Sormenjälki (S) Kutka (Peter), Percy Weasley

[marieophelia]

Nimi: Sormenjälki
Tekijä: marieophelia
Päähenkilöt: Kutka (Peter), Percy (pieni Percy/ Penelope)
Genre: oneshot, draama, mysteeri
Ikäraja: S
Yhteenveto: Joulun alla 1981 Weasleyn perheeseen saapuu uusi asukas. Rotta valitsee Percyn, mutta valitseeko Percy lopulta Kutkaa?
A/N: Velhomaailman 1980-luku jostain syystä kiehtoo tällä hetkellä. Kutka-Peterillä tuo vuosikymmen oli vähintäänkin erikoinen, Percy sai tuskin koskaan tietää, mikä hänen elämässään oli erikoisinta. Lisäksi olen aina miettinyt, milloin Percy erosi Penelopesta, joten tässä yksi ratkaisu siihenkin.
Jätäthän kommenttisi, jos todella luit tämän! Koetin pitää tekstin tiiviinä ja olla eksymättä sivujuoniin. // Pari kertaa olen kirjoitusasua muokkaillut, kirjoitushetkellä pelkäsin niin kovin uutta monen vuoden kirjoitusblokkia, että alkuperäinen julkaisu jäi vähän hutaisuksi. Saa ja pitääkin sanoa, jos joku kohta yhä tökkää


Sormenjälki

Taikaministeriöllä ei ollut varaa maksaa työntekijöilleen joulubonuksia sinä vuonna, sillä kaikki liikenevät varat kuluivat sodan tuhojen jälleenrakennukseen. Weasleyn perheessä tieto bonusten peruuntumisista otettiin vastaan tyrmistyneinä. Arthurilla ja Mollylla ei mitenkään olisi varaa hankkia joululahjaa kaikille seitsemälle lapselleen, nielihän suurperhe tavallisena arkenakin jokaikisen sulmun Arthurin vaatimattomasta palkasta.

Siksi rotta ilmestyi kuin taivaan lahjana.

Ensin rotan löysi Charlie. Charlie oli eläinrakas poika ja kuullessaan ruokakomerosta ylimääräistä rapinaa hän ei suinkaan juossut parkuen äitinsä luo.

”Voi otusparka!” Charlie sanoi. ”Näytät stressaantuneelta.”

Charlie keräsi kiireesti rotanloukut lattialta ja sysäsi ne roskakoriin. Sitten Charlie avasi ison pussin juustonaksuja, sillä rottapoloinen vaikutti nälkäiseltä. Roskakori nielaisi loukut yökäten, jolloin lempeä Charlie antoi sillekin palanpainikkeeksi pari naksua.


Eräänä iltana Arthurin alkoi tehdä mieli ylimääräistä voileipää. Yllätyksekseen hän löysi ruokakomerosta Charlien: poika seisoi komeron lattialla polvillaan ja piteli käsissään isoa jauhopussia.

”Mitä ihmettä sinä teet, Charlie?”

Charlien kasvoilla häivähti syyllinen ilme. Arthur ehti epäillä vaikka mitä, mutta huomasi sitten rotan, joka lepäili tyytyväisenä jauhoissa. Vai tällainen salaisuus pojalla oli! Arthur pudisti huvittuneena päätään. Hän tiesi, että jos Molly olisi löytänyt ruokakomerostaan ylimääräisen asukin, olisi hän epäilemättä myrkyttänyt sen.

”Taidat pitää tuosta pikkukaverista?” Arthur tokaisi. Charlien ilme meni hieman vaikeaksi.

”Onhan se mukava, mutta…”

”Mutta?” Arthur ihmetteli. Hän ei ollut tottunut kuulemaan mutta-sanaa Charlielta, kun oli kyse eläimestä.

”Se on jollain tapaa erikoinen. En tiedä. Minulla on jotenkin kutkuttava tunne sen luona. Ihan kuin se nytkin kuuntelisi, mitä me puhutaan.”

Charlie oli omissa oloissaan viihtyvä vaitelias poika, joka perusti ihmisistä vain sen verran kuin oli tarpeen. Hänen sydämensä kuului eläimille. Jokin vaisto kertoi hänelle, mitä eläin ajatteli, mitä se kaipasi ja miten sitä tuli lähestyä. Mutta jostain syystä ruokakomeron rottaan Charlie ei tuntenut minkäänlaista yhteyttä. Hän ei osannut sanoa isälleen, mistä se johtui.

Arthur huokaisi. Olisi kai parasta viedä rotta aamulla läheisen lammen rantaan ja hukuttaa se.


Seuraavana aamuna Percy huomasi huoneensa lattialla levällään kaksi kirjaa. Se oli hivenen omituista, sillä Percy siivosi aina huolellisesti kaikki tavarat paikoilleen ennen kuin kävi nukkumaan. Eläinmaailman sankartekoja lojui auki sivulta 564. Percy ei ollut koskaan lukenut kirjaa niin pitkälle, mutta luku näytti kertovan sankarirotta Betassusta, joka vuonna 1766 pelasti omistajansa palavasta talosta. Toinen kirja Älykkyyden äärirajoilla taas kertoi rottien poikkeuksellisista oppimiskyvyistä. Percy ei ollut koskaan tullut ajatelleeksi, miten erinomaisia otuksia rotat olivatkaan.

”Äiti, isä! Tiesittekö, että rotan älykkyysosamäärä on kaksinkertainen pöllöön verrattuna!” Percy hihkui. Uusi tieto tuntui aina paljon tärkeämmältä, kun sillä sai leuhkia toisille.

Arthur hämmästyi Percyn äkillistä rottainnostusta, mutta oli siitä enemmän kuin hyvillään. Ruokakomeron rottaa ei tarvitsisikaan hukuttaa, eikä yhden lapsen joululahjaan kuluttaa sulmuakaan.

Percy oli kirjaviisas ja pikkuvanha poika, mutta erityisen terävä hän ei ollut. Jauhoinen miehen sormenjälki Eläinmaailman sankartekojen sivun 564 alakulmassa jäi häneltä tyystin huomaamatta.
   
         ***

Percy oli mainio isäntä rotalle. Pienemmät lapset yrittivät jatkuvasti vetää sitä hännästä ja pahankurinen Fred vannoi muuttavansa rotan vielä jonain päivänä keltaiseksi. Mutta Percy piti Kutkan visusti turvassa huoneessaan kuten kaiken muunkin, mikä kuului hänelle. Percy oletti, että rotta oli ostettu Ihmeiden eläintarhasta, eikä isällä tai Charliella ollut sydäntä oikaista hänen luuloaan. Isä oli kertonut rotan nimeksi Kutka: Ihmeiden eläintarhassa pidempään asustelleilla eläimillä oli yleensä valmiina jokin nimi. Kutkan ikää oli vaikea arvioida, mutta poikasvuotensa se oli selvästi jo ylittänyt.

Percy oli vakuuttunut rottansa älykkyydestä, vaikka useimmiten se vain söi tai nukkui. Joskus kuitenkin Percy löysi Kutkan mutustelemassa toffeekärpäsiä, joiden säilytyspaikka periaatteessa sijaitsi pienelle rotalle aivan saavuttamattomassa paikassa katonrajassa ja sitä paitsi lukollisessa kaapissa. Kutkalla täytyi olla salaisia voimia, joita se käytti, kun Percy ei ollut läsnä. Percy oli hyvin ylpeä rotastaan.

Percyn kiintymys Kutkaan alkoi rakoilla vasta, kun poika sai kirjeen Tylypahkasta.

”Oppilaat voivat tuoda myös pöllön TAI kissan TAI rupikonnan”, Percy luki epätoivoisena. ”Äiti en minä voi ottaa Kutkaa Tylypahkaan! Se on vastoin sääntöjä.”

Bill ja Charlie lähinnä nauroivat hänen huolelleen: ”Eri asia, jos aikoisit viedä sinne possun tai kalkkunan. Rotta on täysin harmiton lemmikki.”

Mutta Percyn huoli kasvoi päivä päivältä.

”Äiti, en halua joutua jälki-istuntoon huonon käytöksen vuoksi heti ensimmäisenä päivänä. Sallitut eläimet on lueteltu tarkasti”, Percy julisti mahtipontisena, joskin hieman itkuisena.

Lopulta Molly kirjoitti vararehtori McGarmiwalle ja kysyi, voisiko Percy tuoda kouluun rotan. Percyä ei saanut muuten rauhoittumaan. McGarmiwa vastasi, että rotta ei olisi ongelma, Percyn pitäisi vain huolehtia, etteivät toisten oppilaiden kissat tai pöllöt kävisi sen kimppuun.

Kutka matkusti erikoisluvalla Tylypahkaan. Siitäkös Percy oli tohkeissaan. Percy pakkasi Kutkan pieneen pahvilaatikkoon, jonka kylkeen hän varmuuden vuoksi teippasi McGarmiwan kirjeen.

”Nyt pääset Tylypahkaan. Sellaista paikkaa et olekaan ennen nähnyt”, Percy sanoi rotalleen. Kyllä lemmikin kanssa olikin mukava lähteä kouluun, Percy ei tuntenut itseään ollenkaan niin yksinäiseksi kuin oli salaa pelännyt.
   
         ***

Eräänä päivänä Percy lähestyi Kutkaa vakavana. Hän roikotti kädessään taas yhtä Tylypahkan kirjettä ja toisessa kädessään hänellä oli jokin pinssi, jota hän piteli kuin Irvetan yleisavainta.

”Kuule Kutka”, Percy sanoi. ”Odotin hyvää hetkeä, mutta elämässäsi on vaikeaa erottaa sellaista.”

Kutka makasi tyynyllä. Oli vaikeaa havaita, kuunteliko se.

”Asia on niin, että minusta on tehty valvojaoppilas. Ja minun on nyt käyttäydyttävä asemani mukaan.”

Luultavasti Kutka tiesi, mikä valvojaoppilas oli, miten tärkeän askeleen urallaan Percy ottaisi, olihan hän vaahdonnut unelmastaan päivittäin koko sen ajan, kun oli Kutkan omistanut.

”Valvojaoppilaan ei mielestäni pidä kanniskella mukanaan rottaa. Koulun säännöt eivät ole rottien suhteen aivan yksiselitteiset. Sinulla on toki McGarmiwan erikoislupa, enkä moiti sinua mistään. Mutta valvojaoppilaan on näytettävä hyvää esimerkkiä myös yksityiselämän puolella. Mikään kiintymys ei saa haitata hänen mainettaan.”

Percy nosti Kutkan sängyltä ja kohotti sen naaman omien kasvojensa tasolle.

”Olen pahoillani”, hän sanoi mahtipontisimmalla äänellään, äänellä jota oli harjoitellut sitä päivää varten, kun hänestä valittaisiin taikaministeri. ”Minun on annettava sinut veljelleni Ronille.”


Kutka näytti ottavan omistajanvaihdoksen tyynesti. Mahtoiko se edes erottaa Weasleyn lapsia toisistaan? Ei välttämättä. Percylle ostettiin sulavaliikkeinen pöllö, jolla hän rehvasteli melkein yhtä paljon kuin valvojaoppilaan merkillään. Kutkan hän unohti nopeasti.

Mutta kun Percyn ensimmäinen tyttöystävä ja suuri rakkaus Penelope Clearwater Percyn vihoviimeisenä koulupäivänä sai aamiaispöytään omituisen kirjekuoren täynnä Percyn päiväkirjan puuttuvia sivuja, (sellaisia joissa Percy epäili, ettei Penelope kenties ollut aivan tarpeeksi viehättävä tulevan taikaministerin vaimoksi), Percyn sisimmästä kumpusi merkillinen kaiku. Jotakin oli saattanut jäädä häneltä huomaamatta.

”Sinä ja sinun pyhä urasi!” Penelope huusi ja heitti suuttuneena sivut päin Percyn pöllämystynyttä naamaa.

Tyrmistyksekseen Percy erotti sivuilla paitsi oman säntillisen käsialansa myös pienenpienet rotan käpälänjäljet.

[hiddenben]

Olipa tämä mainio ja omaperäinen ficci! Idea kertoa Peterin tarinaa on todella virkistävä enkä ole tällaiseen ennen törmännyt, ja tarina veikin nopeasti mukanaan Tykkäsin hurjasti siitä, että tässä sai jatkuvasti tehdä vähän omaa ajatustyötä ja kuvitella Peter vaikuttamassa omaan kohtaloonsa. Varsinkin tuo Percyn ohjailu kirjojen avulla oli todella huvittava ja se toi oikeastaan uusia ajatuksia esiin myös Peteristä ihmisenä. Vaikka hän on muuten kurja ja tahdonvoimaltaan heikko hahmo, ei hän suinkaan tyhmä ole! Pidin myös kovasti siitä, kuinka mukava kuva Percystä välittyi tämän tekstin kautta. Erityisesti kohta, jossa Mollyn pitää lähettää kirje McGarmiwalle kysyäkseen rotasta, hymyilytti - kuten myös se, kuinka hyvin Percy Kutkaa suojeli

Muutaman jutun voisin sanoa tekstistä noin kuin rakenteellisesti ja kielen puolesta. Mielestäni et rönsyile eikä tekstissä ole oikeastaan mitään, mitä ottaisin pois Sen sijaan huomiota kiinnitti erityisesti alun lyhyet virkkeet, mikä teki alun lukemisesta hieman töksähtelevän. Muuttaisin lauserakennetta ehkä itse tällä tavalla:

Taikaministeriöllä ei ollut varaa maksaa työntekijöilleen joulubonuksia sinä vuonna, sillä jälleenrakennus söi kaikki ministeriön varat. Weasleyn perheessä tieto bonusten peruuntumisista otettiin vastaan tyrmistyneinä: Arthurilla ja Mollylla ei olisi mitenkään varaa ostaa joululahjaa kaikille seitsemälle lapselleen.

Lauseet pysyvät siis samoina, mutta niiden rytmi muuttuu hieman, kun ne sidotaan yhteen välimerkein Laittaisin myös repliikki- ja kuvauslauseiden väliin rivivälin, kuten näin:

Charlie oli eläinrakas poika ja kuullessaan ruokakomerosta ylimääräistä rapinaa hän ei suinkaan juossut parkuen äitinsä luo.

”Voi otusparka!” Charlie sanoi. ”Näytät stressaantuneelta.”

Charlie keräsi kiireesti rotanloukut lattialta ja sysäsi ne roskakoriin. Roskakori nielaisi yökäten. Sitten Charlie avasi ison pussin juustonaksuja. Rotta vaikutti nälkäiseltä.

Hauska muuten tuo roskakori, se on mukava taikaelementti tarinassa Mutta siis tuollaisia pieniä juttuja, joilla lukijan työ helpottuu ja muuttuu mukavammaksi! Muuten nautin tästä ficistä suuresta ja erityisesti tuo Peterin kosto lopussa (koska voi Percyä, jonka mielestä rotta ei ole sopiva lemmikki valvojaoppilaalle ) oli todella mainio lopetus tarinalle! Suuri kiitos tästä

[marieophelia]

Suuret kiitokset hyödyllisestä kommentistasi hiddenben!

Olin ajatellut, että alun lyhyet lauseet korostaisivat ministeriön tylyä linjaa ja Weasleyn perheen ankeaa mielialaa. Mutta kommenttisi luettuani vilkaisin alkua uudestaan ja totesin, että tuollainen lyhyiden päälauseiden tulva heti tekstin alussa saattaa tosiaan vieraannuttaa lukijaa tekstistä. 

Kiitos myös vinkistä muotoilun suhteen. Tämä ovat ensimmäisiä tekstejäni täällä ja olen näköjään ollut hieman turhan ujo käyttämään enteriä tekstin muotoilussa. Hyvä, että joku sanoo suoraan, miten kannattaa tehdä. Otan tosi mielelläni vastaan kaikki lukumukavuutta koskevat huomiot.

Ihanaa, että pidit tarinasta ja hahmoista ja oli kiva kuulla mietteitäsi En ole itsekään muistaakseni lukenut ficcejä Peterin ajoista Kutkan hahmossa, joten hyvä jos tämä toimi.

[Thelina]

Terveisiä kommenttikampanjasta! Komppaan hiddenbeniä siinä, että tässä oli todella omaperäinen idea kertoa Peteristä. Hänen tarinansahan on oikeastaan todella mielenkiintoinen, sillä hän vietti niin monia vuosia elämästään pääosin rottana. Tässä ficissä kiinnostavaa oli erityisesti se, että tässä paljastui, ettei hän suinkaan viettänyt rottana ihan koko aikaa, vaan muuttui välillä myös ihmiseksi. Pelottavaa ja todella kiinnostavaa myös!

Tämä imaisi minut heti mukaansa ja oli mielenkiintoisesti ja sujuvasti kirjoitettu. Pidin myös siitä, miten tämä Peterin ohella kertoi myös Weasleyn perheestä Heistä on aina ihanaa lukea ja varsinkin lapsista pienenä! Charlie ja Percy olivat molemmat aivan omia itsejään, samoin Fred, joka uhosi muuttavansa rotan keltaiseksi (ihana viittaus Viisasten kiveen muuten!). Oli todella kiehtovaa, miten Peter valitsi isännäkseen juuri Percyn ja jauhoinen sormenjälki kirjassa oli suorastaan hyytävän hyvä yksityiskohta! Charlie ei tosiaan olisi ollut hyvä isäntä Kutkalle, vaikka tämän aluksi pelastikin. Hän lukee eläimiä liian hyvin, jotta Peter olisi voinut pysyä piilossa. Percy sen sijaan tuskin kyseenalaisti Kutkan pitkää elämää ja mitään muitakaan omituisuuksia, oli kaiketi vain ylpeä onnistuttuaan hoitamaan rottaansa niin hyvin Percy oli siis erinomainen valinta isännäksi ja taisipa Peterkin olla hiukan närkästynyt joutuessaan Ronille

Percystä tulee harmittavan harvoin luettua, koska harva tuntuu pitävän hänestä hahmona. Siksikin tämä oli mielenkiintoinen teksti, koska tässä jotenkin tuli Percyn luonne jo pienestä asti hyvin esiin, eikä hän pahuuttaan ole sellainen kuin on. Tämä oli erityisen hyvä kuvaus lapsi-Percystä: kirjaviisas ja pikkuvanha poika, mutta erityisen terävä hän ei ollut.

Kiitos tästä, todella kiehtova teksti ja hauskoja yksityiskohtiakin oli paljon!

[Crys]

Oo vau, onpas mielenkiintoinen teksti, en ookkaan lukenut ficciä siitä, miten Kutka päätyy Weasleyn perheeseen! Osasit hienosti tuoda esiin Percyn persoonan (että hän itkee koska tylypahkaan ei saa tuoda rottia ja sitten mollyn on kirjoitettava minervalle ja lopulta hän luopuu kutkasta valvojaoppilaana saman säännön takia. naurahdin myös sillle että percy "ei syytä kutkaa mistään" koska sillä on erikoislupa mcgarmivalta heheh. Pidin myös alun charlie-maininnoista, charlie lapsena on symppis ja ihana ja jotenkin hauskaa myös että hän ei muodosta kutkaan suhdetta jostain kumman syystä hehe loppu oli myös huvittava Kaiken kaikkiaan kiva teksti, nautin

-Crys

[marieophelia]

Thelina: Mukavaa, että valitsit tämän Kommenttikampanjasta ja kiva kuulla, että pidit tarinasta! En tiedä, saiko Percy koskaan tietää, että hänen rottansa oli oikeasti ihminen, mutta aikaa karmiva ajatushan se on, että perheessä elää lemmikki, joka ei oikeasti olekaan eläin! Hienoa siis, jos tarinasta tuli välillä hyytäväkin olo. Weasleyn perheestä on mukava kirjoittaa, koska canon kertoo heistä jo paljon, mutta jättää toisaata paljon myös kertomatta. Kiva, että huomasit viittauksen Viisasten kiveen. Osuva myös tuo yleishuomiosi Percyn hahmosta: monethan säälittelevät Ronia, että hän jäi perheessä vähälle huomioille nuorimpana poikana, mutta ihan yhtä hyvin voisi ajatella, että keskimmäisen lapsen osa on vielä vaikeampi, kun on aina pienempiä vaatimassa enemmän huomiota, eikä koskaan ole saanut olla ainoa lapsi perheessä. Ehkä se on syy Percyn usein typerään käytökseen. Toisaalta, jos Percysta ei pidetä samaa voisi sanoa Peteristä, joka usein jää Kelmien joukossa sivuosaan. Ja rottanakin hän jää toiseksi pöllölle! Itse kyllä tykkään kirjoittaa Percystä, joten mukava kuulla, että hänen luonteensa välittyi tarinasta! Kiitos paljon kivasta kommentistasi!❤️

Crys: Kiva kuulla, että Percyn käytös onnistui naurattamaan. Tämä on tosiaan vähän harvinaisempi aihe, mutta kiva jos toimi. Itse tykkään canonia täydentävistä ficeistä kovasti. Joo, sitähän voisi ajatella, että jos jollain Weasleyn lapsella olisi lemmikki, se olisi Charliella. Joten piti sitten kehitellä tällainen kuvio, joka selittää, miksei Charliella ole lemmikkiä, mutta Percyllä on. Hienoa, että viihdyit ja kiitos paljon kommentista! ❤️

[Kaarne]

No niin, kommenttikampanjasta hoi! 

Teen nyt tässä heti tunnustuksen: Olen lukenut varmaan jo 3/4 kaikista ficeistäsi Finissä, mutta en vaan ole onnistunut kommentoimaan mitään, vaikka jokaisen luetun tekstin kohdalla olenkin vaikuttanut tai yllättynyt tai hykerrellyt. Mutta joku päivä teen niin, että pidän ihan kunnollisen kommenttimaratonin ja käyn läpi omia lemppareita. ❤️

Tämä ei ole ihan siellä lemppareista lemppareimmimmissa, mutta koska tämä on juuri sellainen teksti, joka on ihana lukea aamukahvin kaverina, päätin kuitenkin aloittaa tästä. Olen lukenut tämän nyt kolmesti, ja joka kerta jaksaa samaan aikaan virnistyttää ja toisaalta vähän vihloa Percyn ja Kutkan suhde. Tässä tuo kertojanäänen kuivuus tuo tekstiin omanlaistaan särmää ja nuo lempeät, mutta terävät kommentit siitä, mitä Percyltä jää huomaamatta, ovat kyllä mainioita. Juuri ne tekevät tästä osaltaan sellaisen surullisella tavalla hauskan, koska lukijana sitä päätyy säälimään sekä Kutkaa että Percyä. (Ja vähän koko Weasleyn perhettä, koska oivoi, on se nyt kun onnistuvat pitämään kattonsa alla kesäisin kuolonsyöjää monta monituista vuotta.)

Hienosti olit saanut tähän myös Arthurin ja Charlien luonteet / hahmot mukaan elävästi. Tuo huomio siitä, miksi Kutka ei päädy Charlielle, oli nerokas! Se tuntui sopivan Charlien hahmoon ja hänen eläinrakkauteensa todella osuvasti, ja pidin myös siitä, että Arthur myös vaistosi sen, ettei hänen kannattaisi ruveta ylipuhumaan tai tyrkyttämään Kutkaa Charlielle. Ylipäätään tässä näkyi hienosti se, miten tiivis ja hitsautunut Weasleyn perhe on: jokainen on oma yksilönsä särmineen ja rosoineen, mutta sitten toisaalta sitä ymmärrystä erilaisia lapsia kohtaan Mollyltä ja Arthurilta löytyy.

Hauskaa tässä tekstissä oli myös se, että hahmojen sisäistä maailmaa kuvattiin lopulta hyvin vähän (Percyä lukuun ottamatta), mutta silti sieltä välittyi muun muassa tuo Peterin pieni uhkarohkeus toffeekärpästen suhteen (en määkään jaksaisi vaan hengata häkissä ja syödä rotanruokaa loputtomiin), Percyn tapa kirjoitella päiväkirjaan typeriä juttuja, Charlien (ja Arthurin) hyväsydämisyys ja se, että Peter kuitenkin otti aika paljonkin nokkiinsa siitä, että hänet siirrettiin Ronille. Hienosti noita tunteita on kirjoitettuna tuonne rivien väleihin siten, että ne jäävät lukijan löydettäviksi, ja siitä syntyy sellainen täyteläinen lukukokemus, jossa maustamisen saa tehdä itse. (Toivottavasti ajatuksesta saa kiinni! )

Mutta oli miten oli, tää on musta todella hauska ja hieno pieni teksti Percyn ja Kutkan suhteesta ja siitä, miten paljon sinne pinnan alle jää juuri siksi, että Peter ja totuus pysyvät piilossa. Mahtavaa, että kirjoitit just tästä aiheesta, koska enpä olisi itse tullut asiaa pohtineeksi, mutta kiitos tän ficin, nyt niin on tullut tehtyä jo muutamaan otteeseen.

[Resonanssi]

Olipas todella kiva ficceröinen 
Pidin kovasti Kutkan historiasta ja voinkin kuvitella juuri näin menneenkin.
On hyvin loogista, ettei Charlie tuntenut yhteyttä Kutkaan, kun Kutka ei oikeasti ole rotta.
Percyn kasvutarina oli kiva. Kiitos tästä

[marieophelia]

Kaarne: Paljon kiitoksia kommentistasi! Hienoa, että pidit tästä kuitenkin noin paljon, vaikkei ollut edes lemppareista lemppareimmimmasta (ääks, mikä sana) ficistä kyse. Olen kyllä (yli-)innokas kuulemaan, mikä olisi lemppareistasi lempparein! Mutta ylipäätään on helpottavaa tietää, että ficcejäni on lukenut sentään joku muukin kuin taannoinen bottijoukko!

Tämä onkin tosiaan tarkoitettu aamiais- tai välipalaficiksi, joten kiva että maistui kahvin kanssa! Hauska kuulla, että pidit Weasleyn perheestä ja asetelmista tässä. Hienoa, että löysit rivien välistä "mausteita", sehän fanifiktiossa onkin niin hienoa, että lukija tuntee hahmot jo valmiiksi, joten pinnan alle voi jättää kaikenlaista. Kiitos paljon kommentistasi!❤️


Resonanssi: Olipa mukavaa, että luit ja jätit kommenttia! Hienoa, jos tuntui siltä, että tarina olisi voinut mennäkin näin ja että juonikuviot vaikuttivat loogisilta. Sitä tavoittelenkin, että tämä sulautuisi canoniin ja täydentäisi sen aukkoja. Kiitos paljon kommentistasi!❤️

[Larjus]

Weasleyistä kertovat ficti kuuluu ehdottomasti lemppareihini Pottereista, ja siksi tähän oli niin mukava tarttua. Aihekin on mielenkiintoinen ja mukavan erilainen. Enpä muista, että olisin aikaisemmin lukenut mitään tällaista ficiä. Peter tuntuu jäävän huomiotta, oli hän sitten ihan ihmisitsenään tai sitten rottana... Voi parkaa 😅

Mä oonkin joskus miettinyt, mitenhän Peter Kutkana Weasleyn perheeseen käytännössä päätyikään, ja tää oli hauska versio tilanteesta. Charlie sopii hyvin rotan löytäjäksi, mutta hyvin olit osannut perustella tarinan sisällä, miksi Kutkasta ei hänen lemmikkiään tullutkaan. Ei sitä aina synkkaa (Ja sitten kun ei se Kutka oikeasti rotta ollutkaan.) En tiedä, olisiko Peter halunnutkaan olla Charlien lemmikkinä. Ehkä Percyn kanssa oli paras, taisi Peter ainakin ajatella, että hänen kauttaan paikka velhoperheessä mahdollistuisi hyvin.

Se on hauska kun tämä fici on pohjimmiltaan tosi sympaattinen ja jotenkin kotoisa, mutta mukana on myös pientä hyytävyyttä mm. sen kirjassa olevan jauhoisen sormenjäljen takia. Vaikka sille tietää syyn, niin silti on aika karmivaa, tai ehkä se juuri siksi onkin karmivaa! Ja Percy vain pitää Kutkaa supernokkelana vaikka todellisuudessa hänen (ja koko perheen) selän takana tapahtuu kaikkea muuta Toisaalta kaipa Peterkin kaipasi välillä vaihtelua rotanruokaan ja ylipäätään rottana olemiseen (vaikka se hänen turvansa ja piilopaikkansa olikin). Kiva yksityiskohta hänen syömänsä toffeekärpäset, ja ohhoh tota käännettä lopussa Taisi Peter mieluummin esiintyä Percyn lemmikkinä - tai ehkä hän ihan sen "hylkäämisen" takia halusi kostaa tälle, kuka tietää.

Tää oli oikein mukava pikku tarina, jossa oli paljon pieniä kivoja yksityiskohtia, kuten Charlien ja Percyn hahmo/luonnekuvaukset, hiirenloukut syövä roskis, viittaus Viisasten kiven loitsuun, jonka piti tehdä Kutka keltaiseksi, ja Percy rehvastelemassa uudella pöllöllään. Ja se pätkä, jossa Percy huolehti Kutkan luvasta tulla Tylypahkaan, oli ihana ♥ Mä oonkin miettinyt sitä, että kirjeessä ei mainita rottia ollenkaan, että kai Percyllä (ja myöhemmin Ronilla) oli kuitenkin lupa tuoda Kutka mukanaan. Niin percymäistä huolehtia asiasta ihan itkuun asti ♥ Onneksi McGarmiwalta saatiin vahvistus, että Kutka on ok (kun ei se sentään kalkkuna ole ), niin ei tarvinnut Percynkään murehtia asiaan sen enempää.

[marieophelia]

Larjus: Suuret kiitokset kommentista! Hauska kuulla, että olit pohtinut monia juttuja, joita tässä käsiteltiin. Tylypahkan kirjeessä tosiaan luetellaan sallitut lemmikit aika painokkaasti ja luulen, että Percy jos kuka kiinnittäisi asiaan huomiota. Kiva, että mainitsit toffeekärpäset: Azkabanin vangissa Ron itkeskelee, että toffeekärpäset olivat Kutkan suosikkiherkku (siinä kohtaa, kun hän luulee, että Kutka on syöty), joten siinäkin oli viittaus canoniin.

Percystä tai Peteristä ei ole ihan hirveästi kirjoitettu ja oon tässä vähän toivonut, että keksisin taas Percystä jonkin uuden ficci-aiheen. Weasleyistä olisi ainakin kiva taas kirjoittaa jotain! Ihanaa, että tykkäsit ja paljon kiitoksia kivasta kommentista!<3

[Meldis]

Jännä yhdistelmä Weasleyn perheen lutuista kuvaamista ja mielenkiintoinen kuvaus Kutkan matkasta Ronin omistukseen. ^^ Tykkäsin ideasta heti ja toteutuskin oli tosi onnistunut. Tekstissä oli mielestäni satumainen fiilis, joka sopi aiheeseen tosi hyvin. Onhan se aina ollut aika älytön sattuma, että Peter päätyi juuri Harryn parhaan ystävän lemmikiksi, mutta kuten kirjoissa taidetaan mainita, hän etsi paikan puhdasverisestä perheestä, jossa kuunnella uutisia ja täytit aukot tässä mielestäni oikein hyvin. Olen vähän äimistellyt, miksi Percyä kiinnostaisi omistaa lemmikkinä rotta, mutta tykkäsin tosi paljon ratkaisustasi. Nuori, eläinrakas Charlie on ihana, että vaikka päällimmäinen ajatus oli turvata rotan elinolot, hän halusi myös ilahduttaa pikkuveljeä. Niin suloista. Arthurin pohdinta myös pojastaan oli tosi hellyyttävää luettavaa.

Voin hyvin kuvitella Percyn säikähtävän, ettei saisi tuoda rottaa lemmikkinä kouluun ja sitten valvojaoppillaksi tultuaan, antaa Kutka pois näyttääkseen esimerkkiä. Hyvin percymäistä ja oivasti keksitty! Percyn mahtipontinen puhe rotalle oli jotain niin parasta, vain Percy pitää virallisen jäähyväispuheen lemmikkirotalleen. Tässä tietty pointti oli kertoa Kutkan vaiheet ennen kuin päätyi Ronille, mutta hieman jäin kaipaamaan vielä sitä vaihdosta, kun Ron saa mälsän Kutkan ensimmäiseksi lemmikikseen. Mutta toisaalta Kutkan lopun toivotukset Percylle oli täydellinen helmi.

Kyllä lemmikin kanssa olikin mukava lähteä kouluun, Percy ei tuntenut itseään ollenkaan niin yksinäiseksi kuin oli salaa pelännyt.

Voi miten ihanaa, että toit auki Percyltäkin tällaisia tuntemuksia. En ihmettelisi, jos Percy enemmänkin peittäisi mahtipontisuudellaan yksinäisyyden tuntemuksiaan.

Roskakori nielaisi loukut yökäten, jolloin lempeä Charlie antoi sillekin palanpainikkeeksi pari naksua.

Oi, tämä oli esimerkiksi sellainen hetki, joka toi sadun tunnelmaa. Ja oikeastaan myös kirjojen tunnelmaa, ihan varmasti Weasleyllä on röyhtäilevä roskakori. Tätä oli tosi miellyttävä lukea, koska vaikka ensin ajattelin, että ahaa, päästään Kutkan omiin ajatuksiin, niin tämä toimi näin vähän kaukaisemmasta näkökulmasta vielä paremmin. Kiitos tästä mielenkiintoisesta näkövinkkelistä! ^^

[marieophelia]

Meldis: Paljon kiitoksia kommentistasi!<3 Kiva kuulla, että tämä tuntui uskottavalta ja että pidit Weasleyn perheen jäsenten kuvauksesta. Kiva myös, että olit nostanut esiin lempikohtiasi. Joo, itsekin ajattelen, että Percy peittää muodollisen mahtipontisuutensa alle paljon omaa epävarmuuttaan.

Jäin hiukan muistelemaan, oliko minulla tähän mietittynä jokin "poistettu kohtaus", jossa Ron olisi tölväissyt jotain kivaa, kun Percy antaa Kutkan hänelle. Koska olet ihan oikeassa, että jokin Ronin reaktio tähän olisi vielä voinut sopia. Mutta en muista enää, oliko sellaista kohtausta poistettujen joukossa! (Muistan vaan, että piti kirjoittaa vielä sellainen osuus, jossa pöllö yrittää syödä Kutkan, mutta sitten Kutka muuttuu ihmiseksi ja laittaa pöllön häkkiin. Miksiköhän jätin sen kohtauksen pois? ) Kommenttisi oli myös hyvä muistutus, että Peterin näkökulmastakin voisi vielä joskus kirjoitella jotain!

Kiitokset vielä!