Piipe, kiitos kommentistasi
Oho, jäit koukkuun ajatuksia myöten? Juu, Jakea peliin tässä luvussa
katriqqq, kiitos kommentistasi
Noo, onhan se Jake vähäsen iso paha susi
Ehkei se kuitenkaan paha, mutta iso ja susi. Niin ja sinähän et tainnut niihin Jared/Nessie kannattajiin kuulua? Juu, tässä luvussa on Rebecca/Rosalie/Edward/Bella/Emmett/Niciä
SabSab, kiitos kommentistasi
Käärme, todellakin. Ämpäriin?
*virnuilee itsekseen* Joo, mä paritan Jaken ja Beccan ja laitan ne kylpyyn, sit Jake vahingossa tappaa Beccan, sit se haluaa kuolla kans ja se hukuttautuu... Hyvä idea? :'D
empö, kiitos kommentistasi
Sini(tiainen), kiitos kommentistasi
Mm, nii-in. Voin sanoa, ettei Nic halua menettää Beccaa, joten toivotaan, että Becca tajuaa, mikä olisi hänelle parhaaksi
Amanecer, kiitos kommentistasi
Niinpä, Jake on hieman äkkipikainen, mahtaa varmasti olla vihainen.
Annoy, kiitos kommentistasi
Voii, Nessie on vain ystävä Jaredin kanssa, eikä se aavistakaan, että Jared vähän tykkää siitä
Ja Jake ehtii hyökätä. Ei, et ole outo. Jokaisella oma makunsa
Purriainen, kiitos kommentistasi
Juu, jos ei keksi kommentoitavaa, niin ei väkisin. Niinpä, Jared ja Nessie ovat ihania
Ja kyllä Bella kerkiää kilahtaa pahemmin vielä, ehkäpä. Mustis Jakella on pari sanaa sanottavana Jaredille.
Cabro, kiitos kommentistasi
Ymmärrän, mitä meinaat. Khyl tässä vielä tulee vaikka mitä tapahtumaan, tai no.. ainakin pitäisi
Juu, älysin.
UntenLaiva, kiitos kommentistasi
Niinhän he sopivat <3
Embry, kiitos kommentistasi
Ole hyvä, ajattelin, että tuossa kohtaa olisi sopiva kohta
Ja toki myöhemminkin heitä vilahtelee luvuissa, no need to worry.
Luvun nimi tulee saman nimisestä kappaleesta
Hihi..
Luku 11 - Who’s afraid of the big bad wolf?Kehystetty valokuva kahdesta hymyilevästä rakastavaisesta lojui kivisellä lattialla. Kehysten lasi oli mennyt rikki, hajonnut kymmeniksi sirpaleiksi, ja valokuva sen alla oli repeytynyt kahtia. Dominic otti käsiinsä toisen puolen kuvasta, sen, jossa oli punapäinen tyttö. Hän tuijotti tämän hymyileviä silmiä, virnistävää suuta ja toivoi vielä jokin päivä voivansa yhdistää kuvan palaset toisiinsa.
Rebecca, älä petä luottamustani enää.Dominic laittoi kuvanpuolikkaan tummapuisen lipaston päälle ja keräsi sitten lasinsirut lattialta nostaen samalla oman kuvansa sängylleen. Hän ei yhdistäisi kuvia ennen kuin Rebecca tulisi sanomaan hänelle, että kaikki oli hyvin ja Edward unohdettu lopullisesti. Mutta milloin niin tapahtuisi?
”Nic?”
Dominic kääntyi ympäri, kun hänen huoneensa ovi avautui narahtaen ja ruskeahiuksinen nainen asteli sisään pelkästään valkoinen kylpytakki päällään. ”Zia?” Hän laski lasinsirut lipaston päälle.
”Ei kai sinulla ole kiire?” Lucrezia kysyi iloisesti hymyillen ja lähestyi Dominicia.
”On, valitettavasti.”
Poika sujahti naisen ohitse ja juoksi alakertaan tämä perässään. He pysähtyivät eteiseen katsomaan toisiaan kysyvinä.
”Mitä?” Dominic tiuskaisi asettaessaan tumman laukkunsa olalleen. ”Oliko sinulla asiaa?”
”Nic, et sinä kouluun halua mennä, ethän? Jäisit tänne minun seurakseni”, Lucrezia sanoi vihjailevaan sävyyn ja sipaisi pojan rintaa sormillaan. ”Koko talo tulee olemaan koko päivän tyhjänä.”
Dominic pudisti päätään. ”Taasko sinulla on huonoa tuuria Philipin kanssa? Zia, lopettaisit! En jaksa sinua, ihan oikeasti.”
”Miksi?” nainen kysyi painaessaan pojan ulko-oven viereistä seinää vasten. ”Ahaa, taidat vieläkin juosta Rebeccan perässä, vaikka tämä on jo ilmiselvästi unohtanut sinut. Voi sinua, Nic.”
Dominic työnsi Lucreziaa kauemmas. ”Olet siis kuullut?”
”Mitäpä en olisi?”
Nainen painautui pojan vartaloa vasten ja hiveli sormillaan tämän kaulaa ja rintakehää. Hän painoi huulensa pojan kaulalle ennen kuin vei ne tämän korvan juurelle.
”Nic, päästä jo irti hänestä. Et ole hänen arvoisensa, voisit saada jotain parempaa.”
”Kuten sinut?”
”Mm, niin.”
Dominic naurahti. ”Zia, sinä olet vain surullinen, koska Philip torjui sinut taas ja kaipaat rakkautta epätoivoisesti joltakulta toiselta, mutta sitä sinä et minulta saa.”
”Ei se mitään, en minä rakkautta välttämättä tarvitse”, Lucrezia sanoi vinkaten silmää. Hän tarttui kylpytakkinsa vyöhön ja veti solmun auki. ”Tule.”
Ulko-ovi heidän vieressään ponnahti auki. Rebecca käveli sisään hymyillen, mutta muuttui hämmentyneen näköiseksi nähtyään Lucrezian hyvinkin maanittelevan näköisenä Dominicin edessä. Poika tönäisi ruskeahiuksisen naisen pois luotaan ja kääntyi Rebeccan puoleen.
”Hei.”
”Hei. Minun piti vain kysyä, jos voisit viedä minut kouluun. Jared lähti ilman minua”, Rebecca selitti katsoessaan Lucrezian perään. Tämä poistui paikalta turhautuneena, hieman vihaisena. ”Mitä tuo oli?”
”Zia on yksinäinen, sai taas kerran pakit Philipiltä”, Dominic selitti lyhyesti. ”Parempi, että lähdemme nyt heti ennen kuin hän tulee takaisin ja koettaa hypnotisoida minut.”
Rebecca kohotti kulmiaan. ”Osaako hän tehdä niin?”
”En tiedä, ei hänestä koskaan tiedä. Mennään!”
Dominic kietaisi kätensä Rebeccan hartioille, mikä häiritsi tätä. Tyttö ei vieläkään ollut ymmärtänyt, miten Dominic pystyi olemaan häntä kohtaan ystävällinen, mukava ja hellä, vaikka tämä tiesi hänen käyneen toisen pojan kimppuun. Mutta silti, vaikka se kaikki ihmetytti Rebeccaa, hän myös piti siitä, että sai tuntea käden vielä hartioillaan tai vyötäröllään.
”Miksi hänellä oli vain kylpytakki?” Rebecca kysäisi heidän päästyään punaisen Toyotan kyytiin. Dominic starttasi auton ja suuntasi hiekkatielle. ”Ovatko ne juuri nyt kuuminta muotia?”
”Hän yritti vihjaista sillä tavalla minulle, että en lähtisikään kouluun vaan siirtyisin hänen kanssaan makuuhuoneeseen. En ymmärrä, miksi hän kuvittelee, että voisin tehdä niin”, Dominic puuskahti. Hän oli kyllästynyt Lucrezian temppuihin ja härnäämisiin. ”Saanko muuttaa luoksesi?”
”Mitä? Muuttaa?” Rebecca toisti ja he vilkaisivat toisiaan.
”Niin, Zian takia. Ja myös sinun takiasi.”
Rebecca mutristi huuliaan mietteliäänä. ”Haluatko vahtia minua? Haluatko varmistaa, ettei Edward Cullen käy salaa luonani? Nic, ei hän mitenkään voisi Alic-”
”Rebecca, minä luotan sinuun, mutta luotatko sinä minuun? Luotatko siihen, että tuen sinua ja yritän auttaa? Luotatko?”
Rebecca käänsi katseensa tiehen ja risti kätensä rinnalleen. Se oli oiva kysymys Dominicilta juuri siksi, koska hän ei tiennyt vastausta. Kyllä hän luotti tähän, muttei aina pystynyt uskomaan tämän sanoihin tai käyttäytymiseen, kuten siihen, että tämä kohteli häntä kuin mitään ei olisikaan tapahtunut.
”Etkö luota?”
”Luotan!” Rebecca vastasi kuulostaen epävarmalta. ”Nic, voisitko vastata yhteen kysymykseen?”
”Joo.”
”Miksi sinä et ole vihainen minulle? Miksi et huuda ja hauku minua?”
Dominic näytti miettiväiseltä. ”Kumpaan haluat minun vastaavan?”
”Nic, älä viitsi! Vastaa nyt vain, jooko?”
Dominic puristi rattia tavallista lujemmin ja huokaisi. ”Minä rakastan sinua, siinä syy. Nuo kolme sanaa ovat vastaus kysymyksiisi.”
Rebecca nyökkäsi ja alkoi nojata päätään selkänojaa vasten. Hän tiesi, että Dominic olisi halunnut kuulla ne kolme sanaa hänen suustaan, mutta hän ei pystynyt sanomaan niitä. Hänestä tuntui, että hän olisi valehdellut ja pettänyt heidät molemmat samalla. Vielä viikko sitten hän oli pystynyt sanomaan ’rakastan sinua’ Dominicille, mutta miksei enää?
Koska haluat sanoa ne Edward Cullenille, Becky. Sinä haluat sanoa ne hänelle, et Nicille! Et tunne enää niin suuria tunteita Niciä kohtaan.Tyttö ei vastannut äänelle päässään. Hän ei voinut väittää vastaan, koska hän ei ollut varma enää, mitä tunsi ja ketä kohtaan. Dominicin kosketus tuntui samalta kuin ennenkin, mutta jokin siinä oli silti muuttunut, jotain puuttui.
Jätä hänet, älä kiduta häntä enää. Äläkä itseäsi.***
Becky, puhu hänelle.
En.
Ei se satu! Mene puhumaan hänelle, kun tunti loppuu.Rebecca istui englannintunnilla takarivin vasemmassa reunassa ja tuijotti Edward Cullenin mustan paidan selkää. Hän oli kinastellut itsensä kanssa koko tunnin siitä, puhuisiko hän tälle vai ei, eikä ollut vieläkään päättänyt.
En, hän pitää minua hulluna! Hän kuuntelee jokaisen ajatukseni ja ihmettelee, kelle Rebecca oikein puhuu.
Ei itselleen puhumisessa mitään pahaa ole, Becky. Mutta kiltti, puhu hänelle!Rebeccasta oli viime aikoina alkanut tuntua siltä, että ihmisaikojen Rebecca oli jostain syvältä aivoista kaivautunut esiin ja yritti saada kontaktia Edwardiin hänen, uuden vampyyri Rebeccan, välityksellä. Ääni hänen päänsä sisällä tuntui hyvin aidolta, aivan kuin toiselta ihmiseltä, oikealta persoonalta, mutta sitä se ei voinut olla. Ääni oli hän, osa häntä, ei mikään ylimääräinen osa hänen aivoissaan.
Kello pirahti soimaan keskeyttäen Rebeccan kinastelun itsensä kanssa. Hän pakkasi kirjansa ja muut tavaransa pikavauhtia laukkuunsa ja lähti Edwardin perään. Tämä käveli jo pitkällä käytävässä, kun Rebecca pääsi ulos luokasta.
”Edward! Minulla on asiaa!”
Hyvä tyttö.
En ole koira.”Rebecca, hei.”
”Hei. Tuota, olen todella pahoillani viime viikkoisesta”, Rebecca sanoi mahdollisimman vilpittömästi. ”En olisi saanut tehdä niin, anteeksi.”
”Et taida tarkoittaa tuota”, Edward tuumasi rauhalliseen sävyyn katsoessaan juuri Rebeccan ohitse.
”Tarkoitanpas, ainakin melko paljon, usko tai älä”, Rebecca vakuutteli Edwardin lähtiessä kävelemään kohti vitosrakennuksen ulko-ovia. Hän lähti tämän perään ja he kävelivät oville saakka vierekkäin. ”Etkö usko?”
Edward avasi oven ja he näkivät viisi vampyyria seisovan rakennuksen ulkopuolella. ”Enpä oikein tiedä.”
Bella tarttui häntä nopeasti kädestä ja tervehti nyökäten Rebeccaa, joka asteli hitaasti heidän ohitseen. Rosalie yskäisi ja mutisi jotain Rebeccan kävellessä hänen ohitseen. Tämä pysähtyi paikoilleen ja kääntyi vaaleahiuksiseen vampyyrin päin kysyvä ilme kasvoillaan.
”Mitä sanoit?”
”Sitä vain, että tarvitseeko sinun kävellä Edwardin kanssa pois luokista? Etkö osaa kävellä yksin? Vai tarvitsetko suojelua?”
”Ha, entäs itse sitten? Miksi sinä raahaat kaapinkokoista poikaa koko ajan mukanasi? Onko hän sinun henkivartijasi? Pyytääkö hän sinulta palkkaa?” Rebecca naurahti pilkallisesti ja jatkoi. ”Miten maksat hänelle? Makuuhuoneessako? Voi, ei taida Emmett olla pyytänyt palkkaansa pitkiin aikoihin, ja siksi sinä taidat olla niin huonolla tuulella koko ajan.”
Rosalie astui askeleen kohti Rebeccaa tiukka ilme kasvoillaan. Hän tarttui tätä olkapäästä ja työnsi kasvonsa lähelle tämän omia. ”Entä Nic sitten? Pidät sitä raukkaparkaa siinä uskossa, että rakastat häntä yhä, vaikket oikeasti rakasta! Hän todellakin ansaitsee jotain parempaa kuin sinut, punapää.”
Ne sanat hänen tunteistaan Dominicia kohtaan sivalsivat Rebeccaa sillä tavalla, että hän potkaisi Rosalieta mahaan. Tämä lensi päin Jasperia, joka oli yrittänyt hillitä kireää, vihaista ilmapiiriä. Emmett tarrasi Rebeccaa vyötäröstä ja laittoi toisen kätensä tämän kurkulle, ja Jasper piteli Rosalieta aloillaan, kun he olivat nousseet ylös.
”Uskallakin koskea enää toiste Roseen!” Emmett murisi Rosalien päästessä irti Jasperin otteessa. Vaaleatukkainen poika alkoi välittömästi hillitä kiihtyneitä tunteita, mutta hänestä huolimatta Rosalie hypähti Rebeccan eteen ja läppäisi tätä poskelle lujaa.
”Lopettakaa!” Edward murahti. ”Me olemme koulussa!”
”Niin, Edward on oikeassa”, Alice myötäili veljeään, mutta Bella pudisti päätään ja käveli Emmettin, Rosalien ja Rebeccan luo. ”Ihan oikeasti, tämä ei tiedä hyvää!”
Rebecca rimpuili Emmettin tiukassa otteessa Bellan ilmestyessä Rosalien viereen. ”Päästä minut!” Hän riuhtaisi toisen kätensä vapaaksi ja huitaisi sillä vahingossa Bellaa, joka ehti nipin napin väistää. ”Anteeksi, Bella, ei ollut tark- AU!” Rosalie oli iskenyt kyntensä punahiuksisen tytön kaulalle ja painanut ne syvälle tämän kovaan ihoon. ”Lopeta! Lopeta!”
”Rose”, Edward sanoi rauhallisella äänellä, mutta Rosalie ei välittänyt. ”Rose, päästä irti!”
Emmett irrotti otteensa Rebeccasta, samoin Rosalie, joka hymähti äänekkäästi. Heistä kaikista tuntui hyvin oudolta, viha tuntui väistyvän aivan yhtäkkiä ja rauhallisuus laskeutui heidän kehoihinsa ja mieliinsä.
”Hyvä, Jasper”, Alice sanoi hiljaa kaikkien vilkuillessa toisiaan varuillaan.
Rebecca hieroi kaulaansa kädellään perääntyessään muutaman askeleen taaksepäin, kauemmas Culleneista. Emmett seisoi Rosalien vierellä ja he tuijottivat häntä tiiviisti. Bellan ilme oli huolen ja katkeruuden sekoitus, Edwardin taasen kokonaan huolestunut.
”Anteeksi, ihan oikeasti”, Rebecca mutisi. Hän perääntyi vielä muutaman askeleen ennen kuin törmäsi johonkin kovaan, Dominiciin.
”Mitä täällä on tapahtunut?”
Rosalie hymähti uudestaan. ”Tyttöystäväsi, jos hän enää on sellainen, haastoi riitaa.”
”Sinä kyllä aloitit!” Rebecca sanoi vastaan, mutta Rosalie pudisti päätään. ”Sinä sanoit-”
”Sinä potkaisit minut kumoon!”
He tuijottivat toisiaan vihaiset ilmeet kasvoillaan lähestyen muutamia askeleita. Dominic liikahti Rebeccan eteen suojelevasti ja sai Rosalien nauramaan.
”Mitä?”
”Sinä hölmö jaksat suojella häntä. Hän ei edes rakasta sinua enää!”
Dominic kurtisti kulmiaan ja tarttui vaaleaa tyttöä käsivarresta. ”Älä puhu asioista, joista et tiedä yhtikäs mitään, Rosie.” Hän nosti katseensa muihin ja katsoi heitä anteeksipyytävästi. ”Pahoittelen Rebeccan puolesta, jos hän teki jotain. Toivottavasti olette kunnossa.”
Poika päästi irti Rosaliesta, joka potkaisi häntä pohkeeseen, kun hän kääntyi Rebeccan puoleen ja kietaisi kätensä tämän vyötärölle. Rebecca liikahti kauemmas Dominicista heidän lähtiessä kävelemään kohti parkkipaikkaa. Miksi pojan oli pitänyt taas tulla väliin? Miksei tämä voinut pysyä poissa hänen ja Rosalien tappeluista? Hän olisi vihdoinkin voinut näyttää tälle taivaanmerkit!
”Oletko kunnossa?” Dominic kysäisi kuulostaen huolestuneelta heidän laskeutuessa kivisiä portaita alas.
”En!” Rebecca murahti.
”Sattuiko sinulle jotain?”
”Rose painoi kyntensä kaulaani, mutta se ei ole syy siihen, miksi en ole kunnossa.”
”Mikä sitten on?”
”Sinä.”
He pysähtyivät alimmille portaille tuijottamaan toisiaan. Dominic ei voinut ymmärtää, miksi Rebecca ei ollut kunnossa hänen takiaan. Hänhän oli puolustanut tätä, pelastanut mahdolliselta löylytykseltä.
”Minä?” Dominic ihmetteli työntäessään kätensä ruskean hupparinsa taskuihin. ”Miten niin?”
”Sinä tulet aina väliin, kun voisin näyttää blondille, kuka täällä oikein määrää! En jaksa sitä, että suojelet ja sanot rakastavasi minua edelleen! Miksikö en jaksa? Koska en ymmärrä!”
Dominic rypisti otsaansa. ”Etkö halua, että rakastan sinua?”
”En. Siis haluan, totta kai, mutta pistät pääni aivan pyörälle. Kun kuulet minun tehneen jotain, huudat minulle ja sitten yhtäkkiä rauhoitut ja sanotkin, että annat vielä tilaisuuden. Nic, sinun pitäisi vihata minua.”
”Sitäkö sinä haluat?”
Rebecca pudisti päätään siirtäen käteensä maahan. ”En, mutta käyttäydyt nyt kuin sinusta olisi ihan okei, että juoksen Edwardin perässä.”
Dominic huokaisi ja veti tytön lähelleen. Hän painoi huulensa tämän otsalle ja lähti viemään heitä hänen autolleen, joka oli pysäköity lähelle portaita. Poika katsahti tyttöä heidän pysähdyttyä seisomaan auton taakse. Hän otti tämän kasvot käsiinsä ja painoi huulensa tämän huulille lempeästi, mutta tämä työnsi Dominicin pois luotaan entistä sekavampana.
Hän ei halua menettää sinua, Becky. Hän pelkää sitä.
Niin, kerrankin olemme samaa mieltä.***
Punatukkainen poika käveli katse maassa kohti parkkipaikkaa yksinään. Viimeinen tunti oli ollut liikuntaa, ja Renesmee oli joutunut jäämään juttelemaan opettaja Smithin kanssa, koska hän oli kieltäytynyt pelaamasta lentopalloa tai mitään muutakaan pallopeliä. Jared oli virnistellyt lähes koko tunnin Renesmeelle, joka oli vain istuskellut penkillä ja seurannut toisten peliä.
Ness, ei lentopallo sinua olisi tappanut, mutta täytyy kyllä myöntää, etten minäkään siitä pelistä pidä.Hän kaivoi mustan Audin avaimet esiin laukustaan ja alkoi heitellä niitä ilmaan, koko ajan entistä korkeammalle. Joka kerta hän sai ne otettua kiinni, mutta portaille tullessaan avaimet eivät tipahtaneetkaan hänen käteensä, vaan jonkun muun. Sen jonkun käsi oli paljon tummempi kuin Jaredin, paljon lihaksikkaampi myös. Poika tuijotti vaaleaan betoniseinään nojaavaa tummahiuksista Jacobia tuntien lievää inhoa.
”Audi?”
”Volkswagen?”
Jacob heitti avaimet ilmaan, ja Jared nappasi ne käteensä. Tämä tutkaili häntä katseellaan ja nyökkäili sitten itsekseen, kun Jacob risti kätensä rinnalleen ja valmistautui puhumaan.
”Se taitaa olla se musta, jonka toisen takavalon rikoin, kun pysäköin”, hän tuumi ääneen. ”Mutta tuskinpa yksi rikkinäinen takavalo sinua haittaa, Jared?”
”Ei ainakaan yhtä paljon kuin sinua ärsyttää se, että Ness oleilee seurassani”, Jared sanoi tunkiessaan avaimet taskuunsa. Hän oli nähnyt monia asioita Jacobista, myös sen, mikä tätä ärsytti, suorastaan vihastutti.
”Mistäs arvasit? Oletko ajatustenlukija?” tämä kysäisi astuen muutaman lyhyen askeleen lähemmäs punatukkaista poikaa, joka peruutti.
”Eikö Ness ole kertonut? Eikö hän kerrokaan sinulle kaikkea? Minä kun luulin, että rakastavaiset jakavat kaikki asiat keskenään.”
He seisoivat nyt hyvin lähellä toisiaan. Jared tunsi Jacobin lämpimän hengityksen kasvoillaan ja käden puristavan hänen olkapäätään. Jacob murisi vaimeasti, eikä välittänyt muutamista oppilaista, jotka kävelivät heidän ohitseen uteliaat ilmeet kasvoillaan. Jared tunsi olonsa hieman tukalaksi, muttei halunnut näyttää sitä sudelle, joten hän loihti kasvoilleen ivallisen virneen.
”Miksi muuten olet niin ärsyyntynyt, Jacob?” hän kysyi uteliaana.
”Mikset ota siitä selvää itse, jos kerran olet ajatustenlukija?” Jacob mutisi.
”Luulin, että koirat ovat älykkäitä, mutta taisin erehtyä. Minä en sanonut olevani ajatustenlukija.”
Jacob kahmaisi Jaredia tämän valkoisen paidan rinnuksesta ja painoi pojan betoniseinää vasten. Jaredia hermostutti, mutta hän koetti keskittyä ja etsiä Jacobista syytä tämän vihaisuudelle. Pian hän näki sen, hänet ja Renesmeen laiturilla sylikkäin ja saattoi melkein tuntea Jacobin vihan, mustasukkaisuuden itsessään.
”Ja minä luulin, että verenimijät ovat nopeita, mutta taisin olla väärässä”, Jacob sanoi pilkallisesti Jaredin palauduttua hänen muistoistaan. ”No, mikä sitten olet, jos et ajatustenlukija?”
”Lukija. Luen ihmisiä, olioita.”
Jacob naurahti. ”Kai sinä sitten olet minuakin lukenut, lukutoukka?”
”Joo, mutta totesin, että sinä olet liian tylsä kirja luettavaksi, sori.”
Jacob tuhahti. ”Kertoiko Nessie sinulle, että kosin häntä?”
”Kertoi.”
”Kertoiko hän, mitä vastasi?”
”Joo, aika ikävää sinulle. Otan osaa, Jacob”, Jared sanoi sarkastisesti ja sai heti perään tuntea kipua oikeassa jalassaan. Jacob oli potkaissut häntä.
”Ja tiedätkö, näin sinut hänen kanssaan jollain järvellä viikonloppuna. En pitänyt näkemästäni. Sinä pidit
minun Nessietä sylissäsi!”
”Hänellä oli kylmä”, Jared selitti ääni vakaana. Hänen koko olemuksensa oli rauhallinen, mutta hänen silmistään kuulsi pelko, hermostuneisuus.
”Sinä vaikutit hänen mielipiteeseensä kihlauksesta, etkö vaikuttanutkin?”
Jared alkoi nauraa ja työnsi Jacobia kauemmas itsestään. Tämä oli selvästi vihainen ja halusi purkaa sitä tunnetta johonkin, häneen.
”Olet tyhmä. Nessie päättää itse omista asioistaan.”
Jacob päästi irti Jaredista, mutta mulkoili tätä. ”Pysy erossa hänestä! En halua enää ikinä nähdä sinua pitämässä häntä sylissäsi! En halua, että kosketat häntä mitenkään!”
”Oletpa sinä oikea äkäpussi. Menisit vihanhallinta kurssille.”
Jacob murisi ja yhdessä silmänräpäyksessä Jared kieri portaita alas. Poikaa sattui silmittömästi kasvoihin, mutta hän ei huutanut, ei valittanut, ei välittänyt. Hän halusi päästä nopeasti pystyyn ja lyödä Jacob Blackia turpaan, vaikka hän ei ollut väkivaltainen. Hän ei ollut koskaan ollut sellainen, joka ratkaisi asiat väkivallalla, mutta nyt hän voisi tehdä poikkeuksen. Susi ansaitsisi sen.
”Jake? Jake?”
Ääni sai Jaredin ponnahtamaan pystyyn alimmalta portaalta. Hänen hiuksensa sojottivat jokaiseen mahdolliseen suuntaan ja hänen t-paitansa oli revennyt helmasta. Renesmee seisoi Jacobin vieressä ylimmällä portaalla järkyttyneen näköisenä. Jacob hymyili omahyväisenä vetäessään tyttöä itseensä kiinni.
”Mitä sinä teit?” Renesmee kysyi huutaen Jacobilta. ”Jake? Vastaa!”
Jared kiipesi rappuset ylös heidän luokseen. Renesmee halasi häntä välittömästi. ”Olen kunnossa, Ness. Minä ja Jacob vain keskustelimme ja tunteet hieman kuumenivat, joten minä kaaduin.”
Renesmee katsoi epäileväisenä vuorotellen kumpaakin poikaa. ”Sinä kaaduit?”
”Minä tönäisin häntä”, Jacob kiirehti sanomaan ennen kuin Jared ehti aukaisemaan suutaan. ”Anteeksi, Jared. Toivottavasti olet kunnossa.”
He tuijottivat toisiaan tiiviisti ja nyökkäsivät huomaamattomasti. Renesmee painautui Jacobin kylkeä vasten huokaisten.
”Jake, koitathan enää olla vahingoittamatta häntä? Hän on ystäväni.”
Jacob painoi huulensa tytön huulille hetkeksi, ja Jared käänsi katseensa pois. Pojan sisintä alkoi kalvaa pahasti, mustasukkaisuus kaivautui esiin sydämen synkimmistä kolkista ja sai hänet tuntemaan halua vetää Renesmee irti Jacobista. Hän vilkaisi silmäkulmastaan rakastavaisia ja huomasi Jacobin vetäneen tytön kunnolla itseään vasten kuin tämä olisi halunnut näyttää hänelle jotain.
Joo, tajusin, susi! Ness on sinun omaisuuttasi..Renesmee vilkaisi Jaredia, ja tämä oli huomaavinaan pienen punan hänen poskillaan. Jacob suukotti tytön otsaa ja poskea pari kertaa ennen kuin tämä vetäytyi hänestä irti ja suuntasi katseensa Jarediin.
”Voimmeko me puhua hetken, Red?”
Jared vilkaisi Jacobia, joka piti katseensa tytössä. ”Toki.” Hänen äänensä oli hivenen kireä.
Renesmee suikkasi suukon Jacobin poskelle, tarttui Jaredia kädestä ja veti tämän kolmosrakennuksen ulko-oville. He seisoivat siinä hetken aikaa hiljaa maata tuijotellen, kunnes Renesmee kietaisi kätensä Jaredin ympärille hellästi ja huokaisi.
”Oletko varmasti kunnossa?”
”Joo.”
”Red, kerro, mitä oikeasti tapahtui. Hän ei tönäissyt sinua, eikö niin?”
Jared kohautti olkiaan. ”Samantekevää tönäisikö vai ei. Olen yhä hengissä.”
Renesmee irrotti otteensa pojasta ja katsoi tätä huolestuneena. ”Olen pahoillani Jaken takia. En ymmärrä, miksi hän-”
”Miksikö? Hän on mustasukkainen ja väittää, että minä olen syyllinen siihen, että vastasit kieltävästi kosintaan. Ness, mitä ihmettä sinä näet tuossa tyhmässä sudessa?”
”Red, rauhoitu! Sinä et mitenkään ole syyl-”
”Sanopa se tuolle, sinun rakkaalle sudellesi! Ness, mitä oikein näet hänessä? Voisit saada jotain parempaakin kuin hänet!”
Jared oli nyt vihainen ja tunsi tarvetta huutaa. Hän ei kuitenkaan olisi halunnut purkaa vihaansa Renesmeehen, mutta sanat vain juoksivat hänen suustaan, eikä hän kerinnyt ajatella, mitä sanoi. Renesmee tuijotti häntä ihmeissään, hieman peläten.
”Red, me olemme sielunkumppaneita Jaken kanssa! Hän leimautui minuun, kun synnyin. Meidän ympärillämme on side, joka pitää meidät yhdessä”, Renesmee selitti koettaessaan tulkita Jaredin huvittuneisuuden ja vihan sekaista ilmettä. ”Mikä sin-”
”Leimautui? Miksi en ole nähnyt leimaa, jossa lukee ’Jacob Blackin omaisuutta, älä koske’? Hän tai-”
Renesmee tönäisi Jaredia ja hänen ilmeensä oli muuttunut myöskin vihaiseksi. Hän ei ymmärtänyt, miksi Jared oli sellainen, puhui sillä tavalla.
”Mikä sinun on? En ymmärrä sinua, Red! Luulin, että ymmärtäisit, mutta sinä vain teetkin pilaa kaikesta, mitä sanon. Luulin, että haluat olla ystäväni, muttet selvästikään halua!”
Renesmee tönäisi uudestaan poikaa ja lähti kävelemään rivakasti, loukattuna pois. Jared kuitenkin tarttui häntä kädestä ja yritti estää hänen lähtönsä.
”Ness, anteeksi! Ei ollut tarkoitus, olen vain vähän kireä, kosk-”
”Älä selitä! Älä puhu minulle! En halua kuulla enää mitään sinun suustasi! Ja tiedoksi, vitsisi ovat erittäin huonoja!”
Renesmee riuhtaisi itsensä irti ja katsahti vielä Jarediin, joka näytti nyt murheelliselta, katuvalta. Hän hymähti ja jätti pojan seisomaan yksinään kolmosrakennuksen ulko-ovien luo rientäessään takaisin Jacobin luokse. Jared potkaisi maata ja alkoi kirota ääneen. Mitä hän oli oikein tehnyt? Suututtanut Renesmeen tyhmällä vitsailemisellaan ja sanoillaan.
”Jar, olisit vain pitänyt suusi kiinni! Että olet tyhmä!”
Hän kuvitteli mielessään viikonlopun, heidän järvellä olonsa ja iski nyrkkinsä haaleankeltaisen rakennuksen seinään. Hän ei olisi saanut pitää tyttöä sylissään! Jos hän ei olisi tehnyt niin, hän olisi vieläkin väleissä Renesmeen kanssa.
”Ness, meidän on pakko puhua.”
Jared otti puhelimen esiin taskustaan ja haki muistista tytön numeron. Puhelin tuuttasi muutaman kerran ennen kuin Renesmee, tai oikeastaan Jacob, vastasi.
”Ness, kuuntele! Olen todel-”
”Pahoillasi?” Jacobin ääni kysyi murahtaen. Jared potkaisi maata uudestaan. ”Hän ei halua puhua sinulle. En tiedä, mitä sanoit, mutta selvästi jotain loukkaavaa. Älä enää soita hänelle!”
Puhelin alkoi tuutata nopeasti, Jacob oli pistänyt poikki. Jared heitti puhelimensa maahan ja katsoi kuinka sen osat irtosivat toisistaan ja se poukkoili ympäri hiekkaista pihaa. Hän halusi epätoivoisesti kelata aikaa taaksepäin kymmenen minuuttia, mutta se ei ollut mahdollista. Katumus teki koloja hänen sydämeensä, eikä hän millään päässyt tunnetta pakoon. Kaikki se lämpö ja ihanuus, jota hän oli tuntenut viikonloppuna, oli kadonnut.
Ness, olen tyhmä. Ole niin kiltti ja puhu minulle!Poika keräsi puhelimensa, sen takakannen ja akun käteensä. Hän kokosi puhelimen nopeasti kasaan, laittoi sen päälle ja näppäili Renesmeen numeron tällä kertaa ulkomuistista. Puhelin tuuttasi kauemmin kuin äsken ennen kuin soittoon vastattiin.
”Etkö sinä ymmärtänyt, mitä Jake sanoi?” vihainen ääni kivahti. ”Jared, älä enää soita minulle!”
A/N: Voi, että
Poor Jared.. Nessie tais vähän loukkaantua leima vitsistä ja Jaredin äänensävystä ja sen käyttäytymisestä.. Hmm, luin luvun pari kertaa lävitse, jokin jäi häiritsemään minua, mutten keksi mikä. Joten, risuja, ruusuja?
