Lehtivainajat, S

[Picciduta]

Nimi: Lehtivainajat
Kirjoittaja: Picciduta
Ikäraja: Sallittu
Genre: Deathfic
Päähenkilöt: GW&HP
Haasteet: Genretasohaaste (deathfic) & Vuodenaikahaaste III (syksy)

Lehtivainajat

Ginny sulki silmänsä ja huokaisi syvään kolean syystuulen ravistellessa koko kehoa. Hän katui syvästi valintaansa laittaa ohuempi takki, sillä lämpötila ulkona alkoi selvästi jo vaatimaan paksumpaa syystakkia. Haikein mielin hän muisteli eteisen kaapissa lojuvaa ruskeaa vaatekappaletta, joka oli ostettu viime vuoden syksyllä jostakin jästien kämäiseltä kirpputorilta. Tuo muisto sai Ginnyn kuitenkin hätkähtämään, ja se puri sydämeen lujempaa kuin hyytävä viima.

Hän oli ollut siellä yhdessä Harryn kanssa. He olivat olleet siellä vielä silloin, kun kaikki oli hyvin. Yhdessä he olivat sovittaneet toinen toistaan typerämpiä vaatteita ja nauraneet peilin edessä toisilleen. Vanhukset olivat katsoneet heitä pahasti, mutta he eivät olleet välittäneet. Heillä oli ollut hauskaa, ja ennen kaikkea; Harry oli ollut silloin vielä elossa.

Nyt kaikki oli kuitenkin poissa. Kaikki oli kuihtunut pois, niin kuin puiden ruskean värin saaneet alas varisseet lehdet. Ginny katseli suuria lehtikasoja, jotka reunustivat ankean näköistä kirkkomaata. Jokaisessa lehtikasassa oli erilaisia lehtiä, punaisia, ruskeita, keltaisia ja kaikkea niiden väliltä. Ainoa asia, mikä Ginnylle tuli mieleen oli, että lehdet olivat kuin kuolleita ihmisiä. Aina, kun joku kuoli, niin puusta tippui yksi kuihtunut lehti alas maahan. Niin Harryllekin oli tapahtunut; kun kuolonsyöjän tappava kirous oli vuosi sitten osunut häneen, niin puusta oli irronnut kaunein lehti ja se oli hitaasti leijaillut maahan. Harry oli kuollut.

Katkera kyynel valahti Ginnyn poskelle, kun hän lähti astelemaan kohti lähintä lehtikasaa. Askeleista puuttui se keveys ja iloisuus, jota vielä viime syksynä löytyi, kun he yhdessä Harryn kanssa hyppelivät lehtikasoihin. Kasvoilla ei enää ollut hymyä, eikä silmissä sitä pientä ilkikurista pilkettä, joka Ginnyllä aina ennen oli ollut. Hänen koko olemuksensa koostui vain surusta ja tuskasta. Saavuttaessaan lehtikasan Ginny polvistui sen viereen ja katseli sitä sumein silmin. Uudet kyyneleet valahtivat taas hänen poskilleen, kun hän ajatteli Harrya. Nainen poimi lehtikasasta kauneimman löytämänsä vaahteranlehden, sillä vaahtera oli ollut Harryn lempipuu. Ginny painoi lehden varovasti vasten rintaansa ja huokaisi taas syvään.

Sitten hän kaivoi takkinsa alta taikasauvansa ja osoitti sillä kellastunutta lehteä. Nainen mutisi pari sanaa ja päästi sitten irti lehden varresta. Lasittunein silmin Ginny katsoi, kuinka vaahteranlehti alkoi hitaasti nousemaan takaisin ylös kohti lähintä vaahteraa, lopulta kiinnittyen takaisin hauraaseen oksaan. Kaikki tapahtui kuin takaperin käännetyssä elokuvassa. Ginny tiesi, että lehti tulisi tippumaan uudestaan viimeistään parin päivän päästä, mutta ainakin Harry olisi edes hetken hänen luonaan uudestaan.

[Neiti Syksy]

Olipa makoisa teksti!

Herättelo kauheasti kysymyksiä, vaikka kerrontatapa olikin rauhallinen ja hyvin kuvaileva. Eaimerkiksi miksi Harryyn on osunut loitsu, mikä loitsu ja milloin? Epäilen, että tässä sota ollut jo takana päin kun ovat käyneet kuitenkin kirpputorilla ja muuta hauskaa. Tai kenties tämä oli AU, vaikea sanoa, mutta ehdottomasti tykkäsin kovastikin. Lehtivainajat on ajatuksena kivasti erilainen ainakin minulle. Useimmiten on kuullut puhuttavan tähdistä vainajien sieluina niin tämä oli kivaa vaihtelua. Loppukohtaus, missä Ginny kiinnitti jollain loitsulla vaahteranlehden takaisin, oli kyllä kaunis ja kieltämättä vähän surullinenkin. En osaa oikein muuta sanoa, kun jäin vain pohtimaan mahdollisia tapahtumia, jotka johtivat Harryn kuolemaan.

Kiitoksia tästä pienestä pätkästä. :>

- Syksy

[sugared]

Tämä oli tosi ihana! Pidin siitä, miten "angsti" lähti ikään kuin kiertymään auki tuosta Ginnyn arkisesta huomiosta, että on pukenut liian vähän päälle.

Tuo muisto sai Ginnyn kuitenkin hätkähtämään, ja se puri sydämeen lujempaa kuin hyytävä viima.

Tämä oli tosi kaunis ja tehokas lause!

Putoavat lehdet kuoleman vertauskuvana toimi tässä hyvin ja kiteytyi kauniisti otsikossa. Vaikka syksyn ja kuoleman välinen yhteys on hyvin ilmeinen, tuntui teksti tuoreelta, eikä vanhojen ideoiden kierrätykseltä. Ehkä sekin, että mulle teksti maalasi kuvan aika kauniista alkusyksyn päivästä, jolloin pudonneissakin lehdissä on vielä upeat värit, toi myös sopivaa kontrastia tekstiin. Loppu on tosi koskettava ja Ginnyn ajatus siitä, että Harry on hetken ajan hänen luonaan, liikuttava. Ja osuuhan se oikeaankin, sillä missä muualla kaipaamamme ihmiset olisivat luonamme kuin muistoissamme?

Kiitos suloisesta ja liikuttavasta pätkästä!

[Picciduta]

Oi, kommentteja!

Neiti Syksy: Jätin tosiaan tekstin vähän lukijan oman tulkinnan ja mielikuvituksen varaan. Oma ajatukseni oli vain, että sota oli jo taakse jäänyt ja Harry oli valmistunut auroriksi, jolloin työkeikalla avada kedavra osui pimeyden velhon tai muun rikollisen toimesta. Hienoa, että tykkäsit ja kiitos paljon kommentistasi!

sugared: Kiitos sinulle ihanasta kommentistasi! Muuta en oikein osaakaan sanoa, mutta mukavaa kuulla, että pidit tästä.

[Sokerisiipi]

Kaunis kuvaus syksystä ja surusta. Pidin muiden tavoin lehdistä kuoleman vertauskuvana (ja otsikon yksinkertainen lumoavuus oli varma klikkaus!) ja siitä, miten Ginny käsittelee suruaan syksyn ja sen lehtien kautta. Tuo uudelleenkiinnitys on kuin keino ostaa aikaa, vaikka se on jo liian myöhäistä, mutta mikäs siinä, jos se tuo naiselle lohtua.

Kiitos!

[Picciduta]

Sokerisiipi, kiitos itsellesi kommentista!