Kirjoittaja Aihe: momomon erinomaisuuksien ekshibiitio, viimevuotisia juttuja  (Luettu 4784 kertaa)

momomo

  • ***
  • Viestejä: 25
  • comme un garçon
    • dA
Minulla on jo aika pitkä historia piirtämisessä ja maalaamisessa. Aloin piirtämään tosissani joskus ala-asteella, yläasteella vetelin pelkkiä kymppejä kuviksesta ja sitten menin Taikkariin kuvislinjalle, missä tapahtui ihan mukavaa kehitystä. Taikkarissa eli Savonlinnan Taidelukiossa olen vielä nyttenkin, ja siellä on ollut kiva puuhailla kaikkea muidenkin kuvailmaisullisten kanssa.
    Enimmäkseen piirrän. Maalaaminen on myös tärkeää, mutta koska öljyvärit kuivuu niin tajuttomat hitaasti, en maalaa niillä juurikaan kouluaikana (kesällä sit, toivottavasti). Vesiväreistä olen oppinut ajan kuluessa tykkäämään tosi paljon, ja niillä olen suurimman osan kaikista maalauksista tehnytkin. :D No kohta kuitenkin toivottavasti näät että onko tuotokst löpinöideni arvoisia... ;D
Minulla on käytössä siskon Wacom Intuos3-sarjan A4-piirtis ja sitten vähän pienempii widescreen-Bamboo, joka on omani (eikä ollenkaan yhteensopiva minun nykyisen käyttiksen kanssa).
    Joo, ja kaikki kuvat ovat sallittuja. En paljoa harrasta aikuistägiä.



Anyho, tässä jotakin tietsikkaräpellyksiä nyt ensteksi.
     Talking to Myself (S)Lame-o englanninkielinen nimi, koska deviantArt on niin englanninkielinen. Piirsin oekakeilla joskus heinäkuussa 2008, että ei ihan tuorein tapaus. Pyrin tässä mahdollisimman voimakkaaseen konrtastiin, mut jälkeenpäin olisin kyllä voinut jättää vähän vähemmän valkoista. ::)
     Hirvipoika (S) Lokakuu 2008, jolloin iski armoton Hayden Christensen-fanitus (noin miljoonatta kertaa...). Mallina käytin jotakin sen pärstäkuvaa. Tästä tykkään aika paljon, haluaisin pienten muokkailujen jälkeen saada tämän kuvan T-paitaan! Piirretty photarilla.
     Usva (S) Nojoo, tein tän joskus ihan piloillani Kupoliin, mutta se sai kumman hyvän vastaanoton, joten päätin laittaa sen sitten deviinkin. Ja tänne.
Elokuu 2008 varmaankin.
     Imagine (S) Tässä kanssa yksi kuva, josta tykkään. Tehty syksyllä 2008 ja Kupolin oekakeilla. Mallikuva on jossakin devin syövereissä, mutta ei tuo loppujen lopuksi edes näytä malliltaan tippaakaan! Ja hyvä niin. :D
     Army of Me (S) Jaaha jaaha, jotakin aika varhaisia oekakikokeiluja. Sellanen värioksennus. TÄytyisi jalostaa tuota tyyliä vähäsen...
     Laiha poika (S) lappalainen (noei). Öö, edellistä kuvaa edeltävä kokeilu. Taas kokeilin kontrasteja hiuksiin ja muuta sellaista.



Okkei, eli nyt perinteisempään osastoon.
     Sebulba (S) Star Wars ep I - Pimeä uhka-leffasta. Pysäyteltiin siskon kanssa elokuvaa, kun katottiin tietokoneelta ja sit piirrettiin. Kannattaa kokeilla ! Melko karulta näyttää tässä skannattuna.
     Ruma poika (S) Oliver Twististä, Roman Polanskin versiosta. Vesiväreillä tehty, ja tykkään tästä originaalista paljon. Se on nyt lasin alla kehyksissä.
     Anakin (S) Tää kuuluu samaan sarjaan Sebulbasaurin kanssa. Skanneri pilasi kuvan taas totaalisesti, Mutta tässä kuitenkin  siis vasemmalla mitä piirsin eka ja oikealla mitä piirsin sen jälkeen mallista. Että onnistuipas paremmin toisessa kuvassa. :D



Ja lopuksi jotakin kakkaisaa, kertakaikkiaan.
     Rambo pähkinänkuoressa (S), jonka piirsin Paintilla ja tallensin väärään muotoon, jonka vuoksi se on noin suttuinen. Puin tuossa Rambo 4-elokuvan aiheuttamia aggressioita. Ja sen huomaa.


Päivittelen tätä sitä mukaa kun saan tungettua devianarttiin tavaraa ja/tai innostun laittamaan tänne vanhoja kuviani.


// Illusia lisäsi ikärajat kuvien viereen.
« Viimeksi muokattu: 23.04.2012 04:35:22 kirjoittanut Illusia »
deux filles dans un jardin
un jardin étrange
retiennent moi par la main

jossujb

  • Q
  • ***
  • Viestejä: 4 081
  • Peace & Love
Vs: momomon erinomaisuuksien ekshibiitio
« Vastaus #1 : 27.05.2009 02:47:38 »
Oot kyllä ihan ilmiö. On se kiva kuntoiset osaa ja toiset ei ;D

Se mistä eniten tykkään töissäsi on tuo rohea värien käyttö. Kontrastit ja sillee. Todella hyvin taas osaan selittää...
No siis esimerkiksi tuossa Talking to myselfissä on kyllä jotenkin niin nappiin osunut punainen ja sininen.

Muutenkin todella jänniä töitä, hyvä sommittelu ainakin noissa tietokonetöissä. Tuo Ruma poika Oliver Twististä on niin ihana, että voisin syödä sen. Ei nyt välttämättä se poika ole söpö, mutta taideteoksena se on niin pro.

Ei minusta nyt oikeasti tähän aikaan keskiyöstä irtoa parempaa kommenttia. Hienoja oli, teeppä ihmeessä lisää^^

T: jjb
Here comes the sun and I say
It's all right

Kivikausi

  • Retard
  • ***
  • Viestejä: 628
  • дьявол
Vs: momomon erinomaisuuksien ekshibiitio
« Vastaus #2 : 27.05.2009 09:50:40 »
Hoho, ei lainkaan hullumpia erinomaisuuksia. ;D
Et tosiaankaan pelkää värien käyttöä, sitä on aina kiva katsoa. Eikä se haittaa vaikkei värit aina niin hyvin toisiinsa passaisikaan, niinhän sitä oppii näkemään. Itse olen vasta nyt ihan viime aikoina alkanut uskaltaa kokeilla. Koneella kun pääsee aina taaksepäin.

Suosikiksi tuolta pomppasi tuo Ruma poika, joka ei kylläkään ole lainkaan ruma. ;) En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä jotka osaa maalata vesiväreillä mitään tarkkaa! Kaikki varjot ja kasvojen uurteet on tosi onnistuneita. Tuo olisi sellainen jonka itsekin mielellään laittaisi seinälle.

Tack!
Сам заварил кашу, сам и расхлебывай.

An I for detal.

momomo

  • ***
  • Viestejä: 25
  • comme un garçon
    • dA
Vs: momomon erinomaisuuksien ekshibiitio
« Vastaus #3 : 27.05.2009 10:06:04 »
No kiitos! ;D Kiitos molemmille vaan kauhiasti! *heittelee brunebergin suukkoja* Värit on minulle kauhean tärkeitä, ja on tosi jännä huomata kuinka yksittäisenä aivan hirveä väri alkaa näyttää kirkkaalta ja eloisalta kun sen pistää oikeaan seuraan. Värit on minulle niin kuin ihmiset, että toiset on parempia kavereita kuin toiset ja toisten kanssa onnistuu melkein aina, kun taas toisten ei, mtta jotka kuitenkaan ei näyttäisi kivoilta ilman sitä toista ääripäätä. :>

Värejä, värejä värejää~

Harmi kun tietsikkatyöt näyttää joka ikisellä näytöllä eri väriseltä, eikä periaatteessa koskaan saa sitä juuri oikean väristä työtä näkyviin. Y__Y Maalaukset on aina niitä samoja, ne vaan näyttäytyy hieman erilaisena jokaiselle, kun värit koetaan eri lailla henkilöstä riippuen.

Kiitos hitveästi!
deux filles dans un jardin
un jardin étrange
retiennent moi par la main

Mjau

  • ***
  • Viestejä: 65
Vs: momomon erinomaisuuksien ekshibiitio
« Vastaus #4 : 01.06.2009 16:08:36 »
Vautsi vau, tosi makeita kuvia! En nyt rupea paljoa väreistä puhumaan, kun toiset ovat sanoneet jo oleellisen, mutta kivasti olet yhdistänyt realistisuuden erikoisiin väreihin joissain töissä.

Ehdoton suosikkini on Ruma poika, koska se on niin taidokkaasti tehty. (Jeps, rakastan realistisia töitä.) Tykkään kovasti myös Usvasta. Koin huvittavan yllätyksen kun kuvaan tupsahti yhtäkkiä puiden ja usvan lisäksi häijyn näköinen kissaeläin :D
Kirjastonkirja
jää ratikan penkille
niin kuin sinäkin.