Vuorovesihorisontteja (S, Charlie/Astoria)

[Vanilje]

Nimi: Vuorovesihorisontteja
Kirjoittaja: Vanilje
Ikäraja: S
Genre: drama, pakoilusöpöily
Paritus: Charlie/Astoria
Haasteet: Kerää kaikki hahmot (Charlie Weasley), Rare10, OTS (Luihuiset), Yhtyeen tuotanto (Blackfield - Rising of the Tide)
Vastuuvapaus: J.K. Rowling omistaa hahmot, minä vaan lainaan. En saa tuotoksistani rahallista korvausta.

A/N: foxtrotille Charlie/Astoriaa. ♥ Tämä tosiaan sijoittuu sodan jälkeiseen aikaan ja niin päin pois. Tässäkin ficissä olen käytettänyt inspiraation lähteenä musiikkia. Tämän ficin idea siis lähti liikkeelle Blackfieldin kappaleen Rising of the Tide pohjalta, sen lisäksi siis että foxy keksi parituksen. Halutessaan sitä voi kuunnella lukiessa, mutta pakko ei ole.




Tuulenväristys havisuttaa puiden oksia. Charlie kiskoo takkiaan tiukemmin ympärilleen, kuin estääkseen kylmiä ilmavirtauksia kietoutumasta vartaloaan vasten. Ripaus kuutamon valoa pilkahtaa ohuen pilvipeitteen läpi, välkähtää puiden latvustojen seassa. Metsässä on silti hyvin hämärää. Ainoastaan hiillokseksi hiipuva nuotio hohtaa keltaisen ja oranssin sävyissä.

Charlie kohentaa asentoaan nojaten puun karheaan runkoon. Hetkeksi hän sulkee silmänsä, antaa ajatusten kuljettaa omia teitään, lopulta vetää raikasta ilmaa henkäyksenä sisään. Hän nauttii oleilusta metsässä, kaukana muista, omassa rauhassaan. Vaikka silti hän toivoisi joidenkin asioiden olevan toisin. Eivät ne ehkä ole yhtä tärkeitä asioita kuin monet tässä hetkessä, mutta silti ne vaivaavat. Pidemmän päälle eivät ehkä jätä rauhaan, vaikka ne onnistuisikin sivuuttamaan, sysämään aivojen perukoille. Mutta ei Charlie silti onneton ole.

Miehen vierellä maassa nukkuva, huopiin kääriytynyt hahmo liikahtaa, päästää ikään kuin tuskallisen äänen. Charlie hätkähtää, mutta ymmärtää pian. Painajaisia, taas. Varovasti hän ujuttaa kätensä Astorian hiuksien sekaan, silittää hitaasti, ei ole mitään hätää, nuku vain. Hetken kuluttua naisen jännittynyt ruumis rentoutuu, kuin painajaiset juoksisivat kauas pois. Niin Charlie ainakin toivoo. Hän ei pidä siitä, miten sota vaikutti moniin asioihin ja ihmisiin, vaikuttaa yhä. Sota tuntuu olleen kuin suuri hyökyaalto, joka pyyhkäisi mennessään kaiken, mitä joskus oli ollut. Se ei ole reilua, vaikka onkin hyvä että sota on voitettu. Astoria vain merkitsee hänelle liikaa.

Koskaan aiemmin hän ei ollut tuntenut mitään sellaista. Hän oli aina ollut kiinnostunut lohikäärmeistä, hän oli omistanut elämänsä niille, työlleen. Ennen kuin odottamaton tapahtumien sarja muutti kaiken. Niin hän sen haluaa ajatella.


Kiljuntaa, tuskallisia huutoja, ihmisiä juoksemassa paniikin vallassa, etsien tietä pakoon, taistellen. Loitsu osuu läheiseen pylvääseen, saa osan kaiteesta romahtamaan. Lisää kiljuntaa, hätääntyneitä ääniä. Nuoren tytön säikähtäneen järkyttyneet silmät, eksyneet. Tytön olemuksessa on jotakin, joka saa hätkähtämään. Charlie ei ole kokenut ennen mitään sellaista, se on hänelle täysin tuntematonta.

Se jokin saa hänet juoksemaan, vetämään tytön alta pois juuri ennen kuin uusi loitsu romahduttaa aivan hänen takanaan olleen holvikaaren.

Tytön koko keho tärisee, silmät näyttävät järkyttyneiltä. Charliekin tuntee olonsa hieman heikoksi, kaikki ympärillä tapahtuva on niin vaikeasti ymmärrettävää, tuntuu kuin se vain soljuisi kasvojen edessä, karkaisi jonnekin, vaikka juuri se täytyisi tavoittaa. Saada pysäytetyksi, loppumaan. Lopulta tytön tukahtunut ääni havahduttaa: "Kiitos."

Sitä hetkeä Charlie ei unohda. Sodan päätyttyä hän löytää tytön istumasta yksinään, eksyneenä. Hän haluaisi lohduttaa, sanoa jotakin, muttei osaa. Kuitenkin tyttö lähtee hänen mukaansa, välittämättä kaikesta siitä mikä voi olla vaikeaa. Ja vaikka sota on särkenyt heidät kaikki, Charlie tuntee olonsa ehjäksi.


Astoria ei koskaan välittänyt siitä mitä muut sanoivat. Ehkä se oli Charlien luontainen olemus, joka sai hänet unohtamaan kaiken muun. Ehkä se oli vain sodan kärsimysten päättyminen, sitä voi vain arvailla. Asian ajatteleminen saa Charlien naurahtamaan itsekseen. Se kaikki saa sodan tuntumaan vähemmän hirveältä, ehkä siitä seurasi jotain hyvääkin. Charlie siirtää Astorian kasvoille karanneen hiuskiehkuran korvan taakse. Tämä näyttää kaikista rasituksista huolimatta levolliselta, aivan kuin painajaiset olisivat hetkeksi kaikonneet, laannuttaneet hukuttavan voimansa.

Monet sanoivat ettei mikään heidän välillään voisi toimia. Milloin heillä oli liian suuri ikäero, milloin syy sodan jälkivaikutuksissa tai eroavaisuuksissa ylipäätään. Astorian perheelle he eivät olleet edes kertoneet, he eivät olisi hyväksyneet. Ja ehkä monien syiden yhteisvaikutuksesta Charlie päätti lähteä, paeta jonnekin missä hänellä olisi vapaampi olla. Hän ei oikeastaan pyytänyt Astoriaa mukaansa, mutta tämä lähti. Kertoi seuraavansa Charlieta, sanoivat muut mitä tahansa. Ja he pakenivat, kulkivat pitkin metsiä vailla määränpäätä. Se sopi heille kummallekin paremmin kuin hyvin.

He eivät edes kaivanneet muuta.

Vaikka kaikesta huolimatta rasituksen huomaa. Näkee toisesta, erottaa milloin kaikki ei ole hyvin. Ja he kumpikin hyväksyvät sen. Loppujen lopuksi se ei haittaa, eihän sillä ole niin väliä. He kumpikin ovat mitä ovat, ja ehkä siksi juuri niin sopivia toisilleen, sanoivat muut mitä hyvänsä. Toki muiden epäilyt satuttavat - ikään kuin kaikessa ei muutenkin olisi liikaa kestämistä - mutta he ovat jaksaneet sen. Sen vuoksi Charlie on erittäin ylpeä Astoriasta. Yhä hän muistaa sen haavoittuneen tytön sodasta, mutta se puoli on hiipunut ajan kuluessa. Hän tietää ettei elämä ole ollut helppoa kummallekaan heistä. Mutta Charlie tietää myös, että Astoria seisoo selkä suorana, tuli eteen mitä hyvänsä.

Muiden mielipiteet eivät saa heitä horjumaan, eivät sen kaiken jälkeen mitä he ovat kokeneet. Metsä tuntuu heille kodilta, turvapaikalta jossa voi vaeltaa piilossa muiden katseilta. Ehkä he vielä joskus löytävät pienen mökin jonne asettua asumaan, jäädä aloilleen. Ja vaikka eivät löytäisikään, ovat he silti onnellisia. Kumpikin tietää, tuntee sen.

Pimeässä metsässä nuotion jäännökset ovat hiipuneet tuskin havaittavaksi kajoksi. Pöllö huhuilee jossakin kaukaisuudessa. Charlie kaivaa repustaan viltin, kaksikin, kietoutuu tiiviisti niihin ja käy maahan pitkäkseen Astorian viereen. Hiljaa hän tuijottaa tämän kasvoja, kunnes painaa kevyen suudelman tämän otsalle. Sen jälkeen hän nukahtaa levottoman rauhalliseen uneen, jossa aallot vellovat, uhkaavat hyökyä päälle, mutta lopulta vetäytyvät kauemmas horisonttiin.

Edes sodan jälkeiset vuorovedet eivät onnistuneet huuhtomaan kaikkea.

[rantaleijona15]

Pidin tästä tosi kovasti! KIITOS JA KUMARRUS!

[Lils]

Ensinnäkin on oikeasti tosi hienoa nähdä miten olet päässyt siitä kirjoitusjumituksesta pois! Me tehtiin se, jeeeeeeee. Nämä kaikki ficit mitä sinulla on viimeaikoina olleet, ovat olleet tosi nättejä ja hyviä, mutta eivät juurikaan sillä tylsällä tavalla samanlaisia mitä puhuttiin. Juuri sinä osaat hyvin kirjoittaa monenlaisista hahmoista ja persoonallisuuksista, eikä tämä ole latteaa. Ihanaa, että kirjoittaminen taas toimii, ja pääsen rakastumaan uusiin hienoihin teksteihin. ♥ Ja tämä parituskin on aika uudenlainen, mikä on vielä siistimpää!

Ja vaikka sota on särkenyt heidät kaikki, Charlie tuntee olonsa ehjäksi.

Jo ennen kuin luin ficin kokonaan, tiesin tämän olevan yksi suosikkikohdistani! Hienosti kuvattu ja saatu jotenkin tosi ytimekkäästi kerrottua se, mistä tässä sodassa oli kyse: miten se hajotti perheitä, ihmisiä ja materiaakin, miten kaikki tavallaan särkyi, mutta jotkut ihmiset onnistuivat silti palaamaan takaisin, useimmatkin, onneksi.

Rakastan yli kaiken tuota hiuskiekurakliseetä! Tai ei se edes ole kovin kliseeklisee, sellainen ärsyttävä vierähtävä yksinäinen angstikyynel, vaan hyvin usein käytetty efekti vain, mutta se on ihana. Se on sellainen hiljainen ja rauhallinen hetki, kun toinen pyyhkäisee karanneet hiukset korvan taakse, on levollista ja oikeasti tosi kaunista. Ne hetket ovat tosi nättejä varsinkin tällaisilla pariskunnilla, ja jos en olisi jo hymyillyt tosi leveästi ja onnellisesti, tässä vaiheessa olisin heltynyt viimeistään. Aivan ihana, ihana pieni yksityiskohta. ♥

Vaikka kaikesta huolimatta rasituksen huomaa. Näkee toisesta, erottaa milloin kaikki ei ole hyvin. Ja he kumpikin hyväksyvät sen. Loppujen lopuksi se ei haittaa, eihän sillä ole niin väliä. He kumpikin ovat mitä ovat, ja ehkä siksi juuri niin sopivia toisilleen, sanoivat muut mitä hyvänsä. Toki muiden epäilyt satuttavat - ikään kuin kaikessa ei muutenkin olisi liikaa kestämistä - mutta he ovat jaksaneet sen. Sen vuoksi Charlie on erittäin ylpeä Astoriasta. Yhä hän muistaa sen haavoittuneen tytön sodasta, mutta se puoli on hiipunut ajan kuluessa. Hän tietää ettei elämä ole ollut helppoa kummallekaan heistä. Mutta Charlie tietää myös, että Astoria seisoo selkä suorana, tuli eteen mitä hyvänsä.

Hih yritin ensin lainata tästä vain osan mutta sitten luin uudestaan ja olin ihan fiiliksissä vielä kappaleen lopussakin ja apua, en oikein tiedä mikä osa tässä tekstissä on sitä huippua kun kaikki on! Mutta siis tässä pidin siitä, miten suhde tiivistyi yksinkertaiseksi ja ymmärrettäväksi ja sen kaunis ajatus tuli lukijalle hyvin selkeästi esille. He eivät voi pelastaa toisiaan kaikelta surulta, sillä se kuuluu elämään, mutta he voivat elää toistensa rinnalla ja yrittää huuhtoa pois kaiken sen kurjan, mitä he vain voivat. "He kumpikin ovat mitä ovat"-virke oli kokonaisuudessaan upea, oikeasti aivan mahtavan ihastuttavan suloinen ajatus! Tällä tavalla tämä paritus oikeasti toimii, sillä varsinkin kun lopussa mainittiin kuitenkin Astorian suoraselkäisyys, hänestä ei jäänyt sellaista kuvaa, että olisi ollut vain hupsu, eksynyt tyttö. Pidin myös siitä, että aiemmin kerrottiin miten he olivat tavanneet, eikä tämä ollut irtonainen. Pieni, aika lyhyt fic, joka kuitenkin kertoi pitkän, hienon ja kuohuvan tarinan, mutta ei mitenkään kiirehtien, ja tunteita oli mukana hyvin paljon.

Tykkäsin ihan sikana siitä, että lopussa palattiin tuohon nuotioon. Tästä jäi sellainen kiva fiilis niin kuin yhdestä kirjasta jonka luin tänä vuonna; vähän sellainen, että ympyrä käveltiin takaisin alkupisteeseen ja koettiin kaikenlaista, ei voida pyyhkiä kaikkea pahaa pois mutta tunne on levollinen ja tyydytään siihen onnellisuuteen, mitä vain saadaan. Vuorovesiajatus oli kaunis, ja sanoit mitä sanoit, minusta nimi oikeasti toimi tässä vaikka vuorovesistä ei jauhettukaan yötäpäivää. Tosi nätti kokonaisuus, en keksi tästä yhtään mitään valitettavaa vaikka kamala ruikuttaja olenkin (: D), hurjan kaunista tekstiä. Olet ihan paras. ♥

[Potterin Poika]

Tykkäsin kovasti ja minusta Charlie ja Astoria sopivat hyvin yhteen

Vanilje, sinä olet PARAS!♥

[Frederica]

Tämä on tosi hallittu ja eheä kokonaisuus. En ole tästä parituksesta pahemmin lukenut, mutta hahmoista sai heti hyvin otteen. Charlie / Astoria yksinkertaisesti toimii tässä ja on kuvattu kauniisti. ( :

Rakenne on todella ehjä. Tässä tulee koko ajan tietoa sopivassa tahdissa ja sopivina annoksia. Pidän tuosta koko tekstin läpi kulkevasta tunnelmasta, se on yhtä aikaa lumoava ja hauras, mikä jotenkin kuvastaa näiden kahden suhdetta; kummankin maailma heitti toisen vuoksi kuperkeikkaa, jota kaikki eivät hyväksy, ja he ovat piileskelemässä. Toisaalta nimenomaan kätkössä muilta he tulevat koko ajan lähemmäs toisiaan, varmemmiksi toisistaan ja torjuvat helpommin muiden ennakkoluulot ja epäilyt.

Sota ja sen vaikutukset näkyvät tässä koko ajan taustalla, vähän niin kuin aaltojen liike, joka ei koskaan lakkaa. Vesi on elementtinä minusta vahvasti esillä, ja ficin nimi Vuorovesihorisontti on todella kaunis. Jäin tota elementtien käyttöä miettimään siltä kannalta, että Charlien omin elementti lienee tuli, mutta tässä vedellä on iso osa. Tekstin rytmikin tuo mieleen veden ja jotenkin liitin mielessäni Astoriaankin vesielementin, kun hänessä tapahtuva muutos on sellaista tietyssä mielessä hidasta ja vesi muovautuu ja muovaa hitaasti, mutta varmasti. Ja varsinkin kun Charlie tuntee itsensä ehjäksi Astorian kanssa, niin tuli jotenkin mieleen veden  uudistavat ja parantavat vaikutukset etc. Ehkä vei ajatuksen vähän turhan pitkälle. Rakastan muuten sitä kuinka ylpeitä nuo kaksi ovat toinen toisistaan. ( :

Tässä on todella paljon herkkiä oivalluksia ja kaunista kieltä, jotka punovat kokonaisuudesta vahvan.
Kiitos tästä.<3

[Unohtumaton]

Sulla on hieno taito keksiä todella kauniita otsikoita! Tämänkin taisin nimen perusteella valita, vaikka toki parituskin on mielenkiintoinen. Päällimmäisenä jäi mieleen pakenemisen eräänlainen loputtomuus: ensin juostaan pakoon sodassa, mutta sodan jälkeen on paettava lisää, jotta voisi olla vapaa tai ainakin vapaampi.

Toisaalta Charlie on tottunut olemaan kaukana perheestään, mutta täytyyhän sen jollain tasolla sattua, kun samainen perhe, jota puolusti ja jonka puolesta oli huolissaan sodassa, ei olekaan hyväksyvä. Toisaalta ajatus siitä, että muiden mielipiteet eivät saa heitä horjumaan antaisi olettaa, että tie vielä veisi takaisin, kunhan molemmat ovat ehtineet toipua sodan kauheuksista.

Tekstistä välittyivät toipumisen hitaat ensiaskeleet ja konfliktit, mutta myös orastavat toiveet tulevaisuudesta yhdessä Astorian kanssa. Ehkä Charlie vielä palaa lohikäärmeiden pariin ja opastaa Astoriaa pitämään huolta niistä yhdessä hänen kanssaan. 

Pakko vielä mainita, että lopetuslause oli mielettömän kaunis. Kiitos! <3

[Vendela]

Mielenkiintoinen rare-paritus jolla hieno nimi Herättivät mielenkiinnon ja tämä oli kyllä tosi hieno!

Tuollainen salamarakastuminen kesken taistelun oli jotenkin uusi ja raikaskin näkökulma. Keskellä kaikkea kamalaa voi sittenkin tapahtua jotain hyvää ja kaunista, kuten tässä nähtiin. Ymmärrän hyvin, ettei juuri tällä parilla ole helppo tie edessään ja olit käsitellyt tätä tosi hienosti. Nuo Astorian painajaiset tuntuivat olevan läsnä usein ja Charlien valvominen oli myös merkki siitä, ettei kaikki ole ihan hyvin.

Tässä oli kuitenkin lopulta sellainen toiveikas fiilis, että jonain päivänä ehkä nämä löytävät itselleen oman paikan missä olla. Siihen asti tuo metsä ja vaeltaminen on heidän juttunsa, ja jotenkin se myös sopi näille hahmoille hienosti.

Kiitos tästä, pidin!

Vendela