Noniin, yritin nyt saada väkisin inspiksen ja tässä surkea tulos.. Tein myös aika hätäisesti..
Lupaan ensi lukuun parempaa..
5.LUKUBPOV “Bella? Voi taivas, Bella herää!”
Kuulin tutun hätääntyneen äänen vierestäni ja minua ravisteltiin hennosti. Yritin avata silmäni, mutta en nähnyt mitään ja tunsin hirvittävää kipua kyljessäni ja päässäni. Tahdoin nukahtaa uudelleen, että kipu lähtisi..
“Bella, yritä sanoa jotain! Ihan mitä tahansa.. Carlisle ja Alice ovat tulossa, sinä selviät kyllä”, sanoi ääni. Ääni sattui kamalasti korvissa.. Olisi nyt vain hiljaa. Räpyttelin silmiäni, mutta en nähnyt vieläkään mitään. Ei minun tarvitse nukahtaa, tämähän on vielä unta. Mitä unessani olikaan tapahtunut aikaisemmin..
“Enää ei ole hätää, Carlisle ja Alice ovat parissa minuutissa täällä..” Ääni tuntui yrittävän vakuuttaa enemmän itseään kuin minua. Puristin silmäni kovaa kiinni yrittäen olla välittämättä kauheasta kivusta päässäni, ja avasin ne. Näin kirkkaan tähtitaivaan ylläni, ja huokaisin helpotuksesta. Samassa joku painautui näkökenttäni eteen, ja kiljuin ääneen.
EPOV “Bella? Voi taivas, Bella herää”, yritin ravistella Bellaa hereille, mutta Bella pysyi liikkumattomana paikallaan. Olin yrittänyt tukkia kyljen verenvuodon paidallani, mutta valkoinen paita oli muuttunut kokonaan punaiseksi ja värjäytyi koko ajan enemmän. Toivottavasti Carlisle on pian täällä.. Näin silmäkulmastani kuinka Bellan silmät avautuivat, mutta silmämunat olivat kokonaan valkoiset.
“Bella, yritä sanoa jotain! Ihan mitä tahansa.. Carlisle ja Alice ovat tulossa, sinä selviät kyllä”, yritin rauhoittaa Bellaa ja itseäni. Bellan otsa rypistyi ja hän näytti keskittyneeltä. Hänellä oli varmaan kamalat kivut..
“Enää ei ole hätää, Carlisle ja Alice ovat parissa minuutissa täällä..”
Bella puristi silmänsä kiinni pariksi sekunniksi ja avasi ne. Helpotuksellani ei ollut rajaa kun näin hänen ihanan uteliaat ruskeat silmät katsovan helpottuneena tähtitaivasta. Kumarruin hänen puoleensa, mutta kun hän näki minut, hän alkoi kiljua.
“Rakas, ei hätää, se on ohi nyt, olet turvassa”, yritin rauhoitella Bellaa, mutta hän näytti järkyttyneeltä. Otin hänen kädestään kiinni, mutta Bella kohotti kätensä ja löi minua.
Hän löi minua.
Minua ei sattunut. Ei tietenkään, olen vampyyri. Bellaa sattui. Hänen silmiinsä kohosi kyyneleitä kivusta, jonka hän salasi yllättävän hyvin. Tuijotimme toisiamme paikoillamme varmaan minuutteja. Bellan silmissä oli pelkoa, hänen teki mieli kääntää katseensa pois. Minua ei sattunut hänen lyöntinsä, mutta tämä sattui niin paljon että minun teki mieli tappaa itseni, jottei Bellan tarvitsisi pelätä.
“Bella!” Käänsimme samaan aikaan katseemme tulijaan, jota en ollut edes huomannut saapuvan. Se oli harvinaista.
“Alice”, Bella sanoi ääni murtuen ja alkoi itkeä. Minun teki mieli ottaa hänet syliini ja lohduttaa häntä, mutta en uskonut että hän halusi minun koskevan häntä. Alice katsoi minua epäröiden.
“Edward?”, Alice kysyi ajatuksissaan. Viittasin häntä menemään Bellan luokse. Alice nosti Bellan syliinsä ja kantoi tämän Carlislen auton takapenkille Carlislen tutkittavaksi.
Minä jäin istumaan tien reunaan.