Title: Forgiven
Author: LordPuhdemort
Beta: Kivikausi
Pairing: Sirius/Harry
Rating: S
Warnings: itsetuhoisuus
Genre: Angst, songfic
Disclaimer: Rowling omistaa hahmot ja paikat, Within Temptation kappaleen
Summary: Miehen kasvoille valuivat kyyneleet, jotka kuumottivat kylmettyneellä iholla, mutta se lämpö ei ulottunut sydämeen asti. Sirius vain halusi Harryn rikkomaan sen jään, joka hänen sydämensä ympärillä oli. Hän halusi rakkaansa takaisin syleilyynsä. Hän halusi, että kaikki on kuin ennenkin.A/N: jep, tämäkin näitä tietokoneen syövereistä löydettyjä ficcejä. Kirjoitettu Forgiven-kappaleen pohjalta, jonka voi kuunnella
tästä.
Lyriikat liitän loppuun. Suosittelen laittamaan kappaleen soimaan taustalle.
Hiljaisuus talossa oli läpitunkeva ja Siriuksesta tuntui aina välillä, ettei se koskaan häipyisi. Vain vanha kello seinällä raksutti tasaiseen tahtiin ja vesiputket kolisivat vaimeasti. Valkosipulipatonki makasi lautasella odottaen syöjää, jota ei koskaan tulisi.
Sirius katseli pöytää, joka oli täynnä vanhoja lehtiä ja kahta kahvikuppia, joissa oli vielä muutaman päivän takaiset kahvit, jotka olivat jääneet kesken. Viimeiset aamukahvit, jotka hän joi Harryn kanssa tietämättä sitä. Silloin lausuttiin viimeiset sanat, eikä Sirius tiennyt sitä. Silloin hän näki viimeisen kerran Harryn. Riutuneen ja väsyneen, jonka silmät loistivat alistuneisuutta ja pohjatonta surua, jota Sirius ei vain saanut pois, vaikka kuinka hän yritti uudelleen ja uudelleen. Väsymättä mies oli yrittänyt saada Harryn ymmärtämään, että hän voittaisi kaikki vaikeudet ja hän saisi elää vapaasti ilman velvollisuutta, joka painoi nuoren miehen hartiat kumaraan, tehden hänestä vanhuksen. Sirius oli yrittänyt saada hänet puhumaan, mutta Harry oli itsepintaisesti vaiennut. Lopulta se taakka oli käynyt liian raskaaksi ja hän oli tehnyt oman ratkaisunsa.
Sirius nousi pöydän äärestä pyyhkien silmiään, joihin kyyneleet väkisinkin pyrkivät. Hänen olisi valmistauduttava Harryn hautajaisiin. Mieluummin hän olisi pysynyt omissa oloissaan kuin kohdannut muiden säälivät ja surulliset katseet, ottanut vastaan suruvalittelut ja esittänyt, että hän oli kunnossa. Mutta Sirius ei ollut, eikä tulisi koskaan olemaan. Harryn kuolema särki hänen sydämensä ja kipu oli valtava. Se kipu puudutti pikkuhiljaa muut aistit ja sai Siriuksen tuntemaan, että hän eli vain puoliksi. Niin hän tekikin. Mikään ei ollut enää minkään arvoista ilman Harrya.
Sirius astui ulos kirpeään pakkasilmaan, joka tuntui raikkaalta tunkkaisen sisäilman jälkeen. Hän kietoi mustan kaulaliinan tiukemmin kaulansa ympäri ja lähti kävelemään ristiin rastiin Lontoon katuja. Mies halusi selvittää oloaan ennen kuin astuisi muiden joukkoon ja ottaisi kasvoilleen ilmeen, joka ei paljastaisi, mitä hänen päässään liikkui. Niin oli helpompaa.
Sirius laahusti eteenpäin katsoen lumista katua kireä ilme kasvoillaan. Hänen olisi lähdettävä nyt hautausmaata kohden, sillä mies tiesi, että muistotilaisuus oli jo käynnissä. Mutta Sirius ei tarvinnut papin sanoja tietääkseen mitään. Silti mukana hän halusi olla, kun Harry laskettaisiin viimeiseen lepoon, joka toivottavasti toi pojalle sen rauhan, jota hän niin halusi, vaikka tiesi kuinka suuren tuskan toisi läheisimmilleen.
Kun Sirius pääsi hautausmaalle, hänen askeleensa hidastuivat ja jokainen niistä tuntui aina vain raskaammalta. Muiden itkuiset katseet siirtyivät Siriukseen, joka jäi sivummalle katsomaan, kuinka Harryn koulukaverit laskivat arkun maan poveen. Miehen kasvoille valuivat kyyneleet, jotka kuumottivat kylmettyneellä iholla, mutta se lämpö ei ulottunut sydämeen asti. Sirius vain halusi Harryn rikkomaan sen jään, joka hänen sydämensä ympärillä oli. Hän halusi rakkaansa takaisin syleilyynsä. Hän halusi, että kaikki on kuin ennenkin.
Sirius katsoi, kuinka jokaisen kasvoilla näkyi tuska, mutta sitä ei voinut verrata siihen, mitä hän itse tunsi. Kukaan ei voisi tuntea enemmän kuin hän. Kukaan ei pystyisi edes ymmärtämään sitä.
Mies siirsi katseensa taivaanrantaan, yrittäen pidättää kyyneleitään. Aurinko paistoi hieman pilvien välistä, mutta sen säteet eivät lämmittäneet Siriuksen sydäntä. Jälleen kerran elämä oli pettänyt hänet ja vienyt sen, joka oli saanut miehen jatkamaan.
Ihmiset tulivat myötätuntoisesti halaamaan Siriusta, taputtaen lohduttavasti hänen selkäänsä. Ihan kuin se nyt mitenkään olisi lohduttanut. Ne olivat yhtä turhia kuin kortit, joissa luki, kuinka Harry nyt oli onnellinen ja muita kliseisiä korulauseita. Eivät ne tuoneet häntä takaisin. Kaikki oli mennyt vain niin väärin. Ei Harryn olisi kuulunut kuolla. Mieluummin vaikka Siriuksen itse, mutta ei Harryn.
Ihmiset lähtivät pikkuhiljaa haudalta, kun se oli peitetty ja kukat laskettu kummulle. Sirius pysyi edelleen sivussa ja tuijotti hautaa tyhjin silmin, kuulematta, mitä muut hänelle sanoivat. Vasta kun kaikki olivat lähteneet, mies asteli hitaasti haudan luokse ja kumartui laskemaan keltaisen orkidean sille. Ne olivat olleet Harryn lempikukkia, joita hän oli useasti tuonut kotiinkin, kaunistamaan synkkää asuntoa. Niin kuin Harry oli piristänyt ja antanut valoa Siriuksen elämään.
Välinpitämättömästi Sirius luki kortteja ja kyyneleet sumensivat hänen silmänsä. Mies olisi antanut mitä tahansa, jotta kaikki olisi voitu estää. Hänen olisi pitänyt tajuta, kuinka raskas taakka Harrylla oli ollut. Hänen olisi pitänyt osata lukea kaikki merkit, jotka viittasivat nuoren miehen päätökseen. Sirius syytti itseään. Hänen olisi pitänyt yrittää kovemmin, eikä antaa asioiden kaatua vielä pahemmin Harryn niskaan.
Mutta Sirius ei syyttänyt Harrya mistään. Se oli ollut nuoren miehen oma elämä, oma päätös. Ei Sirius olisi sitä voinut estää, ei hän olisi voinut kieltää. Harry oli nähnyt vain yhden tien pois tilanteesta, joka oli vienyt häneltä jo kaiken. Silti Sirius oli vihainen. Ei Harrylle vaan kaikille muille, jotka olivat vaatineet liikaa nuorelta mieheltä. He olivat nähneet hänet vain sankarina, joka tulisi ja pelastaisi koko taikamaailman. Oliko kukaan koskaan edes kysynyt, mitä Harry itse ajatteli tai tunsi? Oliko kenenkään mieleen edes tullut kysyä?
Sirius katsoi vielä hetken aikaa värikästä hautakumpua, laittaen kätensä taskuun, sillä pieni pakkanen tuntui niissä jo. Mies ei olisi halunnut lähteä, sillä hän halusi olla elämänsä keskipisteen luona. Mutta Sirius tiesi, että hänen olisi ainakin yritettävä jatkaa elämäänsä, kuten parhaaksi näki. Hänellä oli vielä taistelu edessä, hänellä oli asia, jonka puolesta piti taistella, vaikka se oli vaikeaa ilman Harrya.
”Toivon, että olet nyt onnellinen.”, Sirius sanoi hiljaisella äänellä. ”Toivon, että sinulla on nyt kaikki hyvin.”
Mies kääntyi lähteäkseen pois, mutta vilkaisi vielä hautaa. ”Mutta haluan sinun tietävän, että pysyt aina sydämessäni. Mikään ei voi muuttaa sitä.”
Forgiven
Couldn't save you from the start
Love you so it hurts my soul
Can you forgive me for trying again?
Your silence makes me hold my breath
All the time has passed you by
kertosäe:
Oh, For so long, I've tried to shield you from the world
Oh, You couldn't face the freedom on your own
Here I am
Left in silence
kertosäe2:
You gave up the fight
You left me behind
All that's done's forgiven
You'll always be mine
I know deep inside
All that's done's forgiven
I watched the clouds drifting away
Still the sun can't warm my face
I know it was destined to go wrong
You were looking for the great escape
To chase your demons away
kertosäe
kertosäe2
I've been so lost since you've gone
Why not me before you?
Why did fate deceive me?
Everything turned out so wrong
Why did you leave me in silence?
kertosäe2
