Kirjoittajat: Nukkemestari ja Lonefru (My Gay Puppett)
Paritus: Albert x Jet
Ikäraja K11
Fandom: Kyborgi 009
Genre: Slash, humor, sekoilu
Varoitukset: Kiroilua taisi olla..
Disclaimer: en omista hahmoja :3 ja tekstistä omistan vain noin puolet
Summary: Jet löytää itsensä autiosaarelta.. SIENI!
A/N: Kirjoitin tämän joskus kauan sitten Lonefrutin kanssa ja no.. tässä on kesken jäänyt tuotos, sitä on 12 sivua xD Eli sekoilua, en muista mitään mitä tässä tapahtuu.
Jos Jet ja Al kiinnostaa, tunnetun Jet piirtelijän, Lonefruthin söpöiset sivut löytyvät täältä!
My Gay Puppett löytyy täältä, vaikka sivusto on nyt (ulkoasun ja ehkä nimen) muuttotauolla.
Tässä nyt muutama sivua tässä tekstistä, en kokonaan laita heti.
– Missä minä olen? Jet kysyi itseltään herättyään trooppisen autio saaren rannalta. Aurinko paistoi kuumasti ja rannalla oleva hiekka suorastaan poltti jalka pohjia.
– Olenko minä täällä yksin? hän hätiköi katsoen ympärilleen. Ketään ei näkynyt lähettyvillä.
– Al! Oletko sinä täällä!? Jet huusi kävellessään rantaa eteenpäin.
Saaren toisella puolella Albert nousee itsekin rantavedestä ajatellen: "Missä helvetissä minä olen?". Hän katseli ympärilleen murahtaen hiljaa.
– Onko täällä joku! hän huusi kuuluvasti. Ei vastausta. Hän käveli muutaman metrin lähemmäs rannan reunalta alkavaa tiheää viidakkoa ja tutkaili sitä katseellaan.
– Mitä ihmettä? hän mumisi lähtiessään kävelemään myös rantaa pitkin. Jonkun aikaa käveltyään hän näki jotain tiheästä viidakosta. Ihan niin kuin rakennus. Se oli aika pieni puinen mökki.
– Miten tämä mökki on tänne joutunut? hän kysyi itseltänsä katsoessaan rannan rajalta viidakosta pilkottavaa kirkkaan punaista mökkiä.
– Onko täällä joku? Hän huusi. Tällä kertaa huuto kuultiin. Jet säpsähti kuullessaan tutun äänen.
– Al! Jet huusi juostessaan häntä kohti rannan toiselta puolelta. He olivat löytäneet toisensa.
– Jet! sinä olet hengissä! Albert huusi helpottuneena ja käveli itsekin kohti Jettiä.
Oli todella kuuma ja Jet sipaisikin otsaansa helpottuneesti. Hän ei ollutkaan yksin. ”Mitä luulet” sanoi Jet ja jatkoi ”Miten me tänne jouduimme? En muista mitään…”.
”Kumma juttu, en minäkään” Albert sanoi ja vilkaisi olkansa ylitse samoin kun tuo mökki tuolla viidakossa.
”Mökki? Viidakossa? Onkohan täällä ihmisiä?” Jet sanoi toiveikkaasti.
”Tällaisessa paikassa?” Albert kysyi epäilevästi.
Auringon paahteiselle rannalle syntyi pitkä ja kiusallinen hiljaisuus.
”Mennäänhän katsomaan sitä mökkiä!” Jet sanoi ja hyppeli tekopirteän oloisesti metsään.
Albert katseli Jettiä kuin hullua, virnisti ja lähti rauhallisesti kävelemään hänen peräänsä.
Sitten kuului iso kumahdus.
Albert ryntäsi metsään.
– Jet! Jet! Mitä sinä nyt?! Mitä tapahtui!? Albert huusi juosten kohti Jettiä joka makasi vatsallaan märässä ruohikossa.
– Aih! Että sattuu, hän voivotteli ja yritti nousta ylös mutta kaatuikin uudestaan noustessaan vähän matkaa.
– Voi sinua onnetonta, miten sinä onnistut aina rikkomaan itsesi, Albert torui ja yritti auttaa hänet ylös.
– Älä! Tuo sattuu! Jet parkaisi Albertin yrittäessä saada hänet pystyyn. Albert huokaisi ja katseli Jettiä neuvottomana.
– Odotas tässä vähän aikaa niin käyn äkkiä katsomassa onko tuolla mökissä ensiapu-laukkua tai edes jotain, Albert sanoi huokaisten kiukkuisesti. Jet nyökkäsi varovaisesti ja katseli kun Albert käveli kohti kirkkaan punaista mökkiä. Mökin ovi oli ollut varmaan sata-vuotta kiinni. Tai ainakin sen avaaminen tuntui siltä.
– Onkos täällä sitten ketään? Albert huusi päästyään mökin sisään. Ei vastausta. Hän käveli mökin toiseen nurkaan ja löysi kauhistuksekseen jotain. Ihmisen luurangon.
– Hyi helvetti, hän manaili katsoessaan hämäkin seittien peitossa olevaa luurankoa, ”Mistähän tämäkin on tänne tullut?”.
Mökistä ei löytynyt mitään joten Albert palasi Jetin luo. Yllätyksekseen hän huomasi että Jet oli kadonnut siitä mihin hän oli hänet jättänyt makaamaan.
”Voi sitä…” Albert mietti hetken olisiko sopiva sanoa Jettiä pojaksi. Kun hän sai päätettyä että oli, sillä onhan hän Jettiä melkein parikymmentä vuotta vanhempi, hän mutisi lauseensa loppuun: ”Voi sitä poikaa.”
Sitten hän tajusi että hänellä ei missään tapauksessa ollut aikaa miettiä itsensä ja Jetin ikäeroja.
Hän alkoi etsiä Jettiä. Ei kai tällä saarella ollut ihmissyöjiä? Petoeläimiä? Ihmiskaappareita? Vai salaperäisiä voimia? Pelkkä ajatuskin sai Albertin värisemään. Toivottavasti Jetille ei ole sattunut mitään, se olisi hänen syytään!
Puskasta hän löysi valtavan jalan jäljen, lähellä sitä paikkaa, mihin oli jättänyt Jetin. Se oli hyvin omituinen. Se muistutti etäisesti karhun jälkeä, mutta oli isompi ja kapeampi sekä pidempi. Nyt kun albert oikein ajatteli, se muistutti paljon ihmisen jalan jälkeä. Mutta ihmisen jäljissä ei ole näin isoja kynsiä!
”JET JET, MISSÄ OLET! VASTAA!” Albert huusi.
Ja jostain kuului vastaus. Sen sanoista ei saanut mitään selvää (HYMRR!!! TYYYM!!), mutta vastaus se kuitenkin oli. Albert ryntäsi äänen suuntaa.
Hän löysi luolan. Se oli suurehkossa kukkulassa tai pienehkössä vuoressa. Miten sen nyt ottaa.
Albert kurkkasi varovasti sisään. Helpotukseen hän näki Jetin, tosin makaamassa taintuneena lattialla, mutta muuten kunnossa.
– Jet! Hän huusi ja juoksi hänen luoksensa. Jet oli kylmä kuin kallio joka heitä ympäröi ja hän tärisi joko kauhusta tai kylmyydestä.
– Mikä sinulla on ja mitä sinä täällä teet? Albert kysyi häneltä nostaen hänet syliinsä. Hän huomasikin Jetin kyljessä kolme verta vuotavaa raapaletta. Jet avasi hiukan silmiään ja katseli Albertia onnettomasti.
– Päästä minut, sattuu, hän sanoi hiljaa ja yritti pudottautua kylmälle lattialle Albertin sylistä.
Sitten luolan perältä kuului karjumista.
– Oli mikä oli, lähdetään heti pois täältä! Albert sanoi kipittäen Jet sylissään ulos luolasta. Ääni kaikkoontui heidän päästessään takaisin mökille.
– PÄÄSTÄ IRTI, MINUUN SATTUU!! Jet karjui vihaisesti. Hän näytti heränneen täysin.
– Ah! Anteeksi, Albert sanoi ja pudotti Jetin takamukselleen pehmeälle nurmelle jolle hän itsekin istahti hänen viereensä.
– Aion nyt katsoa jalkaasi, missä kunnossa se on? Albert mumisi ja yritti koskettaa Jetin kipeää jalkaa.
– Et! Siihen sattuu! Hän huusi hakaten päätänsä pehmeään ruohoon. Albert ei välittänyt Jetin kiukuttelusta vaan piteli häntä maassa ja katsoi hänen jalkaansa.
– Tämä on murtunut, hän sanoi Jetille joka pidätteli itkua.
– No sitten on! Siihen sattuu ääliö! Lopeta! Jet parkaisi niin että kyyneleet putoilivat hänen silmistään.
– Anteeksi, Albert kuiskasi taputtaen Jetin päätä hellästi. Jet itki pidellen jalkaansa.
”Jos minulla olisi side tarpeita, sitoisin sen” Albert sanoi hymyillen.
Jet osasi olla dramaattinen. Söpöä.
Albert ajatteli haikeana aikaa kun oli ollut yhtä nuori.
Albert tajusi jo toisen kerran hetken ajan sisällä, että hänellä EI ollut aikaa tällaiseen.
– Meidän täytyy etsiä itsellemme suoja täältä, tuo mökki kelpaa, teen vain yhden jutun, Albert sanoi nousten seisomaan ja kävellen mökille. Sen sisään mentyään hän huomasi että luuranko oli kadonnut.
– Outoa, hän mumisi. Sitten hän muisti että Jettiä ei kannattaisi jättää hetkeksikään yksin, ettei hän satuttaisi tai kadottaisi itseänsä.
– Jet oletko siellä! Albert huusi mökin ovelta ruohikolle jossa Jet makasi.
– No en! Jet huusi kiukkuisesti ja yhä itkien. Albert huokaisi helpottuneena, ettei Jet ollut kadonnut kuten vähän aika sitten.
– Anteeksi, mutta tiedän että tämä sattuu kyllä sinuun, Albert sanoi nostaessaan Jetin syliinsä että voisi viedä hänet mökkiin. Jet nyyhkytti edelleen mutta piti suunsa kiinni.
Mökkiin päästyään hän laski Jetin lattialle ja kaiveli mökin perällä olevia laatikoita.
– Mikä onnen potku! Täällä on huopa! Albert sanoi avatessaan tumman puisen laatikon. Jet makasi edelleen lattialla ja näytti jo rauhoittuneen.
– Hyvä, täällä alkoikin olla pikku hiljaa jo vähän viileätä, Jet sanoi hiljaa.
Ilta laskeutui saarelle joten Albert ja Jet rupesivat nukkumaan mökissä. Ilta oli rauhallinen ja sen aikana ei tapahtunut mitään. Aamulla Albert heräsi ennen Jettiä. Jet nukkui vielä, kahmien huovan kokonaan itselleen.
Albert hymyili hänelle ja käveli mökin ovelle.
-MITÄ HELVETTIÄ!? Hän huusi huomatessaan mitä ulkona oli. Maassa oli viidenkymmenen sentin kerros lunta ja taivaalta putoili koko ajan lisää.
”JET JET, TULE KATSOMAAN, LUNTA!” Huusi Albert tajuamatta, että Jet ei ollut vielä herännyt.
Kun Jet ei vastannut, Albert kääntyi, ja katsoi Jettiä.
Hän makasi punaposkisena lattialla. Albert päätti hiukan ravistella mokomaa unikekoa. Hetken herättelyn jälkeen Jetin silmät avautuivat rakoselleen. Hän raotteli suutaan puhuen jotain hyvin hiljaisella äänelllä.
Albert kumartui Jetin puoleen kullakseen.
Se oli se, joka meitä vainoaa… Kylmä, minulla on niin kylmä… Sinä olet iha…
Sitten hän menetti tajuntasi.
”Jet” Albert parkaisi. Hän kokeili pojan pulssia. Se oli normaali. Sitten hän kokeili pojan otsaa. Se oli tuli kuuma. Mitä hänen pitäisi tehdä?
Ennen kuin itse tajusi mitä teki, hän oli kumartunut Jetin puoleen ja suudellut tämän otsaa.
Jet makasi edelleen tajuttomana lattialla. Albert asettui tämän viereen makaamaan ja piteli tätä syleilyssään. Se saattaisi lämmittää häntä.
– Al, minulla on niin kylmä, Jet sanoi silmät kiinni ja painautui häntä vasten. Albert ei vastannut mitään vaan lämmitti Jettiä. He makasivat siinä vieretysten jonkun aikaa kunnes Jet näytti heräävän.
– Al, Al, ai että minun päätäni särkee, Jet sanoi kiukkuisesti pidellen päätänsä. Albert irrotti otteensa hänestä ja nousi hänen viereensä istumaan.
– Oletko kunnossa? Hän kysyi koskettaen varovaisesti Jetin tulikuumaa otsaa.
– Ah, kyllä, uskon niin, Jet sanoi yrittäen nousta itsekin istumaan.
– Mukavaa! Ah, niin! Katso ulos! Siellä on tapahtunut jotain todella outoa! Albert huusi kiirehtien mökin ovelle.
Sen avattuaan hän huomasi että lumi oli kadonnut.
– Mitä mitä mitä pirua!! hän huusi katsoessaan kaikessa vehreydessä kukoistavaa viidakkoa.
– Oletko sinä lyönyt pääsi vai oletko muuten vain sekaisin, minusta siellä ei ole tapahtunut sitten mitään, Jet sanoi katsoen Albertia kuin mielisairasta.
”Tässä saaressa ei ole kaikki kohdallaan” Mutisi Albert. Hänestä tuntui että ei todellakaan ollut ihan terve. Miksi hän olisi muuten suudellut JETTIÄ?
Jet tuijotti edelleen Alia kuin mielisairasta. Ei ihme sillä Albert oli juuri lyönyt päänsä tahallansa oven karmiin.
”Perkele.” Alilta pääsi hyvin hiljaisella äänellä
”Öh, ole-oletko sinä kunnossa?” Kysyi Jet varovasti. Hän nousi pystyyn ja asteli varovasti Albertin viereen. Se oli todella vaikeata, sillä jalka oli todellakin murtunut.
Hän kosketti Albertin olkapäätä. Al värähti hänen allaan.
Sitten Albert äkkiä ryntäsi viidakkoon.
Jet jäi ihmeissään katsomaan Albertin jälkeen suurilla, ihmetyksestä pyöreillä silmillään.
Al katosi viidakkoon.
-Perkele, PERKELE! Albert huusi takoen nyrkkiänsä puuhun. Hän oli matkannut saaren toiselle laidalle ja purkasi siellä kiukkuaan.
-Perkele! Hän karjui niin kovaa kuin pystyi. Sen jälkeen hän lysähti puun juurelle istumaan. Hän yritti rauhoitella itseään.
-Ah, minä olen täysi sekopää, hän manaili katsoen ympärilleen. Syntyi hetkisen täydellinen hiljaisuus. Hetken päästä Albert nousi seisomaan ja huokaisi syvään.
-Voi herran jumala, yritä nyt aikuinen mies rauhoittua, hän kuiskasi itselleen ja huokaisi oikein raskaasti. Sen jälkeen hän käveli takaisin mökille. Jettiä hän ei mökissä nähnyt mutta hänet Al tavoittikin pian rannalta jonne hän oli toden näköisesti kontannut tai ryöminyt.
Jet yritti rakentaa umpikuivasta hiekasta linnaa. Siitä ei meinannut tulla mitään koska hiekka oli liian sileää ja tasaista. Siitä huolimatta Jet yritti aina vain uudestaan saaden aikaan vain pienen keon hiekkaa. Albert katseli viidakon laidalta Jetin touhua huvittuneena.
-Ai että tuo poika on suloinen, hän sanoi hiljaa ja käveli häntä kohti. Jet ei aluksi huomannut Albertia vaan kauhoi käsillään hiekkaa kekoon.
-Mitä sinä puuhaat? Al kysyi Jetiltä hymyillen hänelle varovaisesti. Jet piti katseensa hiekka keossa ja vastasi hiljaa: ”Hiekkalinnaa”.
Albert laskeutui hymyillen Jetin viereen. Hän pörrötti Jetin oranssia (Ja takkuuntunutta) tukkaa.
Taivas alkoi tummua ja pieniä vesi pisaroita putoili pitkin saarta.
-Ah, täällä sataa, lähdetään mökille, Albert sanoi Jetille joka katseli taivasta ihmeissään.
-No hyvä on, hän sanoi nousten varovaisesti jaloilleen. Albert nosti hänet reppariin ja he kävelivät mökille.
Mökissä Albert laski Jetin lattialle ja istui itse hänen viereensä huokaisten hiljaa. Jet tuijotti lattiaa onnettoman näköisenä.
-Öh vaivaako sinua jokin??? Albert kysyi koskettaen Jetin kalpeaa kättä varovaisesti.
Jet pidätteli itkua ja karjaisi: ”Minulla on niiin hirveä nälkä!!!!” Albert katseli häntä hetkisen neuvottomana ja nousi pystyyn.
-Haen sinulle ruokaa, Albert sanoi kävellen ulos mökistä. Jet katosoi nyyhkyttäen kun hän astui ulos mökistä. Ennen lähtöään Albert kääntyi ja sanoi Jetille: ”Älä lähde täältä minnekään”.
-Selvä, Jet sanoi pyyhkien kyyneliä kasvoiltaan. Albert katosi pian metsään ja Jet jäi istumaan mökin oven pielille.
-Nälkä! Jet sanoi itsekseen ja nousi varovaisesti seisomaan. Hän käveli muutaman ontuvan askeleen mökin reunaa pitkin ja kaatui siihen.
-Aih, hän voihkaisi ja nousi istumaan. Silloin hän huomasi jotain. Kaunis oranssi sieni jossa oli vihreitä pilkkuja.
-Oh, ompa kivan värinen, tämän voi kai syödä! Jet ilakoi ja söi sienen suihinsa.
Albert käveli takaisin mökille suuri banaani kädessään (huom. hedelmä, ei mikään pervo!). Hämmästykseen hän näki Jetin seisomassa ja hihittelemässä palanen sientä vielä kädessään puhumassa papaijoista ja mangoista. PELKISSÄ BOKSEREISSA. Muut vaatteet olivat sekaisin ympäri maata. Albert katseli hetken järkyttyneenä, kunnes Jet meinasi syödä viimeisen palan sientä. Silloin hän sai toiminta kykynsä takaisin, ryntäsi eteenpäin, nappasi sienen, heitti sen metsään ja kompastui kaatuneeseen Jettiin. Albert kaatui Jetin päälle. Jet (ihan normaalina kun ei ollut) ei päästänyt ääntä (vaikka varmasti sattuu, kun toinen kaatuu vatsan päälle). Hän alkoi hihitellä itsekseen. Albert nousi pikaiseen (hiukan punaisena) Jetin päältä, ja nosti Jetin ylös.
”Mitä sinä olet mennyt syömään?” Albert torui. Jet ei tajunut vaan hihitteli itsekseen. Sitten hän Albertin hämmästykseksi alkoi puhua todella sekavia: ”Hihi, sinä olet omena hihi, ananas. Olet ihan karvainen”
”Jaahas, kannetaanpa sinut mökkiin toipumaan”.
”Oi kyllä, komistus”.
Albert jähmettyi kuin taikasanoista.