T/N~Anteeksi jälleen, että kesti, NaNoni on takkuillut ja häirinnyt tehokkaasti kaikkea muuta keskittymistä vaativaa
kahdeskymmeneskolmas luku
Got to kill the motherfucker
EPOV
"Emmett, lopeta jo juominen!" ärähdin, kun hän kulautti jälleen yhden lasillisen kurkkuunsa.
"Hei, enhän minä aio ajaa tai mitään", hän sanoi kohauttaen olkapäitään.
Istuimme kaikki loosissamme ja joimme samalla kun tytöt tanssivat tanssilattialla. En saanut silmiäni irti Bellasta, hän todella oli kaunis.
Tiesin, että rakastin Bellaa, mutta se oli outo tunne. Olin hämmentynyt, kuinka jatkaisimme tästä eteenpäin? Mitä teemme elämillämme? Minulla ei ollut vastauksia. Tiesin rakastavani Bellaa enemmän kuin omaa elämääni, mutten kyennyt kietomaan tunnetta, joka minut oli vallannut, mieleni ympärille. Ravistin päätäni ja kiskaisin itseni ulos ajatuksistani.
"No, mikä on kuvio sinun ja Shelbyn välillä?" Jasper kysyi Jamesiltä.
"No, minä kysyin, alkaako hän tyttöystäväkseni ja hän sanoi kyllä, joten joo, olemme yhdessä", hän sanoi punastuen hieman.
"Vau, no tuo on uutinen", Emmett totesi läimäyttäessään häntä selkään.
Hymyilin Jamesille ja vilkaisin tanssilattian suuntaan. Saatoin nähdä Alicen ja Rosalien tanssivan, mutta Bellaa ei näkynyt missään. Ehkä hän oli mennyt vessaan; poistuin muiden seurasta ja suuntasin kohti baaritiskiä. Istuin jakkaralla, tuntien käden olkapäälläni.
"Hei, Edward, mitä nyt?" Rosalie kysyi, liukuen viereiselle istuimelle.
Hymyilin hänelle. Oli kummallista kuinka Rosalie ja minä vihasimme toisiamme tavatessamme ensi kertaa. Tarkoitan, että vihasimme yhä, mutta olimme kuin sisarukset, aina tappelemassa, vaikka rakastimmekin toisiamme.
"Ei paljon mitään, missä Bella on?" kysyin katsoen ympärilleni.
"Hän sanoi tarvitsevansa juotavaa ja jätti meidät parikymmentä minuuttia sitten. Ehkä hän on vessassa tai jotain", Rosalie totesi olkapäitään kohauttaen tilatessaan lisää juotavaa itselleen.
Käännyin hermostuneesti ympäri tuolillani ja haravoin paikkaa katseellani, jos vaikka näkisin hänet, mutta turhaan. Aloin huolestua; hänellä ei pitäisi mennä niin kauaa vessassa. Muutaman minuutin jälkeen vääntäydyin ylös istuimeltani.
"Mihin menet?" Rosalie kysyi siemaistessaan juomaansa.
"Menen etsimään Bellaa", sanoin, ennen kuin aloin kävellä vessoja kohti.
Tullessani lähemmäs vessoja, musiikki tuntui hiljenevän. Livahdin vessoihin vievän kapean käytävän läpi; kuulin tuskaisen valituksen, joka sai veren suonissani jäätymään. Tunnistaisin huudon missä tahansa, mutta en olisi koskaan halunnut kuulla sitä.
Bella oli painettuna seinää vasten ja miehellä oli käsi hänen suunsa päällä. Hän imi tytön kaulaa; tunsin maailman katoavan ympäriltäni. Bella itki ja haukkoi henkeä, hänen silmänsä olivat suljetut, kyynelten valuessa hänen poskiaan pitkin.
Juoksin niin nopeasti kuin kykenin, en voinut hillitä itseäni. Mies ei nähnyt minun tulevan, loikkasin helposti hänen kimppuunsa ja kaaduimme lattialle. Aloin lyödä häntä kasvoihin, löin häntä yhä uudelleen mahaan. En voinut ajatella mitään muuta kuin että hän oli koskenut Bellaan, vastoin hänen tahtoaan. Mies oli yrittänyt raiskata hänet ja halusin repiä hänen pallinsa irti siitä hyvästä.
"KUINKA KEHTAAT KOSKEA HÄNEEN!" huusin hakatessani ja potkiessani miestä.
Hän yritti tarrata puserooni, mutta potkaisin häntä kylkeen. Saatoin kuulla Bellan itkevän jossain takanani ja se sai minut vielä vihaisemmaksi. Tahdoin repiä tämän tyypin pään irti! Olin niin keskittynyt hänen hakkaamiseensa, että yritin taistella Emmettiä vastaan, kun hän repi minua irti miehestä.
"Edward, lopeta, homma on hallinnassani, mene nyt", hän sanoi yrittäessään kiskoa minua, mutten päästänyt irti siitä paskiaisesta. Hänen suustaan valui verta, enkä halunnut mitään muuta kuin tappaa hänet.
"Edward, Bella tarvitsee sinua nyt. Minä lupaan, ettemme päästä häntä karkuun", Jasper totesi rauhallisesti, mutta hänen äänensä oli tappava. En ollut ikinä kuullut hänen käyttävän sellaista sävyä. Yhtäkkiä se iski minuun; Bella.
Päästin irti miehestä, kääntyen ympäri, jotta näin Emmettin ja Jasperin kyyristyneinä viereeni. Nyökkäsin ja menin Bellan luo. Hän oli polvistunut lattialle ja peittänyt kasvonsa käsiinsä, saatoin nähdä hänen hartioidensa tärisevän. En ollut koskaan nähnyt häntä tällaisena, niin rikkinäisenä ja haavoittuvana... hän ei ollut edes vaivautunut napittamaan paitaansa. Otin hänet nopeasti syleilyyni.
Puristin hänet tiukasti rintaani vasten ja keinutin häntä, kun hän itki. Hän yski ja ulvahteli lakkaamatta.
"Bella, kultaseni? Kaikki on hyvin, olen tässä ja olen niin pahoillani", sanoin hänen korvaansa. En ollut tajunnut silmieni kostuneen. Rakastin häntä niin paljon ja olin kuolla nähdessäni hänet tällaisena.
"Shh, kaikki on hyvin, olen pahoillani", jatkoin rauhoittelua hänen tarrautuessa paitaani pikkuisilla käsillään ja itkiessä.
Istuin varovasti alas, pitäen häntä sylissäni tiukasti, yhä keinuttaen häntä ja silittäen hänen hiuksiaan. Olimme kaukana paikasta, jossa muut huolehtivat sekopäästä. Halusin mennä ja näyttää hänelle, mitä minun Bellani satuttamisesta seurasi, mutta tiesin Bellan tarvitsevan minua nyt. Tunsin pelon tavasta, jolla hän tarrautui minuun.
"Bella, pyydän, katso minuun", anelin häneltä, kun hän tiukensi otettaan paidastani.
"Ei", hän korisi haukkoessaan happea.
Silitin hänen selkäänsä rauhoittavasti ja vain pitelin häntä. Muutaman hetken jälkeen hän menetti tajunsa, tiesin hänen olevan väsynyt ja mahdollisesti huumattu.
Vetäydyin varovaisesti taakse päin ja suutelin hänen otsaansa. Hänen kasvonsa olivat kyyneljuovaiset, suljetut silmät turvonneet ja punaiset. Katseeni vaelsi hänen kasvoiltaan alemmas kaulalle. Vereni kiehui, kun näin punaiset jäljet, jotka peittivät kaulaa ja rinnan yläosaa. Hipaisin huulillani jälkeä hänen kaulansa tyvessä, napittaen nopeasti hänen paitansa.
Nostin Bellan hellästi syliin ja nousin jaloilleni. Minun täytyi viedä hänet kotiin, jotta Carlisle voisi vilkaista häntä. Sanomatta kellekään mitään lähdin klubilta parkkipaikalle. Liu'utin hänet Volvon takapenkille ja nousin kyytiin.
Jatkoin itseni syyttämistä siitä, mitä oli tapahtunut; totta kai se oli syytäni. Jos en olisi päästänyt häntä menemään tai olisin pitänyt häntä silmällä, mitään tälläistä ei olisi koskaan sattunut... Pahinta oli, etten tiennyt, kuinka hän reagoisi herätessään. Ennen sammumistaan hän oli shokissa, mutta mikä olisi hänen reaktionsa, kun hänen päänsä selviäisi? Vihaisikö hän minua? Tiesin, että tämä oli hänelle todella traumaattista.
Kello oli jo yli puolenyön, kun saavuimme kotiin. Otin Bellan hellästi käsivarsilleni ja kannoin hänet taloon. Olohuoneen valot oli sammutettu, joten päättelin vanhempieni menneen jo nukkumaan. Kannoin Bellan hänen huoneeseensa sängylle makaamaan. Hänen sormensa rutistivat yhä paitaani hänen mutistessaan jotain käsittämätöntä. Se sai minut järkyttävän huolestuneeksi. Irrotin hänet paidastani ja liu'utin korkokengät pois hänen jaloistaan.
"Tulen kohta takaisin", mutisin hänelle ennen kuin suutelin hänen otsaansa ja livahdin ulos huoneesta.
Juoksin vanhempieni huoneelle ja koputin pari kertaa kovaäänisesti. Hetken kuluttua Carlisle avasi oven otsaansa rypistäen.
"Mitä on tapahtunut, Edward, miksi olet kotona näin aikaisin?" hän kysyi. Sitten hän katsahti minuun ja rypisti kulmiaan entistä enemmän.
"Isä, Bella..." En saanut sanottua enempää, kun kiiruhdin takaisin huoneeseeni isäni aivan kannoillani. Kun hän näki Bellan kasvot, hänen silmänsä levisivät.
"Mitä hittoa tapahtui, Edward?" hän kysyi täysin järkyttyneenä.
Herätettyämme Esmen kerroin heille koko tarinan samalla kun Carlisle mittasi Bellan ruumiinlämmön ja tarkisti hänen vammansa. Äidilläni oli kyyneleitä silmissään.
"Voi hyvä Luoja..." hän henkäisi, kun lopetin. "Lapsiparka, olen niin ylpeä sinusta, Edward", hän sanoi itkiessään.
Carlisle työskenteli Bellan yllä huulet tiukkana viivana. Hän avasi tytön paidan ja puhdisti tämän haavat ja naarmut.
"Missä veljesi ovat?" äitini kysyi.
"He ovat yhä siellä, luulisin. Lähdin, kun Bella sammui; olin todella huolissani hänestä", kerroin epävarmasti. Minun olisi pitänyt ainakin kertoa heille, että olin lähdössä.
"Soitan Jasperille. Teidän olisi pitänyt soittaa poliisille tappelemisen sijaan, tämä on niin vaarallista, Edward", äitini murehti lähtiessään huoneesta soittaakseen heille.
"Hänet on huumattu", isäni totesi pudistaen päätään surullisesti. "Eikä se ole mitään tavallista ainetta, meidän täytyy odottaa, kunnes hän herää. Tarkistan hänet aamulla ja vien sitten sairaalaan. On hyvä, että meillä on kaikki nämä tarvikkeet täällä, joten meidän tarvitse huolehtia", hän selitti noustessaan ylös, napittaen Bellan paidan.
Hän kääntyi ja taputti selkääni. "Olen ylpeä sinusta, poika, yritä saada vähän unta nyt. Bella tarvitsee sinua aamulla. En ole varma, muistaako hän mitään vai ei. Toivotaan parasta." Hän halasi minua ja lähti huoneesta.
Päästin irti Bellan kädestä, jota olin pidellyt viimeiset puolitoista tuntia ja laskeuduin hänen vierelleen. En vaivautunut edes vaihtamaan vaatteitani. Pitelin häntä kiinni itsessäni, pyyhkäisten hänen huuliaan omillani. Rakastin häntä tapahtui mitä tahansa, mutta pelkäsin, ettei hän pitäisi minusta enää tämäniltaisten tapahtumien jälkeen. Muutaman minuutin jälkeen vaivuin levottomaan uneen, jättäen huolehtimisen huomiseen.
