Title: Tarina oikeasta elämästä
Author: Belsissa
Pairing: -
Raiting: S
Disclaimer: En omista mitään.
Summary:
Joskus todellisuus on julmempaa, kuin yksikään kauhutarinaA/N: Väsäsin tämän tässä eräs ilta, juuri ennen kuin nukahdin, kun tuli inspis.
Tämä ei välttämättä ole kovin laadukas, mutta toivottavasti se nyt edes jotain miellyttää
Rouva Betty istui suurella, punaisella nojatuolilla orpokodin makuuhuoneessa, jonka seinät olivat rappeutuneet vuosikymmenten kuluessa: maali oli hilseillyt pois, jättäen seinänpinnan osittain harmaaksi kiveksi, vain siellä täällä oli vaaleankeltaisia maalilaikkuja.
Lattiat olivat kylmää graniittia ja sängyt, joilla lapset yönsä nukkuivat, olivat ruosteisia rautakehikoita. Niiden lakanat olivat haurastuneet vanhuuttaan ja monien lasten pussilakanoissa oli erilaisista tilkuista leikeltyjä paikkoja.
Lattialla lojui muutamia vähemmän houkuttelevia leikkikaluja, mutta lapsilla ei ollut varaa valittaa: ne olivat heidän ainoitaan.
Vuorossa oli kuitenkin noiden hylättyjen ja kovia kokeneiden lasten päivänkohokohta. Rouva Betty oli saapunut suuren iltasatukirjan kanssa, josta riitti joka ainoan lapsen joka ikiseen päivään pieni valonpilkahdus.
Kaikkien muiden, paitsi Tom Valedron, joka koetti epätoivoisesti olla kuulematta tuota jokailtaista hölynpölyä, sillä Tom ei ollut tyhmä. Toisin kuin muut lapset, hän oli pannut merkille, minkä vuoksi noita tarinoita heille kerrottiin. Heistä yritettiin kasvattaa samanlaisia lammasmaisia typeryksiä kuin satujen henkilöistä. Rakastavia, uskollisia ja rehellisiä, pah! Mihin sellaisia luonteenpiirteitä muka todellisessa elämässä tarvittiin? Eihän orpokodissakaan moisista piirteistä ollut minkäänlaista hyötyä. Tomin äiti oli hänet hyljännyt, joten kärsinythän hän vain olisi, mikäli olisi tätä rakastanut. Sen paremmin uskollisuuskaan ei häntä orpokodissa auttanut. Monet hyvät tilaisuudet olisivat jääneet käyttämättä, jos hän olisi toiminut tuon arvon edellyttämällä tavalla, rehellisyydestä puhumattakaan. Jos Tom myöntäisi varastaneensa pikkuiselta Annielta tämän perintökorun, hänet oltaisiin piesty verille.
Niinpä Tom oli päättänyt toteuttaa oman tahtonsa keinoja kaihtamatta. Mitä harvempi muu siihen kykeni, sen parempi hänelle.
Sadut myös kertoivat kaikesta siitä, mitä pojan elämässä ei ollut, kuten perheestä ja ystävistä. Moinen suorastaan ällötti Tomia ja hän oli kiitollinen, ettei ollut joutunut osaksi tuollaista imelyyttä.
Muut lapset sen sijaan rakastivat rouva Bettyn tarinoita, suorastaan palvoivat niitä. Kaksivuotias Anniekin, joka ei paljoa niistä ymmärtänyt, kuunteli keskittyneenä, silmät kiiluen innosta.
He kaikki toivoivat, että voisivat joskus saada itse pienen palan satua omaan elämäänsä.
Tom ei kaivannut moista. Hän ei kaivannut ruusuposkista äitiä, joka esiliina päällään puuhastelisi keittiössä, tuoksuen vastaleivotulta pullalta, ei isää, joka opettaisi pojalle, kuinka mato pujotetaan ongenkoukkuun, eikä pientä, pörröistä koiranpentua, jonka kanssa voisi leikkiä kaiket päivät.
Jos Valedron olisi pitänyt valita suosikkinsa sen satukirjan tarinoista, se olisi joku niistä merirosvotarinoista, jotka kertoivat kapteeni Koukusta. Niiden aikana Tom nosti päätään tyynystään aavistuksen verran kuullakseen tämänkertaisen tarinan. Kapteenilla oli uskollinen miehistö määrättävänään ja aarteet napattavanaan. Hänellä oli valtaa rangaista vihollisiaan ja palkita alaisiaan.
Yksi toisensa jälkeen muut lapset katosivat niiden pipareita leipovien, ruusuposkisten naisten matkaan, mutta Tom ei, vaikka kuinka tähyili merelle, koskaan nähnyt pääkallolippuista laivaa horisontissa, joka hakisi kapteeninsa vihdoinkin vapauteen.
// Sca siirsi ikärajan alaotsikosta yläotsikkoon
