Aivan
älysti kiitoksia kommenteistanne, ne merkitsee paljon, ja pitää minut hengissä!
Idiela Cullen: Kiitoksia, kiva että pidät. Aiheesta ja kirjoituksesta en tiedä, mutta yritän parhaani mukaan saada tästä mielenkiintoisen.
Suklaamurunen: Kiitos! Juoni vähän outo, mutta tälläisiä ideoita sitten täällä meikän likaisessa päässä kiemurtelee..
SnowCherry: Saanko kysästä, hyvällä vai pahalla tavalla? Olenkin yrittänyt vääntää omaa tyyliä, mutta näyttää varmaankin ihan suoraa kirjasta kopsatulta tai toisten kirjoittajien imitoinnilta.. Kiitoksia joka tapauksessa.
ahii_ : Kiva, että pidät! Jatkoa tulee muutaman päivän välein, kunhan saan aina oman kirjoitusminäni hereille.
{samba}: Toivottavasti se hirveästi häiritse, että Bellalla on kallis urheiluauto, vaihteluhan virkistää
Ja täytyihän jotain vastapainoa olla Culleneiden täydellisyyden rinnalla.
essss: Tuohan on loistava idea, harmi vain, että suunnittelin jo sitä vanhaa B/E -kaavaa.. Täytyykin varmaan alkaa kirjoittamaan jotain Jasper tai Emmett/Bella ficciä tämän jälkeen, katsoo sitten..
Noora.: Haha, kiva että pidät ficistä ja Bellan erilaisuudesta. Jatkoa tulee muutaman päivän välein, kuten jo tuolla mainitsinkin.
Dunja: Hyvä, että osaan sentään vähän olla salaperäinen kirjoittajana! Kiitoksia paljon sinullekkin.
Cindy: Haha, tuokin loistava idea! Teiltäpäs niitä hyviä inspiksiä lentelee, tulenkin seuraavan kerran kyselemään teiltä ideoita.
vohveli: Oh, ajattelinki jo, etteikö kukaan huomaa juttujen nopeaa etenimistä
Mutta siis, mulla on niin nopea ajatuksenkulku, että joskus se on
erittäin vaikeeta saada kirjoitus samalle aaltopituudella mun ajatusten kanssa.
Sini(tiainen): Kiitos!
Kiitos, kiitos, kiitos ja vielä
kiiiiiitos! Olette aivan ihania!
A/N: Osa kolme ulkona. Ensinnäkin tahdon pyytää jo etukäteen anteeksi tuota kehnoa elokuvan nimeä, en voinut millään vain suoraa lainata jotain Potteria (mikä tosin olisi ollut hauskaa..), joten nimet oman pikkupääni tuotosta. Hah, ja tiedän,
Kuolematon elokuva on oikeasti olemassa, mutta alkuperäinen nimi on
Highlander, joten joten..Jos joku painaa mieltä, kerrohan ihmeessä.
Kolmas osa – Kuolematon”Tiedän. Tullessani tänne kukaan ei tahtonut olla ystäväni, mutta lukioon päästyäni sentään Angela ja Jessica suostuvat olemaan kanssani”, Alicessa oli jokin piristävä voima, joka sai minut iloisemmaksi, pirteämmäksi. Ehkä tytöllä oli itsellä niin paljon energiaa, että se tarttui muihinkin.
”Äh, minun pitää nyt kuitenkin mennä, kun sovin sen tapaamisen jo Jessican kanssa. Oli kiva tavata taas Alice ja muut.” Alice antoi minulle halauksen ennen kuin lähdin kävelemään kohti autoani. Koko automatkan mietin vain Alicea ja hänen perhettään. He omistivat aivan täydellisen ulkokuoren, heidän äänensä oli kuin tiukujen helinää ja muutenkin olivat kuin peilikuva suoraan kreikkalaisesta jumalasta. Miksi heidän sitten muka oli niin vaikea sopeutua joukkoon? Olihan Culleneissa joitakin omituisia piirteitä, mutta en siltikään tajunnut, miksei kukaan ollut heidän kanssaan.
Sadepisarat laskeutuivat hiljalleen pieninä palloina tuulilasia pitkin kävellessäni sisälle, eikä ihmisiä sen liiemmin pihoilla näyttänyt olevan, mikä oli tosin ihan ymmärrettävää.
Sisällä juuri mikään ei ollut muuttunut, paitsi pöydälle oli ilmestynyt lappu, ilmeisesti taas yksi niistä Charlien lukuisista ’menen kalaan Billyn kanssa’ – lapuista. Billy oli ollut Charlien kaveri jo iät ja ajat, ja heillä tuntui usein olevan hauskaa kalastusreissuillaan.
Selattuani keittiön pöydältä löytyneet lehdet vähintäänkin viiteen kertaan, päätin hankkia itselleni jotain hieman tähdellisempää tekemistä. Aikaa Jessican tapaamiseen oli vielä rutkasti, joten ei ollut mitään jakoa alkaa valmistautumaan.
Kävelin suoraan olohuoneeseen ja aloin seilailemaan eri kanavoilla. Mistään ei oikein tuntunut tulla mitään, ostostv:tä lukuun ottamatta.
Havahduttuani seuraavan kerran todellisuuteen, huomasin nukahtaneeni muutamaksi tunniksi. Kello raksutti ikävästi jo yli viiden, eli olin aivan älyttömästi jäljessä sovitusta aikataulusta.
”Voi hitto, Jessica varmaan on ihan sekaisin”, mumisin itsekseni keräillessäni tavaroita kassiin ja laittaessani hiukseni edes jonkinlaisesti kiinni. En edes ollut tajunnut ajan menevän niin nopeasti, varsinkin ollessani unen rajamailla.
Skarpattuani itseäni ja päästyäni ovesta ulos, huomasin Jessican seisovan jo autonsa vieressä kyllästyneen näköisenä. Kauankohan hän oli seissyt siinä?
”Vihdoin! Ajattelin jo, ettet ole edes kotona, mutta olithan sinä.” Jessica oli selvästi siis seissyt auton vieressä enemmän kuin muutaman minuutin.
”Öö.. niin. Nukahdin, enkä tajunnut ajankulua”, sopersin Jessican kiertäessä kuskinpaikalle ja astuessani kuistin portaat alas.
”Aa, selvä. No, ei se haittaa. Pääasia, että ollaan matkassa
sentään.” Jessican ilme oli kyllä kaikkea muuta kuin ymmärtäväinen, mutta jätin asian sikseen. Vahinko mikä vahinko.
Istuttuamme autossa reilun kahdenkymmenen minuutin ajan, Jessican selailtua radiokanavia ainakin kolme kertaa läpi, hän avasi suunsa. Ilmeisesti Jessica oli päässyt yli ärtymyksestään ja tahtoi juttuseuraa. Erittäin Jessicamaista.
”Mitä leffaa tahtoisit mennä katsomaan? Siellä on meneillään aika monia ihan kivoja, mutta ajattelin, että ainakin itse haluaisin mennä katsomaan Kuolematonta”, Jessica selitti suu vaahdoten, ”Se kertoo tytöstä, joka on orpolapsi ja joutuu ties mihin sotiin ja vaikeuksiin. Kuulemma aika raaka, mutta mikäs siinä.”
”Ihan miten vain, mutta eikös meidän pitänyt mennä ostoksille? Tai siis, tarkoitan, kyllä leffa minulle käy.” Paremmin kuin Jessica saattoi ikinä arvatakkaan, shoppailu oli minulle silkkaa kidutusta.
”Kyllä me voimme ostoksillekin mennä, jos tahdot. Ajattelin kuitenkin, että leffa saattaisi olla hitusen mielenkiintoisempi, en jaksa katsella sen ärsyttävän Malloryn naamaa enää hetkeäkään.” En tiennyt yhtään mistä Jessica puhui, mutta viitaten Laureniin, hänkin oli varmasti täällä ostosreissulla.
Lauren oli yksi niistä ihmisistä, joita en vain yksinkertaisesti sietänyt. Aivan täynnä itseään ja hänen superkalliita vaatteitaan ja meikkejään. Jessicakaan ei ilmeisesti liiemmin hänestä välittänyt, en ollut varma, sillä en ollut koskaan keskustellut Laurenista Jessican kanssa.
”Niin joo. Hän on aika ärsyttävä kieltämättä.” Sanomiseni sai Jessicassa aika vahvan reaktion- hänen kasvoillaan sekoittui ilmeitä vihasta ja ällötyksestä suoraan ärsyyntymiseen.
”
Aika? Oi kuule, näkisitpä mitä hän oli esikoulussa- aina kaikkien kimpussa arvostelemassa vaatteiden ja ulkonäön perusteella. Kaikkea hän päästikin suustaan, olisi voinut joskus olla hiljaa..” En kuullut lopusta oikeastaan mitään, Jessican puhe vain sammalsi ohi korvieni, ja ellen olisi nähnyt hänen suunsa liikkuvan, en edes olisi tajunnut hänen puhuvan ollenkaan. Katselin vain maisemia ja tuulilasiin rapisevia vesitippoja.
Autosta noustuani sää ei ollut juuri viime näkemältä muuttunut; vettä satoi vieläkin, ja aivan kuin taivas olisi revennyt sen salamoidessa. Onneksi elokuvateatterissa oli sentään katto, en sietäisi enää hetkeäkään tässä räntäsateessa.
”Niin siis, menemmekö katsomaan Kuolematonta?” Jessica herätti minut ajatuksistani, ja huomasin, että olimme jo leffateatterin lippupisteellä. Olin käynyt muutaman kerran elokuvissa ennenkin Port Angelesissa, mutta silti teatteri sai minut katsomaan ympärilleni. Se ei ollut mikään erityisen suuri; ulkotiloineen ehkä vain hitusen suurempi kuin koulun liikuntasali. Seinillä komeilivat monet ennakkojulisteet leffoista, mukaan lukien Kuolemattoman juliste. Joka puolella aulaa parveili joukkoja nuorisoa, olihan tämä melkein ainut oleskelupaikka Forksin läheisyydessä, joten eipä mikään ihme, että kaikki tänne tulivat viettämään iltaa.
”Öö – tarkoitan, joo”, sanoin ja käännyin Jessicaan päin. Kassalla ollut nainen oli selvästi jo elämäänsä – ja ammattiinsa – kyllästynyt, niin väsyneen näköiset hänen kasvonsa olivat. Muitta mutkitta Jessicalla oli kaksi lippua Kuolemattomaan, ja suuntasimme tiemme kohti salia.
Matkalla tunsin selvästi jokusen silmäparin selässäni, vaikka en sitä nähnytkään. Selkäni käännettyä huomasin yhdessä nurkassa erittäin tutun näköisen mustahiuksisen pienen tytön, kunnes tunnistin sen Aliceksi. Kauniin keijukaisin askelein Alice käveli – ei vaan tanssi – luokseni.
”Ai hei Bella! Tulitte sitten nauttimaan Jessican kanssa leffaillasta?” Aivan kuin Alice olisi ollut iloinen nähdessään minut, mikä oli aika kummaa, vastahan me tapasimme..
”Niin, joo. Mutta mitäs sinä täällä teet?” Tarkkailin Alicea varovasti ripsieni alta, hän näytti siltä kuin olisi voinut pakahtua ilosta millä sekunnilla tahansa.
”No, tultiin vähän viettämään perheiltaa. Tai siis, tietenkin ilman Esmeä ja Carlislea. He eivät oikein pidä elokuvista, saatika nuorten.” Alice selitti ja vasta silloin tajusin katsoa hänen selkänsä taakseen; sielläpä nuo neljä muuta kuvankaunista olentoa nojasivat rentoina seiniin ja keskustelivat jotain keskenään hiljaisella äänellä.
”Jaa, niinpä näkyy. Hyvää leffailtaa, meidän pitää varmaan mennä, elokuva alkaa kohta”, vastasin kiireesti huomatessani Jessican nykivän hihaani.
”Samoin”, Alice vastasi vielä ja tanssahteli takaisin omiensa pariin. Heissä oli jokin vetovoima, joka vei minut aina heidän seuraansa. Tuo henkeäsalpaava kauneus, musikaaliset äänet – en tiedä.
”Mitä ihmettä?” Jessica veti minut taas maanpinnalle ajatuksistani, hän oli varmaankin huomannut keskusteluni Alicen kanssa. No, miksi ei?
”Mitä?” Kysyin aivan pihalla asioista, mitä Jessica oikein yritti viestittää?
”Nuohan ovat ne uudet oppilaat, etkö muka huomannut? Missä välissä teistä on tullut ystäviä?” Jessica tivasi ja kysymyksiä kuin ryöppysi hänen suustaan.
”Ystäviä? Ehei, tapasin Alicen vasta tänään, ja juttelimme vähän biologian tunnilla. Siinä kaikki, ja sitä paitsi – luulen, että hänen veljensä vihaa minua.” Se oli totta, Edward oli tuijottanut minua kuin ruttoa ja puhunut kuin olisin itse piru viime tapaamisellamme.
”Ai tuo kultahiuksinen? Minusta hänen katseessaan on juuri jotain muuta kuin vihaa, kun hän katsoo sinua. Katso nyt vaikka itse”, Jessica sanoi ja osoitti Culleneiden suuntaan. Alice ja muut sopersivat jotain hennolla äänellä rennosti seiniin vieläkin nojaillen, mutta Edward näytti jäykältä ja hermostuneelta – aivan kuin hän olisi kuullut mitä puhuimme Jessican kanssa. Katsoessani Edwardia suoraan silmiin, katseemme kohtasivat, mutta molemmat sysäsivät päänsä äkkiä alas. Se oli totta – Edward silmissä oli nyt enemmän myötätuntoa kuin vihaa.
Hiljaisuuden langetessa väliimme kävelimme Jessican kanssa saliin. Se oli täysin pimeä ja alkumainokset olivat ehtineet jo pyöriä, olimme ilmeisesti viettäneet ulkopuolella enemmän aikaa kuin oli tarkoitus. Löydettyämme paikkamme istahdin siihen ja suljin silmäni. Miksi ihmeessä Edwardin silmät olivat täynnä myötätuntoa – täynnä lempeyttä, jos kerran hän vihasi minua? Itse olisin suoraa vältellyt häntä ja kohdellut Edwardia kuin ilmaa, mikäli olisin vihannut häntä.
”Hei Bella, oletko kunnossa?” Jessica kuiskasi heiveröisellä äänellä vierestäni. Tietenkin olin jymähtänyt ajatuksiini liian pitkäksi aikaa, ja se oli näyttänyt typerältä. Avasin silmäni varovaisesti ja katsahdin häneen – itse asiassa hän ei näyttänyt yhtään sen paremmalta kuin kuulostikaan, kasvot vitivalkeina ja silmät pelosta säikkyinä Jessica arvioi olotilaani katseellaan.
”Joo, olen, mutta oletko sinä? Olen nähnyt Jessica hei terveempiäkin ihmisiä.” Hän oikeasti näytti paljon pahemmalta kuin kuulosti, ilmeisesti leffa oli jo alkanut.
”En tiedä oikein.. Minulla on vähän kumma olo, pyörryttää.” Jessica vastasi ja alkoi huojua penkillään – juuri sen näköisenä, kuin pyörtyisi juuri.
”Mennään tuonne käytävään, voit istua siellä ihan rauhassa”, nappasin Jessicaa kädestä ja raahasin hänet käytävään istumaan. Cullenit näyttivät vieläkin seisovan siellä, minkä ihmeen takia? Alicehan sanoi heidän menevän leffaan.
Jessican kasvoille alkoi vihdoin muodostua väriä, ja hänen silmänsä eivät näyttäneet enää niin pelokkailta, miltä salissa.
”Onko olo jo parempi?” kysyin varovasti, en koskaan ollut hyvä lohduttamaan ketään.
”Joo, on. Vähän. Voidaan mennä takaisin jos tahdot, paitsi varoitan, leffa on aika raaka”, Jessica sanoi ja näin selvästi kuinka muistikuvat kirvelsivät hänen aivosoluissaan.
”Ei, ei, kyllä näin on parempi. Mennään vaikka juomaan jotain, tuossa lähellä on kiva pikku kahvila”, sanoin ja nostin Jessican ylös penkiltä.
Näin Alicen vielä huitaisevan minulle kävellessäni Jessican kanssa ovesta ulos.
”Kuule Jessica, et kai pane pahaksesi, jos kipaisen nopeasti kirjakaupassa? Tulen ihan heti takaisin, äläkä liiku, ettei sinulle tule uudestaan huono olo. Jooko?” Aloin muistuttaa jo liikaa äitiäni, aivan liikaa.
”Selvä on, äiti”, Jessica sanoi ja naurahti vielä ennen kuin suuntasin kohti ovea.
Kirjakauppoja ei ollut juurikaan monia, mutta löysin kirjan, mitä olin etsinyt jo monia kuukausia. Sulkiessani kirjakaupan oven toivotettuani hyvät illat myyjälle, kylmä tuuli pyyhälsi kasvoilleni ja loi muutaman kylmänväreen selkääni, olinko viipynyt kaupassa noin kauan? Päätin suoraa päätä kävellä Jessican luo, hän oli varmaan aivan hermona, ja pyörtymisen partaalla taas.
Tuuli ujelsi ärsyttävästi korvaani, ja ilma alkoi todellakin viiletä puristaessani takkia lujemmin ympärilleni. Kaduilla oli muuten käytännössä kuollutta, muutamaa autoa ja ohikulkijaa lukuun ottamatta. Kuullessani askeleita takanani, nopeutin tahtia ja tahdoin vain päästä mahdollisimman nopeasti – ja ehjänä – Jessican luo.
Äänet takanani voimistuivat, ja nyt siihen sekoittui nuorten miesten ääniä, jotka olivat enimmäkseen vain huudahduksia.
”Hei neiti, minne matka?” yksi miehistä kysyi aivan vierestäni, ja olin kauhuissani, miten äänettömästi hän oli viereeni päässyt. Miehellä oli päällään normaalit vaatteet – häntä olisit voinut luulla ihan helposti ikäisekseni opiskelijaksi. Miehen takana seurasi joukko muita tummia hahmoja, muutama heistä kanniskeli oluttölkkejä ja tupakantumppeja käsissään.
”Eipäs lähdetä mihinkään”, yksi miehen takana olevista hahmoista vastasi ilkeästi naurahtaen huomatessaan pakoliikkeeni. Kertailin päässäni Charlien joskus opettamia karateliikkeitä, mahtaisikohan joku niistä toimia vielä? Charlien antamasta pippurisuihkeesta olisi nyt aivan lohduttomasti hyötyä, varsinkin kun se on vieläkin yhdessä matkalaukussani sängyn alla.
Jotkut miehistä alkoivat käpälöidä minua käsistä, miksi juuri minä? Heillä oli selvästi jokin mielessään, ja yrittäessäni huutaa, kurkustani ei tullut ulos muuta kuin käheää kuiskimista. Miehet olivat siitä selvästi mielissään, ja heittelivät toisilleen tarkkoja katseita.
Juuri, kun ajattelin kaiken olevan ohi, kuulin renkaiden ulvovan niiden kääntyessä laajassa kaarteessa kohti paikkaa jossain seisoin. Hopean kiiltävä ovi lennähti auki, ja miehet perääntyivät oitis.
”Bella, autoon. Nyt!”
A/N: Tulipas tästä pitkä
No, toivottavasti jaksoitte lukea. Ja loppu lässähti, tiedän.
- Annabelle
