8. Elämäni tarinan, käännekohtaluku, joka nimeäs kantaa
****
Remus katsoi kupillista mustaa, kofeiinipitoista nestettä. Hänen oma kuvansa olisi paistanut vastaan, ellei huone olisi ollut lähes täysin pimeä. Remuksen kasvoille ei paistanut lainkaan valoa pienestä kynttilästä, jonka tämä oli sytyttänyt lukeakseen lehteä.
Ulkona oli vielä pimeää, vaikka kellon viisarit lähentelivät yhdeksää. Taivas oli todennäköisesti pilvessä, sillä lumi ei saanut vähäistäkään valoa heijastettavakseen.
Oliven huone oli tyhjä. Naista ei näkynyt missään ja Remus alkoi olla huolissaan.
"Hän on jo iso tyttö, hän osaa pitää huolen itsestään", sanoi pieni ääni Remuksen pään sisällä, mutta tämä ei saanut mielestään sitä aamua, jona oli Oliven haavoittuvana löytänyt Siriuksen tyhjästä sängystä. Siitä, jossa he olivat nukkuneet kahdestaan, siitä johon Sirius ei koskaan palannut.
"Sirius tuskin tulee takaisin", Remus mutisi ovelta. Olive ei vastannut mitään, istui vain sängyllä, jalat peittojen alla ja katsoi tyhjyyteen.Remus huokaisi syvään, hörppäsi kupistaan ja päätti vielä mennä takaisin nukkumaan.
Päästyään sänkyyn asti, hän kuitenkin häiritsevästi kuuli, kuinka ovi avattiin ja joku astui sisään.
Pieni pussi laskettiin pöydälle ja hella napsautettiin pois päältä. Sitten tuli syvä hiljaisuus, tulija otti kengät jalastaan ja käveli sitten sukkasillaan Remuksen huoneen ovelle.
***
Hagrid avasi oven puoliksi unen pöpperössä. Kuka sieltä näin aikaisin tulisi, Harry, Ron ja Hermione, joku opettaja vai kenties Rehtori itse.
Toinen arvaus oli oikea. Olive Wilson astui sisään, heitti takkinsa tuolille, jolle oli heittänyt sen myös seitsemäntoista vuotta sitten ja istui sitten pöydän ääreen.
"Riitelimme taas Remuksen kanssa... Suoraan sanottuna olo tuntuu samalta, kuin fletkumadon ulosteella", Olive mutisi pään käsiinsä haudanneena ja huokaisi sitten. Hagrid ei miettinyt lainkaan sanojaan, vaan totesi; "Tuo pitää perustella, sillä joillakin fletkumadon ulosteistakin on tunteet. Tiesitkö, että sitä voi käyttää vaikka mihin?"
Olive alkoi hymyillä. Hagrid istuutui naista vastapäätä ja odotti, että tämä kertoisi tarinansa.
"Punurmio tuli ruokasaliin myöhässä...", Olive aloitti saaden Hagridin nyökkäämään. Miehellä oli ihmeellinen kuuntelemisen taito.
"Kiivastuin, sillä tämä hetken ruokailun jälkeen alkoi puhua Remuksen ja minun poislähdöstä ja lopulta tarrasi käteeni sanoen; 'Tyttö, sinä tiedät missä Musta on!' Vähemmästäkin sitä kiivas-"
"Olive, se oli kyllä epäoikeutettua. Punurmiolta nääs. Ethän sää voi tietää, missä se Mustan poika piileksii. Olihan teillä se suhde ja näytät sitä vieläkin kunnioittavan (Hagrid osoitti Oliven kaulakorua) muttei se merkkaa mitään siihen, ett' sää tietäisit sen olinpaikkaa!" Hagrid sanoi totisena ja antoi Oliven sitten jatkaa. Nainen vaikutti sitä alakuloisemmalta, mitä pidemmälle illassa mentiin."Lopulta jouduin juosta huoneeseeni Remuksen huutojen saattelemana. Hän särki teekuppini... Paiskasi sen oveen ja huusi päälle, että... "Olive murtui, Hagrid tiesi, ettei hän olisi kestänyt loppuun asti. Mutta tästä asiasta he eivät olleet ennen puhunueet. Monesti he olivat puhuneet siitä, kun Olive vihasi sitä, että rakasti Siriusta ja siitä, kuinka Olive ei tiennyt, missä Sirius oli, kuinka Remus epäili miehen menoja, siitä, mitä tapahtui, kun Olive ja Sirius olivat kahdestaan auroriopiston liemiluokassa, siitä, kun nainen oli varma Siriuksen syyttömyydestä, mutta eivät ikinä siitä, että Olive rakastui Siriukseen.***
Remus nuosi istumaan ja katsoi heikkoon valoon astunutta naista. Vaaleat hiukset ulottuivat olkapäille, farkkujen lahkeet olivat kastuneet puolesta säärestä ylöspäin, joten tämä oli varmasti ollut ulkona maihinnousukengät jalassa. Naisella oli vielä takki päällään, hanskat kädessä ja pipo päässä.
"Saanko tulla tänne?" Olive kysyi hiljaisena. Remus nyökkäsi. Olive riisui takin, pipon ja hanskat ja kömpi sitten Remuksen viereen päällään farkut ja pitkähihainen raitapaita. "Keittiön pöydällä on muffineita, leivoimme niitä Hagridin kanssa..." Olive mutisi hiljaa. Olivelle oli hankalaa sanoa se pieni sana, mutta niin oli Remuksellekin, joten he jättivät sen omaan arvoonsa. Remus huokaisi hilpeänä, Olive nukahti. Remus tiesi, että tämä joulupäivä oli vain vahvistanut heidän sidettään parhaina ystävinä. Sitä sidettä, joka oli luotu jo ihan pikkulapsina.
***
Olive tarttui kiinni yhdestä Hagridin monista avaimista ja puristi sitä mahdollisimman kovaa. Hagrid halasi häntä, itkien itsekin muutaman kyynelen. Oliven olo oli todella huono, joten hänestä tuntui siltä, että tarina tulisi kertoa loppuun.
"Remus huusi, että Sirius halusi vain... Tiedät kyllä mitä... Minä vain vihaan häntä... Kun Sirius kuitenkin. En tiedä miksi, mutta on häntä kamala ikävä", Olive sanoi itkien ja päästi sitten voimattomana avaimesta irti. Hän huokaisi syvään.
"Mulla olis sulle kyllä jotain muuta mietittävää", Hagrid sanoi nousten tuoliltaan, kävellen kaapille ja vetäen sieltä suklaalevyn, jauhoja, sokeria...***
Joulu meni suotuisissa merkeissä, vaikka Riesu onnistuikin räjättämään aulassa ison pussillisen mustepalloja. Sehän oli toki pientä ja kaikki miettivät, miten kynttiläkruunut eivät tipahdelleet tai pienet talivanat noruneet jonkun niskaan.
Voro raasu tosin sai siivota sotkua koko loppupäivän, ei sillä, että hän olisi valittanut. Aina jonkun kävellessä ohi, Voro näytti varsin tympääntyneeltä, mutta mutisi itsekseen.
"Tämä ei ole mitään verrattuna siihen, mitä viime vuonna kävi... Kukonverta joka puolella..."
***
Kalkaroskin vaikutti olevan erityisen joulutuulella, kun ei ollutkaan löytänyt joka paketista shampoota.
Koska oli tapana, että opettajat antoivat toisilleen lahjoja (varsinkin ne, jotka jäivät Tylypahkaan), oli Kalkaros saanut lahjan lähes kaikilta. Dumbledore, Minerva ja Lipetit olivat antaneet opettajalle shampoota, Punurmio ennustuksessa käytettäviä teenlehtiä, Olive ja Remus olivat ostaneet yhteisenä lahjana valkoisen kauluspaidan.
Dumbledore oli saanut kasoittain villasukkia ja Bertie Bottien joka maun rakeita. Muuta hän ei ollut toivonutkaan. Mitä jos lapasparia, jonka positiivisena toivoi saavansa seuraavana vuonna.
Sen sijaan Minerva ei lahjoista piitannut ja sen muutkin tiesivät. Uusi noidanhattu, pieni herätyskello ja pari sulkakynää riittivät hyvin. Saattoivat olla jopa liikaa. Mieluiten hän vain hörppi teetä vilttinsä sisällä.
Punurmiolle oli ostettu yhteismielin kaksi uutta ennustuspalloa ja tarotkortit, Lipetit sai tyytyä makean nälässään suklaaseen, sokerisulkakyniin ja satunnaisiin pysyviin tavaroihin.
***
Viimeisenä vapaana iltana, päättivät opettajat lähteä sankoin joukoin (kolme+ Hagrid) Tylyahoon, Kolmeen Luudanvarteen viettämään vapaailtaa.
Olive oli keittiössä lähdössä, Remus ei ollut luvannut tulla.
Remus istui sohvan päädyssä, viltti päällään, kirja käsissään ja pyjama päällä. Suunnitelmana; pätkä kirjaa ja aikaisin nukkumaan.
Olive taas puki päälleen yhdistetyssä keittiö-eteisessä. Musta hame, valkea paita, mustat sukkahousut ja Remukselta saatu suuri musta hiuskoru sopivat kaikki loistavasti yhteen. Maihinnousukengät täydensivät kuvaa, jonka myös musta takki ja vaaleat käsineet loivat.
"Kävelettekö vai menettekö vaunuilla?" Remus yksyi katsomatta Oliveen, Olive pudisti päätään ja huokaisi.
"Joudumme kävellä. Siinä määrässä lunta..."
Remus hymyili ja huomautti sitten, että Oliven sukkahousut voisivat kastua puolesta säärestä ylöspäin.
"Ei se haittaa", Olive sanoi hymyillen, avasi oven ja lähti.
Remus hymyili leveästi, muutti asentoaan ja irvisti. Hän joutui nousta sohvalta ja kävellä vesihanan luo.Hän nosti paitansa helmaa vasemman kyljen puolelta ja huomasi yhden haavan avautuneen. Hana auki, pyyhe alle ja sitten haavalle.
"Raskasta, niin raskasta..."
***
Opettajat istuivat pöytäänsä, ikkunan lähelle, paikalle josta näki ovelle. He olivat jo tehneet tilauksensa. Rosmerta kai toisi ne pian.
Harry katsoi opettajia näkymättömyysviittansa alta varoen. He eivät näkisi häntä, olihan Hermione vaivihkaa siirtänyt kuusenkin hänen eteensä, mutta silti hänestä tuntui, että voisi olla hyvä kuunnella. Varsinkin, kun aiheena oli Sirius Musta, eikä hän kuitenkaan voisi lähteä ennen kuin opettajat olisivat lähteneet, sillä nämä tukkivat tien ovelle.
***
"Ota toki itsellesikin", Toffee tuumasi hymyillen. Rosmerta katsoi hetken puolillaan olevaa pubiaan ja kopisteli sitten tiskille kimaltelevilla koroillaan, vain palatakseen samantien kermakaljan kanssa.
"Mikä tuo teidät tähän maailmankolkkaan ministeri?" Rosmerta sanoi, ennen kuin istui. Toffee vilkuili ympärilleen hetken. Olive mietti, mahtoiko hän tarkistaa, ettei kukaan kuunnellut.
"Mikäs muu, kuin Sirius Musta. Kai olet kuullut mitä tapahtui kurpitsajuhlan iltana", Toffee henkäisi melkein suoraa Rosmertan korvaan, mutta niin, että opettajatkin kuulivat sen. Kaikki nyökkäilivät tietäväisinä. Olive nyökkäili mukana, mutta ajatteli samalla; "Voi kun tietäisittekin."
"Melkein kaikki tietävät sen", Rosmerta sanoi melko välinpitämättömänä. Hagrid punastui hieman, joka sai McGarmivan utelemaan oliko tämä kenties kertonut koko pubille. Hagrid ei saanut sanaa suustaan, muttei hänen tarvinnutkaan. Rosmertan utelias luonne oli miehen pelastus. "Mahtaako Musta liikkua yhä tällä seudulla?"
Wilson veti kermakaljansa väärään kurkkuun, McGarmiva katsoi tätä hieman kummeksuen ja Hagrid taputti tätä selkään, mutta Toffee ei ollut moksiskaan. Hän vastasi Rosmertalle todenmukaisesti; "Epäilemättä."
"Tiesittekö, että ankeuttajat ovat tutkineet pubini jo kahdesti?" Rosmerta kysyi katsoen Toffeeta murhaavasti. Toffee nielaisi. Hän ei tosiaan pitänyt tuosta naisesta, kun tämä oli huonolla tuulella. Toffee nyökkäsi vaivalloisesti ja Rosmerta siirtyi tutkimaan lakattuja kynsiään. "Ne karkottavat asiakkaat..."
"Meistä kukaan ei pidä niistä, mutta Rosmerta, ne ovat tutkineet joka kaupan. Se ollee välttämätöntä", Olive huokaisi. Häntä ärsytti keskustella näin puuduttavasta asiasta viimeisenä lomapäivänä.
"Mutta ne ovat raivoissaan Dumbledorelle, kun tämä ei päästä niitä vahtimaan linnan aluetta..." Toffee sanoi. Hän sai kylmiä väreitä, mutta Minerva ei ollut moksiskaan.
"Hyvä vain, ettei päästä! Mieti mitä opettamisestakin tulisi!"
"Hyvin puhuttu!" Lipetit vikisi uhmakkaasti, vaikka oli paljon pienempi kuin kukaan muu pöydässä. Oikeastaan hän näytti vielä pienemmältä istuessaan Hagridin vieressä.
Syntyi hetken hiljaisuus, jonka aikana ihmiset miettivät mitä erilaisimpia asioita.
Ja yht'äkkiä, kuin taikaiskusta, Rosmerta otti aiheeksi jotain sellaista, josta Olive olisi halunnut viimeisenä vapaapäivänä keskustella vielä vähemmän, kuin ankeuttajista.
"Arvaatteko, on vieläkin vaikea uskoa sitä..." hän sanoi mietteliäänä. "Kaikista ihmisistä, uskoin Siriuksen olevan viimeinen, joka siirtyisi pimeän puolelle... Tarkoitan siis, että muistan, kuinka hän kävi Tylypahkaa. Jos joku olisi silloin sanonut, mitä hänestä tulee, olisin nauranut ja väittänyt puhujan juoneen liikaa hehkusimaa..."
Opettajat huokaisivat kuorossa. Hagrid nyyhkäisi, Toffee ei taaskaan välittänyt asiasta.
"Niin, minäkään en osannut aavistaa..." Olive huokaisi haikeasti. Hän tiesi totuuden, mutta yksinäinen ja sureva on uskottavampi kuin 'yksinäinen' ja iloinen.
Kun Toffee taas avasi suunsa, laski Minerva kätensä Oliven olkapäälle puoliksi rauhoittaakseen tätä, puoliksi pitääkseen huolen, että kerkeäisi tarttua naisen käteen, jos tämä aikoisi motata ministeriä.
"Voi sinä et tiedä puoliakaan, Rosmerta", Toffee sanoi. Hän vaikutti hilpeältä -he eivät tienneet oliko se mustaherukkarommin syytä- ja jatkoi selittämistään saaden Oliven kädet puristumaan nyrkkiin.
"Hänen pahinta tekoaan ei tunneta laajalti", Toffee sanoi nostaen sormen pystyyn, jotta kaikki pöydässä kiinnittäisivät huomionsa häneen. "Se on jopa pahempaa kuin se, että tämä tappoi ne kaikki ihmiset. Sanoit muistavasi hänet Tylypahkan ajoilta, Rosmerta, kerropa meille kuka oli hänen paras ystävänsä."
Rosmerta alkoi nauraa.
"Tietenkin kaikki Kelmit kulkivat yhdessä, Olive mukaan lukien, (Rosmerta katsahti naiseen ja jatkoi sitten) mutta kaikkein tärkein lieni James. He olivat erottamattomat. Aikamoinen parivaljakko, Sirius Musta ja James Potter", Rosmerta hymyili muistolleen, eikä edes kuullut, kuinka läheisessä pöydässä viimeiseksi mainitun miehen ainoan pojan kolpakko tipahti lattialle ja hajosi.
"Heitä olisi voinut luulla veljeksiksi... Jotkut luulivatkin", Olive sanoi haikeana. Muistot Tylypahkasta tuntuivat tässä seurassa kaukaisilta. Kun hän oli viimeksi istunut Kolmessa Luudanvarressa, siitä oli seitsemäntoista, ehkä kahdeksantoista vuotta, hän oli ollut siellä juuri näiden kahden sekä Remuksen ja Peterin kanssa.
"Totta, jopa pimeydenvoimiltasuojautumisen opettaja luuli heitä veljeksiksi. Kaikkein hauskinta heistä oli testata kuinka kauan uudella opettajalla menisi tajuta, etteivät he oikeasti olleet mitän sukua", Minerva muisteli. Olive alkoi nauraa. Hän muisti yhden noista tapauksista turhankin hyvin.
"Sellaista häirikköparia saa hakea kaukaa", Lipetit naurahti. Hagrid pudisti päätään.
"Fred ja George Weasley tarjoo kyll aika pahan vastuksen", Hagrid tuumasi.
"Niin, mutta Potter ja Musta olivat niin erottamattomat, että James pyysi Siriuksen bestmaniksi omiin häihinsä. He Lilyn kanssa nimesivät hänet jopa Harryn kummisedäksi", Toffee selosti saaden Oliven köhäisemään.
"Voisitko puhua hiljempaa, ei ole hyvä jos kaikki tietävät sen. Täällä on oppilaitakin", Olive mutisi. Toffee nyökkäsi.
"Anteeksi, unohdin aivan, että olit silloin vielä yhdessä Mustan kanssa... Oletko kertonut Harrylle?" Olive pudisti rivakasti päätään.
"On parempi jos hän ei tiedä siitä mitään... Tulisi kiusatuksi opettajan lellikkinä ja olisihan se kiusallista, koska joutuisin silloin kertoa Harrylle myös Siriuksesta."
Minerva katsoi Olivea haikeana. Toffee nyökkäsi ja kääntyi sitten takaisin Rosmertaan päin.
"Niin tosiaan asiasta fletkumatoon Mustan pahin teko, jota ei tunneta-" Toffee veti syvään henkeä, "Voi voi voi... Silloin kun James ja Lily tiesivät, että tiedät-kai-kuka on heidän perässään, he piiloutuivat. James luotti Siriukseen niin sokeasti, että nimesi tämän heidän salaisuuden haltijakseen. Melkein jo samana iltana Musta petti heidät ja kavalsi tiedot tiedät-kai-kenelle... Voi sitä surunpäivää... Mustan takia kaikki ministeriönkin Pottereiden eteen tekemä työ valui hukkaan alle puolessa tunnissa, silloin kun tiedät-kai-kuka kukistui. Harry raasusta tuli orpo..."
Olive katsoi maihinnousu kenkiään ja mietti kovasti, pääsisikö enää aurorin töihin, jos läimäisisi ministeriä kovaa.... Todella kovaa.
"Musta ei voinut kuin puikkia pakoon, sillä hänen mestarinsa oli kukistunut voimistumisen sijaan. Sinänsä hyvä juttu, sillä saimme hänet nopeasti kiinni", Toffee katsoi Olivea merkitsevästi, mutta tämä oli tyytynyt tutkimaan kenkiään, kuin ei olisi nähnyt niitä ikinä ennen.
"SAASTANEN, LÖYHKÄÄVÄ TAKINKÄÄNTÄJÄ", Hagrid karjaisi niin kovaa, että puoli pubia vaikeni ja kääntyi katsomaan häntä. Minerva hyssytteli tätä, mutta se auttoi vain vähän. Eikä se mitään. Vaikka hän olisi puhunut hiljaa, kaikki olisi tullut ilmi.
"Mä tapasin sen. Jos Olivea ei lasketa, olin viimonen, joka näki sen ennen kuin se joutu Azkabaniin. Joka tapauksessa olin viimonen, joka näki sen ennen ku se tappo ne ihmiset. Minä hain silloon Harryn Lilyn ja Jamesin kotoa. Tai oikeastaan raunioista. Mulla oli se poika käsivarsillani ja sillä oli iso haava otsassa. Salamanmuotoinen... Musta tuli siihen moottoripyörällä. Oli kuulemma ollu menos takas asunnolle, mutt sitten sille oli tullu semmonen olo, ett jokin on väärin ja se oli kääntyny. Paskat sanon minä, se ties vaan oikean ajan... Se oli kyll kalpee ja täris... Varmaan koska oli saanu tietoonsa, ett sen isäntä oli kuollu... JOKA TAPAUKSESSA MÄ LOHDUTIN MURHAAJAPETTURIA!!! EHÄ MÄ SITÄ SILLOIN VIELÄ TIENNY!!!" Hagrid jylisi. Minerva kivahti; "Hagrid ole hiljempaa." Mutta tämä ei tuntunut välittävän. Jatkoi vain selostustaan tietäen, että tarina leviäisi pitkälle.
"Mistä sen saattoi arvata, ettei se ollu peloissaan Jamesin ja Lilyn takia... Tiedät-kai-ketä se suri! Sitt se viel pyys, ett olisin antanu Harryn sen vahdittavaks. Jos en olis luottanu Dumbledoreen tai totellu sitä, kuka tietää mitä Harrylle olis käyny... Sitt se anto motskarinsa mulle ja sano, ettei se tarvi sitä enää. Lähti kävellen pois paikalta- Se petturi... Ties vaikka olisi tiputtanut Harryn mereen!"
Kun Hagrid veti syvään henkeä, syntyi omituinen hiljaisuus. Oliven rystyset olivat valkoiset, niin kovaa hän puristi käsiään nyrkkiin. Illan muisteleminen toi kyynelet Hagridin silmiin.
"Mutta hän ei päässyt pakoon. Hänet saatiin kiinni seuraavana päivänä. Onneksi ministeriö löysi hänet", Rosmerta sanoi jotenkin mairittelevasti ministeriin päin. Ministeri punehtui, sillä joutui myöntämään, että nainen oli väärässä.
"Oikeastaan Piskuilan löysi hänet jo samana yönä. Hän lähti yksin Mustan perään... Piskuilan oli hieno mies, uhrasi henkensä... Ahdisti Mustan nurkkaan..." Toffee selitti. Sitten hän hiljeni ja katsoi Olivea, joka ymmärsi jatkaa.
"Kun tulin kadulle, sitä ei enää voinut kutsua kaduksi. Räjähdys oli kamala... Verta roiskui minunkin päälleni, vaikka olin kulman takana. Ja Luojalle kiitos olin sen kulman takana. En olisi tässä, jos olisin ehtinyt sille kadulle... Muutama jästi oli kadulla... Unhoituttajia joka kulmalla, velhoja tuli paljon, mutta kukaan ei koskenut Siriukseen. Minulle oli annettu valta ankeuttajiin, valta Siriukseen. Matthew sanoi myöhemmin, että selustaani turvasi koko ajan joukko oikeita auroreita... Niin, olin silloin vielä kurja opiskelija. En edes kahdenkymmenen kahden...Siriuksen kaavussa oli useita veriroiskeita ja muutamia pieniä paloja Peterin ruumiista..." Olive hiljeni hetkeksi, katsoakseen, kuka oli mennyt oksentamaan. Joku oppilaista oli kuunnellut, sen hän tunnisti kaavusta. Ruskea kiharainen tukka saattoi kuulua kenelle tahansa tytöistä.
"Piskuilan sai Merlinin ritarikunnan ensimmäisen luokan kunniamerkin, josta tämän äiti käsittääkseni sai edes hieman lohtua suruunsa."
"Sirius on siitä päivästä asti ollut Azkabanissa."
"Musta pysyi järjissään ihmeen pitkään Azkabanissa", Toffee sanoi katsoen sitten Olivea syyttävästi, tämä vain käänsi katseensa pois. "Syytätkö vangin pidättäjää tämän auttamisesta?" Toffee pudisti päätään. "En, Olive, olin vain hämmästynyt siitä, kuinka normaalisti hän käyttäytyi kymmenen yksinäisen vuoden jälkeen. Kun kävin siellä, hän pyysi lehteäni voidakseen täyttää ristikon. Yleensä vangit vain mutisevat itsekseen..."
"Niin, mutta on jo myöhä... Jos aiot vielä illastaa rehtorin kanssa, sinun on parasta lähteä mukanamme linnaan", McGarmiva totesi. Olive tuijotti nyökkäävää Toffeeta auttaessaan Lipetitin alas tuoliltaan. Hän ei tiennyt miksi, mutta hän olisi todellakin halunnut motata tuota harmaantuvaa taikaministeriä.
***
Kun Olive lopulta pääsi takaisin toimistoon, oli Remus jo sammuttanut kaikki kynttilät.
Vaaleahiuksinen turvautui taikasauvan valoon, hän halusi mahdollisimman nopeasti nukkumaan, joten riisui kaikki vaatteet; villapaidan, sukkahousut ja hameen, samaan kasaan tuolille. Ehkä hän yrittäisi suoristaa ne huomenna. Tai heittäisi suoraa pyykkiin.
Joka tapauksessa viidesluokkalaiset puuskupuhit saisivat heti aamulla olla kokelaina sen suhteen, palasiko Oliven unirytmi normaaliksi nopeasti ja jos ei palannut, mitä tämä tekisi. Sitä Olive ei tiennyt itsekään, eikä halunnut edes ajatella sitä.
Eikä hän ennen nukahtamistaan ajatellutkaan kuin yhtä asiaa.
Erään laulun sanoja, joita hän ei ollut muistellut pitkään aikaan.
"Olen nähnyt niin paljon vaivaa, löytääkseni rauhan, mutta mitä syvemmältä kaivaa, sitä nopeammin sydän hakkaa."A/N: Tätä te olette odottaneet monta kuukautta. Lähes puoli vuotta. Oliko se sen arvoista? Ei välttämättä. Mutta odottakaas, ei mene monta osaa, kun Harry ja Siriuskin kohtaavat (Hups, paljastin
)
Chibi kiittää kärsivällisyydestä. Kappale löytyy
http://www.mikseri.net/artists/rautalukko.114300.php täältä nimellä Käännekohta. Nyt kun rupean markkinoimaan, niin sanonpas, että ainakin Uudestaan kannattaa kuunnella myös.
