Name: Pimeän turvin
Writer: Cherrytree
Date: 31.3.2009
Genre: Romance, angst, fluff
Rating: K-11
Paring: R/S
Summary:
Hetken, vain hetken ajan Sirius näytti hämmentyneeltä. Hänen silmänsä näyttivät salaman väläyksinä ajatuksia, jotka hän sitten kuoppasi mielensä syövereihin. Typerä Sirius, rakki. En kestänyt katsoa häntä ja käännyin pois.
A/N Tässä siis ensimäinen ficcini. Kirjoitan paljon luovaa tekstiä, mutta tämä genre on jäänyt tähän saakka unhoon. Tuo ikärajoitus aiheutti päänvaivaa. Pahoittelen kirjoitusvirheitä ja huolimattomuutta. Kommenttia toivon
*
En jaksanut nostaa katsettani ajan tummentamasta puulattiasta, vaikka tiesin, että ulkona nousi juuri näinä hetkinä se kaunis punainen aurinko, joka värjäsi taivaan hetkeksi. Se hetki oli lyhyt kuin perhosen siipien isku, mutta täydellisyydessään lähes kauneinta, mitä tässä kylmässä maailmassa voi olla.
Heräsin aina yksin, ennen muita poikia. Joka aamu istuin ja kuuntelin tunnin nukkuvien tuhinaa. Joskus saatoin raahautua ikkunan ääreen ja katsella aamuista tylypahkaa. Silloin tällöin vilkaisin taakseni, ettei kukaan saisi minua kiinni unelmoimasta.
Tänään en mennyt ikkunaan, vaan kaaduin takaisin sänkyyni. Halusin nukkua niinkuin muut, halusin olla normali! Katsahdin herätyskeloon, jonka James oli minulle joskus ostanut ja jota en ollut koskaan sattunut tarvitsemaan. James oli kiusakseen valinnut vaaleanpunaisen kellon ja minä olin asettanut sen yöpöydälle vain osoittaakseni, että minullakin oli huumorintajua.
Upotin sormeni untuvapeitoon ja puristin hampaitani yhteen. Tiesin, että en päässyt ihmissudesta itsessäni eroon ja tiesin, että en kykenisi kertomaan erillaisuuden kivusta kenellekkään. Halusin huutaa, heittää tyynyn seinään ja syyttää jotakuta. Jäin kuitenkin vain makaamaan ja odottamaan hetkeä, jolloin joku heräisi ja murjauttaisi aamun ensimäisen vitsin.
Tunnit valuivat omaan tahtiinsa. Olin vuosien saatossa oppinut peittämään epämiellyttävät tunteet ja osasin keskittyä kuuntelemaan myös muiden murheita. Tai no, jos murheeksi lasketaan Jamesin jokapäiväinen haikailu Lilyn perään tai Siriuksen valitus siitä, että koulu on hyödytötä. Hämmensin seestyneenä liemikattilaa ja neste kattilassa muuttui purppuran väriseksi. Opettaja riensi katsomaan tuotostani ja taputti minua olkapäälleni tyytyväisenä. Sain puserrettua hymynhäivää, joka kuitenkin hävisi ennekuin ehti alkaakaan. Vieressäni Peter tuskaili vihreän keitoksensa kanssa ja kirosi tuuriaan.
Ruokasalin melu oli korvia pauhaavaa ja oli hyvin todennäköistä, että meidän nelikkomme aiheutti suurimman osan melusta. James ja Sirius väittelivät kovaan ääneen siitä, mikä joukkue voittaisi huispauksen mestaruuskisat ja Peter koetti parhaansa mukaan pysyä kärryillä poikien sekavasta puheesta. Olin keskellä kaikkea, mutta silti niin yksin. Tuntui pahalta ajatella niin, tuntui väärältä olla heikko. Päätin nousta pöydästä ja mennä nukkumaan. Pojat katsoivat minua kummeksuen, minä sopersin jotain sekavaa ja hortoilin pois.
Makasin sängylläni pimeässä makuusalissa. Ilta oli vielä nuori, joten salissa ei ollut ketään muuta. Suljin silmäni, mutten pystynyt nukkumaan. En muistanut milloin olin viimeksi nukkunut kunnolla, olin niin väsynyt, etten enää tuntenut väsymyksen merkkejä. Ikkuna veti. Tänään olisi taatusti syksyn ensimmäinen pakkasyö, huomenaamulla kasvihuoneen ikkunat olisivat huurteiset. Joku avasi oven hiljaa ja sulki sen vielä hiljaisemmin.
Sirius istui sänkyni laidalle ja kysyi tyypilliseen humoristiseen ääneensä:
"Remus hei! Älä jaksa murjottaa! James sai sen tuliviskipullonsa jotenkin salakuljetettua ja nyt jakelee avokätisesti paukkuja tuolla. Tulisit nyt..."
Sirius loi minuun anelevan koiranpennun katseen.
''Mua väsyttää, Sirius, oikeesti..."
"Kyl mä tiiän mikä sua rassaa."
Siriuksen tiukka äänensävy sai minut nousemaan istuma-asentoon. En halunnut Siriuksen sääliä, joten päätin antaa takaisin samalla mitalla.
"Sä et tajuais, vaikka mä kertoisinkin sulle."
Hetken, vain hetken ajan Sirius näytti hämmentyneeltä. Hänen silmänsä näyttivät salaman väläyksinä ajatuksia, jotka hän sitten kuoppasi mielensä syövereihin. Typerä Sirius, rakki. En kestänyt katsoa häntä ja käännyin pois.
Kuulin, kun Sirius nousi sängyltä. Hän ei sanonut sanaakaan, ei edes nauranut. Hän käveli aivan oven luokse, mutta kääntyi sitten. Hetken oli hiljaista. Tunsin oman pinnallisen hengitykseni ja epämiellyttävän piston jossain vatsanpohjalla. Jostain syystä tuntui pahalta tyrmätä Sirius sillä tavoin. Mutta tuskinpa Sirius edes välitti. Todennäköisesti hän vain lähti huoneesta ja meni oleskeluhuoneeseen juomaan Jamesin kanssa tuliviskipullon pohjia.
Mietteissäni en kuullut askeleita., tunsin vain pienen tönäisyn kyljessäni.
"Sä olet hölmö, Remus. Mä tiedän millasta on olla se musta lintu, me ollaan molemmat sellasia. Ehkä siks mä ymmärrän. Tai siis...kyllä sä tiedät. Mä en osaa selittää tällasia asioita."
Hän ei ollut ikinä puhunut niin. Hetken ajattelin, että Sirius ei ollutkaan Sirius, vaan joku muu. Sitten ajattelin, että hän pilaili, leikki hetken haavoittuvaisuudella. Mutta siinä hän vain oli.
Järkeni petti. Kyyneleet valtasivat silmäni ja vaikka yritin olla ääneti, Sirius huomasi. Minua hävetti. Sirius istui jälleen sängynreunalle. Itselleni tarkoitettu rohkaisuele purkautui käheänä kuiskauksena:
"Minä en itke. Pojat eivät itke."
Annoin Siriuksen kääntää minut ympäri, mutta jätin kasvoni varjoon. Hän kuitenkin tarttui minua leuasta ja käänsi kasvoni itseensä päin.
"Sä muistutat mua lumihiutaleesta, sellaisesta hauraasta ja katoavasta"
"Tollaset nätit sanat ei sovi sun suuhusi."
"Onko sillä jotain väliä?"
Tuijotimme toisiamme, toisaalta tutkien, toisaalta peläten toisiemme tutkivaa katsetta. Sirius näytti huonossa valaistuksessa vanhemmalta. Hänen hiuksensa reunustivat kasvoja epäsymmetrisesti, kuin pilvipeite auringon ympärillä niinä poutapäivinä, jolloin kaikki oli ollut hyvin. Sinä hetkenä näin Siriuksen, nuoren miehen, en pojannulikkaa, jonka kanssa olin kasvanut kuusitoista vuotta.
Emme puhuneet sanoin, me kommunikoimme katsein. Sillä hetkellä sain pidellä kädessäni Siriuksen lasisielua, niin helposti särkyvää luottamusta. Halusin lohduttaa häntä, varjella häntä rikkomasta sydäntään. Siirsin käteni hänen kädelleen. Sirius säpsähti. Hän katsoi minua kuin etsien jotain vastausta. Halasin häntä karkean yöpaitani läpi. Hän laskeutui päälleni kuin haavoittunut lintu, vailla sulavuutta. Kukaan ei ollut koskaan suudellut minua tavalla, miten Sirius Musta suuteli.
Painauduin hänen huuliinsa kun hän kuljetti sormiaan lantiollani hitaasti kuin peläten minun sulavan hänen käsiinsä.
*
Pyörittelin Siriuksen hiuksia sormieni ympärille enkä oikeastaan ajatellut mitään. Aurinko oli noussut, eikä aamun pakkanen ei koskettanut minua. Ei tänään.
