3 Iltaa kun Severus ajatteli Lilyä, S

[A.M.Charlotte]

// Alaotsikko: Lievä angst & fluff, S, Lily/James | 3 kertaa, kun - haaste

Author: A.M.Charlotte
Beta: VP2
Rating: S
Paring: viittaus Sev/Lily, Lily/James
Genre: Lievä angst & fluff
Summary: Lyhyesti kertoo 3:sta illasta, jolloin Lily oli Severuksen mielessä. Kaikki kolme ovat eri ikäisinä, kuten varmaan huomaattekin.
A/N: Ensimmäinen julkaistu ficcini, joten jännityksellä odotan mitä mieltä olette. Osallistuu 3 kertaa, kun - haasteeseen.


1. ILTA

10- vuotias Severus Kalkaros istui pienen huoneensa pienessä sängyssä. Hän oli kääriytynyt kulahtaneeseen päiväpeittoon, jonka reunat olivat riekaleiset. Oli yö, jolloin talossa kuului olla aivan hiljaista, mutta ei. Tähän ränsistyneeseen taloon ei hiljaisuus koskaan pääsisi vieraaksi.

Alakerrasta kuului maljakoiden rikkoutumisen ääniä sekä huutoa. Siltä Severus olisi halunnut karata. Severus painoi päänsä polviinsa kiinni ja sulki silmänsä. Hän kuvitteli että hänelle kasvaisi isot, kauniit siivet joilla voisi lentää pois koko talosta. Hänen valtavat siipensä halkoisivat ilmaa kantaen poikaa kevyesti. Hän lentäisi kaupunkien yli kohti – niin, minne?
”Lily...”, Severus kuiskasi tyhjään huoneeseen ja nosti katseensa toiveikkaana ikkunaan.

Tytön kauniit kasvot piirtyivät hänen mieleensä yhtä selkeästi kuin juuri otettu kuva. Lily oli jotain, jota Severus ei voinut unohtaa, eikä antanut itsensä unohtaa. Lily oli hänen ainut ystävänsä.

Millaista olisi olla juuri nyt Lilyn luona? Lentämässä luudalla tai kuuntelemassa tytön kertomaa tarinaa niityllä? Pitäisikö hän lupauksensa tulevasta viikosta, että he tapaisivat joka päivä? Severus oli suunnitellut sen varalle ties mitä, mutta ei enää ollut varma, toteutuisiko se.

Hetken Severus istui liikahtamatta paikoillaan, kunnes yhtäkkiä hyppäsi ylös sängystä ja etsi pergamentin, sulkakynän sekä mustepullon käsiinsä ja alkoi kirjoittaa.

’Lily, minulla on ikävä sinua. Milloin tapaamme? - Sev’, hän sai kirjoitettua pergamentille ja jäi lukemaan sitä. Jokaisella lukukerralla sanat alkoivat kuulostaa yhä typerämmiltä ja typerämmiltä. Lopulta hän rypisti paperin, jonka jälkeen se lensi nurkkaan. Severus istui sängylle päätän pidellen.

Raastava ikävä rinnassaan hän siirtyi makuulle. Severus kaipasi ystäväänsä enemmän kuin koskaan ennen. Jälleen hän tuudittautui uneen, jonne vihaiset huudot eivät päässeet. Uneen, jossa oli vain hän ja punatukkainen Lily keinumassa Kehrääjänkujan haalistuneissa keinuissa.

2. ILTA

Kun luihuisten poikien makuusalin huoneen ovi avautui ensimmäistä kertaa sinä iltana, astui sisään 16- vuotta vanha Severus. Oven sulkeuduttua hän tähyili nopeasti ympärilleen etsien elonmerkkejä, mutta kun niitä ei löytynyt, hän lampsi sängylleen, joka oli huoneen toisessa päässä. Kello oli vasta puoli seitsemän, mutta hän ei halunnut enää olla ihmisten keskellä pilkattavana.

Severus rojahti sängylle ja potkaisi kiiltävät mokkakengät jalastaan. Hänen raskas hengityksensä täytti huoneen, eikä hän voinut välttyä muistoltaan. Vähän aikaa sitten tapahtunut välikohtaus Lilyn kanssa palautui hänen mieleensä.

He istuivat Tylypahkan sisäpihalla puun alla, vaikka satoikin. Yhtäkkiä jokin napsahti Severuksen päässä ja hän kurottautui suutelemaan Lilyä. Heidän huulensa kerkisivät hipaista toisiaan, kunnes Lily tyrkkäsi pojan pois luotaan ja lähti juosten pois jättäen pojan sateeseen.

Mistähän se johtuu? Severus mietti surkeana, kunnes tajusi hiuksensa. Ehkä minun pitäisi pestä tukkani?

Severuksen mieleen juolahti Potter. Ehkä Lily ei halunnut suudella häntä, koska tykkäsi oikeasti Potterista, vaikka väitti toisin. Eihän se olisi mahdollista. Lily ei valehtelisi Severukselle, joka oli hänen vanhin ystävänsä. Tai sitten Lily haluaisi olla vain kaveri, mutta Severus enemmän.

Punaiset hiukset vilahtivat Severuksen mielessä ruusuisten huulten makeuden kera. Hän pudisti päätään vain epäuskoisena mielikuvalle. Joskus Severus ei vain ymmärtänyt Lilyä. Tämä taisi olla taas yksi niitä päiviä.

3. ILTA

Severus seisoi vaitonaisena korkean ikkunansa edessä Tylypahkan huoneistossaan. Uusi lukuvuosi oli juuri alkanut, ja ekaluokkalaiset lajiteltu tupiinsa. Myös Potterin penska, mutta jostain syystä hän ei halunnut ajatella poikaa Lilyn lapsena.

Vuosikausiin Severus ei ollut ajatellut Lilyä tämän kuoleman jälkeen, mutta tänä iltana hänen ajatuksensa harhailivat kauniiseen tyttöön, joka näytti aina 17- vuotiaalta Severuksen mielessä. Severus oli käynyt kerran Lilyn ja Potterin haudalla. Silloin kiviä tuskin näki valtavan kukkameren alta.

Missähän Lily nyt on? Severuksen mieleen nousi kysymys, johon hän tuskin keksisi vastausta koskaan.

Miehen sisintä riipaisi jokin, jota hän ei ollut tuntenut ikuisuuksiin, viimeksi 10- vanhana. Ikävä. Yhteiset muistot Lilyn kanssa vietetystä ajasta muistuivat hänen mieleensä, ja hän näki itsensä sekä Lilyn keinumassa Kehrääjänkujan keinuissa. Punaiset hiukset kimmelsivät auringonvalossa häikäisten pienen pojan silmiä.

Severus tunsi jalkojensa pettävän, ja nojasi harmaaseen kiviseinään, joka sopi miehen mielentilaan sopivasti. Hän tunsi olevansa jälleen se 10-vuotias kakara, joka itki itsensä uneen.

Tummalla yötaivaalla välkähti kirkas tähti, jonka valo hiipui nopeasti.

”Lily minä kaipaan sinua niin”, Severus kuiskasi, ja viaton kyynel vieri hänen poskeaan pitkin.

Severus ei tiennyt sitä, mutta Lily oli samassa huoneessa hänen kanssaan ja kietoi näkymättömät kätensä hänen ympärilleen. Silloin Severuksesta tuntui, kuin Lily olisi hänen kanssaan jälleen.

A/N: Risut ja ruusut ovt tervetulleita ja toivottavasti piditte! 

[Mirelleh]

Hyvä, vaikkakin hieman surullinen ficci, Severusta käy niin sääliksi...  Loppu tosin oli ihana, kun Lily kuitenkin oli tavallaan  tämän luona. En oikein osaa kommentoida tällä hetkellä mitään järkevää (jos koskaan..) mutta tulinpahan ilmoittamaan lukeneeni ja pitäneeni tästä. ^^

[A.M.Charlotte]

Kiitos kommentistasi Miralleh.
Ihanaa että pidit siitä, pureskelin nimittäin kauhuissani kynsiäni, kun huomasin saaneeni kommenttia, mutta onneksi se oli positiivista.  Kiitos!

[Metkuilija]

Minä pidin todella paljon.
Osaat todella kirjoittaa
Kuvailit kaiken todella eläväisesti.
Osasit tuoda esiin sen herkän ja mukavan Severuksen =)

Täydet pisteet sinulle!

[deltotus]

Aivan ihana! Severus on niin ihana tuollaisena herkkänä ja aloin melkein itkemään tuossa lopussa. En oikein osaa nyt antaa rakentavaa kommenttia, mutta pidin tästä paljon.

[Lumous]

Mäkin tykkäsin tästä. Tää on tosi kaunis ja surullinen fic , sä kirjotat hyvin. Sevviestä on kiva lukea vaihteeksi tälläistä tekstiä ; )

Virheitä tais olla muutama , tässä sulle niistä ainakin yksi.

Hän tunsi olevansa jälleen se 10 vuotias kakara, joka itki itsensä uneen.

10- ja vuotias , väliin tarvitaan väliviiva : )

[Tundra]

No, mitähän tähän nyt sanoisi.

Hyvinhän tämä noin yleisellä tasolla oli kirjoitettu - kuvailu oli kaunista ja sai herkistymään, mutta Severus oli kenties hieman liian lässy minun makuuni. Mielipideasiahan se sinällään on, että tykkääkö siitä tunteensa kieltävästä ja piilottavasta sarkastisesta professori Kalkaroksesta vai herkästi pari kyyneltä vuodattavasta yksinäisestä pojasta/miehestä, mutta omaan silmääni se viaton kyynel oli jo liikaa. Huh. Viimeisessä osassa myös oli jonkinmoinen ristiriita, "vuosikausiin Severus ei ollut ajatellut Lilyä" jne. Miten tämä on mahdollista, jos miettii, että Lily oli hänen elämänsä rakkaus ja tämän takia Severus vaihtoi kuolonsyöjästä kaksoisagentiksi? Ei oikein käy järkeen. Muutamia häiritseviä kielioppi- ja kirjoitusvirheitä löytyi myös. Suosittelen erittäin lämpimästi betaa, niin virheet eivät vaikuta negatiivisesti lukukokemukseen.

Mutta hei, nyt kun olen saanut kaiken kritiikin alta, voin mennä tekstin hyviin puoliin, ja usko pois, niitä on rutkasti enemmän kuin huonoja. Miellyttävä lukukokemus tämä kaikenkaikkiaan oli. Tyylisi on selkeää luettavaa, et sorru esimerkiksi liian pitkiin ja vaikeasti ymmärrettäviin lauseisiin (joka on oma paheeni), kuvailu on kyllä herkkää, mutta pitäytyy juuri sopivasti siinä yksinkertaisuuden rajalla, ettei mene tekotaiteelliseksi. Loistavaa.

Pari huumorinkukkaa löytyi joukosta ("Ehkä minun pitäisi pestä tukkani?", voi Severus ) ja erityisesti yksi todella kivasti kirjoitettu kohta kiinnitti huomioni.

Tytön kauniit kasvot piirtyivät hänen mieleensä yhtä selkeästi kuin juuri otettu kuva.

Ehdoton suosikkini.

Kiitos tästä, jatka toki ficcailua. (: Erityisesti Severus on aina hyvä aihe kirjoittaa, kurr.

[A.M.Charlotte]

Witchzardille ja deltotuskselle suuret kiitokset! Aina on kiva huomata kun tykätään. 

wonderboyllekkin suuret kiitokset! Pähkäilinkin sitä 10- vuotiasta kauan, että tuleeko siihen väliviiva vaiko ei. Näemmä se unohtui siitä kohdasta. Korjailen sen. 

Otus: Kiitos kritiikistä, otan siitä opikseni ja koetan sitä betaakin alkaa sitten metsästää.  Kielioppi ei ole oikein koskaan iskeytynyt päähäni, ja tästä huomataan, että olen nukkunut äidinkielen tunnit läpi.  Koetan kiinnittää siihen tästä lähin enemmän huomiota ja nyhtää apua jostain kolkasta. Beta siis todellakin pitää etsiä.
Hyviä puolia enemmän kuin huonoja? Mahtavaa! 
Kiitos ja kumarrus myös sinulle, ficcailu jatkuu ehdottomasti saraltani, vaikka nyt pientä taukoa onkin ollut.

[THTMA]

Tämä oli todella hyvä kertomus..

Mistähän se johtuu?Severus mietti surkeana,kunnes tajusi hiuksensa.Ehkä minun pitäisipestä tukkani

Tuo oli mun lemppari kohta.. Hymynkare nousi suupieleen.

[poppa]

Mä tykkäsin tästä, tää on kaunis ja surullinen ja hyvin tehty, tää on niin aito, Snapun tunteet on hyvin kuvailtuja.

Mistähän se johtuu? Severus mietti surkeana, kunnes tajusi hiuksensa. Ehkä minun pitäisi pestä tukkani?

Aoin melkein itkeä, säälittää snapu-parka. Tää on tosi hyvin tehty. Kiitos, oli kiva lukea (:

[A.M.Charlotte]

Kiitokset vielä teillekkin, THTMA ja poppa!  <3

[DRACOHANNA]

Oooo ihana!♥ kuvaat hyvin Kalkaroksen ajatuksia!:) Tykkäsin kovasti. kiitos tästä~♥

[sara_asd]

Tää oli aivan ihana =))
Surullinen mutta ihana =))

Rakentava hyppäs junan alle...

[Belsissa]

Lueskelinpa tämän aikani kuluksi ja voisin sanoa, että pidin tekstistäsi.

Ensimmäinen osa oli lähes yksinomaan suloinen, vaikka sisälsikin pientä surumielisyyttä. Se oli luonteva kuvaus Severukssen suhteesta Lilyyn. Ihan söpö, muttei mikään upea. En usko, että siinä oltiinkaan välttämättä haettu mitään järisyttävää, vaan lähinnä juuri tuollaista suloista kuvausta.

Toinen osa sisälsi jo aavistuksen verran synkempiä teemoja, mutta oli edelleen ehkä enemmän fluffya tai dramaa kuin angstia. Lisänä oli pieni huumorimaustekin, maininta Severuksen hiuksista. Toinen iltakin oli suloinen ja minua kävi pikkuisen Severus sääliksikin. Voi toinen.

Kolmas ilta oli kaikista synkin. Sekään ei ollut tunnelmaltaan varsinaisen toivoton, mutta haikea ja koskettava. Meinasi tulla tippa linssiin, kun olen muutenkin aika herkkä Severus/Lily-paritukselle. Pistin myös merkille tuon, että Severus ei ollut ajatellut Lilyä moneen vuoteen. Olen iskostanut mieleeni, että Severus on koko elämänsä ollut umpirakastanut Lilyyn, joten siinä kohdassa tunnuin pikkaisen vieraantuvan ficistä. Loppu kuitenkin korjasi asian.

Ficissä kokonaisuudessaan oli jonkin verran kliseitä ja olisin toivonut mukaan ehkä jotain omaperäisempää. Pääpiirteittään tämä oli kuitenkin oikein suloinen. Kiitos lukukokemuksesta!