Minä rakastan elämääni || S, onnellisuus, Remus/Dora (AU, ovat elossa)

[Mustalupiini]

Nimi: Minä rakastan elämääni
Kirjoittaja: Minä, Mustalupiini
Tyylilaji: Onnellisuus! AU (Remus ja Dora ovat elossa.)
Paritus: Kevyt Remus/Dora
Ikäraja: S
Summaus: Kuumina kesäpäivinä ei tarvitse tehdä mitään, voi vain olla onnellinen.
Vastuuvapaus: Pottermaailma on edelleen Rowlingin, enkä minä saa tästä mitään taloudellista hyötyä.
Haasteet: Vuodenaikahaaste, Kerää kaikki hahmot – Nymfadora Tonks, On niitä lemmikkejäkin, Happy happy joy joy, Het10

KK: Jos et tiedä millainen on newfoundlandinkoira, niin tässä kuva tuollaisesta ihanuudesta. (En liity mitenkään kuvan koiraan, googlasin.)
Halusin kirjoittaa vaihteeksi jotain onnellista.
Kommentit ovat toivottuja, kovasti.

           Minä rakastan elämääni


Melkein tunnen kuinka ruoho ja voikukat kasvavat paljaiden jalkojeni alla seisoessani keskellä pihamaata. Se on uskomattoman elinvoimainen tähän vuodenaikaan. Aina vaan noita keltaisia tupsuja putkahtelee näkyviin, ja vaikka Remus leikkaa nurmikon vähintään kerran viikossa, tulosta ei juuri huomaa. Emme käytä loitsuja hillitsemään nurmen kasvua jästinaapureidemme takia, mutta ruohonleikkuu hoituu kyllä taikakeinoin – siksi Remus tekee sen öisin.
Minusta on itseasiassa mukavaa, että pihamme ei ole mitenkään täydellinen. Villi ja muhkurainen ruohikko kutsuu paistattelemaan päivää ennemmin kuin kynsisaksilla leikattu tasainen maa. Tekonurmista puhumattakaan. Kyllä, olen ehdottomasti iloinen, että pihamme on sellainen kuin on. Ja kun on tällainen kuuma kesä, niin siinähän tulisi hulluksi jos yrittäisi pitää pihan kunnossa.
Aurinko paistaa kirkkaasti tänäänkin. Pilvenhattarat taivaalla ovat liian hentoja estämään sitä. Minua naurattaa, kaikki tuntuu niin kevyeltä ja helpolta tällaisina päivinä, aikoina kun voin vain maata täydessä kukassa komeilevan vaaleanpunaisen ruusupensaan vieressä, kuunnella kuinka pääskyset ja muut linnut laulavat ja katsella kun niiden vielä pesissä istuvat poikaset tappelevat madoista, kun voin vain olla.
”Dora?” Remus huhuilee pehmeästi astuessaan ulos takaovesta Teddy sylissään, newfoundlandinkoira Jack jaloissaan kiehnäten. Dora on kompromissimme nimestäni, Nymfadoraa kun en hyväksy ja olisi varsin hupsua jos hän kutsuisi minua Tonksiksi kun se ei ole enää sukunimeni. Minä kohotan laiskasti kättäni avaamatta silmiäni ja hän lähestyvistä askeleista päätellen huomaa minut. Varjo peittää kasvoni ja ennen kuin ehdin reagoida, saan suukon suoraan huulilleni. Hyvin märän suukon. Suukon, joka ei missään nimessä ole peräisin Remukselta.
Nauran, nousen istumaan ja heiluttelen Jackin lupsakoita korvia.
”Höpsö koira”, kuiskaan sille ja rapsutan sen korvantauksia kun se istuu läähättäen kainalossani, äärimmäisen tyytyväisenä itseensä. Remus nauraa, mutta hätistää koiraa hieman kauemmas päästäkseen itse istumaan vaimonsa viereen, tämän toisen puolen kun on varannut ruusupensas. Hän laskee Teddyn maahan, ja tämä kömpii makuulleen asettuneen koiran luokse, pötkähtäen sen kylkeä vasten niin että turkoosit hiukset sekoittuvat hassusti koiran tummaan turkkiin. Remus kietoo kätensä ympärilleni, ja kesäpäiväni on varsin täydellinen.
”Ellei pojallanne olisi noin räikeä tukka, voisi olla vaikea erottaa mihin koira loppuu ja poika alkaa”, pihamaamme reunalla kohoavaan aitaan nojaamaan ilmestynyt naapurimme naurahtaa ystävällisesti. Me nauramme myös, mutta se loppuu kun Teddyn hiukset äkillisesti muuttuvat mustiksi ja poika todella sekoittuu koiraan. Naapurimme tuijottaa äärimmäisen kummissaan, leuka auki loksahtaneena. Remus katsoo minua ja kohauttaa olkiaan, ottaen sitten vaivihkaa taikasauvansa esiin, suunnaten sen kohti naapuria ja kuiskaten ”Unhoituta.” Loitsun seurauksena naapurimies rapsuttaa päätään hölmistyneenä ja kohottaa kättään sitten heilautuksen tapaiseen, kääntyen takaisin oman puutarhansa puoleen. Teddyn hiukset ovat taas entisellään.
”Hassu poika, hän on tullut sinuun”, sanon nauraen, Remushan on kiltistä luonteestaan huolimatta Kelmi.
Mieheni nauraa myös, ja minä olen onnellinen.  

[R.H.E]

Ei, ei angstia! Tämä on sinun alaasi 
Niin. Näin sitä siis liikutaan puolilta öin etsimässä jotain mukavaa luettavaa, eikä sitä kauaa tarvinnut etsiä. Koska tämähän oli mitä eniten mukava, koska oli niin suloinen ja maanläheinen ja muuten vaan IHANA olematta liian siirappinen. Perhe-elämää parhaimmillaan, eikö niin?
Hassua, en olisi osannut kuvitella Lupineille nöffiä, mutta ihanaa että sait tämän ajatuksen päähäni. Pienelle Teddylle suuri nallekoira  Suloista.

Eli tykkäsin paljon, kirjoitathan jatkossakin myös tätä paritusta?

[banaanimiäs]

aww kui ihana :----) <3 toi koiruliki istu tarinaan ku korva päähän (HAHHAH) ja hetken mä kuvittelin  et kettupäärowling ei oliskaan tappanu niitä
Merci

[Pähkinäinen]

Melkein kyyneleet nousee silmiin - niin kaunista ajatella, miten elämä olisi jatkunut, jos Tonks ja Lupin ei oliskaan kuollut. Itse en kerta kaikkiaan voi hyväksyä heidän kuolemaansa, ja tämä ficci lisäsi ajatuksiani siitä, että Rowlingin olisi todellakin pitänyt jättää heidät eloon.

En löytänyt silmiinpistäviä virheitä. Preesens sopii tarinaan, minkä tosin huomasin vasta mietittyäni, millainen se olisi imperfektissä. Tapahtumat kulkevat rauhallisesti, mutta ficci ei silti ole tylsä. Pidän lopetuksesta, kuinka tuot esiin perheen velhouden & metamorfimaagiuden ja annat ymmärtää, että Teddy tajuaa naapurin puheen ja vaihtaa siksi hiustensa väriä. Muistutat myös hyvin siitä, kuinka Remuskin on ollut kelmi. Kappalejako voisi olla hieman ilmavampi (voisit laittaa välin siihen, mihin kappale päättyy), mutta tiiviys ei kauheasti lukiessa häirinnyt.
Lopetuslause sopii ficin tunnelmaan ja aiheeseen, vaikka luokin lievästi töksähtävän lopun. Loppu kuitenkin tökkää jollain tavalla lähes aina, joten lopetus on mielestäni hyvä tähän ficciin.

Kiitos lukukokemuksesta.