Eikä loppua koskaan löydykäänAuthor: Minttushka
Rating: K-11
Pairing: Theodore/Azazeal, Theodore/Blaise
Genres: Crossover (HP & Hex), Drama, Dark/Shock&Angst
Warnings: lapseen sekaantuminenDisclaimer: Azazeal kuuluu Hexin kirjoittajille, laulu Moody Bluesille ja muu Rowlingille.
Summary: Theodoren elämä oli kokenut käännöksen sinä päivänä, kun hänen isänsä vanha ystävä oli tullut käymään – niin ison käännöksen, että se suisti hänet loputtomaan alamäkeen ja katkaisi jarrut kuin varmistuksena.A/N: Minä en ole mikään suuri Hex-fani – itse asiassa minulla ei ole hajuakaan, näkyykö koko sarja edes Suomessa. Olen katsonut vain muutamia pätkiä, joissa on lempinäyttelijäni (joka ei muuten ole edes Azazeal!), mutta saan kiittää tästä ideasta ystävääni
Ariyahia. Hän itse on Hex-fani, ja tekee siitä videoita, ja kiitos hänen, minäkin kuulin koko sarjasta näin. Hän antoi suuren innostuksen kirjoittaa ficin hänen videonsa pohjalta, ”The wrong life”, jossa parituksena on Hermione/Azazeal. Hermione ei kuitenkaan ole minulle kirjoittaessa niin tuttu hahmo, joten päädyin siksi Theodoreen, joka on minulle tutumpi. Video löytyy
täältä.
Tämä ficci on itselleni hankala, koska se on samaa asiaa koko ajan enkä tiedä, mitä mieltä olen tästä, kun tätä ei edes betattu. Osallistun tällä uudelleen 12+ virkettä –haasteeseen, lähinnä koska pidän kielestä, joka sen avulla syntyy melkein pakostakin. Sanat ovat siis elämä, violetti, aamu, sirpale, kirous, sotkeutua, hämmentää, pihlaja, hunaja, viimeinen, uni, kovakantinen, kortti, harmaa, kolme, sairas, tietämätön, kiivas, vene, nauru, valo, kepponen, suloinen, viattomuus & kaappi. Plus omistan tämän
Venomousille, koska minusta tuntuu, että hän ansaitsee minulta jotain.
***
Nights in white satin,
never reaching the end
Letters I’ve written,
never meaning to send
Beauty I’d always missed
with these eyes before
Just what the truth is;
I can't say anymore
Theodoren elämä oli kokenut käännöksen sinä päivänä, kun hänen isänsä vanha ystävä oli tullut käymään – niin ison käännöksen, että se suisti hänet loputtomaan alamäkeen ja katkaisi jarrut kuin varmistuksena. Ystävä oli ollut mies, joka oli aluksi näyttänyt ystävälliseltä, lempeältä, mutta alkaessaan puhua Theodorelle hänen silmissään näkyi violetti sävähdys, joka sai pojan melkein säikähtämään. Miehen katse jäi kaivelemaan Theodorea syvälle, koska se muistutti häntä etäisesti niistä aamuista, joihin hän oli herännyt äitinsä kanssa katsomaan, miten aurinko nousi ja täytti lahden lämpimillä taivaan väreillään, kun kaikki oli ollut vielä hyvin.
Miten Theodore olisi voinut tietää, että tuossa oli se mies, joka riisti äidin jättämät sirpaleet pois vain rikkoakseen ne vielä pienemmiksi, niin pieniksi ettei kukaan voisi niitä enää korjata? Mies, joka lankesi Theodorelle paljon pahempaa kuin kidutuskirouksen – Theodore melkein toivoi, että mies olisi vain käyttänyt sitä halutessaan satuttaa ja antanut olla. Mutta ei, hän sotkeutui toisen elämään paljon pahemmin, hiipi huoneeseen yöllä ja teki asioita, joita ei olisi koskaan pitänyt tapahtua, koski paikkoihin jotka huusivat rauhaa ja tykyttivät pitkään kipua kuin pelkkänä muistutuksena.
Jos äidin äkillinen kuolema ei ollut hämmentänyt Theodorea tarpeeksi, sen elokuisen illan jälkeen hän tunsi olonsa sekaisemmaksi kuin koskaan aiemmin, tai koskaan myöhemmin. Hän vietti lopun kesästään pihlajan lehvästön varjossa uskaltamatta sulkea silmiään, koska näki edessään vain ne siniset silmät, joissa välkähti violetti – vaikkakin muisto helmeilevistä sadepisaroista rauhallisina aamuna oli jo kaukana. Theodore aloitti Tylypahkan ja eli vuoden toisensa perään, vetäytyi omiin oloihinsa koska pelkäsi kaikkea ja ei mitään; hän ei uskaltanut luottaa kehenkään, edes poikaan, jonka hiukset tuoksuivat hunajalle kun hän istui Theodoren vieressä aamiaisella.
Muiden silmissä Theodore oli viimeinen ihminen, jonka kanssa ystävystyä, mutta Theodorea se ei haitannut enempää kuin ketään muutakaan. Hän ei saanut pojasta ystävää, koska tämä joutui kuuntelemaan Theodoren voihkintaa ja vaikerrusta öisin painajaisunissa, eikä pienenä jaksanut vaivautua raottaa verhoa, jonka toinen veti tiiviisti eteensä. Theodore oli piilottanut isältä saadut kirjeet kovakantiseen laatikkoon, eikä tiennyt toisen käyneen kerran salaa kurkistamassa, koska halusi saada Theodoresta selkoa – tuloksetta, arvatenkin.
Theodore tyytyi kirjoittamaan isälleen kiitokseksi kortin pohdittuaan ensin puoli tuntia, mitä sanoa. Hän ei voinut ajatuksilleen mitään, eikä varsinkaan päästää irti illasta, jolloin hän oli juossut hädissään isän luokse hänen ollessa ainoa ihminen lähellä – mutta isä oli työntänyt hänet pois sängystä ja valittanut, miten toisesta valuva verinoro, ”nenäverenvuoto”, tahrasi valkeaharmaat lakanat. Kolme viikkoa oli mennyt, kunnes Theodore oli onnistunut edes nukahtamaan, ja silloinkin vain nähdäkseen painajaista ja herätäkseen hikisenä yöhön, jolle ei näkynyt loppua.
Theodore yritti selittää kaiken itselleen sanomalla, että mies oli sairas, sekaisin, hullu – muttei pystynyt unohtamaan tavallista ulkomuotoa ja vilpitöntä katsetta, jotka toimivat suurena ristiriitana. Hän eli tietämättömänä miehen motiiveista, saati sitten syystä paeta heti seuraavana päivänä, ennen kuin Theodore ehti toipua tapahtuneesta. Vaikka ei hän koskaan siitä toipunut, vaan kirosi itseään ja heikkouttaan ja purki kaiken vihansa kiivaana käytöksenä läheisille. Opettajilla ei koskaan ollut muuta selitystä sille, miksei kukaan istunut Theodoren kanssa vapaaehtoisesti samassa veneessä, sillä eiväthän he voineet tietää, mikä yhä repi Theodorea rikki vereslihalle sisältäpäin käsin.
Theodore antoi naurunsa kuolla kolkoksi, eikä koskaan puhunut asiasta kenellekään, vaikka häntä usein siihen yritettiin patistaakin. Blaise yritti tuoda valoa Theodoren elämään läheltä, mutta toinen vain sulkeutui ja jäi pimeään, minne oli tottunut jäämään - eivätkä Blaisen lukuisat yritykset murtaneen toisen kuorta, jolloin hän luihuismaiseen tapaan luovutti. Theodoresta tuntui vielä pahemmalta, kun ymmärsi miehen pikku kepposen juurtuneen niin syvälle, että se pakotti hänet luopumaan kaikesta, monen puhki kulutetun vuodenkin jälkeen.
Theodore kuunteli isänsä puhetta kuolonsyöjistä puolella korvalla, ja romahti vasta viimeisellä luokalla, kun tyttöjen mielestä suloinen opettaja Azazeal otti ohjakset. Theodore tunnisti heti miehen pituuden, viattoman vilpittömän ulkonäön ja silmissään olevan violetin sävähdyksen – ja tunteen, jonka hän sai valtaamaan Theodoren vatsanpohjan. Theodore teki lopullisen päätöksen, käänsi selkänsä kaikelle entiselle hyvästelemättä edes Blaisea, jonka hiukset tuoksuivat vieläkin vienolle hunajalle, ja eli jotain elämäksi kutsumatonta, jossa hän ei osannut vieläkään nimetä päivää, jonka hän olisi voinut viettää muualla kuin ahdistavassa, pienessä kaapissaan, josta kukaan ei kaivannut hiljaista ja tunteiden lopullisesti sekoittamaa poikaa.
Gazing at people
Some hand in hand
Just what I’m going through -
they can’t understand
Some try to tell me
thoughts they cannot defend
Just what you want to be
you will be in the end.
'Cause I love you
Yes I love you
Ohh - how I love you
