Title: Neitsytvaras
Genre: Angst
Pairing: Angelina Johnson / Neville Longbottom
Rating: S
Summary: Minulle olit se toinen, joksi sinut yritin muuttaa.
FF100: 033. Liikaa
Disclaimer: Kunnia hahmoista + maailmasta Rowlingille.
A/N: Pitää sitä jotain julkaistakin välillä, vaikka blokki olisi hirmuinen. Niin siitä varmaankin ylitse päästään.
Joten olkaapa hyvä, tässä tulee! Kommentit ovat aina yhtä piristäviä.
NeitsytvarasAngelina PoVEräänä päivänä heräisin vierestäsi väsyneenä. Niinhän sinä aina sanoit, sanoit etten pystyisi enää katsomaan arpien runtelemia kasvojasi, haluaisin juosta sen komean jästimiehen luokse, jota kerran satuin ohimennen pubissa vilkaisemaan. Tiedoksesi, niin ei koskaan käynyt. Vaikka joskus kyllä toivoinkin niin, varsinkin niinä päivinä, jolloin meitä ympäröivä ilma tukahtui mustasukkaisuudestasi ja itseinhostasi, joka aikanaan vielä onnistui kääntämään meidät molemmat sinua vastaan.
Aloittaessamme olin liian nuori käsittääkseni yhtään mitään; kunnia oli minulle kaikki kaikessa. Nähdessäni arvet kasvoillasi tunsin suunnatonta ylpeyttä. Aistin rohkeuden sinussa kasvaneen aivan uudelle tasolle ja hyväilin uutta pelotonta asennettasi huulillani, käsilläni, kielelläni. Uskoin sinun muuttuneen, vaikka asenteesi oli vain mieleni luoma kuva; minulle olit se toinen, se jonka olin aina halunnut ja joksi sinut yritin muuttaa. Ja sitä kaikkea sinä minulle olit eiliseen asti.
Totta kai minä tiesin totuuden alusta pitäen. Aluksi valehtelin muille puolustaakseni sinua, lopulta aloin itsekin uskoa valheisiini. Kukapa ei olisi halunnut omaa henkilökohtaista sankariaan saatika sitten olla oman tarinansa säkenöivä sankaritar.
Kenties minun pitäisi olla otettu, keksithän sinä ne kaikki tarinat urhoollisuudestasi vain saadaksesi minut rakastumaan itseesi. Ja kuinka minä tosiaan rakastinkaan niitä iltoja, jolloin hautasit minut syliisi kertoaksesi minulle seikkailuistasi. Kaikki ne tarinat kerroin eteenpäin ystävilleni ja tutuilleni, kehuskellen sillä, miten olit monesti uhrannut itsesi pelastaaksesi muut. Taisin olla ainoa, joka ei koskaan epäillyt tarinoiden totuutta – muut kyllä näkivät epävarman sisimpäsi ja varmastikin luulivat liioittelemisen olevan minun suuri nautintoni.
Mutta mitäpä väliä sillä tai millään muullakaan sinulle oli, olinhan edelleen kanssasi. Tunnuit kestävän kaiken, jopa suoranaisen sinuun kohdistuvan inhoni, kunhan tulin aina illan päätyttyä viereesi ja sallin sinun kietoa kätesi ympärilleni. Koko elämäsi riippui minusta lähes sen alkumetreiltä viimeiseen hetkeen saakka, ja ajottain pidin tällä ajatuksella leikittelemisestä. Olin silti aina hyvin varovainen teoistani, sillä tiesin voivani halutessani aiheuttaa jopa kuolemasi. Vaikutusvaltani oli valtava, yksinkertaisesti liian suuri, ja se söi minua ja - niin turhamaiselta kuin kuulostankin - kauneuttani pois.
Ja minä vein neitsyytesi, myös kaiken muun kuin seksin suhteen – olin ensisuudelmasi, ensirakkautesi, ensikiintymyksesi, ainoa, joka koskaan oli sinut saanut syttymään. Itse puolestani olin lopettanut laskemisen jo kauan ennen saapumistasi. Olimme kaikissa suhteissa toistemme vastakohdat, enkä voi sanoa, että olisimme täydentäneet niillä toisiamme.
Lopulta vein jopa elämäsi. Viimeinen urotekosi oli
aito, ja silti juuri sitä minä inhoan eniten kaikista. Sillä hienointa, vaikeinta,
satuttavinta on tajuta, että rakastin sinua kaikesta huolimatta. Eniten kaikista.