Unwanted, K-11

[maisamiisa]

Author: maisamiisa
Title: Unwanted
Genre: ehkä angst…
Rating: PG (K-11) koska kielenkäyttö
Pairing: eijolee. hahah.
Disclaimer: en omista Mat Devineä, enkä biisiä, mutta kertoja on mun omaa mielikuvitustani haha.

A/N: Songfic haha. Kill Hannahin Unwanted. Osallistuu sitten tuohon Yhtyeen tuotanto-haasteeseen. Muaha. Kivvaa (:

I dedicate this song
To the boys who don't belong
To the girls who get it wrong
I'm dedicating this
To the ones who don't exist
Are you hearing this?
Are you hearing this?

Kiitos, Mat Devine. Nyt on sitten mullekin omistettu edes yksi biisi.

Mä hyräilen hiljaa itsekseni Unwantedin sanoja. Mä inhoan laulaa, mä inhoan kuulla oman ääneni ja tietää että mä en osaa, mutta mä silti jaksan hyräillä. Kiitos, Mat Devine, ihan helvetisti, mä rakastan sua, tiedät kai.

I dedicate this song
To the boys who don't belong

Se laulaa omistavansa laulunsa pojille, jotka eivät kuulu, eli toisin sanoen mulle. Ehkä se on mun oma tunteeni, mutta joka tapauksessa näin se on. Ehkä mulla on pakonomainen tarve, jota mä en itsekään kunnolla tajua, olla kuulumatta mihinkään, entä jos mä esitän vain, että mä en kuulu? En mä tavallaan kuulu, mutta tavallaan kuulun. Mä kuulun siihen massaan, joka yrittää olla erilainen kun muut ja on vakuuttunut, että itse on juuri se erilainen ja kaikki ovat massaa. Sillä erotuksella, että mä itse tiedän sen, että mä kuulun massaan, ne eivät. Nyt mulle voi antaa aplodit.

Unwanted, unneeded
You've always been mistreated

Juuri niin. Epähaluttu, miten se pitää suomentaa? Mistä mä tiedän. Epätarvittu. Englanti ei ole ihan hanskassa, mutta kyllä mäkin sen verran tajuan. Epähaluttu, epätarvittu, olet aina ollut... mikä sana se on? Mä tarkastin sen joskus sanakirjasta. Olet aina ollut pahoinpidelty tai vaihtoehtoisesti huonosti kohdeltu, se se oli, mä mietin silloin, kumpaakohan Mat tarkoitti. Viimeiseen lauseeseen mä en niin kovasti yhdy, mua ei ole koskaan hakattu sillä tavalla, mutta ekat kuvaavat ihan mua. Ei kukaan mua tarvitse. Ei kukaan kaipaa mua. Kiitos siis siitä.

I dedicate this song
To my boys who are strong
They just don't go along

Olenko mä sun poikasi? Toivottavasti, ainakin se olisi aika kivaa. Ei siis poika niin kuin jälkeläinen, vaan poika, niin kuin... no antaa olla. On se englanti hauska kieli.

Mat omistaa biisinsä pojilleen, jotka ovat... vahvoja? Niin juuri, mä osasin, aplodeja mulle kiitos. Viimeistä lausetta mä en tajua, mutta ei se haittaa, ei sillä ole niin väliä.

Mä toivon, Mat, että sä tarkoitat tällä mua. Mä haluan kuulla joltain, että mä olen vahva, mä haluan kuulla, että mä pystyn pitämään itseni tarpeen tullessa kasassa. Mä haluan kuvitella, että mä olisin vahva, mutta en mä ole. Shh, älä ajattele noin, nyt shhh. Ei saa ajatella noin, ajattele, että sä olet vahva. Sä olet vahva, sä olet vahva. Noin.

I dedicate this song to the ones who don't belong...
Unwanted
To the ones who don't belong...
I know who you are

Tiedätkö sä todellakin, kuka mä olen? Et. Sä olet vain joku amerikkalaisjulkkis, et sä mitään tiedä. Et edes kunnon julkkis. Jostain syystä viimeinen lause ”I know who you are” saa mut puristamaan käteni nyrkkiin ja napsauttamaan seuraavan kappaleen. Mä en halua kuunnella tota, kun se väittää, että se tietää, kuka mä olen. Mä en ymmärrä, mistä mä äkkiä repäisin nopean ja salaman lailla leimahtavan, yhtä nopeasti ohi menevän, vihan Mat Devineä kohtaan, mutta ihan sama se on. Se valehtelee, kun se väittää niin. Kiitos, Mat, kiitos, kun muistutit tuolla, että sä et oikeastaan tiedä mitään mistään. Ja kiitos myös siitä, että mä voin todeta, että se oli harhaa, kun mä uskoin sua, kun sä sanoit, että omistat biisisi pojillesi, jotka ovat vahvoja. Varmaan sun pojat ovatkin, mutta mun on turha uskotella itselleni, että mä kuuluisin sun poikiisi. Joten kiitos, Mat Devine. Enkä mä edes tiedä, sanoititko sä itse biisisi vai et. Juuri mun tuurillani se on joku ihan puska hemmo, joka on tän sanoittanut. Ihan sama. Mitä väliä.

Unwanted, unneeded
We've always been frustrated

Juuri niin. Epähaluttu, epätarvittu, juuri sitä mä olen. Ja turhautunut, sitä mä olen myöskin, turhautunut siihen, että mä olen tällainen kusipää. Ensin kuuntelen jotain biisiä, kuvittelen itsestäni liikoja, ja sitten suutun, kun laulaja väittää tietävänsä, kuka mä olen. Ei se tiedä, ja mä en usko, että sitä kiinnostakaan. Epähaluttu ja epätarvittu, se tarkoittaa sitä, että mua ei haluta eikä tarvita. Kiitos siitä, aivan olet oikeassa, Mat.

[Siber]

Tykkäsin tästä aika kovasti. (Hassua muuten, että luin tän ensin ja ajattelin että jei, sitten katsoin kirjoittajaa ja ajattelin ettei ihmekään : D tosiaan muistakin sun teksteistä pitänyt.)

Mulla on itsellä vähän samanlainen taipumus tulkita kappaleita kuin tämän päähenkilöllä. Setvin niitä samalla tavalla, joten pystyin samaistumaan tuohonkin. Tuo, miten se keskustelee itsensä kanssa ja Matille, on kanssa tuttua, harrastan sitäkin.

Tyyppi on mun mielestä muutenkin onnistunut. Se ei ole liian tyttömäinen (kuten tyttöjen kirjoittamat pojat aika usein), ja sen ajatukset on sellaisia, joita joku voisi elävässä elämässäkin ajatella, aitoja. Jotenkin myös olet onnistunut muotoilemaan ne niin.

Olenko mä sun poikasi? Toivottavasti, ainakin se olisi aika kivaa. Ei siis poika niin kuin jälkeläinen, vaan poika, niin kuin... no antaa olla. On se englanti hauska kieli.

Tuossa varsinkin oli musta aika onnistunut kappale. Ei ole pakko selitellä kauhean filosofisia, eikä tää tyyppi jaksakaan - antaa olla.

Puhekieli toimii tässä paremmin kuin monissa muissa teksteissä. Se on... sopivasti puhekieltä; menee jo vähän ärsyttäväksi, jos jokainen sana on jotenkin lyhennelty tai väännetty, mutta täysin kirjakielellä olisi tällainen teksti aika jäykkä. Onnistunutta.

En aina tykkää songficeistä; en tykkää, että laulun sanoja on hirveän pitkät pätkät jossain välissä vain. Varsinkin, jos laulu on itselle tuntematon. Ei niitä sanoja jaksa lukea edes. Tää toimii siksi loistavasti, että tyypin ajatukset rakentuu laulun ympärille, ja sanat on noin pienissä pätkissä, niin että ne menevät helposti tuossa mukana.

Ylipäätänsä tykkään kyllä siis, sekä ideasta että toteutuksesta. Parannettavaa varsinaisesti en keksi (olen siinä yleensäkin huono) - ei tää nyt tajuntaa räjäyttänyt, mutta oikein hyvä silti. :------)

[JaneDoe]

Oli pakko lukea tämä ihan vaan Kill Hannahin takia, se on niin suuri rakkaus. ♥

Luin tämän jo toissapäivänä, mutten ehtinyt kommentoimaan silloin, joten luin nyt uudelleen ja päätin yrittää saada aikaan edes jotain. En nimittäin oikein tiedä tykätäkö tästä vaiko eikö. Tässä on hyvät hetkensä, mutta ehkä tästä puuttu sellanen kunnollinen kehys. Biisi kyllä kantaa henkilön ajatuksia, mutta ilman mitään kunnon alkutilannetta ja loppupäätelmää se ajatuksenjuoksukin jää vähän ontoksi. Välistä kyllä löytyy filosofointia, mutta muuten kokonaisuus on vähän tyhjän oloinen.
Ehkä eniten kaipaisin jonkunlaista loppupäätelmää, kertojahenkilön lopullisten ajatusten selvittelyä. Kuitenkin henkilön ajatukset ja mieliala vaihtelee sen verran radikaalistikin ehkä, että loppukappale olisi mun mielestä tehnyt hyvää. Henkilön asenne biisiä ja omaa itseään/elämäänsä kohtaan kuitenkin muuttuu alun suht toiveikkaasta tuollaseen, hmm, angstiseen itsesääliin. Siihen loppuajatukseen ja sen pysyvyyteen ei sinänsä vaan halua luottaa, kun henkilön ajatukset ovat, kuten sanottu, aiemminkin muuttuneet niin rajusti. Siksi sellainen pohdiskeleva "mitä tästä jäi käteen"-tyylinen lopetus olisi saattanut säväyttää hieman enemmän.

Tästä nipotuksesta huolimatta en sanoisi tätä huonoksikaan, että ei nyt sillä. :D Vähän kuten Siperia tuossa sanoikin, ei räjäyttänyt tajuntaa, mutta silti oikein kivaa luettavaa. Sujuva teksti, ihan mukavasti pohdiskelua ja hyvänä lisänä tuo kertojahenkilön sarkasmi ja ironia. Tietyntasoinen kettuilu toi tekstiin ihan mukavasti luonnetta, ei jäänyt niin tasapaksuksi. Okei, imo mä oon jo niin vanha ja kurppanen, että "kuulunko massaan vai en"-tyylinen vaihe on jo aikalailla ohitettu, joten se kappale jäi mulle henk. koht. vähän tylsäksi ja tietyllä tapaa kliseiseksi. Mutta ei siinä, se taitaa olla se ikuisuuskysymys jonka (lähes) jokainen nuori jossain vaiheessa jollain tasolla kohtaa, joten ihan ymmärrettävää että se oli mukana.

Ehkä mulla on pakonomainen tarve, jota mä en itsekään kunnolla tajua, olla kuulumatta mihinkään, entä jos mä esitän vain, että mä en kuulu?

Tän pätkän vois mun mielestä katkasta kahteen erilliseen lauseeseensa. Toki tekstissä kuvaillaan ajatuksenjuoksua, mutta imo lukijan kannalta olis helpompi, jos tää olis katkastu. Lauseen alku ei kuitenkaan ole lainkaan kysyvä, ainoastaan loppu. Siksi toteamus ja kysymys ("Entä jos mä esitän vain, että mä en kuulu?") vois olla erillään. Mut tää on toki vähän makuasia.

Mä haluan kuulla joltain, että mä olen vahva, mä haluan kuulla, että mä pystyn pitämään itseni tarpeen tullessa kasassa. Mä haluan kuvitella, että mä olisin vahva, mutta en mä ole. Shh, älä ajattele noin, nyt shhh. Ei saa ajatella noin, ajattele, että sä olet vahva. Sä olet vahva, sä olet vahva. Noin.

Tää oli mun mielestä varmaan hienoin kohta koko tekstissä. (: Jotenkin sellanen tietty oman heikkoutensa myöntäminen ja siihen tiivistyvä epätoivo näkyy tässä loistavasti. Myös itselle puhuminen toisena persoonana ja tuo hyssyttely ovat tosi kivoja tehokeinoja.