- Author: Jordan
- Pairing: minä/sinä
- Rating: k11
- Genre: angst, romance
- Disclaimer: kaikki on oman mielikuvitukseni tuotetta
A/N: Tällasta sain aikaan, kun aloin yön yksinäisyydessä kirjoittamaan. Eli aika nopea ja lyhyt sepistys, joka kaipaa kommenttejanne
Olen jakautunut kahtia. Olen jakautunut kahtia, enkä ymmärrä, miten se voi jäädä sinulta huomaamatta, vaikka muuten luet minua kuin avointa kirjaa? Sinä näet toisen puoleni, iloisen, vahvan ja lapsenmielisen, sen puolen joka on täynnä kaikkea hattaraa. Sen on pakko olla vasen puoliskoni, jolla ei ole typerää luomea poskipäässä ja hankalia ripsiä, jotka eivät taivu yhtä hyvin, kuin oikean puolen.
Miten et näe sitä, joka on valtaamassa mieltäni pikkuhiljaa enemmän ja enemmän? Se puoli on vasemman vastakohta, musta, kun toinen on valkoinen, epävarma ja surullinen. Täynnä itseinhoa janoten epätoivoisesti hyväksyntää ja rakkautta. Sitä, että joku välittäisi ja sanoisi sen ääneen samalla, kuin teot sen osoittaisivat.
Ehkä et vain halua nähdä? Haluaisit pitää minut sellaisena, kuin parhaimpina päivinä muistat minun olleen. ”Sinäkö masentunut?” nauroivat ne, joille uskaltauduin paljastamaan osan niistä tunteista, joita haudon sisälläni. Enää en ole niin naiivi, että kertoisin kellekään, mutta samalla suru patoutuu jonnekin tuonne, koskemattomiin.
Luulin, että hymyni surullisuus näkyisi pidemmälle kuin itse hymy, mutta et sinä huomaa. Tuijotat huuliani janoavasti, etkä näe, ettei se yllä silmiini, eikä edes lähelle. Sitten suutelet minua, hellästi. Hetkeksi unohdan kaiken ja jalkapohjat nousevat muutaman sentin ilmaan, kun vedät minut syliisi ja pidät vain kiinni. Mutta missä on sanat? Rukoilen sinua sanomaan jotain kaunista, anelen silmilläni, mutta nyt olet sulkenut silmäsi vastaanottaaksesi uutta suudelmaa. Et näe.
Minä painan myös silmäluomeni umpeen. Haluan peittää pettymykseni. En tietenkään sano sitä sinulle, en halua pilata hyvää tunnelmaasi. ”Minä haluan sinua”, sanot käheällä äänellä. Tiedän sen, mutta se ei ole, mitä haluan kuulla. Antaudun suudelmallesi, alistun ja annan sinulle luvan koskettaa. Omat käteni hipovat epävarmasti paljasta selkääsi ja inahdan, kun vedät minut lähemmäs.
Osoitan liikkeilläni, että haluan sinua myös, vaikken ole mielessäni lainkaan niin varma. Olen mukana, myötäilen liikkeitäsi ja kyllä minä jotain tunnenkin, oloni käy hetki hetkeltä paremmaksi.
Mutta mikään tunne ei vedä vertoja sille, kun hetkeä myöhemmin käyt viereeni makaamaan ja vedät kainaloosi sanoen ”olet parasta, mitä minulle on tapahtunut”, kun luulen, että olet jo nukahtanut. Se on parempaa, kuin mikään rakkauden tunnustus, koska sitä sinä tosiaan tarkoitat. Enhän minäkään tiedä, josko rakastan sinua vai en, mutta epäilemättä olet parasta tässä läpimädässä elämässäni.
