Sanoinkuvaamaton, S, James/Sirius

[Claire]

Title: Sanoinkuvaamaton
Author: Claire
Rating: S
Pairing: James/Sirius
Genre: fluff, oneshot
Summary: Mikään ei ollut enää yksinkertaista.

A/N: Höh, tuliko tästäkin nyt ihan tönkkö. Itse alunperin tykkäsin, kun aina kirjottelen niitä synkähköjä ja tää olis nyt pientä vaihtelua, mutta nyt on ehkä vähän epävarma fiilis. Halusin kuitenkin tämän tänne julkaista. Toivoisin kovasti, että saisin kommenttia, koska se kehittäisi mua kirjoittajana. Ja vaikkei kehittäisikään, niin kyllä mä sitä silti haluan. Kliseistä tämä tulee olemaan, mutta jättäkää silti puumerkkinne.

~

Sanoinkuvaamaton


En kerta kaikkiaan ymmärtänyt, miten ihmeessä James oli saanut minut karkaamaan jälleen kerran tänne ulos hyiseen ilmaan; vastahan olimme molemmat poteneet edellispäiväisestä tunteja kestäneestä lumisodasta aiheutunutta keuhkokuumetta Sairaalasiiven lämpimissä vuoteissa matami Pomfreyn valvovien silmien alla. Vaan kun seuraavana päivänä James oli jo kyllästynyt vuodelepoon, oli hän Pomfreyn silmän välttäessä jo houkutellut minut karkaamaan "mokomasta pakkopullasta", kuten hän asian ilmaisi.

Tottakai olin lähtenyt hänen mukaansa. Hän oli minun paras ystäväni, enkä itsekään ollut kummoisemmin kiintynyt Sairaalasiipeen, että olisin sinne yhtään kauemmaksi aikaa jäänyt. Niinpä matami Pomfreyn ottaessa jonkin hätäisen erikoistapauksen vastaan, me viiletimme äänettömästi ulos tuosta osasta Tylypahkaa ja lähdimme juoksemaan pitkin sen käytäviä vaaleat ohueet potilaan vaatteet päällämme. Kunnes saavuimme ulos.

Ainakin 40 senttimetrin korkea lumikerros peitti Tylypahkan maita. Katselin ensin järkyttyneenä ja vastahakoisena tuota yksinkertaisen pelottavan valkoista näkyä, mutta kääntäessäni katseeni Jamesiin, näin hänen vain hymyilevän vastahakoisuudelleni viekkaasti ja silmät tuikkien jännityksestä, ja samassa kaikki epäilykseni katosivat. Katsoessani takaisin lumeen, näin vain puhdasta kauneutta. Mikään ei ollut enää yksinkertaista. Kaikkialla oli kauniita kuvioita ja auringonsäteet saivat ne kimmeltämään sanoinkuvaamattomina. En ehtinyt edes huokaista ihastuksesta, kun lämmin käsi tarttui minuun ja alkoi vetää minua.

Kömmimme vaivalloisen hitaasti lumessa, mutta minua se ei haitannut. Jamesin käsi piti minusta yhä kiinni kuin lämpimänä turvana, ja näin ajatellessani minä puristin hänen kättään vaistomaisesti hieman lujempaa.

Tiesin sanomattakin, minne James oli minua viemässä, ja James tiesi varmasti minun tietävän sen. Taivaalta alkoi hiljattain tipahdella lumihiutaleita, kun viimein saavuimme Tylypahkan kuusen luokse. Sen alle ei lumi ollut päässyt kerääntymään yhtä korkeaksi. James asettui makuulleen vetäen minut samalla mukanaan. Jäin hetkeksi aikaa istumaan hänen viereensä vain katsellen häntä, ja minun kasvojani alkoi kylmästä ilmasta huolimatta kuumottaa hieman. James ei näyttänyt huomaavan, sillä hän tarkkaili kiehtoutuneena yllään lepääviä kuusenneulasia ja käpyjä.

Laskeuduin makuulleni Jamesin viereen hieman toisen käteni varaan kääntyneenä häneen päin. Katselin hänen teräväpiirteisiä kasvojaan, jotka näyttivät täydellisen tasaisilta hentoisen punan värjätessä hänen poskiaan. Kuuntelin lumoutuneena hänen tasaista hengitystään ja näin rintakehän laskeutuvan ja nousevan, yhä uudestaan ja uudestaan. Katselin, kuinka ulos hengittäessään hänen suustaan vapautui ilmaan huurua, ja hänen tuoksunsa sekoitettuna tähän kuusen raikkaaseen tuoksuun sekoitti pasmani täysin.

Hengitykseni nopeutui, ja James saattoi tuntea sen poskellaan, sillä kasvoni olivat vain muutaman tuuman päässä hänestä. Hän käänsi kasvonsa ja pian huomasin katsovani suoraan hänen tuuheiden ja tummien ripsien ympäröiviin pähkinäsilmiinsä.

Aivotoimintani lamautui täysin ja minä jäin pidättämään hengitystäni. Hän oli lähempänä kuin luulinkaan. Käänsin katseeni hänen punaisiin huuliinsa, jotka olivat hieman raollaan. Hän hengitti hitaasti ulos päästäen huurut kasvoihini ja minä huumaannuin täysin. En voinut itselleni mitään.

Mitään ajattelematta suljin silmäni hurmioissani, kuroin viimeisetkin tuumat väliltämme ja suutelin häntä. Huuleni liikkuivat hänen huuliaan vasten himokkaina ja omistavina, mutta yhtäkkiä totuus tuli kuin isku vasten kasvoja, kun huomasin, ettei James vastannutkaan suudelmaan, vaikkei ollut silti vetäytynyt pois. Totuuden ymmärtäessäni vatsassani muljahti ikävästi, lopetin suutelemisen, vaikka huuleni yhä koskivatkin hennosti hänen huuliaan. Vetäydyin pois suudelmasta ja nousin hitaasti istumaan. Minä inhotin häntä, ja niin ajatellessani häpeän kyyneleet ilmestyivät silmänurkkiini. Pelkäsin niin Jamesin reaktiota. Siinä, suuren kuusen alla istuessani, tunsin itseni heikommaksi ja lyödymmäksi kuin koskaan.

Kuulin, kuinka James nousi myös istumaan, mutta en uskaltanut vieläkään avata silmiäni. Tiesin kyynelteni valuneen poskilleni, tiesin näyttäväni surkealta ja nöyryytetyltä hänen silmiensä edessä. Mutta en uskaltanut avata silmiäni.

Ikuisuudelta tuntuvan ajan kuluttua tunsin käden leukani alla. James. Hän varmasti pilkkaisi minua, löisi kasvojani, sylkisi päälleni...
"Sirius", hän sanoi sen sijaan hiljaisella ja tasaisella äänellä. Minua satutti kuulla siitä, kuinka vähän suudelma häneen oli vaikuttanut ja kuinka paljon reaktiota se oli saanut aikaan minussa.
"Katso minuun", hän sanoi, lempeästi mutta käskien. Minä avasin silmäni, mutten uskaltanut kohottaa katsettani.
"Katso minuun", hän toisti uudestaan käskevämmin. Kohotin hitaasti katseeni hänen pähkinäisiin silmiinsä, jotka tuijottivat minua vastaan ilmeettöminä. Tässä tämä nyt oli, hän vihasi minua.

Mutta hänen kätensä kannatteli kasvojani yhä lempeästi. Nyt hän näytti epävarmalta. Sydämeni jyskytti niin, että tuskin kuulin mitään. Hän aukaisi suunsa, mutta sulki sen saman tien, ja hitaasti aukaisi uudestaan.
"Sirius...", hän sai heikosti sanottua.

Ja sitten hän sulki minut intohimoiseen suudelmaansa.

[Sädekehä]

Uuu, uusi J/S ja vieläpä minulle ihan uudelta kirjoittajalta! Olihan miin ihan pakko tulla lukemaan. (:

Ensiksikin, minusta tämä ei ollut ollenkaan kliseinen. Tai, ehkä lopussa oli pieni kliseinen häivähdys, mutta kliseet ovat kivoja ja ne toimivat. Loppu olikin ihanan suloinen ja sai miin ainakin hykertelemään ihan innostuksissani.

Virheitä olin bongaavinani jonkin verran. Lähinnä pilkkuja olisin tunkenut muutamaan kohtaan, ja taisi muutama huolimattomuusvirhekin silmiini eksyä. Mitään suurempaa ja lopulta hirveän häiritsevää en kuitenkaan huomannut. Sen sijaan tunnuit pitävän paljon monimutkaisista lauserakenteista. Eihän siinä mitään, paikoittain vain lukeminen vaikeutui huomattavasti, vaikka syytän kyllä väsymystä siitä ensisijaisesti.
Olin myös havaitsevani muutamia hieman töksähteleviä lauseita, kuten:

Niinpä matami Pomfreyn ottaessa jonkin hätäisen erikoistapauksen vastaan, me viiletimme äänettömästi ulos tuosta osasta Tylypahkaa ja viiletimme pitkin sen käytäviä vaaleat ohueet potilaan vaatteet päällämme.

Tuossa nyt oli muutenkin toistoa, joka ehkä hieman inhottavasti nappasi silmääni.

Mutta ettei nyt ihan menisi pilkunviilaukseksi, täytyy sanoa, et J/S toimii kyllä aina! Pidin siitä, että olit rakentanut tästä hieman pidemmänkin tarinan ja uskaltauduit käyttämään aikaa kuvailuun. Pidin myös siitä tietystä realistisesta tunnelmasta, joka sitten loppua kohden sekoittui tuohon ihanaan siirappikliseeseen ja toimi lopulta erittäin hyvin. Ahh.

En tiedä miten nimi itse tarinaan liittyi, kenties tuohon loppuun, kun James ei saanut sanaa suustaan, mutta tyksín siitä kyllä. Jotenkin kolahti, ja kun tässä nyt oikein asiaa aloin ajattelemaan, kyllä se tukee koko ficciä hyvin suloisesti. (:

Kokonaisuudessaan suloinen pieni tarina, jota oli ilo lukea. Pieni viimeistely ja virheiden eliminointi olisi tehnyt lukukokemuksesta ehkä helpomman, mutta en valita. Idea ja paritushan nyt oleellisin juttu on. : D

Tiesin kyynelteni valuneen poskilleni, tiesin näyttäväni surkealta ja nöyryytetyltä hänen silmiensä edessä.

Tästä tykkäsin jotenkin erityisesti. Rohkeaa kuvailua, nams.

Kiitän. ~

[Claire]

Sädekehä: Kiitos todella paljon kommentistasi ja vieläpä pitkästä sellaisesta! Yritän vastata mahdollisimman hyvin.

Olinkin aika varma, että muutamia kirjoitusvirheitä tulisi löytymään, sillä kirjoitin tämän aika myöhään eilen illalla. Toisaalta ei munkaan väsymyksen piikkiin kaikkea kyllä pidä laittaa; mulle nämä pilkkujutut on aina ollut niitä vaikeimpia, enkä aina ymmärrä, mihin väliin niitä pitäisi tunkea.

Olen surkea tiivistämään. Tiedän aina jauhavani ja jauhavani sitä samaa asiaa niin, että siitä loppujen lopuksi tulee oikea überpitkä monimutkainen lause, että musta oli hienoa, että vaikeista lauserakenteista huolimatta tykkäsit tästä.

Äsken luin tekstini läpi, ja huomasin itsekin siellä pari huolimattomuusvirhettä sanoissa. Menen piakkoin muokkaamaan ne oikeiksi ja katson, miten parhaaksi voisin korjata tuon ensimmäisen lainaamasi lauseen; syystäkin se pomppasi silmiisi.

Ton nimen mä heitin aika nopeaa, sillä mulle tuli tästä ficistä aluksi vain mieleen sanoinkuvaamattoman kaunis talvi. Siitä toi sanoinkuvaamaton, mutta toisaalta sopiihan se noinkin kuten mainitsit. Tulkitkoon jokainen omalla tavallaan

Ihanaa, että tykkäsit  tämän oneshotin suhteellisen realistisesta tunnelmasta ja muutenkin siitä "suloisuudesta". Kiitos todella paljon kommentistasi sekä rakentavasta palautteesta, ensi kerralla osaan kiinnittää joihinkin tökkiviin kohtiin sitten huomiota Kiitoskiitos! ♥

[Claire]

Kiiruna; Pitkä ja täynnä täyttä asiaa oleva kommentti. Voiko enempää toivoa? Kiitos! ♥ Tämä tosin tarkoittaa sitä, että mun vastaus tulee olemaan pitkä ja selityksiä täynnä... ja vielä sanoit, että SÄ höpiset... Pah, mä vasta olen oikea höpistelijä (<-mikä helkkarin sana?). Höpöttäjä. Höpisijä. Äh, whatever.

Niin ja tuo Sirius. Olet kyllä oikeassa, kyllä mullekin tulee mieleen aluksi hauska ja yllätyshullu Sirius ja sitten tämän toinen persoona, angstaava ja kurja Sirius. Ja sitten mun piti mennä ja tehdä ujo, tunteikas ja vakava Sirius. Jotenkin tästä Siriuksesta tulee enemmän mieleen Remus kuin oma itsensä. Mutta toisaalta tarkoitus oli, etten halunnut tästä humoristista enkä kyllä angstaavaakaan tekstiä. Ja vakavaksi tämä saattoi mennä myös vähän senkin takia, että tätä kirjoittaessani mä ajattelin hirveästi Siriuksen kuolemaa... Eih, taas mua alkaa surettaa. Sirre on aina ollut Pottereissa Dracon lisäksi mun lempihahmo ja Rowling oli niin ilkeä tappattaessaan sen!

Tiedätkö, mun lempivuodenaikani on kyllä kesä, mutta ehdottomasti eniten rakastan talven kuvailua. Mulla on wordissakin aivan überpitkä teksti, jossa mä kuvailen vain ja ainoastaan talvea. Tässä ficissä se talven kuvailu ei ole etusijalla enkä siksi osannut niin paljon siihen panostaa, mutta hienoa, jos osasin kuitenkin luoda sellasen talvisen tunnelman tähän.

Ja kyllä "kiehtoutuneena" tietääkseni on sana, mutta hyvin mahdollista, että olen jotain uusia sanoja taasen tuonut suomenkieleen

Ja noista kliseistä vielä (selitykseni lähenevät loppuaan), niin taidan kyllä olla hiukan.. hm, kliseefobinen? Olen lukenut paljon hyviä tekstejä, joka on täynnä kliseitä, mutta on tosi toimivaa, ja sitten kun olen katsonut siihen vastattuja kommentteja, niin on huomauteltu paljon näistä kliseistä (en nyt tarkoita finfanfunia), ja niin mulle on sitten tullut aina pakonomainen refleksi sanoa, että anteeksi kliseistä ym. Ehkä mä joskus vielä pääsen yli siitäkin tavasta

Tämän vastauksen ohella tuli nyt tämmöinen pikkuruinen tekosyy pölötellä ja höpistä taas jotain omiani Hih, kiitos tooooodella paljon kommentistasi, se piristi päivääni!

[Altais]

Siis voi mitä juuri löysinkään, kun etsiskelin Talvirieha-kommenttihaasteeseen luettavaa inspissanalla lumi. Ihan mahtavaa, en tiennytkään että olet joskus kirjoitellut James/Siriusta, ja tämä sai kyllä heti toivomaan, että innostuisit kirjoittelemaan vielä lisääkin tällä parituksella, sillä tämä oli aivan ihana, ja muutenkin J/S on omaa sydäntäni lähellä. Toivottavasti et tykkää huonoa, että kaivoin esiin ficcisi pitkälti yli 10 vuoden takaa, mutta kun nyt kerran löysin, oli ihan pakko myös kommentoida, ja lisäksi tässä tuo inspissana eli lumi todellakin on isossa roolissa.

No mutta totta kai James houkuttelee Siriuksen karkaamaan kanssaan sairastuvalta heti kun matami Pomfreyn silmä välttää, mitä nyt pienestä keuhkokuumeesta, ihan hyvin sitä voi silti mennä ulos lumeen kahlaamaan ja makaamaan. Ja tietenkin Sirius on heti juonessa mukana. Mutta tuo kauniissa talvimaisemassa käsikkäin lumessa kahlaaminen oli kyllä jo itsessään jotain niin romanttista, samoin kuin kuusen alle makaamaan käyminen vähän kuin piiloon muiden katseilta. Taisi Jamesillakin olla valmiiksi jo aika lailla tunteita pelissä, vaikkei Sirius niitä tajunnutkaan, tai uskaltanut ainakaan varmuudella luottaa, että toinen tuntee samoin. Mutta Sirius on kyllä niin tosi helppo kuvitella sellaisena, joka itsevarman kuorensa alla on herkkä ja haavoittuva ja salaa toivottoman rakastunut parhaaseen kaveriin. Tämä oli ihana kohta:

Aivotoimintani lamautui täysin ja minä jäin pidättämään hengitystäni. Hän oli lähempänä kuin luulinkaan. Käänsin katseeni hänen punaisiin huuliinsa, jotka olivat hieman raollaan. Hän hengitti hitaasti ulos päästäen huurut kasvoihini ja minä huumaannuin täysin. En voinut itselleni mitään.

Voi Sirius parkaa ahdistuksensa kanssa, kun ensin meni ja suuteli parasta ystävää kun ei voinut muutakaan, ja sitten toinen ei vastannutkaan heti suudelmaan, ja Sirius tulkitsi sen niin, että hän inhottaa Jamesia. Tämä on niin lempijuttujani friends to lovers -ficeissä, tämä ihanan kamala epätietoisuus, ja lähestymisen ja vetäytymisen välillä tasapainottelu. Tässä tuli hetkeksi ihan paha mieli Siriuksen puolesta:

Vetäydyin pois suudelmasta ja nousin hitaasti istumaan. Minä inhotin häntä, ja niin ajatellessani häpeän kyyneleet ilmestyivät silmänurkkiini. Pelkäsin niin Jamesin reaktiota. Siinä, suuren kuusen alla istuessani, tunsin itseni heikommaksi ja lyödymmäksi kuin koskaan.

Mutta loppu hyvin kaikki hyvin, onneksi. Rakastin, kun James pakotti Siriuksen katsomaan silmiin, ja se hetki johti sitten kunnon suudelmaan, jossa kumpikin oli mukana. Voi miten tämä olikin ihana löytö tähän talviseen aamupäivään. Jään elämään toivossa, että pääsen vielä jatkossakin lukemaan sulta ihanaa James/Siriusta.

[Claire]

Oho, mikä tämä ficci on ! Piti lukea uudestaan alusta kun en muistanut koko ficin olemassaoloa, haha. En todellakaan tykkää pahaa, Altais, että tämän Finin syövereistä kaivoit: päinvastoin olen todella iloinen, että löysit tämän ficin pariin ja muistutit minuakin sen olemassaolosta jättämällä super ihanan kommentin! Olipa jotenkin hassua lueskella itsekin, mitä on tänne rustaillut 14-vuotiaana.

Mua kyllä näin jälkikäteen vähän naurattaa, että olen kirjoittanut heidät hepposissas sairaalavaatteissa ja vielä kaiken kukkuraksi keuhkokuumeessa kahlailemaan neljänkymmenen sentin mittaiseen lumeen, ja sitten jonnekin kuusen alle makoilemaan siihen kylmäävään lumeen, eivätkä pojat olleet asiasta moksiskaan - mitäköhän olen oikein ajatellut Ehkäpä he olivat niin kovin hullaantuneita toistensa seurasta tai joidenkin Pomfreyn lääkkeiden alaisena, etteivät huomanneet moista seikkaa, haha. Hyvä ettei tämä seikka hirveästi haitannut, ja tykkäsit tuosta ficin romanttisesta tunnelmasta sekä Jamesin ja Siriuksen välisestä suudelmasta. James/Sirius on kyllä ihana paritus, pitäisi kyllä rohkaistua kirjoittamaan jossain välissä vielä heistä lisää. Kiitos paljon kivasta kommentistasi! <3