Hehe, kiitos!
Nyt kun siis näitä autoja ja niiden merkkejä esiintyy tässä vähän enemmänkin, päätin laittaa tähän kuvat vähän selventämään teidän mielikuvia. Edwardin
Volvo c30, eli samanlainen mikä leffassa, Jasperin
Ford Focus, Emmettin
Jeep Liberty, Bellan
Volvo XC90, Rosalien
BMW M3, Alicen
Porsche Turbo 911 ja Carlislen
Mercedes SLR.
Yhdestoista osa - Vaihto”Totta. Enkä yhtään ihmettelisi, jos Bella joskus koskisi autooni, tiedäthän, kaiken sen jälkeen”, sanoin ja ravistin päätäni saadakseni taas ne ikävät muistot mielestäni. Emmett oli kuitenkin jo karannut, ja juossut olohuoneeseen.
”Minun autoni!” kuulin Emmettin karjaisevan. BPOV ”Se on tapettu!” Emmett jatkoi huutamista, ”kun menimme autotalliin Edwardin kanssa, kumpienkin autoja sekä myös Jasperin”, Emmett katsahti surullisesti Jasperiin, ”autoa oli käsitelty. Tai no, ne oli suorastaan
tapettu.” Tiesin, että autot olivat Emmettille tärkeitä, mutta nyt hän kuitenkin liioitteli.
Edward vain seisoi Emmettin vieressä kalmankalpeana. Rosalie tai Alice lipsauttaisi sen pian, tiesin sen.
”Muihin autoihin ei oltu koskettu. Sattuvatko tytöt vaikka ihan
sattumalta tietämään asiasta jotain?” Emmett kysyi kulmakarvat koholla.
”Älä viitsi! Miksi me olisimme sen aiheuttaneet? Olet naurettava, Emmett”, sanoin ja katsoin muita. Minun ehkä kannatti hoitaa puhuminen, Rosalien ja Alicen ajatukset harhailisivat kuitenkin hakoteille.
”Voi siskokulta, te olitte juuri oikeaan aikaan ”ulkona”, ketään ei teidän lisäksi tiedä missä olitte, ja kaiken lisäksi kaikki todisteet viittaavat teihin.” Voi luoja, Emmett kuulosti aivan joltain yleiseltä syyttäjältä.
”Mitkä ”todisteet”?” sanoin ja kaikki varmasti kuulivat lainausmerkit äänestäni.
”Kaikki jäljet johtavat teihin!” Emmett jatkoi tietenkin edes viitsimättä ottaa kysymystäni huomioon. ”Olitte siellä juuri oikeassa paikassa, juuri oikeaan aikaan. Se on ilmiselvää!”
”Nyt riittää se syyttely!” Carlisle puuttui asiaan ensimmäistä kertaa. ”Tuo on aivan tarpeetonta, Emmett-”
”En voi uskoa teitä!” Edward keskeytti Carlislen yhtäkkiä. Aivan kuin hän olisi ollut toisella planeetalla koko ajan, ja nyt heräsi transsistaan. Mutta ei, ei kai.. ”Te teitte sen! Te hajotitte autot vain katkeruudesta, silkasta katkeruudesta! En voi uskoa tätä! Ne olivat yhdet kengät,
yhdet kengät!” Edward naurahti ja ravisti päätään.
”Alice!” huudahdin ja loin häneen murhaavan katseen. Ei ollut vaikea arvata kumman ajatuksista se oli selvinnyt.
”Ne olivat minun lempikenkäni, Edward!” Alice valitti naama mutrussa.
”Alice, sinulla on tuhat tuollaista samanlaista paria, et sinä edes erota niiden erilaisuuksia”, Emmett sanoi ja näytti vieläkin vihaiselta.
”Kyllä erotan! Ne tuntuvat erilaisilta jalassa, ja ne näyttävätkin!” Se oli totta, mutta vain nainen pystyi näkemään niissä eroavaisuuksia.
”Silti! Ja te näitte sitten parhaaksi romuttaa meidän automme!” Edward sanoi ja yritti selvästi pidätellä kaiken sen vihan sisällään, mutta ei mielestäni onnistunut siinä erityisen hyvin.
”Hetkonen”, Esme sanoi. He näyttivät Carlislen kanssa yhtä hämmentyneiltä, tietenkään he eivät olleet kuulleet tuosta kenkä-episodista.
”Ymmärsinkö nyt oikein, te menitte Alicen kaappiin ilman lupaa, hajotitte hänen lempikenkänsä, jotka maksoivat melkeinpä yhtä paljon kuin tämä sohva”, Carlisle sanoi ja viittoi valkoista sohvaa, jolla he istuivat, ”ja sitten kehtaatte vielä alkaa riitelemään siitä?” Kasvoilleni nousi omahyväinen hymy, kerrankin joku oli meidän puolella.
”Carlisle, he hajottivat meidän automme!” Emmett valitti kuin pikkulapsi. Hän osasi mennä ikäistään alemmas aika uskottavasti.
”Emmett, minä tiedän, en ole aivan sokea”, Carlisle sanoi ja hengitti syvään. ”Ja siksi siitä rangaistukseksi tytöt antavat autonsa teille, kunnes ovat korjanneet autonne.”
”Mitä, ei!” Carlisle ei voinut tehdä tätä. ”Et sinä voi! Carlisle!”
”Kuule Bella, kyllä voin. Ja teenkin. Annatte autonne pojille siksi aikaa, kunnes saatte korjattua heidän autonne. Enkä välitä kuinka kauan siinä kestää, siihen menee sitten vaikka sata vuotta.”
Edward, Emmett ja Jasper hymyilivät omahyväisesti ja ojensivat käsiään. En ikimaailmassa luovuttaisi Volvoani Edwardille, en koskaan.
”Hakekaa avaimet, ilman niitä on vaikea ajaa”, Carlisle sanoi, mutta kukaan meistä ei tehnyt elettäkään hakeakseen avaimia.
”Selvä, ei sitten – minä haen ne itse”, Carlisle sanoi ja nousi ripeästi.
”Ei! Carlisle, älä tee tätä meille, kiltti”, sanoin ja aloin roikkua hänen käsivarressaan.
”Bella”, hän sanoi ja irrotti käteni käsivarrestaan, ”en tekisi tätä, mikäli minun ei olisi pakko. Nyt, haetko itse avaimesi sekä Rosalien ja Alicen, vaiko minä?”
En edes viitsinyt vastata, vaan kävelin vastahakoisesti yläkertaan ja hain kaikki avaimet.
”Joten, se kuka rikkoi kenenkin auton, luovuttaa avaimen sille. Yksinkertaista”, Carlisle sanoi.
Tiputin XC90:ni avaimen vastahakoisesti Edwardin kämmenelle, ja hän sulki sen.
”Kiitos, pidän siitä hyvää huolta”, hän sanoi ja hymyili jotain tekohymyä.
”Parempi olisikin.”
”No, nyt kun kerran tämä on sovittu, pojat ostavat ne uudet kengät Alicelle, ja tästä ei enää keskustella”, Carlisle sanoi ja istahti sohvalle.
”Olet täysin epäreilu!” Rosalie valitti Carlislelle.
”Ehkä, mutta yritän vain olla tasapuolinen. Ei ole kuule helppoa asua näin monen teinin kanssa, jotka käyttäytyvät kuin pahasuopaiset lapset. Voisitte edes yrittää rajoittaa noita tappeluita, ne ärsyttävät muitakin.”
”Et ole yhtään tasapuolinen! Katso nyt! Me joudumme luopumaan autoistamme, ja nuo ostavat vain Alicelle kengät!” Rosalie jatkoi valittamista.
”Niin, koska te rikoitte heidän autonne. En jaksa keskustella tästä aiheesta enempää, joten mikäli kaipaat juttuseuraa, Rosalie, Emmett varmasti jakaa mielipiteitänsä kanssasi.”
”Argh!”
Nyt vasta katseeni kiinnittyi Jamesiin, joka silti vain istui vieläkin sohvalla, aivan kuin hän olisi nähnyt tälläistä usein.
”Anteeksi tämä, pojat osaavat olla melko juntteja”, naurahdin ja James yhtyi siihen.
”Ei se haittaa, olen melko tottunut tähän”, James sanoi ja virnisti.
”Kuule, elä Emmettin kaltaisen lapsen kanssa muutama vuosisata, niin alat tottua.” Emmett oli oikeasti melko ärsyttävä, kun vain halusi.
”Äh, täällä on melko latistava tunnelma”, sanoin ja nousin ylös. ”Hei, vieläkö luet kirjoja?” kysyin ja käännyin Jamesiin päin.
”Tottahan toki, kirjat ovat elämäni”, James sanoi ja hymyili. Hänen hymynsä oli suorastaan lumoava. Ei samanlainen kuin Edwardin, mutta lähellä. Todella lähellä.
”Sittenhän minä voin näyttää kirjakokoelmani! Tule”, sanoin ja nappasin häntä käsivarresta.
”Teillä on kaunis koti. Hyvin elegantti”, James sanoi kun kävelimme kohti huonettani.
”Kiitos, Esme rakastaa sisustamista. Hän teki todellakin ihmeitä tämän talon kanssa”, sanoin ja aloin selittää mitä kaikkea Esme oli tässä tehnyt. Hän oli korjannut talon täysin, sillä kun olimme muuttaneet tähän, taloa olisi voinut verrata romukasaan.
”Rakastatko vieläkin fantasiakirjoja?”
”Tietenkin! Nehän ovat kirjoista parhaita!” James sanoi ja katseli suurta kirjahyllyäni. ”Vau, sinulla on paljon kirjoja.”
”No, niitä on kertynyt aikojen saatossa. Yksi hyvä asia tässä ikuisuudessa on, että ainakin saat lukea paljon kirjoja”, sanoin ja naurahdin kevyesti.
Hiljaisuus laskeutui huoneeseen, ja molemmat olivat keskittyneitä omiin kirjoihinsa. En voinut kuitenkaan vastustaa kiusausta katsoa Jamesiin kirjani takaa vähän väliä, ja pieni hymynkaarre heittäytyi aina huulilleni kun kohtasin hänen silmänsä.
Mitään ei kuulunut moneen minuuttiin, kunnes James avasi suunsa. ”Kuule, Bella.. tuota. En tiedä miten sanoisin tämän, ja ymmärrän kyllä täysin jos tahdot kieltäytyä!” hän sanoi ja sulki kirjan syliinsä.
”Niin? Sen kun vain sanot, ei se voi olla mitään pahaa”, sanoin ja hymyilin. Olimme olleet kavereita ikuisuudesta lähtien, ei se voinut olla mitään pahaa.
”Kuule, lähtisitkö kanssani ulos?” James sanoi saatuaan itsensä kasaan. Koko lause häkellytti minut aivan sekaisin, kukaan ei ollut sanonut tuota minulle pitkään aikaan.
”Tuota.. tietenkin”, sanoin ja Jamesin suupielet kääntyivät pakostakin hymyyn.
- Annabelle
