Title: Kolme täysikuuta
Author: sileas
Beta: ei ole
Genre: lyhyt oneshot, draama, lievää angstia ja pientä fluffinpoikastakin
Pairing: Bill/Fleur, pieni Bill/Remus
Rating: S
Summary: Kertoo kolmesta täysikuusta, kuten otsikko antaa ymmärtää.
Disclaimer: Teen tätä vain omaksi ilokseni. J.K. Rowling omistaa hahmot ja niin edelleen.
A/N: Osallistuu "
3 kertaa kun" -haasteeseen (3 täysikuuta yhdessä) ja FF10:een sanalla "kuukausi".
---
1Punaiset ja pitkät hiukset olivat sotkussa. Mies oli painanut kasvonsa käsiinsä. Hän istui keittiön pöydän ääressä ja yritti pysyä vahvana.
“Äiti”, mies sanoi käheästi, ääni täynnä kaipuuta ja epätoivoa.
“Voi kultaseni”, Molly Weasley kuiskasi ja kietoi kätensä vanhimman poikansa kaulaan. Hän tunsi poikansa vapisevan. Hetken silitettyään Molly irrottautui ja nousi ottaakseen teepannun liedeltä. Selin käännyttyään hän tunsi katkerien kyynelten löytävän tiensä ulos täyden hiljaisuuden vallitessa. Jos Harmaaselkä ikinä sattuisi hänen tielleen, hän ei epäröisi, etteikö tappokirous suorastaan lentäisi ulos hänen huuliltaan. Mutta nyt hän ei voinut tehdä muuta kuin olla poikansa tukena. Molly pyyhkäisi silmänsä esiliinansa reunaan, kaatoi teetä kahteen kuppiin ja palasi pöydän ääreen.
Hän tiesi äidin vaistollaan, kuinka hankalaa toisella oli. Hän tiesi, että täydenkuun aikaan poika oli susimaisimmillaan, hän tiesi, että se oli kivuliasta ja raskasta. Hän katsoi nuoreen mieheen, jolla oli koko elämä edessään ja järjettömän suuri taakka kannettavanaan. Ja sääli, suru sekä huoli täyttivät hänet kokonaan.
“Voi kultaseni”, Molly toisti ja tunsi kyynelten valuvan jälleen.
Hänen esikoisensa istui edelleen vaiti, hartiat täristen ja kasvojaan pidellen.
Ja se sattui. Se sattui niin kuin vain äidin sydämeen voi sattua nähdä kärsivä lapsensa.
2“Älä satuta ’äntä!” Fleur huusi ja läimäytti miestään.
“Eikö se voi olla hetkeäkään hiljaa”, Bill tiuskaisi pidellen tytärtään edelleen kovakouraisesti ilmassa. Fleur nappasi tytöstä kiinni ja veti tämän suojelevasti lähelleen. Tyttö itki kasvot punaisina ja Fleur heijasi vauvaa puolelta toiselle hyssytellen.
“’Än on vasta vauva, miten sinä voit tehdä ’änelle näin? ’Än ei osaa muuta kuin itkeä, stupide!” Fleur sähisi ja tuijotti Billiä polttavin silmin.
”Minä olen ’yvin pettynyt sinuun, Bill Weasley. Minä luulin, että minä saan ’yvän aviomiehen! Sinä olet tunteeton, raivostuttava, ’alveksittava idiootti! Minä kadun, että koskaan menin kanssasi naimisiin!”
”Selvä. Minä olen vierashuoneessa loppuyön”, Bill ärähti ja kiipesi portaat ylös, astui vierashuoneeseen ja paiskasi oven perässään kiinni. Hän riuhtaisi yöpöydän maahan. Kukkavaasi pirstoutui säpäleiksi. Bill huusi kaikki tuntemansa kirosanat tyhjille seinille ja kaatui sitten makaamaan sängylle. Hän oli vihainen - ei, hän oli raivoissaan. Hän upotti hieman liian pitkät kyntensä päiväpeittoon ja puristi niin kovaa kuin jaksoi.
Hetken kuluttua hän tunsi häpeän ja itseinhon hiipivän jostain tajunnan liepeiltä suuttumuksen ohitse. Häntä heikotti ja oksetti.
”Minä olen surkea aviomies. Ja surkea isä”, mies kuiskasi ääneen. Vasta itse sanottuaan nuo sanat hän alkoi itkeä. Hallitsematonta, väkivaltaista itkua, joka ei tuntunut helpottavan yhtään.
3Bill makasi vanhalla sängyllään Kotikolossa ja kuunteli Charlien kuorsausta toiselta puolen huonetta. Kello ei ollut vielä kovin paljon, mutta ulkona oli jo pimeää. Ainoa valonlähde oli kirkas täysikuu. Bill kosketteli korvakoruaan ja pohti vaihtoehtojaan. Uni ei ollut tuloillaan, niin kuin ei melkein koskaan siihen aikaan kuukaudesta. Hän päätti mennä keittämään kupin teetä ja tarkastamaan tilanteen takkahuoneessa. Hän nousi mahdollisimman hiljaa ylös sängyltään, ettei herättäisi Charlieta ja hiipi sitten portaikkoon.
Talo oli hämärä ja ainoa ääni, joka rikkoi hiljaisuuden oli Arthurin kuorsaus. Bill kulki hiljaa portaat alas, oli jo kävelemässä suoraan takkahuoneeseen, ennen kuin hänen rohkeutensa petti. Hän hiipi keittiöön ja alkoi keittää teetä. Bill tunsi olonsa hermostuneeksi. Hän kolisteli enemmän kuin olisi ollut tarpeen ja pelkäsi, että joku heräisi ja tulisi kyselemään. Hän kaipasi nyt omaa rauhaa. Tai tietynlaista seuraa.
Hän pyyhki hikoavat kämmenensä pyjamahousuihin ennen kuin otti teekupillisen käteensä ja lähti kohti takkahuonetta. Vielä takkahuoneen oven takana hän pysähtyi ja oli kääntyä takaisin.
Tämä on hyvin, hyvin huono ajatus, hän ajatteli, mutta työnsi silti ovea, joka aukesi narahtaen. Takassa paloi hiljainen, pieni tuli ja matolla maannut susi käänsi päänsä kohti Billiä korvat pystyssä.
”Hei Remus”, Bill sanoi, vaikkei tiennytkään ymmärsikö toinen hänen puhettaan. Kullanruskeat sudensilmät katsoivat häneen lempeinä, kiitos sudenmyrkkyjuoman. Bill ei olisi halunnut ajatellakaan millaista olisi ollut kohdata Remus tämän normaalissa muutostilassa.
Bill tunsi olonsa edelleen hyvin hermostuneeksi. Tehdäkseen jotain peittääkseen levottomuuttaan, hän lisäsi pari puuta takkaan ja istuutui sitten sohvalle. Susi pysyi edelleen paikallaan, katsoen häntä pää kallellaan, kuin arvioiden. Bill alkoi taas kosketella korvakoruaan ja vältteli suden katsetta. Hetken kuluttua susi nousi jaloilleen, venytteli ja asteli sitten Billiä kohti. Billin koko vartalo jännittyi, kun susi loikkasi hänen vierelleen sohvalle ja asettautui makuulle. Suden pää laskeutui Billin syliin.
Bill ojensi kätensä ja kosketti sutta korvan alapuolelta. Susi urahti hiljaa ja sulki silmänsä.
Bill hymyili.
---
A/N: Kommentteja saa aina antaa ^^
// Ancka vaihtoi ikärajan oikeaan muotoon.
