// Alaotsikko: K11, romance, drama yms.., Eric/Luna
Author: usvapupu
Raiting: K11
Genre: romance, drama, fantasy, angst
Disclaimer: Kaikki oikeudet ovat MINUN 8D
Summary:
"Tein virheen. Tiedän sen nyt. Mutta tulen aina rakastamaan sinua." A/N :
Farther Awayn haasteeseen. Tätä oli ihana kirjoittaa <3 Vampyyriteksteihin- kirjoihin- tai elokuviin en ole perehtynyt, joten mukavasti käytin taiteilijanvapauttani. Enjoy, kommentit on kivoja :3
EnsilumiEric katseli rakastajartaan tyhjä ilme kasvoillaan. Luna hymyili salaperäisesti ja vilkaisi kumppaniaan. Hymyyn kuului kuitenkin myös surua. Surua, jonka Luna oli tähän asti saanut pidettyä sisällään. Eric vaikutti masentuneelta. Hän oli puristanut suunsa tiukaksi viivaksi. Hiljaisuus oli käsin kosketeltava. Eric nosti päänsä, hieroi leukaansa ja poistui keittiöön hakemaan sidetarpeita.
"Miten sinä saatoit?" Luna henkäisi hänen peräänsä. Eric kääntyi hitaasti kohti naista, tuijotti tämän kaulassa olevaa haavaa. Hän muodosti anteeksipyynnön huulillaan ja riensi keittiöön, jonne oli alunperinkin lähtenyt. Hän oli liian järkyttynyt puhuakseen. Eric laski kädensä pöydän sivulle ja hengitti raskaasti pitäen painonsa pöydän varassa. Hänen silmissään välähti aavemaisesti, yllättäen.
"En pysty antamaan itselleni anteeksi", Eric ei voinut edes aavistaa, että Luna oli hiipinyt hänen takaansa ikkunan luo ja kuuli äskeisen lauseen. Oikeastaan niin oli hyvä. Luna kietoi kätensä miehen kaulaan antaen vampyyrille anteeksi.
"Katso ulos", hän kehotti. Eric laahusti ikkunan luo, raotti verhoa ja henkäisi. Taivaalta valui maahan valkeita lumihiutaleita. Eric vilkaisi Lunaa ja rypisti otsaansa.
"Ensilumi", Luna sanoi pukien ajatukset sanoiksi. Hän veti Ericin mukanaan eteiseen. Luna avasi oven ja työnsi Ericin paljain jaloin hankeen. Eric vilkuili hätääntyneenä ympärilleen.
"Ei! En voi! Päivänvalo on- aah.." Luna käänsi Ericin itseään kohden ja pyysi vielä kerran vastausta kysymykseensä.
"Miten saatoit purra minua? Etkö sinä rakasta minua?" Eric katsoi Lunaa pakokauhun vallassa ja selitti hätäisesti vastausta Lunalle.
"Mi- minä ajattelin.. E-en tiennyt... Ajattelin, että olisi hyvin, jos olisimme molemmat vampyyreja..voisimme..viettää aikaa yhdessä..enemmän.." Eric lyyhistyi maahan ja katsoi naista anovasti. Hänen silmäkulmansa väpätti ja hetken kuluttua lumen tuhri veripisara.
"Katso, punaisia kyyneleitä", Eric kuiskasi lumeen. "Se tarkoittaa-"
"Minä tiedän mitä se tarkoittaa. Anteeksi, etten kertonut sinulle. Minä olin vampyyri jo alunperin. Katso", Luna veti kaulassaan olevan haavan äärimmilleen ja nyökkäsi Ericille. Naisessa ei ollut merkkiäkään heikkoudesta, vaikka haava oli syvä ja kivulias. Eric kumartui lähemmäs ja katsoi haavaa mietteliäästi. Siitä ei vuotanut verta. Eivät vampyyrit vuoda verta. Haavasta vuoti vettä. Sakeaa, likaista vettä, joka valui kaulalta rinnuksille ja siitä edelleen navalle. Eric tiesi nyt, miten vakavan asian oli saanut aikaan. Ei toista vampyyria voinut mennä puremaan. Se tulisi johtamaan..
"..Kuolemaan", hän lausui viimeisen sanan ääneen kohdaten Lunan katseen. Kuin magneetin vetämänä, hän nousi ylös, tarttui Lunan käteen ja hitaasti hivutti itsensä naisen vierelle lämpimään syleilyyn. Hän ei välittänyt enää edes voimia heikentävästä päivänvalosta. Vain Luna oli nyt tärkeä. Äkisti Eric palasi järkiinsä ja vetäytyi pois naisen syleilystä. Luna kuitenkin viittoi miehelle, ettei ollut pahoillaan, ja Eric astui takaisin naisen rinnalle. Hän otti kiinni Lunan leuasta ja nosti sen itseään kohden. Luna vastasi alkavaan suudelmaan painumalla maahan vetäen Ericin mukanaan. Eric vetäytyi äkisti pois ja avasi suunsa, mutta Luna vei sormensa miehen suulle ja suuteli muhkeita, verisiä huulia. Maku oli vielä tuoreena Ericin huulilla. Kaueampana tiellä käveli tavallisia ihmisiä, mutta sakea ilma, tuuli ja lumi hautoivat hangessa istuvat vampyyrit suojaansa.
Suudelma tuntui kestäneen ikuisuuden. Toivottavasti niin olisikin. Mutta Luna riistäytyi pois suudelmasta. Viimeisestä suudelmasta. Ei omasta tahdostaan. Kuolema veti Lunaa alaspäin. Vampyyrit olivat tälle harvinaista herkkua, eikä tilaisuudesta sopinut päästää irti. Ericin voimat olivat myös vähissä, mutta urhea vampyyri ei välittänyt itsestään. Hän tarttui Lunaa olasta ja veti syliinsä. Kaksikon katseet kohtasivat ja suut kääntyivät hymyyn. Eric lausui kauan harkitsemansa viimeiset sanat:
"Tein virheen. Tiedän sen nyt. Mutta tulen aina rakastamaan sinua." Luna ei pystynyt vastaamaan, muttei kukaan sitä odottanutkaan. Hän hengitti syvään, silmät kiinni, viimeisillä voimillaan elämästä kiinni pitäen, vielä hereillä, valveilla. Eric hakeutui uudestaan Lunan huulille, mutta ehti vain hipaista niitä. Luna oli matkalla kohti Kuolemaa, eikä tätä estämään ollut yksikään ihminen, tai vampyyri. Eric ehti vielä tarttua kuolevan Lunan käteen, ennen kuin se jähmettyi kovasti. Lämpö karkasi Lunan ruumiista, huulet valkenivat ja muuttuivat kohmeisiksi.
Kylmä ja jäinen käsi jäi Ericin elolliseen käteen kiinni. Mies päästi irti kädestä antaen sielulle lopullisen levon. Punaisia kyyneliä tipahti Lunan vatsalle sinetöiden tapahtuneen. Ericin olotila oli heikko. Hän kahmaisi kouraansa kasan lunta, lipaisi kieltään ja nuolaisi lumikasaa. Se suli valuvaksi kasaksi limaista, läpinäkyvää ainetta, jonka Eric kaatoi Lunan kaulassa olevan haavan päälle. Haavan ympäriltä paennut väri palasi hetkeksi. Haava umpeutui ja Luna sai takaisin kauniin joutsenkaulansa. Eric itki viimeiset kyyneleet Lunan poskien päälle, ennen kuin pyyhki silmänsä kaapunsa hihaan ja nousi seisomaan. Nopeasti hän lähti tallustamaan kohti asuntoaan, jättäen Lunan ruumiin maahan makaamaan. Luonto huolehtisi siitä ajallaan.
