Nimi: Palvo minua
Author: Livingstone
Rating: S
Paring: Narcissa/Lucius
Genre: luultavasti angst, one-shot, songfic
Beta: ei ole
Summary: Narcissa ja Lucius ovat siis menneet naimisiin ja tämä ficci sijoittuu vähän ennen Dracon syntymää olevaan aikaan (saitteko te tuosta mitään selvää?). Narcissan ajatuksia Luciusta kohtaan. Anteeksi jo etukäteen, jos hahmot eivät ole sellaisia, miksi Rowling on ne luonut. Hieman sekava ficci tästä tuli, jos minulta kysytään. Puolustuksekseni voin kertoa kirjoittaneeni tätä väsyneenä. Kommentit olisivat ihania <3.
A/N: Kaikki mitkä tunnistatte J.K.Rowlingin käsialaksi, ovat hänen. Loput ovat minun. En saa tästä mitään muuta kuin päänsärkyä. Ficin nimi tulee Johanna Kurkelan kappaleesta Palvo minua ja sanat löytyvät ficistäni. En kyllä tiedä yhtään, miten tämä ficin idea oikeastaan putkahti päähäni.
Narcissa Malfoy. Sillä nimellä nuorta vaaleahiuksista naista nykyään kutsuttiin. Ennen hänet oli tunnettu nimellä Narcissa Musta. Mutta, se olikin ollut ennen. Ja juuri noita aikoja Narcissa kaipasi eniten maailmassa. Niitä aikoja, jolloin hän oli ollut vapaa menemään minne tahtoi ja vapaa tekemään mitä tahtoi. Niitä aikoja, jolloin vanhemmat eivät voineet enää määräillä häntä, eikä hänellä ollut aviomiestä, joka olisi määräillyt hänen tahtoaan. Nyt kaikki oli kuitenkin toisin. Narcissaa määräsi, vasten hänen tahtoaan, hänen aviomiehensä Lucius Malfoy. Määräilyn Narcissa olisi vielä kestänytkin, mutta jatkuvaa halventamista ja vähättelyä hän ei voinut sietää.
Sano minulle jotain suloista
jotain hellää ja huikeaa
ei mitään tylsää tai alakuloista
eikä mitään masentavaa
Sano että rakastat silloinkin
kun en ole herttainen
että silti oon naisista hurmaavin
et saisit ääneen sanoa sen
Palvoa minua vähän
sitä tänään tarvitsen
sano että olen kaunis
että olen ihmeellinen
palvo minua vähän
sinut siitä palkitaan
sillä palvottuna pystyn
melkein mihin vaan
Koskaan Lucius ei ollut sanonut Narcissalle rakastavansa tätä, ainoastaan hääpäivänä Lucius oli tehnyt poikkeuksen ja tunnustanut tulevalle vaimolleen rakastavansa tätä, mutta Narcissa ei tahtonut millään uskoa miehen tarkoittaneen sanojaan. Mies oli saattanut sanoa sanansa vain siinä pelossa, että Narcissa päättäisi nolata hänet hylkäämällä miehen alttarille koko suvun eteen. Sitä Narcissa ei ollut tehnyt, vaikka näin jälkikäteen hän tekisi sen oikein mielellään. Ja hän olisi voinut tehdä sen useasti, jos se siis olisi ollut mahdollista.
Katso mua kuin kuningatarta
se sulle tahdon se ollakin
ja liehettele kuin ruhtinatarta
hellin hansikkain silkkisin
sano että hiukseni hehkuvat
ja huuleni houkuttaa
että silmäni ovat niin ihanat
sä ettet katsettas irti saa
Palvo minua vähän
sitä tänään tarvitsen
sano että olen kaunis
että olen ihmeellinen
palvo minua vähän
sinut siitä palkitaan
sillä palvottuna pystyn
melkein mihin vaan
Miksi Narcissa sitten oli edelleen naimisissa Luciuksen kanssa, jos hän ei saanut mieheltä sitä mitä halusi? Siihen Narcissalla ei ollut kunnollista vastausta. Ehkä hän vain rakasti jossain hyvin syvällä sisimmissään salaa Luciusta ja rakasti haukkua tämän mielessään tai sitten hän ei uskaltanut edes harkita eroa miehestään. Eihän hänellä ollut mitään kunnollista syytä eroon, joten minkä syyn hän kertoisi eroon Luciukselle ja muulle suvulle? Narcissa pyyhkäisi vaaleat pitkät hiuksensa kasvoiltaan ja katseli hymyillen lähestyvää vaaleahiuksista miestä parvekkeelta. Kuin vaistomaisesti, naisen vasen käsi siirtyi koskettamaan hänen vatsassaan olevaa kohoumaa. Ehkä Narcissa toisiaan rakasti Luciusta ja vatsassaan olevaa pienokaista salaa syvällä sisimmässään, eikä halunnut menettää heitä.
Jokainen nainen joskus kaipaa palvontaa
sillä olla itsestäänselvyys
mikään ei ole pahempaa
Palvo minua vähän
sitä tänään tarvitsen
sano että olen kaunis
että olen ihmeellinen
palvo minua vähän
sinut siitä palkitaan
sillä palvottuna pystyn
melkein mihin vaan
Lucius silitti hennosti Narcissan hiuksia. Hetken mies oli luullut menettäneensä vaimonsa lopullisesti. Aluksi Narcissan synnytys oli sujunut ongelmitta, mutta yllättäen Narcissa oli saanut jonkun kohtauksen, jonka seurauksena hänet oli kiidätetty leikkaukseen. Leikkaus oli kestänyt useita tunteja, joiden aikana Lucius oli ehtinyt juomaan kuusi kupillista kahvia, katsomaan vastasyntynyttä poikaansa, ravaamaan Pyhän Mungon käytävän kymmenen kertaa läpi ja torkahtamaan kymmeneksi minuutiksi, ennen kuin hänelle oli tultu ilmoittamaan Narcissan jäävän henkiin. Lucius pyyhkäisi ärtyneenä kyyneleen silmäkulmastaan ja katseli ympärilleen varmistaen, ettei huoneessa ollut ketään. Hän ei halunnut itkeä, ensinnäkään se ei sopinut miehen arvolla ja toiseksi Luciuksella ei ollut mitään syytä itkeä, hän oli juuri tullut isäksi ja hänen vaimonsa selviäisi hengissä. Viime tuntiset tapahtumat olivat enää pelkkiä muistoja, joiden takia ei kannattanut itkeä. Lucius suuteli Narcissan otsaa ja sanoi:
– Minä rakastan sinua, oma kuningattareni, olen aina rakastanut ja tulen aina rakastamaan.
