää jotain myöhässä olemisesta ja häiriköimisestä päästäen hänet samalla sisään.
Voi ei, Becky!Rebecca katsahti paikalleen, takarivin ikkunanpuoleiseen pöytään, jossa istui tummahiuksinen poika käteen nojaten. Hän tuijotti tätä hermostuneena, mutta lähti kävelemään kohti pöytää istahtaen sen ääreen sanaakaan sanomatta. Myöskään Dominic ei sanonut mitään, ei edes vilkaissut häntä.
Hienoa, tulee piinaava tunti, Rebecca huokaisi ajatuksissaan nostaessaan kirjat pöydälle.
Tosin matematiikan tunnista tulee piinaavampi.Hän kääntyi opettajaan päin, mutta vilkaisi välillä silmäkulmastaan Dominicia, joka ei kiinnittänyt minkäänlaista huomiota häneen, vaikka todellisuudessa poika katsahti häneen aika-ajoin hyvin nopeasti. Pojan ajatuksetkin pyörivät tytössä, joka naputti hiljaisesti pöydän kantta punaiseksi lakatulla kynnellään.
Hän on leikannut hiuksensa? Dominic ihmetteli tuijotellessaan edessä istuvan tytön selkää.
Ja näyttääkin surkealta. Katuuko hän? Varmaan, mutta… Poika vilkaisi tyttöä ja pudisti huomaamattomasti päätään.
Olen pahoillani, jos sanoin pahasti tai satutin sinua, mutta ansaitsit sen. Halusin sinun tietävän, miltä se tuntuu.Hän käänsi katseensa pieneen ikkunaan, johon sade rummutti. Tunteet hänen sisällään olivat sotkeutuneet toisiinsa, saaneet aikaan pienen solmun, jota ei helposti saataisi auki. Hän halusi asioiden palaavan ennalleen, hän halusi olla Rebeccan kanssa, kuten silloin joskus, kun he olivat olleet Kanadassa. Mutta olisiko se vielä mahdollista?
Tuskinpa. Mutta ihme kyllä on olemassa yksi henkilö, joka uskoo siihen.Tumman naisen italialaiset piirteet hahmottuivat Dominicin silmien eteen. Lucrezia. Hän oli puhunut tämän kanssa eilen, kertonut kertoneensa Rebeccalle.
”Mitä hän sanoi?”
”Ei paljoa mitään, mutta hän vaikutti melko järkyttyneeltä. Ja kyllä hän kyseli minulta, että olenko pettänyt häntä kanssasi. Tiedätkö, se satutti minua vähän lisää.”
Lucrezia nyökkäsi ja laski kätensä ruokapöydälle tarttuen Dominicin käsiin. ”Rebecca on vain mustasukkainen, mutta väärään aikaan, liian myöhään. Hän ei ole koskaan ennen ollut kateellinen sinusta, mikä on itse asiassa ihmetyttänyt minua suuresti. Mutta ilmeisesti hän on ollut vain niin sokea. Sinä, Nic, olet taasen ollut aina niin mustasukkainen hänestä. Kunpa Philipkin olisi silloin joskus ollut.”
Dominic vetäisi toisen kätensä vapaaksi. ”En tiedä mitä teen Rebeccan kanssa. En haluaisi hylätä häntä kokonaan, mutta hänen lähellään olo saisi minut antamaan liian helposti anteeksi.”
”Sinä rakastat häntä yhä”, Lucrezia totesi noustessaan ylös. Hän asteli pöydän toiselle puolelle, kyykistyi Dominicin viereen ja kietaisi kätensä tämän kaulalle. ”Vai mitä?”
”Miten voisin muka olla rakastamatta? Joo, hän teki hirveitä, havitteli Edward Cullenia, ja olen nyt vihainen, mut-”
”Mutta rakastat häntä.” Lucrezia sipaisi sormen päällään Dominicin huulia. ”Ehkäpä se on merkki siitä, että sinun kannattaisi antaa anteeksi hänelle?”
Poika kohotti kulmiaan kysyvänä. Hänkö antaisi anteeksi Rebeccalle jo nyt? Ei! Miksi hän niin tekisi?
”Zia, ei. Minähän sanoin, etten halua antaa periksi niin helposti.”
”Mutta valitettavasti sinä annat periksi liian helposti. Minä tiedän.”
He katselivat toisiaan, naisen ruskeat silmät kiiltelivät vihjaavasti. Poika hymähti ja pudisti päätään, mutta nainen tarttui hänen leukaansa ja painoi huulensa hänen omilleen.
”Mitäs minä sanoin?” Lucrezia mutisi Dominicin huulia vasten. ”Annat lii-”
”Sinun kanssasi ei kannata keskustella.” Tämä tönäisi naisen pois luotaan ja ponnahti pystyyn kaataen tuolin, jolla oli istunut. ”Leiki Philipin kanssa, älä minun. Halusin vain keskustella kanssasi, en mitään muuta!”
Lucrezia naurahti. ”Älä nyt suutu, Nic. Minä vain todistin, et-”
”Te olette samanlaisia Rebeccan kanssa!” Dominic huudahti. ”Hamuatte menneitä takaisin!” Hän käännähti ympäri ja marssi kohti olohuonetta rypistäen otsaansa. Oliko hän tosiaan rakastanut kahta samanlaista naista? Vampyyreja, jotka pyörivät menneissä, halusivat ne takaisin?
’Kohtalon ivaa. Mitä väärää olen oikein tehnyt?’Muisto haihtui, sateen kastelema ikkuna palasi Dominicin silmien eteen. Hän huokaisi hyvin hiljaa päästäen katseensa valahtamaan lattiaan, päänsä notkahtamaan alemmas. Viha ja rakkaus kulkivat käsi kädessä, mutta nyt ne taistelivat hänen sisällään vallasta, kilpailivat siitä, kumpi saisi tunnesolmun ensimmäisenä auki.
Niin, he ovat melko samanlaisia, mutta yksi tärkeä asia erottaa heidät täysin. Se, että minä rakastan Rebeccaa, en Lucreziaa.Dominic käänsi katseensa hitaasti Rebeccaan, joka katseli häntä surkeana, pahoittelevana. Hän pudisti tälle päätään, tämä mutisi jotain hänestä hiljaa. Sanat
välitän ja
anteeksi hän kuuli, kaikki muu meni ohi. Dominic kääntyi poispäin tytöstä käsiään nyrkkiin puristaen.
Pyytele vain anteeksi ja odota ihan rauhassa anteeksi antoani, sillä sitä et tule niin helposti enää saamaan.***
Tyttö oli nostanut polvet koukkuun ja painanut päänsä niitä vasten. Hän keinutteli itseään edestakaisin istuskellessaan punaisen autotallin takana yhdessä pojan, joka oli kietonut käden hänen harteilleen, kanssa. Oli ollut hiljaista siitä lähtien, kun he olivat saapuneet tänne ja istuneet alas. Tyttö halusi avata suunsa, kysellä pojalta, miksi tämä oli tehnyt sitä ja tätä, mutta hän ei pystynyt.
”Mennäänkö juoksemaan?” Jacob kysyi hiljaa hivuttautuessaan lähemmäs Renesmeetä, joka nosti päätään. ”Vai mennäänkö sisälle?”
”Ei, tässä on ihan hyvä”, tämä mutisi vastaukseksi. ”Jake, miksi…”
”Niin? Miksi mitä?”
Renesmee huoahti, hänen olisi pakko. ”Miksi kävit Redin kimppuun? Miksi vahingoitit häntä?”
”Vahingoitin?” Jacob toisti mukamas ihmeissään. ”En ymmärrä mistä pu-”
”Miten niin et ymmärrä?” Renesmee huudahti päästäessään jalkansa suoriksi. ”No mistäs sitten ne haavat hänen poskessaan olivat tulleet? Oliko hän kenties vahingoittanut itseään teidän tapellessanne? Tuskinpa!” Hän nousi pystyyn ja käveli autotallin kulmalle kädet rinnalle ristittyinä. ”Jake, en halua teidän tappelevan.”
”En minäkään haluaisi haastaa riitaa”, Jacobkin nousi ylös ja asteli tytön luo, ”mutta hän ärsyttää minua! Se on hä-”
”Sinäkin ärsytät häntä, kun ihan tahallasi hyökkäät hänen kimppuunsa. Red ei ole tehnyt mitään!”
Renesmee ja Jacob katsoivat toisiaan silmiin. Renesmee huomasi epäuskoisuuden Jacobin silmissä, ei tämä tietenkään uskonut häntä. Tosin ei hänkään olisi uskonut itseään, Jaredhan oli tehnyt asioita, joita hänen ei olisi pitänyt sallia. Mutta hän oli sallinut ja antautunut tunteidensa vietäväksi.
”Sinä et nukkunut yksin viime yönä”, Jacob sanoi hitaasti, hän kuulosti hivenen vihaiselta. ”Se verenimijä nukkui vieressäsi.”
Renesmee pudisti päätään. ”Olet väärässä, minä nukuin yksin. Sam näki kyllä Redin sängyllä, mutta hän oli lähdössä. Hän oli tuonut minut ylös nukkumaan ja oli lähdössä takaisin alas.”
”Aijaa.”
Poika käänsi katseensa metsän laidalle näyttäen epävarmalta. Tyttö tutkaili tämän ilmettä miettien, uskoiko tämä häntä vai ei. Aikoiko tämä sanoa kohta jotain, jolla kumoaisi hänen sanansa? Ei. Miksi poika muka tekisi niin? Ei tämä missään nimessä haluaisi yrittää todistaa, että Jared oli nukkunut hänen vieressään. Vai haluaisiko? Ehkäpä koston takia?
”Jake”, Renesmee tarttui Jacobia kädestä, ”älä ole tällainen. So-”
”Miksi en olisi?” Jacob kysyi kivahtaen. ”Okei, Jared on ystäväsi, mutta entä minä? Olen sinun sielunkumppanisi, joka rakastaa sinua niin helvetin paljon ja jonka luokse olisit voinut eilen tulla, mutta ei, si-”
”Tarkoitatko, että minun pitäisi viettää kaikki aikani sinun kanssasi? Oletko tosiaan noin itsekäs?”
Renesmee vetäisi kätensä pois ja lähti kävelemään autotallin viertä pitkin, mutta Jacob lähti hänen peräänsä ja kahlitsi hänet käsiensä väliin. Hän yritti irrottautua, mutta tämä työnsi hänet seinää vasten, hänen päänsä kolahti pieneen neliskulmaiseen ikkunaan.
”Mikä hänessä on parempaa kuin minussa? Mikä tekee hänestä niin mahtavan, että menet ennemmin hänen luokseen?” Jacob kyseli kiivaana, painaen tyttöä entistä enemmän vasten seinää ja ikkunaa, jonka lasi päästeli murtumisen ääniä.
”Jake, rauhoitu. Päästä irti minusta, niin voimme jutella ihan rauhallise-”
Lasi rikkoontui, sirpaleita lenteli sisään autotalliin sekä ulos nurmelle viiltäen pari haavaa Renesmeen paljaaseen käsivarteen, jota pitkin syvänpunainen veri alkoi norua. Jacob päästi tytöstä nopeasti irti ja katsoi hätääntyneenä, kun tämä vajosi polvilleen nurmelle, jonka veri oli ehtinyt pilkuttaa. Renesmee sipaisi sormellaan haavojaan ja tuijotti lumoutuneena nestettä, joka värjäsi hänen sormenpäänsä.
”Nessie, olen niin pahoillani. Minun ei ollut tarkoitus satuttaa sinua, min- Nessie!”
He kierivät nurmikolla kohti omenapuita, joiden hedelmät olivat pudonneet maahan. Renesmee oli niin lumoutunut verensä tuoksusta, että Jacobin veri oli tuoksunut hänen nenäänsä houkuttelevammalta kuin ennen, niin maukkaalta. Hän oli hypähtänyt tämän päälle suu aukinaisena, hampaat esillä ja yrittänyt iskeä ne kiinni johonkin, mutta Jacob oli yrittänyt työntää tätä pois, ja he olivat päätyneet kierimään.
”Nessie, se olen minä, Jacob! Nessie, päästä irti! Älä edes kuvittele juovasi minusta, vaikka oletkin myrkytön. Nessie!”
He pysähtyivät, Jacob oli Renesmeen päällä ja piteli tätä aloillaan. Tyttö tuijotti hämillään pojan säikähdyksen ja huolen sekaisia kasvoja, mitä hän oli ollut tekemässä? Jokin hänen päässään oli äsken käskenyt lopettaa, taistella vastaan, niin hän oli tehnyt ja rauhoittunut jotenkuten, mutta osa hänestä halusi vielä iskeä hampaansa poikaan.
”Jake”, Renesmee henkäisi Jacobin noustua hänen päältään. Veri hänen kädestään oli tuhrinut tämän valkoisen paidan, punainen läntti siinä vangitsi hänen katseensa.
”Oletko kunnossa? Nessie, anna anteeksi, menetin hillintäni. En halunnut satuttaa sinua, mutta tiedäthän, kuumenen niin helposti.”
Renesmee nyökkäsi hitaasti tuijotellen edelleen verilänttiä. Se kiehtoi hänen vampyyri puoltaan niin paljon. ”Verta…”
”Nessie?””Nessie? Nessie?”
Renesmee hätkähti ja tipautti korkean lasin kädestään, mutta särkymistä ei kuulunut, joku oli ehtinyt napata sen käsiinsä ennen iskeytymistä lattiaan.
”Onko kaikki hyvin?” Se oli Rosalien ääni, joka puhui ystävälliseen, mutta hieman kireään sävyyn. ”Mitä mietit?”
”Jakea”, Renesmee vastasi hiljaa, hänen äänensä oli juuttunut kurkkuun.
Rosalie hymyili hieman huvittuneena, sitä hän ei ollut tehnyt pitkään aikaan. ”Ai sitä, kun yritit juoda hänen vertaan?”
”Niin.”
”Se oli aika huvittavaa. Koira juoksi tänne sinä perässäsi hullunkiilto silmissäsi. Hän oli aika hätääntynyt.”
Renesmee hymähti. ”Ei se ollut huvittavaa! Enkä sitä paitsi ymmärrä, miksi menin niin sekaisin omasta verestäni ja sitten Jaken.” Hän otti lasin Rosalien kädestä ja hörppäsi vettä. ”Mutta on tässä muitakin asioita, joita en ymmärrä.”
”Haluatko puhua?”
”Eikö sinun pitäisi olla suunnittelemassa Rebecca murhaa?”
Rosalien huulet mutristuivat. ”Pitäisi, mutta Edward lukee ajatukseni ja estää sitten aikeeni, mikä ei ole hauskaa. Saisit käskeä häntä olemaan lukematta toisten ajatuksia näissä olosuhteissa.”
”Tuskinpa hän minua tottelisi, tuskinpa äitiäkään.”
Renesmee laski lasin sohvapöydälle ja nojautui selkänojaa vasten. Hän oli pohtinut viikonloppua, Jaredia ja Jacobia koko päivän. Vain koulussa hän oli yrittänyt ajatella muita asioita, mutta se oli ollut vaikeaa, koska Jared oli näkyvillä, hänen kanssaan lähes koko ajan. Mutta ei pojan seura häntä häirinnyt, ei niin mitenkään.
”Et taida miettiä pelkästään koiraa?”
”Mistä arvasit?”
”Sen näkee sinusta, Nessie. Ja sen näkee myös siitä, miten aina katsot punapään veljen poikaa.”
Renesmee vei katseensa hitaasti Rosaliehen, tämä ei hymyillyt enää. ”Aijaa. Emmettin vitsailut ovat tainneet tarttua sinuunkin.”
”Eivät ole, mutta se poika on tainnut takertua sinun sydämeesi.”
”Miten niin? Minä ja Jared o-”
”Olette vain ystäviä, mutta tunnette toisianne kohtaan jotain enemmän”, Rosalie täydensi Renesmeen pudistellessa päätään. ”Älä kiellä sitä, vaikka en pidäkään ajatuksesta. Sinä ja Jared? Ei, en pysty edes kuvittelemaan teitä yhdessä.”
”Eikä sinun tarvitsekaan, koska siihen ei ole minkäänlaista tarvetta”, Renesmee mutisi Rosalien noustessa pystyyn. Hän toivoi, että tämä lähtisi, jotta saisi olla rauhassa, vaikka jutteleminen jonkun kanssa saattaisi olla hyväksi.
”Voit kieltää tunteesi meiltä muilta, muttet itseltäsi. Jos kiellät tunteesi, huomaat ennen pitkää, että sinusta tuntuu tukahtuneelta.”
”Kiitos neuvosta, mutta voisitko nyt mennä? Alice ja äiti varmasti tarvitsevat sinua jossain Rebeccaan liittyvässä.”
Rosalie oli avaamassa suutaan, mutta sulki sen nähdessään Renesmeen anovan ilmeen. Hän nyökkäsi ja poistui katse tytössä olohuoneesta, jonka valot olivat alkaneet välkkyä ulkona riehuvan myrskyn takia. Renesmee kietoi kätensä ympärilleen ja sulki silmänsä. Rauhoituttuaan ja lopetettuaan Jacobin jahtaamisen viikonloppuna, hän oli jatkanut keskustelua tämän kanssa rauhallisissa merkeissä, mutta loppujen lopuksi tilanne oli kärjistynyt ja Jasper ja Edward olivat tulleet heidän väliin. Hän ei ollut nähnyt Jacobia sen riidan, joka oli koskenut Jaredia, jälkeen.
Missäköhän hän on? Toivottavasti kaikki on kunnossa. Renesmee avasi silmänsä, huoneessa oli hämärää.
Ja toivottavasti hän on kotona eikä tuolla myrskyssä. Tyttö hypähti jaloilleen ja asteli ikkunan luokse avaten verhoja hieman. Sade piiskasi yhdessä tuulen kanssa luontoa, riepotteli puiden oksia.
Hmm, Rosalie puhui totta, mutta minä olen jo myöntänyt itselleni tunteeni. En ole työntänyt niitä pois, en ole yrittänytkään. Renesmee käänsi selkänsä ikkunalle huokaisten, nähden Jaredin hymyilevät kasvot mielessään.
Enkä taida halutakaan yrittää.A/N: Anteeksi, että kesti kaksi viikkoa. Olen tähän lukuun melko tyytyväinen, mutta mutta se voi vähän töksiä, koska olen ihan hirveästi kirjoittanut minä muodossa ja näin (seli seli
). Risuja? Ruusuja?
