Voimalinjat, K11

[shaya]

Ikäraja: K11
Genre: romanssidraama + pienoinen angst
Paritus: Hermione/Ron/Lavender
Summary: Siihen mennessä kun olet selvittänyt kaikki takut kosteista hiuksistasi ja tassutellut kauneimmassa kylpytakissasi keittiöön, mies on jo lähtenyt.
Vastuuvapaus: Rowling omistaa, minä leikin (ja palkatta).

A/N: Hyvää synttäriä LillaMyylle! ♥ Toivottavasti tykkäät eikä paritus mennyt ihan metsään. : D Ja taustalle soimaan suosittelen tätä.
Het10: Ron/Hermione, Yhtyeen tuotanto: Sara Bareilles - Any Way The Wind Blows

Can't Tell you the truth
'least I don't lie about that
Kind of comfort in you
comes when you lie right back

Voimalinja rätisee; kaikuu etäisenä korvissasi. Yksi, kaksi, kolme eikä se koskaan petä sinua:

”Piip piip.”

Ron naputtelee puhelimeensa näppäinlukon suojakoodin ja sinä esität katselevasi horisonttia (piiru sinistä, kolme vadelmanpunaista, sipaus violettia jossakin siinä välillä); ihan kuin et muka tietäisi neljän numeron sarjaa jo valmiiksi.

”Töistä. Pakko mennä.”

Tietenkin. Katsot punapään silmiin ja ne kirkuvat niitä miljoonia valheita, joita te toisillenne päivittäin laskettelette; huulesi ovat jo tunnottomat ja puna peittää halkeamat aamuisin. (Yöllä heräät huutaen ei vain tajutaksesi valehdelleesi taas, unissasikin.)

”Ai. Koita tulla yöksi kotiin, jooko?” hymyilet suloisesti ja hän suukottaa poskiluutasi (joka ennen tuntui vähemmän selvästi) sanoen tietenkin, kulta.

Se ei ole valhe; kyllä Ron tulee. Jos aamuyötkin lasketaan, Lavenderin tuoksua takinliepeissä, ja sinä tulet kiskomaan jälleen vaatteet hänen yltään ja peittämään väärän parfyymin omallasi (vain kohdataksesi hänen harhailevan katseensa, kun kosketat häntä).

Mutta siihenhän on vielä aikaa – aurinko on vasta painumassa nukkumaan. Odotat kunnes ovi pamahtaa: kolme narisevaa askelta ja hissin kilahdus; poissa. Pudistelet pullanmuruset mekoltasi (rusinapullaa, hän piti siitä joskus ja siksi sinä ostat sitä vieläkin) ja nojaat metallikaiteeseen vilkuttaen iloisesti, kun miehesi kävelee alaovesta ulos suoraa autolleen; sinua tuskin vilkaisten.

Kun Ron kaasuttaa pois parkkipaikalta, sinä olet jo kadonnut keittiöön valitsemaan sopivaa viinipulloa (ehkä Chardonnayta?).

Safe from such a strange point of view
To hear your own words on you

Asetat huulesi viinilasille tarkkaan; sama kohta seitsemättä kertaa peräkkäin, ja lopuksi voit sanoa ottaneesi vain lasillisen, sillä niin sinun kuuluisikin.

Kunnollinen vaimo. Kunnollinen mies. Ja sen te kerrotte Ginnylle joka soittaa sunnuntaisin.

Saat tuskin mieleesi niitä vanhoja hyviä aikoja, jolloin Ronin pikkusisko ei ollut jokaviikkoinen riesa vaan uskottu ja rakastettu sielunsisar. Et muista enää, mitä ajattelit, kun kesätuuli puhalsi kasvoille liian kuumana ja te kuiskailitte toistenne korviin salaisuuksianne (ettei tuuli niitä nappaisi) – et tavoita edes etäisintä sakaraa siitä tähdestä, joka oli joskus teidän. Sinun ja Ginnyn.

Tai sinun ja Ronin.

Lasket huulesi viinilasin kylmälle pinnalle ja mietit, voisitko purra sen rikki.

How much do you go to be gone
You are any way the wind blows
Any way the wind blows in
Don't wanna come down too low

Kuulet Ronin askeleet rappukäytävässä kerrostaloasuntonne paperisten seinien läpi kun kuu siirtyy asemassaan sen verran, että vain sinun kasvosi teidän hääkuvassa loistavat. Voisit nauraa; kuinka tuo mies aina sattuukin kotiin juuri tähän aikaan, tähän kuunasentoon? (Puoli neljältä. Se on kai ihan hyvä aika.)

Otat pöydältä vanhan dekkarin vain laskeaksesi sen pois käsistäsi kun mies saapuu huoneeseen. Aistisi ovat niin herkistyneet, että haistat Lavenderin aavistuksen halvan parfyymin sängyllenne asti (tai ehkä se on pinttynyt siihen, kaikkien näiden kuukausien jälkeen); tuomenkukkia ja jotakin rumaa.

”Ei sinun olisi tarvinnut valvoa minun takiani, rakas”, Ron hymähtää, mutta sinä kuulet siinä kyllä käskyn, jota et noudattanut.

Ihan kuin sinä olisit päästänyt hänet niin helpolla.

”En saanut unta”, vastaat ja ryömit hänen viereensä sängyn laidalle (älä sinä käännä minulle selkääsi!). Ojennat punatut kyntesi ja hän antaa sinun avata kauluspaitansa napit; se on tänään vaaleansininen. Ron vihaa valkoista.

Se on taas niitä asioita, joita vaimot tietävät, mutta rakastajattaret eivät. Melkein kuulet päässäsi Lavenderin äänen, kun nainen kysyy, miksei Ronilla taaskaan ole päällään hänen antamaansa kauluspaitaa.

”Hmm-mmh”, mies äännähtää vielä (sinun kätesi hänen rinnallaan; harhauttavat häiritsevät älä kiltti lopeta) ennen kuin kääntää sinut alleen sängylle.

Et jaksa välittää, vaikka Ron katselee seiniä ja sulkee suunsa ollakseen huutamatta väärää nimeä.

Go, go on and write me love songs
So I have something to sing when your gone

Aamu tulee aikaisin, hiipii hämärän huoneen nurkkiin ja herättää sinut ensin. Suihkussa kuuma vesi ei valuta ajatuksiasi viemäriin (tänäänkään), ja hetken olet hieman katkera senkin kliseen keksijälle.

Sitten sampoota menee silmääsi ja kiroilet koko maailmalle.

(Ronkin heräsi.)

”Hermione?”

”Ei tässä mitään, sampoota meni silmään”, jupiset, ja tiedät kyllä hänen kuulevan äänesi, vaikka se on hiljainen. ”Keitätkö kahvia, kulta?”

Voit melkein kuulla Ronin nyökkäyksen; mies ei vaivaudu enää vastaamaan vaan antaa kolinan keittiössä puhua puolestaan. Huokaisten jatkat hiustenpesuasi.

Siihen mennessä kun olet selvittänyt kaikki takut kosteista hiuksistasi ja tassutellut kauneimmassa kylpytakissasi keittiöön, mies on jo lähtenyt. Punaiseen lempimukiisi hän on kaatanut kahvin ja lisännyt sekaan tilkan kevytmaitoa (niitä asioita, joita aviomiehet tietävät), koska kermaakaan ei ole (mitä hän pahoittelee post-it-lapussaan).

Olen pahoillani, kulta, minun täytyi jo lähteä. Jääkaapissa ei ollut kermaa, joten kahvissasi on maitoa. Hauskaa työpäivää. Suukkoja! - Ron

Vastustat haluasi rypistää teennäisen viestin ja liimaat sen sen sijaan kalenteriisi.

You are love
You are monsters and angels
Untouched and unseen
All in one

Tullessasi kotiin kuulet jälleen voimalinjojen rätinän. Näet Ronin parvekkeellanne, puhelin kädessään; siniset kuoret välkehtivät iltapäivän auringossa kilpaa miehen hiusten kanssa. Sinä tunnet itsesi vanhaksi harpuksi jakkupuvussasi (Ronilla on farkut) ja korkokengissä, jotka ovat vanhanaikaiset ja mustat.

Niissä on pohjat joilla voi kävellä päästämättä ääntäkään; niin lähelle että kuulet miehesi sanat jollekulle toiselle.

”Tietysti hän tietää, mutta...” Ronin ääni on kiihtynyt ja hermostuksissaan hän puree kynsinauhojaan; vereslihaa esiin ja kuulet mielessäsi sen kamalan äänen kun ihoa repeää irti sen tieltä.

”En minä voi, enkä tahdo. Lavender, koita nyt ymmärtää –”

Miehen pää nytkähtää turhautuneesti taaksepäin ja vasen käsi hieroo niskaa.

”Kuuntele nyt hetki! Sinä olet upea, mutta en minä sinua rakasta. Tajuatko?”

Se on ensimmäinen kerta aikoihin, kun hän saa sydämesi pysähtymään. Tuntemaan. Unohdat suunnitelmasi lasillisesta puolikuivaa valkoviiniä, unohdat tehtävälistasi huomiseksi, unohdat koko hiton Lavenderin ja kaikki teidän ongelmanne.

Hän rakastaa sinua. Yhä. Kaikesta huolimatta. Sinun enkelisi ja demonisi.

Sinun.

I take all that you are
Cause you're just like me

Kotiovella et tiedä mitä tehdä; voitko sinä vain kävellä sisään, esittää ettet kuullut? Tai ehkä Ron näki ja tietää? Tai ehkä hän aikoo itse kertoa –

Hän tulee sinua vastaan ovensuussa.

”Herm! Mitä sinä täällä teet?” Ron kysyy aidosti yllättyneenä ja haroo punaisia hiuksiaan; hetken mielijohteesta nappaan kiinni hänen kädestään ja suljet sen omiesi väliin.

”Minä... tuota, lounastauko”, vastaat epäröiden ja tahdot vain lisää happea, ilmaa, sinun on pakko haukkoa henkeäsi (etkä tiedä edes miksi). Mies katsoo sinuun huolestuneena, kerrankin sinuun, ei seiniin.

”Okei.”

Ohitatte toisenne ja sinä ymmärrät, ettei Ron aio kertoa sinulle Lavenderista. Ei siinä ole mitään mieltä – voi tulla uusia. Tulee uusia. Niin kuin sinullekin tulee uusia viinipulloja, uusia huulenjälkiä laseihin, jotka eivät hajoa puremalla.

Ovi kolahtaa väliinne, hissi kilahtaa. Ron on tuolla, sinä olet täällä. Suuntaat keittiöön ja korkkaat pullon puolikuivaa valkoviiniä, aivan kuten suunnittelitkin.

Et välitä enää muuttujista suhteessanne, koska vihdoinkin ymmärrät: ne ovat merkityksettömiä.

Till you come round again
I'm watching the wind

[LillaMyy]

Jauuuu!! Vihdoin mä pääsen kommentoimaan tätä, kun huomasin tän eilen vasta niin myöhään, etten ehtinyt ja aiemmin tänään, kun yritin, niin Fini ei auennut... Mutta nyt mä olen täällä! : D

Ensimmäisenä superisokiitos synttärilahjasta!! <33 Mä en ikinä osannut kuvittellakaan, että joku kirjottais mulle synttärilahjaksi ficcin!

Ömmm... Tää on taas niiiiin tätä... Sä kirjotat jotain ja mä ihan innoissani painan Vastaa-namikkaa ja aion kommentoida ja sitten, kun saan luettua sen tekstin, en keksikään mitään järkevää sanottavaa... Mutta sen ainakin voin sanoa, että, vaikka Ron/Hermione ei kuulukaan mun lempiparituksiini, niin tässä se oli tosi kiva, enkä mä oikeestaan vois tähän edes kuvitella mitään muuta paritusta.

Miksi mä eksyn koko ajan lukemaan tota A/N:ää, jossa lukee "Hyvää synttäriä LillaMyylle!" kun sitten en ainakaan osaa kirjottaa enää mitään järkevää tähän, kun mä vaan innostun joka kerta, että sä kirjotit mulle synttärificcin ja unohdan, että mun piti yrittää kommentoidakin sitä...? :'D Möhhöh, mä nyt en osaa kommentoida tätä niin hienosti, kuin tää ansaitsis, mutta toivottavasti joku osaa kommentoida fiksummin sitten. Tää oli vaan liiankin ihana, että mä menin sanattomaksi. Tai sitten se johtuu vähän siitäkin, että tää oli mun synttärificcini. Mutta toi biisi, jota kehotit kuuntelemaan taustalla oli mulle ainakin ennestään ihan outo, mutta se kuulosti hyvältä ja sopi tähän taustalle tosi hyvin!

Mutta jos mä nyt lopetan tämän ihmeellisen löpötykseni... Kiitoksia tästä vielä kerran! ♥

[Glorisablet]

Pidin tästä ficistä enemmän kuin muista viimeaikoina kirjoittamastasi. Makumme ja tyylimme eivät osu oikein yksiin, sillä minä kirjoitan hennoksi semiballerinankokokoiseksi naiseksi mahtipontisesti ja näyttävästi ja sinä herkemmin, hauraammin ja taiteellisemmin. Absurdisti, kaikki perinteet ja joskus suuren osan kieliopista hyläten, josta tulee mieleen reilusti taiteellisia vapauksia ottanut Picasso.

Sinulla on niin selkeästi erottu, sinulle tunnusomainen tyyli – vaikka sitä jäljitelläänkin – että vähempikin tehokeinojen käyttö riittäisi niin kuin tässä ficissä. Teksti olikin suoremmuutensa ja hillitymmän tehokeinorepertuaarin takia helpompaa ja kevyempää oivallettavaa eikä minua haitannut yhtään lukea Hermione/Ron/Lavenderia. Sellaista luettavaa, johon mahdollisimmat monet voivat syventyä ilman voimanponnistuksia; duunari Maija Meikäläinen, kirjallisuuden opiskelija ja ficcari.

Kuvailuissasi on aina korumaista viehätystä ja nokkeluutta, mutta itse tarina hukkuu usein niiden sekaan niin kuin ulkona tepasteleva kissa ylikasvaneeseen heinikkoon. Tällä kertaa pääsikin keskittymään enemmän itse tarinaan. Ronin, Hermionen ja Lavenderin kolmiodraamaan, joka yllätti. Luulin (kuten Hermionekin) Ronin puhuessa puhelimeen miehen välittävän enemmän rakastajattarestaan kuin Grangerista. Sen sijaan punapää sanoikin: ”Kuuntele nyt hetki! Sinä olet upea, mutta en minä sinua rakasta. Tajuatko?” Olipahan käänteitä miellyttävässä ja kielellisesti rikkaassa tekstissä. Kiitos lukukokemuksesta.

[Rins]

Böö!

Joo, noi edelliset kommentit on tollasia kilometrijuttuja joten älä sit pety tähän.
Mutta siis voi luoja. Mä rakastin tätä. Ihan oikeesti, mä en sano niin vaan koska sitä on mukavaa kuulla, vaan ihan oikeesti.

Mä luen harvoin Hermione/Ronia. Vaikka voisin lukea enemmän, se on paras kirjan parituksista. Jotenkin kuitenkin tuntuu, että kirjassa on kerrottu jo kaikki, mitä tulee tapahtuun. Tässä oli kuitenkin vähän erilaista näkökulmaa. Vaikka onkin ihan älyttömän outoo ajatella, että Ron vois pettää Hermionee.

Aluks mä vähän epäilin, kun tajusin että millä tavalla tää oli kirjotettu. Vähän ennen puoliväliä kuitenkin tajusin, että täähän on ihan järjettömän mielenkiintonen tapa kirjottaa. Tässä lukija on vielä enemmän päähenkilö. Tai oikeestaan, tässähän pelkästään lukija on päähenkilö, ei kirjottaja niin kun yleensä. Sitten noi sulut. Ne kerto tosi hyvin kaikkea, mikä olis saattanu jäädä huomioimatta, ja tarkensi asioita.

Mä tykkään sun tavastas kirjottaa. Se poikkee niin paljon normaalista, sä kuvailet ihanasti ja heität pieniä yksityiskohtia joka paikkaan niin että tästä tulee vielä parempi.

Ohitatte toisenne ja sinä ymmärrät, ettei Ron aio kertoa sinulle Lavenderista. Ei siinä ole mitään mieltä – voi tulla uusia. Tulee uusia. Niin kuin sinullekin tulee uusia viinipulloja, uusia huulenjälkiä laseihin, jotka eivät hajoa puremalla.

Toi esimerkiks. Aivan mahtava kohta. Äääh, en mä osaa sanoin kertoo mitä ajattelen tästä ficistä.

Kiitos, tykkäsin! (:

~ Rins

[shaya]

LillaMyy, lol, mä mietin tosi pitkään, että mikä paritus olisi kiva ja näin, mutta kuten huomaat, oon surkee arvaamaan. : D Kivaa kuitenkin jos ei mikään ihan inhokkiparituskaan kohdalle osunut. Biisi tosiaan on ehkä vähän tuntematomampi, kun ei artistikaan mikään hitti varsinaisesti ole koskaan ollut, ja kys. kappale sattuu olemaan vielä Bonus Track eräällä albumilla, niin joo. Mutta aihihihi kuvaa jos tykkäsit ja ööää kaikkea. ♥

Lavinia, ah, myönnän auliisti, että minulla on toisinaan tapana sortua liioitteluun niin tehokeinojen käytössä kuin kuvailun runsaudessakin, ja sitten se juoni hukkuu ja kielioppikin vähän jää - mutta olen erittäin iloinen, jos löysit kuitenkin edes jotakin sellaista, mikä miellytti, ja vaivauduit lukemaan ja kommentoimaankin, vaikka normaalisti makumme eivät yhteen osukaan. Ja hui, Picasso - en tiedä, miten tuon vertauksen olet tarkoittanut, mutta minun korvaani se kuulostaa liiankin suurelta kohteliaisuudelta. : D Tulee aina todella otettu olo, jos joku mainitsee minulla olevan oma, selkeäsi erottuva tyyli, joten kiitos siitä, mutta tuo jäljittely - no, sanotaanko niin, että olen hieman eri mieltä, tai sitten sokea. En oikein osaa vastata nyt kommenttiisi sen snsaitsemalla tavalla, mutta sain tästä kuitenkin paljon irti, joten suurkiitokset! (:

Rins, tyhmä, sun kommenttihan on ihan yhtä hieno ja pitkä kuin muidenkin! : D Mä en ennen tykännyt Ron/Hermionesta yhtään, vannoin Harry/Hermionen nimeen ja sen jälkeenkin pidin R/H:ta vain tylsänä canonparituksena, josta kaikki on jo sanottu, ihan niin kuin säkin, mutta nykyisin tykkään siitä kyllä ihan valtavasti, tiedä sitten mistä mielenmuutos. Sinä-muoto on itseasiassa mulle kaikista omin näkökulma kirjoittaa, ja jos en sillä tavalla ajattele ja päätä, millä kertojalla kirjoitan, niin tajunnanvirran ottaessa vallan, siitä tulee yleensä sinä-muotoista. Aihihih sulut on mun ikuinen rakkaus, jotenkin niiden väliin heitettynä kaikki turhuus ei tunnu niin häiritsevältä enää ja kaikkea. Kuitenkin, tykkään kun tykkäät ja kiitos kommenista! ♥

[Lils]

Pidän tästä ficistä vieläkin (en voi edes uskoa, että siitä ensimmäisestä lukukerrasta on niin kauan, tuntuu typerältä kommentoida vasta nyt), pidän nimestä ja sen merkityksestä. Voimalinjat on sellainen helposti päähän jäävä, mielessä pyöriteltävä ja sillä tavalla omalaatuinen, ettei se unohdu (olen ajatellut sitä aina välillä aamuisin ja päivisin ja öisinkin, se on vain jotenkin jäänyt), ja samaan tapaan tarpeeksi yksinkertainen pysyäkseen. Tämä fic on jotenkin hyvin samanlainen; Ron/Hermione on aina maistunut niin paljon arkisemmalta kuin keijukaismaisen kevyt Ron/Luna esimerkiksi, ja ”Voimalinjat” oli ehkä juuri se oikea sana tälle. Tälle tunnelmalle, näille tapahtumille. Sampoolle silmässä ja lounastauoille (ei Venetsiaan tai kalliita hotellihuoneita).

hymyilet suloisesti ja hän suukottaa poskiluutasi (joka ennen tuntui vähemmän selvästi) sanoen tietenkin, kulta.

Karua ja pysähdyttävää. Tämä teksti oli niin kovin hiljainen ja valittava kuitenkin.

Aistisi ovat niin herkistyneet, että haistat Lavenderin aavistuksen halvan parfyymin sängyllenne asti (tai ehkä se on pinttynyt siihen, kaikkien näiden kuukausien jälkeen); tuomenkukkia ja jotakin rumaa.

Hahmosi ovat samanlaisesta vaitonaisesta tunnelmasta huolimatta aina persoonallisia; ehkei kukaan muu olisi sanonut "tuomenkukkia ja jotakin rumaa", ehkä se olisi ollut eri hahmolla eri tavalla. En tunne Hermionea sinun käsissäsi niin hyvin kuin muita hahmoja, joilla leikit, mutta jakkupuku ja vanhat korkokengät, punatut kynnet ja "kunnollinen vaimo", "asioita joita vaimot tietävät" - ne sopivat ja ovat tarpeeksi hyviä.

Pidin tästä, tämän realistisesta mausta ja hahmoista, jotka sinä tunsit (Ronin empiminen puhelimessa, sulin sillekin, Lavenderin kärttäminen), pidin tunnelmasta, pidin sanoista, ja tietysti kappaleesta oi.

Kiitos jälleen. <3

[shaya]

Lils, hihi, tosi kiva kuulla jos tykkäät nimestä! En oikein tiedä onko tuo päähän jääminen hyvä vai huono juttu, mutta noh. Musta Ron/Hermionen viehätys on ollut juuri tuossa mainitsemassasi arkisuudessa - ei tosiaan mitään Pariisia ja Luis Vuittoneita, vaan halkeilleita kahvimukeja ja huonoja hiuspäiviä, suukkoja otsalle ja niin edelleen. Ehkä siksikin että sehän alkoi kuitenkin ystävyydestä; rakastuessa he tunsivat toisensa jo niin hyvin ja läpikotaisin että mitään hurmaamista ja silmänkääntötemppuja ei tarvittu. Jossain mielessä se voi tosin olla huonokin juttu... Kiva muuten myös että mainitsit nuo hahmot; koitan aina tavallaan ottaa ne omikseni ficin ajaksi, kun kirjoitan, miettiä hiukan omaa ideaani ja lisätä vähän yksityiskohtia. Hermione tai ROnkaan eivät ole mulle tosiaan niitä tutuimpia, mutta jees, tarpeeksi hyviä on kiva ilmaus kuitenkin! Ja kappale on toki ehdottoman hyvä, edelleen. Kiitos. <3

Gua, projektisi on ehdottomasti tukemisen arvoinen!! Joten vastaan jotain, vaikka en varmastikaan enää tähän aikaan niin fiksua kuin ansaitsisit. Tykkään itsekin kovasti sinä-muodosta; aika hankala se on kyllä kirjoittaa, mutta kiva lukea ehdottomasti! Mä en ole koskaan ajatellut Hermionea niin kovana kuin sinä, sellaisena kiivaana tietysti mutta kuitenkin pohjimmiltaan hyvin lempeänä. Ja no, tällaisten ei-niin-omien hahmojen kanssa mun fanon usein taipuu siihen kuin ficci vaatii, joten. :--D Ja ah, Lavender, kyllä jokaiseen ficciin yksi narttu tarvitaan, right? Ihana hahmo! Tuohon neljänteen kappaleeseenhan minä en sitten voi vastatakaan, koska kutsuit sitä kämäiseksi. Ei sillä että olisin samaa mieltä, mutta duh. Olen muuten ajatellut aiemminkin että tämä on varmasti niitä shottejani joka menee sinullekin, juuri tuon suraviivaisuuden takia - ja kieltämättä tällaisiakin tekstejä on hyvä kirjoittaa joskus, tällaisia tarinoita joihin kaikki korulauseet eivät edes sopisi. Hienoa kuitenkin kuulla jos tyylini ei ihan kadonnut pökkelölauseisiin! Hahaa Ginnydissaus per kommentti, huh? No joka tapuksessa, en nyt rankaise kun kerran sain teinisydämiäkin (<3). Kiitos!

[Funtion]

Pudistelet pullanmuruset mekoltasi (rusinapullaa, hän piti siitä joskus ja siksi sinä ostat sitä vieläkin) ja nojaat metallikaiteeseen vilkuttaen iloisesti, kun miehesi kävelee alaovesta ulos suoraa autolleen; sinua tuskin vilkaisten.
Pitäs varmaan lukea suoraan, eikä suoraa?

Voi miten hieno teksti! Mä pidän tällaisesta sun hillitymmästä kirjoitustyylistä, jossa on paljon sua, mutta ei liikaan. Kohtuus kaikessa, kohtuudessakin, eikö? Jotenkin musta tuntuu, et löydän Laiturilta ¾ kaikista hienoimmat tekstit aina. Tääkään ei ollut poikkeus sääntöön.

Tässä oli mielenkiintoinen kertoja! Se puhui Ronista Ronina ja Lavenderista Lavenderina mutta Hermione oli sinä. Se kuulosti hieman hassulta mun korvaan ja mä sain hetken miettiä, kuka toi sinä on… en tii, voi olla että oon törmännyt aiemminkin tällaiseen kertojaan, mutta se tuntui silti vieraalta. Ainakin aluksi, kunnes tykästyin siihen hirveesti!

Mä pidin tässä siitä, miten tää loppu tuli musta täysin yllätyksenä. Olin jo ehtinyt hautautua siihen mielikuvaan, et Ron on ihan tyhmä kun on tuollainen idiootti, mutta sitten lopussa siitä paljastuikin se ronimainen puoli. Ajattelin koko ajan tätä lukiessani, että tää päättyy siihen että a) Hermione tyytyy kohtaloonsa b) se hankkii jonkun uuden, salaa, salassa c) se jättää Ronin. Mut mitä vielä! Vaikka, tavallaanhan se tyytyikin kohtaloonsa, kun hyväksyi asian että Ronilla on uusia naisia ja Hermionella uusia viinipulloa; kun kuitenkin lopulta Hermione on se, jota Ron tosiaan rakastaa. Mut tavallaan jotenkin en nähnyt tätä tyytymisenä asemaansa, vaan… turtumisena siihen? Tai siis jos mä oikeesti rakastaisin jotain koko sydämestäni ja se rakastais myös niin kyl mäkin saattaisin katsoa tuollaisen sormien läpi.

Lempparilauseeni;

Lasket huulesi viinilasin kylmälle pinnalle ja mietit, voisitko purra sen rikki.

Tykkäsin tästä paljon enemmän kuin sun "normaaleista" teksteistäs. Tätä ei tarvinnut jäädä sinällään pohtimaan, mutta tässä oli paljon kivoja shayamaisia aineksia, joista tän tunnisti sun kirjoittamaks! Kiitos tästä, paljon!