Kirjoittaja: WetFire
Ikäraja: S
Paritus: Ei ole paitsi Herm ja Harry (ystävinä)
Genre: Songfic
***
Harry yritti juosta ihmisvilinässä kohti juna-asemaa, mutta huonolla tuloksella. Koko ajan joku tuuppi, tai suuri ihmismassa
tukki hänen tiensä. Kesti melkein ikuisuus, ennenkuin Harry näki tilaisuutensa tulevan ja pinkaisi juoksuun.
Kadut täyttyy ihmisistä
ne ei tiedä meistä mitään
Ootat mua asemalla
Ehkä kello antaa anteeksi minulle
Juoksen loppumatkan
Sinä olet kaunis niin kuin aina
sinun korkeissa koroissa
Harry pääsi vihdoin perille. Hermione koputti kengänkärkeään maahan ja katsoi kelloaan.
"Juna lähti jo, Harry..."
Harry tasasi hengitystään ja kiroili.
"Anteeksi, Herm, hirveästi ihmisiä..."
Hermione huokaisi.
"Ei kai auta kun vain odottaa seuraavaa junaa."
Harry hymyili.
"Sinulla on niin kiire hänen luokseen eikö niin?"
Hermione näytti vaivaantuneelta. "Niin...", ja pieni puna nousi hänen poskilleen.
Hetken he olivat hiljaa kunnes Harry totesi: "Aivan ihanat kengät."
Hermione tirskahti nauruun. "Niin, ihan mansikanpunaiset"
Harry kohotti toista kulmaansa. "Tietenkin", ja kysyi sitten: "Monelta se seuraava juna lähtee?"
Hermione tarkisti asian juna-aikatauluvihkostaan ja vastasi: "Kahdeksalta illalla..."
Harry puuskahti. "Siihen on vielä viisi tuntia!"
Hermione katsoi rannekelloaan. "Itseasiassa viisi ja puoli tuntia ja kolme minuuttia..."
Harry pyöräytti silmiään. "Jotain sinne päin", hän istui penkille, "Mitä me sillä aikaa tehdään?"
Hermione istui penkille myös. "Ostetaan junaliput ja mennään syömään?"
Harry nyökytteli. "Mennäänkö ensin silti kävelylle?"
Hermione nyökkäsi ja he nousivat penkiltä.
He kävelivät pitkää katua, joka vietti hieman alaspäin ja kaukana edessä näkyi usvainen satama, jossa ei ollut yhtään laivaa. Tuntuu, että koko maailma olisi karannut heiltä. Hermione otti Harrya kädestä kiinni. Harry hymyili kun tunsi
ystävänsä lämpimän käden omassaan ja puristi lujempaa.
Sanot: "Tämä ilta kävellään käsi kädessä
ihmisten edessä
Älä sinä muiden katseista välitä
sillä me ollaan yhdessä
Ne ei tiedä mitään, ne ei kuulu tähän tarinaan
joka harvoille luetaan"
Ilma oli todella pilvinen, ja heistä tuntui kuin alkaisi kohta ukkostaakin. Hermione katsoi hermostuneena taivaalle ja
suki hiuksiaan takin alle piiloon ja veti hupun päähänsä. Toisella puolella tietä oli taas suuri ihmisjoukko, joka
oli tulossa heidän puollelleen tietä, suojatietä pitkin. Valot vaihtuivat ja ihmiset alkoivat vyöryä.
Harry käänteli äkkiä päätään. Kuuliko hän jonkun tutun äänen. Hermione varmasti kuuli saman, mutta tunnisti sen ja
puristi Harryn kättä lujempaa.
Kadut täyttyy äänistä
joku huutaa meidän perään
Olet meistä vahvempi
kanssasi en pelkää kaupungin pimeää
Ihmisjoukon kohdalla
pidät kiinni kovempaa
ja pelkoni katoaa
Harry kuitenkin pelkäsi tietävänsä kuka se huutaja oli, eikä halunnut kohdata tätä.
Taivas repesi ukkosen ryminän säestämänä kyyneliin. Harry otti jalat alleen ja vei Hermionen mukanaan juoksuun.
"Hermione, missä sinä viivyit? Yiritin soittaa ja kaikkea!"
"Anteeksi, minä myöhästyin junasta...", Hermione kuulosti tuskastuneelta.
"Entä Harry, missä hän on?"
"Hän jäi toiselle asemalle."
"Miksi?"
Hermione katsoi ikkunasta ulos. Täällä ei satanut. Vähän ajan päästä hän vastasi hiljaa:
"Hän löysi etsimänsä."
"Huoh... Hermione, mitä sinä tarkoitat?"
Hermione hymyili miehelleen salaperäisesti. "En mitään... en mitään..."
Kello tikitti melkein äänettömässä talossa.
"Sinulle tuli kirje muuten."
Hermione otti pöydältä käteensä kirjeen ja avasi sen.
Tämä ilta kävellään käsi kädessä
ihmisten edessä
Älä sinä muiden katseista välitä
sillä me ollaan yhdessä
Ne ei tiedä mitään, ne ei kuulu tähän tarinaan
joka harvoille luetaan...
Terveisin
Harry
