Nimi: Kunhan kasvat vähän isommaksi
Kirjoittaja: jjb eli mie
Ikäraja: K-11
Paritus: Severus/Lucius
Genre: Romance/action, fluffy
Vastuuvapaus: En omista mitään Pottereihin liittyvää, minä vain leikin tässä hyvin vuoksi vailla rahallista korvausta.
Varoitukset: Selkeästi vanhemman ja nuoremman pojan välistä kanssakäymistä romanttisessa mielessä.
A/N: Ette muuten usko millaista tuskaa jossain vaiheessa oli tätä kirjoittaa, meinasi vain blokata ja jumittaa. Kiitos Eeyorelle henkisestä tuesta ja pienestä avusta, joka auttoi minut pahimman kriisin ylitse. Omistan tekstini hänelle:)
Ai niin tietysti, piti sanomani, että tämä on osa FF100:tani sanalla 010: Vuodet.
Kunhan kasvat vähän isommaksi
1. osa
Elämän suuntaviivat saattavat kovastikin muuttua riippuen siitä oletko sisällä vai ulkona. Severus Kalkaros pääsi toisena vuotenaan Tylypahkassa vanhempien luihuisten muodostamaan hierarkiaan sisään, ja voidaan vain arvailla millainen hänen tiensä olisi ollut ilman tätä yhtä syksyisen pilvistä torstai-iltaa vuonna 72.
*
Luihuisen huispausjoukkue harjoitteli kentällä täydellä tohinalla. Viimeiset kolme peliä niukin naukin hävinnyt joukkue oli mitä ilmeisimmin hyvin kireällä tuulella, josta seurasi hyvin äkäisiä ryhmylyöntejä ja turhautuneen negatiivista palautetta joukkueen kapteenilta. Pelaajien välille sanaharkkaa tuli pienistäkin aiheista, mutta treenien jatkuessa peli alkoi jo pikkuhiljaa sujua aggressiivisuuden kääntyessä sähäkäksi energiaksi.
Seuraavaa peliä ei hävittäisi.
Jotkut alaluokkalaiset viettävät aikaansa kentän reunalla seuraten harjoituksia koulupäivänsä päätteeksi. Näin teki myös Severus Kalkaros, vaikkei hän itse oikeastaan pitänyt huispauksesta. Tai sen paremmin lentämisestäkään. Ensimmäisen vuoden pakolliset lentotunnit olivat olleet aikamoinen fiasko, luuta ei vain millään suostunut rimpuilematta pitämään Severusta selässään. Silti hän raahautui harva se päivä kentän reunalle miettimään millaista olisi olla etsijä tai jahtaaja.
*
Varsinaiset harjoitukset loppuivat, mutta suurin osa joukkueesta jäi kuitenkin vielä pelaamaan. Nyt peli oli huomattavasti rennompaa, sellaista pientä kaadon syöttelyä ja kaverin kiusoittelua. Pitkätukkainen, tummanvihreisiin varusteisiin sonnustautunut kapteeni, Luihuisten laitimmainen jahtaaja, liihotti muutaman metrin korkeudella kentän hiukkareunusta pitkin. Jostain syystä hän kiinnitti huomionsa viittansa päällä jalat ristissä istuvaan toisluokkalaiseen Severukseen.
"Tuletko mukaan?" hän kysyi laskeutumatta alas luudaltansa. Severus rykäisi hämmästyksestä.
"Syysflunssaa?" kysyi ääni uudestaan, tällä kertaa hyvinkin sarkastisesti.
"Tuota..." Severus mutisi hämmentyneenä. Vanhemmat oppilaat eivät olleet tähän mennessä vielä kertaakaan kiinnittäneet häneen mitään huomiota, ei kukaan edes hänen omasta tuvastaan. Yhtäkkiä sitä sitten joku seitsemäsluokkalainen oli pyytämässä häntä pelaamaan.
Lievästi epäilyttävää.
"Jos luudasta on pula, niin kyllä sellainen nopeasti löytyy", kapteeni totesi rauhallisesti ja lennähti Severuksen taakse, vasten taivaanrantaa jo suuntautuvaa aurinkoa.
"Ei kun tuota, ettekö te ole jo lopettelemassa?" Severus mutisi hivenen hermostuneena katsellen kuinka harjoituksista vielä hikinen poika hymyili hampaat kiiltäen. Ne näyttivät hiukan jopa teräviltä, yhdistettynä epäluonnollisen kirkkaanharmaisiin silmiin. Vaikutti siltä, että vanhempi poika harkitsisi jotain hyvin ilkeää.
"Lopettamassa ja lopettamassa, mitä nyt vielä voitaisiin muutama leikkimielinen peli ottaa näin huvin ja ilon vuoksi. Ettei olla turhan ryppyotsaisia."
Sitä sanotaan, että tuo poika olisi loihtinut edellisenä kesänä jonkun jästin hiukset palamaan. Vahingossa, sanoi virallinen mielipide. Tahallaan, sanoivat taas kaikki muut. Severus nielaisi ajattelemattaan varsin näkyvästi.
"Näytät pelästyneeltä"
"Minä kun en..." Severus takelteli sanoissaan. "En oikein, tavallaan osaa..."
Jääkylmät silmät pyörivät pitkästyneesti ympyrää.
"Et osaa lentää?" kapteeni töksäytti hieman ennen kuin kaksi muuta pelaajaa, joukkueen toinen lyöjä ja pitäjä suhahtivat alas näkökentän rajamailta. Kaikkien kolmen pojan varjot lankesivat Severuksen ylle hyvin painostavina, varsinkin kun ryhmysauvaansa puristava vankkarakenteinen neljäsluokkalainen luihuinen mulkaisi häntä kuin kastematoa.
*
"Lucius, tuletko pelaamaan vai et? Jos nimittäin aiot koko illan lenneskellä omiasi, niin minä menen sisälle ja nukkumaan!" hontelon oloinen pitäjä sanoi äkäisesti kiinnittämättä pienintäkään huomiota maassa värjöttävään toisluokkalaiseen.
"Meiltä puuttuu etsijä. Ja tuossa se nyt on."
Severus nielaisi toistamiseen. Ei kai hän nyt todella voi tarkoittaa häntä? Kuinka ilkeää, Severus tiesi vain putoavansa luudalta, jos hän uskaltaisi nousta sellaisen kyytiin ja niin varmasti tiesi Luciuskin.
"Mitä?" pitkäkoipinen pitäjä sanoi tähän ja hyppäsi alas luudaltaan. "Lucius, meitä on muutenkin kentällä enää neljä. Korpinkynsiä, jotka lupasivat pelata vastaan, on heitäkin vain neljä. Pitäjä, lyöjä ja kaksi jahtaajaa. Ei etsijää, koska se on kaatopeli."
"Itse sanoit ettei tässä tarvita mitään 150 ilmaista pistettä!" lyöjä lähes huusi ja laskeutui myös luudaltaan ihan Severuksen nenän eteen. Neljäsluokkalaisena hän oli huomattavasti Severusta isompi, eikä asiaa helpottanut etenkään se, että hän oli neljäsluokkalaiseksi yllättävän suurikokoinen. Kaiken lisäksi Severus itse tietenkin oli enemmän tai vähemmän mitätön.
"Muutin mieltäni", Lucius tokaisi takaisin hyvin ylimielisesti, hän ei edes katsonut tovereihinsa päin vaan otti ja lensi pois, pelipaikkaa kohden. Vantterarakenteinen poika pui nyrkkiään kapteeniaan kohden ja mutisi jotain oikeutetuista lepakonräkäherjoista.
*
"Oletko pelannut aikaisemmin?" alentui pitäjä Severukselta kysymään kierrellessään etsijäkokelasta ympäri, tökkien tämän käsivarsia kuin mittaillen lihakimpaletta.
"E-en, hirveästi."
Molemmat vanhemmat pojat maiskauttivat suutaan ärtyneinä.
"Voi että miten loistavaa. Jonakin päivänä herra ah, niin täydellinen huomaa nenänsä siirtyneen poskelle."
Jotenkin Severus osasi aavistella, ettei hänen kannattanut sanoa mitään. Poika otti häntä kyynärvarresta kiinni ja nykäisi peräänsä.
"Kaiken maailman noviiseja, Merlinin kellit sentään... No, sentään olet etsijäksi oikean mallinen."
Severuksen ei auttanut kuin kulkea perässä kohti luutavarastoa ja toivoa sormien pysyvän lentäessä pihtiotteessa, sillä asianlaita näyttää uhkaavasti siltä, että hänestä on kuin onkin tullut väliaikainen etsijä. Olisi parempi olla tippumatta luudalta, jos hän ajatteli pysyä jonkinlaisessa asemassa edes omien tupalaistensa silmissä, Severus ajatteli ahdistuneena.
Luihuisen tuvan huispausjoukkueen kapteeni oli tällä välin hyvin tyytyväinen itseensä, mutta sehän ei ole oikeastaan mikään uutinen.
*
Severuksen oli vaikea uskoa, että hän oli todellakin ilmassa etsijän asemassa kaukana maanpinnasta. Jostain luutakomeroiden kätköistä hänelle oli löytynyt koulun omistuksessa oleva vanha Puhtolakaisu, todennäköisesti numero 3, eli lähestulkoon antiikkitavaraa. Kyseessä oli kuitenkin ainoa lentoväline, jonka ominaisuudet olivat tarpeeksi rauhalliset Severuksen kaltaiselle, tuskin luudan päällä pysyvälle aloittelijalle. Hän kykeni jollain tapaa ohjailemaan sitä mielensä mukaan. Vauhti tosin oli hyvin vaatimaton ja kääntyminenkin työn takana, mutta pysyi se nyt sentään ilmassa. Vaappuen ja täristen kylläkin, mutta ilmassa joka tapauksessa.
Ottelu käytiin viisi-vastaan-viisi periaatteella, mukautetuin säännöin. Koska lyöjiä on vain yksi per joukkue, päätettiin ryhmyjäkin laskea ilmaan vain yksi. Maaleja jätettiin omiin päätyihinsä kaksi, tavallisen kolmen sijasta. Korpinkynnet olivat haalineet jostakin itselleen viidennen pelaajan etsijäksi, joka kaikesta päätellen oli aivan yhtälailla ensikertalainen. Tosin hän osasi jonkin verran lentää, mitä nyt muutamasta puolisilmukasta voidaan päätellä.
Peli alkoi raivokkaasti jahtaajien hyökätessä kuin thertralit haaskan kimppuun. Severus nousi heti niin korkealle kuin vain uskaltaisi, jottei törmäisi johonkuhun agressiivisesti täydellä nopeudella lentävään koulutoveriin.
Koska peli oli epävirallinen, oli pelitapakin virallisista peleistä poiketen varsin rämäkkä: vastapoolin luutaan käytiin käsin kiinni ja toisen töniminen oli enemmänkin sääntö kuin poikkeus.
Ryhmy suhahti aivan Severuksen jalan vierestä, josta seurasi hyvinkin lähellä ollut putoaminen. Pelkästään pelonsekaisella sisulla Severus sai vakautettua luudanvartensa litistymällä niin virtaviivaiseksi kuin vain osasi. Onneksi luuta oli vanhuutensa vuoksi niin jähmeä, ettei se reagoinut matkustajansa tärinään.
Luihuiset tekivät kaksi maalia, korpinkynnet taas yhden ja peli oli vasta alussa. Severuksella oli täysi työ luudan päällä pysymisessä, ettei hän ehtinyt miettimään sieppiä, eikä hän mainittavasti lentänytkään paikaltaan mihinkään suuntaan. Korpinkynnen pyöreäposkinen etsijä näytti ainakin keskittyvänsä etsijäntyöhön, mutta oli hyvin varovainen liikkeissään ja arasteli aktiivista kentän tutkimista.
Korpinkynnen tasoittaessa Lucius sattui lentämään aivan värväämänsä pelaajansa editse arvoituksellinen pilke silmäkulmassaan.
"Älä nyt nyhjötä siinä, peliä!" hän huusi sanojen osittain hukkuessa tuuleen. Severus paransi asentoaan ja yritti lentää nopeammin.
"Kai sitä nyt tipahtaa jos sitä noin paljon pelkää."
Vaikkei jokaisesta sanasta saanutkaan selvää, kuulosti nuo terävät sanat hieman uhkauksilta. Tai ainakin niin tuon erikoislaatuisen äänenpainon saattoi tulkita. Severus pyyhkäisi nopeasti otsaansa tihkusateen vuoksi liimautuneet hiukset pois tieltänsä yrittäen lentää suorassa. Oliko Luciuksen äänenpaino uhkaava vai ei? Asia jäi vaivaamaan.
Ryhmy, tai tavallista voimakkaampi tuulenvire kävi hänen ohitseen ja keikkasi luudan etukenoon, ja Severus pelkäsi menettävänsä luutansa hallinan tyystin. Lucius, joka oli lentänyt hieman hänen yläpuolelleen tarttui hänen viitastaan kiinni ja nykäisi luudanvarren takaisin tasapainoon. Pelokkaana Severuksen mieleen tuli ensimmäisenä, että ehkä tuo kamala puhdasverisyyden perikuva aikoisi nyt tiputtaa hänet tahallaan, nauraen tyhmän etsijäksi huijatun pojan perään ilkeää nauruaan. Mutta hän laskeutuikin vähän alemmas ja käski tarttua luutaan kovemmin kiinni. Hän väläytti pienen hymyn ja sanoi jotain, jota ei voinut tuulen vuoksi kuulla. Sama äänenväri kuin aikaisemmin.
"Ole varovainen", Lucius huikkasi päästäessään irti ja suhaisten kohti keskikenttää, jossa korpinkynnet olivat paraikaa hyökkäämässä laitaa pitkin luihuisten maalialueelle. Severus katsoi hänen peräänsä ihmeissään epäilyttävästä kiltteydestä. Kovin hämmentävää.
*
Tänään olisi todellakin kannattanut vain jäädä punkkaan nukkumaan, Severus hätkähti takaisin ajattelemaan peliä, kun päästi silmänsä irti joukkueen kapteenista. Lucius paraikaa lensi kaato kädessään kohti korpinkynnen maalia, ja se olisi mennyt renkaasta lävitse, ellei vastapuolen pitäjä olisi uhkarohkeasti hyppyyttänyt itseään vaarallisesti ylös luudaltaan ja torjunut kaadon. Peli pantiin tuomarin, siis muuan kentälle jääneen puuskupuh-pojan merkistä poikki.
Samassa vastajoukkueen etsijä huomasi kultasiepin. Hän piti sitä tiukasti näkyvissään kunnes peli vihellettiin taas alkavaksi, paljastaen kaikille amatöörimäisesti aikomuksensa napata se seuraavilla peiliminuuteilla.
Pientä sakasanpähkinän kokoista siivekästä palloa on vaikea nähdä aurinkoisena kesäpäivänäkään, mutta harmaassa iltahämärässä oli suorastaan ihme, jos mokoman pikku palluran sattui huomaamaan. Severus ei kimaltavaa palloa nähnyt yrittämälläkään, mutta lensi kuitenkin toisen etsijän hännille. Mistäpä mokoma kilpailija sen olisi tiennyt, ettei Severuksella ollut hajuakaan kuinka kaukana palkinto killui.
Jos hän ei pysty sieppiä itse nappaamaan, niin vähintäänkin hän voi estää korpinkynttä sitä nappaamasta siihen asti kunnes luihuiset ovat saaneet niin paljon pisteitä, ettei sillä ole väliä kuka sen sitten nappaa. Näin Severus ainakin yritti järkeillä itselleen lentäessään kovempaa kuin oli koskaan aikaisemmin uskaltanut. Kyseisellä taktiikalla ottelusta tulisi tosin pitkä, sillä peli oli edelleen jumissa tasalukemissa.
Luihuisen lyöjä samaa aikaan kohdisti lyöntiään korpinkynnen pitäjää vastaan, lyöden kuulaa todella lujaa kohti vasemmanpuolesta rengasta, jonka tietyvillä tarkoitettu kohde pyöri. Pienen virhearvioinnin vuoksi ryhmy lensi liian voimakkaasti yläviistoon vasemmalle ja suuntasi yhä korkeammalle peräkanaa arasti lentäviä etsijöitä päin.
Severus huomasi silmäkulmallaan vauhdilla kohti tulevan hyvin ärhäkän, ilmassa melkein viheltävää ääntä pitävän kuulan ja kauhukseen tajusi, kuinka se tulisi tällä nopeudella osumaan suoraan häntä kylkeen tai pahimmassa tapauksessa päähän. Paniikin iskiessä hän lisäsi vielä vauhtia, ohittaen vastaetsijänsä alapuolelta koukaten kömpelösti.
Sattumalta tuo uusi lentorata osui täsmälleen kultasiepin pakoreitille, joten kultapallo osui suoraan Severusta silmään. Vaistonvaraisesti hän tietysti läpsäisi kätensä heti naamallensa. Kaikeksi onnekseen hän tajusi ottaa pikkuesineen nyrkkiinsä, eikä huitonut sitä vain pois. Yhdellä kädellä lentäminen tosin melkein tipautti poikarukan, mutta ihmeen kaupalla niin ei käynytkään. Laskeuduttuaan alas Severus tärisi kauttaaltaan jalkojen pettäessä alta.
Mutta hän oli saanut siepin kiinni!
A/N: Osa kaksi ilmestyy todennäköisesti viikonvaihteen tietyvillä. Mutta mitäs pidit?
